Elämään opettelua

lauantai 23. huhtikuuta 2016

Se tunne kun et ole tarpeeksi vammainen

Fatiikkia vastuusta.


Siitä on taas hetki vierähtänyt, kun viimeksi tätä ajatusten mappi öötä päivittelin. Paljon on tapahtunut joka sinällään on varsin pätevä syy siihen etten ole ehtinyt ja ennen kaikkea jaksanut mitään kirjoittaa. Palataan ajassa muutama viikko taaksepäin, olen kuin ihmeen kaupalla selvinnyt sairastumatta niistä kaikista influenssista jotka perheessämme on tämän kevään aikana muita petiin kaatanut.

Viimeisin tauti joka meillä kyläili oli influennssa B, tuo niin sanotusti lievempi tauti oli kaikkea muuta kuin mitä lääkärit antoivat ymmärtää. Lapset selvisivät sinänsä helpolla ja jälkitautina saivat vain korvatulehduksen, mutta vaimoni vei kyllä voiton tässä kipujen maratonissa ja lopuksi päätyi tehohoitoon tuntemattoman tulehduksen johdosta. Tuo jälkitauti oli turvottanut kurkunpään niin pieneksi että hengittäminen kävi työlääksi eikä syömisestä tai puhumisesta enään tullut mitään.

Se että vaimoni makasi teholla tarkoitti sitä että minun piti hoitaa lapsia kotona, onneksi lasten mummi oli lähes aamusta iltaan täällä minun kanssani jakamassa vastuuta. Vaimon lähes viikon mittainen sairaalareissu tarkoitti sitä etten nukkunut päiväunia. Unen puute ja kohonnut stressitaso vain ruokkivat fatiikkia joka taas pahensi oireitani huomattavasti. Huimaus, lihasvapina sekä monet muut oireet vain pahenivat. Oravanpyörä oli valmis pyörimään ja ajamaan minut takaisin lähtöruutuun.

Viimein vaimon kotiuduttua sain levähtää ja tuota lepäämistä sitten jatkui lähes viikon, aina kun laitoin silmät kiinni niin nukahdin. Päivittäinen avuntarpeeni kasvoi aivan uusiin lukemiin eikä minusta enään miksikään suureksi ajattelijaksi ollut.

Ennen vammautumista tuollainen viikon mittainen valvominen olisi kuittaantunut pienillä päikkäreillä, mutta nyt tilanne on toinen. Nykyään palautuminen on yksi yhteen. Viikko valvomista tarkoittaa viikon mittaista palautumista.

Olenko tarpeeksi vammainen?

Tässä on kohta kulunut kaksi vuotta siitä kun tulin tonttiin yli neljästä metristä. Minut on julistettu terveeksi useaan kertaan ja hoidettu psykiatrisena potilaana ja onpa jopa aivovammadiagnoosin jälkeenkin väitetty että oireeni ovat toiminnallisia, kunnes lopulta sain oikean lääkärin ja oikeuden olla vaikeasti vammainen. Ajolupaa ei minulla ole enään yli vuoteen ollut ja kulkeminen julkisilla ei tule onnistumaan. Vaimoni on tähän saakka toiminut avustajanani ja autonkuljettajana, koska mitään tietoa minulle ei ole tullut, että olisin oikeutettu henkilökohtaiseen avustajaan sekä muihin vammaispalveluihin, kunnes aika yllättävältä taholta, eli ex-puolisolta sain tietää minulle kuuluvista palveluista ja samalla kehoitti vaimoani tutustumaan Lihastautiliiton sivuilta löytyvään sosiaalikompassiin.

Asiasta innostuneena soitinkin Turun kaupungin vammaispalveluihin kysyäkseni tarjolla olevista palveluista, mutta mitä vielä, langan toisessa päässä oleva rouva alkoi tivaamaan minulta asioita johon en osannut edes vastata ja lopuksi ääneen ajatteli että olisinko tarpeeksi vammainen, kun minullahan on vain aivovamma. 

Lähetin postissa tuolle rouvalle kuitenkin lääkärinlausunnot siinä toivossa, jospa minäkin saisin tarvitsemani palvelut eikä vaimon tarvitsisi kaikkea hoitaa.

Miksi yhden lääkärin lausunto ei riitä.

Olen ollut nyt TYKS:in aivovammapolin potilaana reilut vuoden ja saanut erittäin hyvää hoitoa sekä asiantuntevaa kuntoutusta ostopalveluna. On allasterapiaa, fysiotarapiaa, neuropsykologiaa ja viimeisenä vielä näönkuntoutusta. 
Lääkärinlausunnot ovat olleet asiallisia ja kaikki tarvittavat kuvaukset on tehty, mutta eipä asia mennytkään ihan niin helposti. Ei ainakaan vakuutusyhtiön mielestä, koska vakuutusyhtiöni ylilääkäri päätti lähettää minut TAYS:iin aivovammapolille ja aloittaa kaikki tutkimukset alusta. Eli alkaen aina lääkärin tutkimuksista päätyen kuntoutusohjaajan tapaamiseen.

Mitä ihmeen järkeä on päällekkäisissä tutkimuksissa  ja kuvauksissa? Kyseinen toiminta on mielestäni vain pelkkää vähäisten resurssien tuhlaamista sekä verorahojen väärinkäyttöä.



 



tiistai 29. maaliskuuta 2016

Kun Sorsa munan hukkasi

Niskapaska ja henki vaikea.


Kyllä julkisuudessa eläminen on hankalaa, varsinkin kun yrittää otsikoissa pysyä. Tämän todisti Sorsa joka munan hukkasi niskakivun takia. Toivon todella Sorsalle pikaista paranemista jotta löytää taas munan ja toki ilmoittamaan tämän asian lehteen meidän kaikkien niskavikaisten iloksi.

En toki tiedä kuinka pahasti Sorsan niska on mutkalla ja mihinkä suuntaan, mutta itse jonkin verran niskakivuista tietävänä ja WAD4 luokituksen vammaa, voisiko sanoa hyvin läheltä seuraavana, suosittelen Sorsalle yksilöllisen niskatuen hankkimista. Kannattaa varmaan myös toimintaterapeutille esittää toive, jotta valmistaisi niskatuen siten että muna jälleen maistuisi.

Jotkin asiat varmaan kannattaisi Sorsankin pitää ominaan, eikä huudella niitä joka keltaisen lehdistön sivuilla. Luulen että näinkin pieneen maahan kuin Suomi on, mahtuu aika monta ihmistä jotka joutuvat ihan oikeasti kärsimään esim. niskakivuista sekä muista neurologisista oireista, eikä ne huutelemalla parane.

Vanha sanonta: Se eniten huutaa jolla on vähiten asiaa, pitänee tässäkin kohtaa paikkansa.

Mutta ei niin paljoa pahaa ettei jotain hyvääkin.
Yhdestä asiasta olen Sorsan kanssa samaa mieltä, kun lapsia hankitaan niin lapsia myös yhdessä hoidetaan. Lapsen tuleminen osaksi parisuhdetta muuttaa arkea huomattavasti sekä tuo mukanaan vastuuta, johon vanhempien pitää olla valmiit.

Perhe-elämä varmasti tulee vähentämään aikuisten kahdenkeskistä aikaa niin päivällä kuin yölläkin, Mutta tähän pitää varautua.







sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Persoonallisuus koetuksella

Ei tarvitse iso vika jos se on päässä.


"Mieleni minun tekevi, aivoni ajattelevi". Näillä sanoilla alkaa tuo kansalliseepos jonka Elias Lönnroht reilut 180 vuotta sitten kirjoitti. Eepos jota on käännetty yli 60 kielelle.

Mutta mutta. Ei menny ihan kuin trömsössä. Mieli tekee ja aivot ajattelee , mutta ei niin kuin Väinämöisellä joka laulaa lurautti kilpailijansa suohon. Ajatusmaailma taitaa vastata lähinnä Lemminkäistä, joka ei se terävin kynä penaalissa ollut.

Aivoni ajattelevi on sinänsä mielenkiintoinen lähtökohta jos asiaa lähestyy sillä mikä aivojen tehtävä ylipäätään on. Aivot tietenkin ajattelevat.

Ajattelu on prosessi, joka mahdollistaa sen, että voimme muodostaa abstrakteja malleja todellisuudesta ja näin päämääriemme tai suunitelmiemme mukaisesti. Ajattelussa aivot käsittelevät informaatiota muodostamalla käsitteitä. Aivot ratkaisevat ongelmia päättelemällä ja tekemällä valintoja.

Sigmund Freud, tuo psykoanalyysin lahja maailmalle. Sigmund erotti primaariprosessi- ja sekundaariprosessiajattelun toisistaan. Mitä nuo eri ajattelutavat sitten tarkoittavat?

Primaariprosessiajattelu on nautinnollista ajattelua, se vallitsee unitilassa ja haaveissa.

Sekundaariprosessiajattelu sen sijaan on loogista, jota ihminen oppii tuottamaan ja se on välttämätöntä sosiaaliselle kanssakäymiselle. Jotta asia ei olisi näin yksinkertainen, nämä kaksi ajattelutapaa pystyy toimimaan myös yhteistyössä eri tilanteissa, kuten leikkissä, seksuaalisuudessa ja päihtymystiloissa.

Sitten jos sekoittaa pakkaa vielä lisää ja ajatteluun yhdistetään tietoisuus, näin saadan kyky hahmottaa ympäristön ja itsensä välistä suhdetta. Tämä vaatii kuitenkin kykyä tunnistaa eri lajityyppejä sekä eliöitä. 

Mitä sitten tapahtuu jos jokin ajattelutapa muuttuu esimerkiksi vammautumisen johdosta?

Syntyy kaaos, pieni vika johtaa isoihin ongelmiin. 








perjantai 11. maaliskuuta 2016

Omituisten otusten syndrooma

Samanlaisesti erityinen


Me kuljemme teidän joukossa ilman että edes huomaatte meitä.
Me syömme samoissa ravintoloissa kuin te, ettekä te kiinnitä mitään huomiota meihin.
Me olemme ulkoa päin samanlaisia kuin te.

Me olemme erityisiä, omanlaisia, mutta silti yhdenvertaisia.

Me olemme sisältä rikki.
Me olemme hauraita.
Me olemme joutuneet kokemaan paljon.
Me olemme saaneet uuden mahdollisuuden.

Me olemme aivovammaisia.
Me olemme ihmisiä.
Me olemme samanvertaisia.

Älkää pelätkö meitä.
Älkää pilkatko meitä.
Älkää pitäkö meitä lapsina.

Vaikka me olemme sisältä rikki, 
Silti me tunnemme.
Silti me unelmoimme.
Silti me haaveilemme.

Aivan kuten te.

Antakaa te meille myös toinen mahdollisuus.


Unelma joka toteutui


Olin tänään yhteydessä Pekka Hyysaloon, tuohon positiivisuuden ruumillistumaan. Pekka toteutti unelmansa ja avasi Turkuun kuntokeskuksen aivovamman saaneille. 
Pekan lanseeraama FightBack kuvastaa juurikin tuota tahtoa ja päättäväisyyttä jonka avulla mies on noussut takaisin jaloilleen, vaikka lääkärit eivät siihen toivoa antaneet.

Pekan avaama aivovamman saaneiden kuntokeskus toimii myös tuon FightBack merkin alla ja on avoin kaikille aivovamman saaneille.
FightBack -tilassa taistellaan takaisin kuntoon, siellä on myös videoseinä jonka kautta pystytään ottamaan yhteys Intiaan Pekan kuntouttajaan Rajul Vasaan.

FightBack:iin menosta kannattaa ilmoittaa etukäteen nettisivujen kautta, jotta ohjaajat tietävät tulosta ja arvioivat pystytäänkö kyseiseen vammaan antamaan kuntoutusta. Tavallista fysioterapiaa ei Pekan avaamassa tilassa tarjota vaan toiminta keskittyy vain aivovammojen kuntoutukseen.

FightBack -tila on ilmainen kaikille aivovamman saaneille. Suosittelen lämpimästi tutustumista tähän toteutuneeseen unelmaan.




torstai 10. maaliskuuta 2016

Tuplasti näkemistä.

Näkemisen sietämätön keveys


Onko siinä jotain väärää jos näkee kaiken kahtena? Kaikkea on tupla määrä. Saa kaksi kerrosateriaa yhden hinnalla, kaupan valikoima on tuplasti suurempi, asuntokin näyttää isommalta ja elokuvissa on kaksi kertaa enemmän näyttelijöitä.

Mutta mutta, siihen ne hyvät puolet sitten loppuukin. Olisi paljon helpompaa nähdä kaikki vaikka kolmena, niin aina voisi valita keskimmäisen tien. Ei välttämättä sitä kultaista, mutta suurella todennäköisyydellä se on se oikea ja todellinen. Mutta nyt täytyy päättää kumpi on todellinen, vasen vai oikea. Tavarat tippuu lattialle kun yrität ottaa kaapista jotain, syöminen on sotkuista, saatika maidon kaataminen lasiin.

Onneksi kaikkeen tottuu ja oppii elämään hyvinkin epätarkassa ympäristössä. Haasteita tuottaa lähinnä uudet ympäristöt sekä paikat joissa on paljon ihmisiä. Mutta eipä ne näköongelmat vielä siihen lopu, auringonvalo tekee sokeaksi ja kontrastinäkö maaston hahmottamisen hankalaksi. 

Kävin viime viikolla silmälääkärissä, jossa tarkoituksena oli tutkia johtuuko kaksoiskuvat mahdollisesta silmäsairaudesta vai aivovamman ja niskavamman yhdistelmästä.
Tutkimukset olivat hyvin laajat ja rasittavat: näkötutkimus, näkökenttätutkimus, värinäkötesti, kontrastinäkötutkimus. Tämän jälkeen puuduttavat tipat silmiin sekä pupilleja laajentavat tipat, hetken odotus ja tutkimukset jatkuivat silmänpohjan kuvauksella sekä lopuksi silmän mikroskooppitutkimus. Koko partituuri kesti lähes neljä tuntia ja lopputulos oli odotettu.
Näköhermo kunnossa, mutta silmän lihakset toimivat hitaasti. Tästä johtuen silmän näöntarkennus ei pysy silmän liikkeen perässä ja lopputuloksena on kaksoiskuvat.

Silmän anatomian lyhyt oppimäärä: Näköhermo kulkee silmästä suoraan aivoihin, kun  taas silmän lihasten hermot kulkevat niskan kautta aivoihin. Tämän takia niskanretkahdusvamma saattaa aiheuttaa näköhäiriöitä. Yksi yleisimmistä oireista on ns: kuvan liikkuminen, eli raidallisen tai pallokuvioisen kuvan katsominen saattaa aiheuttaa pahoinvointia tai huimausta kun kuva "herää henkiin"

Kanootti ilman intiaaneja


Minulla on lukemattomia harrastuksia, kuten valokuvaus, luonnossa liikkuminen sen mitä pystyy, kirjan ja blogin kirjoittaminen, psykiatrian historian tutkiminen sekä pyrkimys parantaa vammaisten asemaa ja kohtelua. 
Nyt uutena, ei niinkään harrastuksena mutta erittäin mielenkiintoisena asiana on aivovamman aiheuttamien erityistaidoista kirjoittaminen ja olenkin aikoinaan kirjoittanut kolmesta eri esimerkistä mitä vammautuminen on saanut aikaan.

Se mikä minua eniten tässä asiassa harmittaa on valtaväestön pelonsekainen suhtautuminen ja vähättely. Usein erityisen kyvyn omaava ihminen leimataan friikiksi tai omituiseksi ja suljetaan ryhmän ulkopuolelle. Keksitään mitä eriskummallisimpia nimityksiä sekä leimataan sairaaksi. 

Ajattelinkin kirjoittaa taas muutaman esimerkin näistä kyvykkäistä vammautuneista jotka ovat maailmaa kummastuttaneet.


Aloitetaan vaikka Kuningas Henrik VIII joka sai aivovamman ratsastusturnauksessa tapahtuneessa onnettomuudessa kun vastustajan peitsi läpäisi Henrikin käyttämän kypärän.
Tämä aivovamma muutti koko Euroopan historiaa. Vammautunut Henrik VIII ajautui riitaan katollisen kirkon kanssa, koska  kirkko ei myöntänyt hänelle eroa ensimmäisestä vaimostaan, sillä seuraamuksella että Englannissa alkoi uskonpuhdistus ja Anglikaaninen kirkko syntyi.


Skotlantilainen Richard Wawro syntyi 1952. Hänet diagnosoitiin henkisesti vajavaiseksi kolme vuotiaana ja hän oppi lukemaan vasta yksitoista vuotiaana. Richardilla oli erittäin huono näkö, mutta hän tuntui saavan mielihyvää auringon katselusta ilman suojalaseja.
Richardilla ilmeni hämmästyttävä kyky piirtää vahaliiduilla erittäin yksityiskohtaisia kuvia eläimistä, kasveista ja valokuvista. Hänellä oli uskomaton muisti eikä hän koskaan käyttänyt malleja piirtäessään.
Richard kuoli 2006, mutta hänen taulujaan on ympäri maailmaa ja esimerkiksi Englannin ex-pääministeri Margaret Thatcher omistaa useita Richardin töitä.


Syvästi kehitysvammainen Leslie Lemke pystyy korvakuulolta soittamaan minkä tahansa klassisen kappaleen. Leslien silmät poistettiin viherkaihin takia, joten hän on täysin sokea. Tästä huolimatta Leslie myös säveltää omia kappaleitaan.


Historia tuntee valtavan määrän vastaavia tapauksia. Vielä lopuksi muutama mainitakseni, Saksalainen arkeologi Heinrich Schlieman joka Troijan kaivauksien kautta tuli maailman tietoisuuteen, hän oppi viisitoista kieltä vain kolmessa kuukaudessa, sekä Brittidiplomaatti John Brown joka osasi puhua yli sataa kielta sekä ymmärsi yli kahtasataa eri kieltä. Heitä molempia yhdistää myös aivovamma.




Loppukevennyksenä muutama kuuluisa valtaväestön edustaja.

Hyvänä ykkösenä voidaan mainita Englannin Kuningas Rikhard Leijonamieli. Historia pitää häntä hyvänä ja lempeänä hallitsijana. Rikhardin hallitsijakausi kesti kymmenen vuotta, josta hän vietti vain viisi kuukautta Englannissa. Rikhard Leijonamieli oli kuningas joka ei ollut koskaan kotona.

Kakkosena olkoot Yhdysvaltain Presidentti William Harrison joka oli sitä mieltä että päällysvaatteet ovat turhia. Hän vannoi virkavalan hyytävässä kylmyydessä päällään pelkästään housut ja paita sekä piti vielä valan päätteeksi kahden ja puolentunnin puheen. Hän sairastui samana päivänä keuhkokuumeeseen ja oli noin kuukauden tajuttomana ennen kuolemaansa.









lauantai 27. helmikuuta 2016

Mortui vivos docent

Dementikon portfolio


Olen tässä pitkin viikkoa möykännyt suu vaahdossa Turun hyvinvointitoimialan ja psykiatrisen sairaanhoidon surkeasta tilasta, sekä kyseisen toimialan sokeudesta ja ennen kaikkea piittaamattomuudesta Kupittaan G1 osastolla edelleen tapahtuviin väärinkäytöksiin. Mikä pahinta, on kyseinen toimiala lähtenyt puolustuskannalle ja asettunut itse uhrin asemaan. Tästä hyvänä esimerkkinä on hoitajille järjestetty kriisiapu. Mihin unohtui niiden potilaiden kriisiapu joiden ihmisoikeuksia on räikeästi rikottu?

Turun hyvinvointitoimiala teetti sisäisen tarkastuksen psykiatriseen sairaanhoitoon jo vuonna 2013, tuolloin esille tulleet julmuudet ja väärinkäytökset lakaistiin maton alle,väärinkäytöksistä ei vaivauduttu edes Valviraan ilmoittamaan, vaikka laki niin vaatii. Turun hyvinvointitoimiala päätti ummistaa silmänsä ja näin antaa siunauksen jatkaa potilaiden väkivaltaista kohtelua.

Nyt  tämän asian tultua esiin, päätti hyvinvointitoimiala julistaa teetetyn raportin salaiseksi, koska sen julkituleminen vaarantaisi potilasturvallisuuden. Jotta nämäkään tyhmyyden tunnusmerkit eivät vielä riittäisi, vetosi hyvinvointitoimialan johtaja muistamattomuuteen sekä näytön puutteeseen. Herää kysymys, että eikö teetettyä raporttia ole koskaan edes luettu ja jos kerta tapahtuneesta ei ole näyttöä, niin miksi teetetty selvitys julistettiin salaiseksi?

Olen vakaasti sitä mieltä, että tämä muistamattomuus tuntuu olevan yksi tärkeimmistä ominaisuuksista joita vaaditaan korkeissa virkatehtävissä. Olen aikoinaan päättänyt etten politiikasta blogissani kirjoita, mutta nyt joudun tekemään poikkeuksen.

Otetaan muutama esimerkki tästä virkatehtävässä vaaditusta muistamattomuudesta:

Matti Vanhanen ja kuuluisa lautakasa: Vanhanen ei muistanut mistä lautakasa oli pihaansa tullut, vaikka samaan aikaan rakensi omakotitaloa. Lautakasa oli vain ilmaantunut pihalle.

Anneli Jäätteenmäki ja kuuluisa faksi: Jäätteenmäki sai salaiseksi julistettuja asiakirjoja faksiinsa yllättäen ja pyytämättä, Joku vaan sattui lähettämään salaisia asiakirjoja faksilla.

Aleksander Stubb ja prosenttiluvut: Stubb ei muistanut että eduskunnassa ei saa valehdella. Toki Stubb ei omasta mielestää valehdellut vaan keksi prosenttiluvut omassa päässään.

Timo Soini ja perusduunari: Soini on täysin unohtanut äänestäjänsä eikä muista minkä aatteen takia eduskunnassa on.

Lukemattomat kansanedustajat ja vaalirahoitus: Kukaan ei muista mistä vaaliraha on tullut tilille, eikä varsinkaan muista tehdä vaalirahailmoitusta.

Tähän muistamattomien joukkoon siis liittyi nyt myös Turun hyvinvointitoimialan johtaja, joka ei muista miksi ketään ei irtisanottu vuonna 2013 eikä ilmeisesti muista lukeneensa koko tilaamaansa selvitystä.

Tämä asia on loppuun käsitelty ja siirrytään normaaliin päiväjärjestykseen.


Työkyvyttömänä työmarkkinoille.

Sain tässä viime viikolla tutustua näihin Kelan kummallisuuksiin ja aika huvittuneena tästä asiasta Kelan virkailijan kanssa keskustelin, joka myös oli ihmeissään tästä omituisesta byrokratiasta. Eli asia joka sai minut ihmettelemään ja huvittuneena asiaan tarkemmin tutustumaan oli kuntoutustuki eli paremmin tunnettuna määräaikainen työkyvyttömyyseläke. 

Kaikki alkoi siitä kun tämän hetkinen sairaslomani päätyy kuluvan kuun viimeinen päivä ja olen jo toimittanut uuden B-lausunnon Kelaan jossa sairaslomaani on jatkettu syyskuun loppuun saakka, Itse pyrin pitämään asiat yksinkertaisina ja toivon sitä myös muilta, mutta toiveeksi jäi. Soitin Kelaan kyselläkseni täytyykö minun tehdä jokin jatkohakemus kuntoutustuesta johon ystävällinen virkailija vastasi, että jos sairasloma on samasta vammasta kuin edellinen niin se menee vanhalla hakemuksella, joten kuntoutustuen jatkoon riitti tuo lähettämäni B-lausunto.

Kaikki näytti hyvältä aina tämän viikon puoliväliin saakka, kunnes Kelan sivuille oli ilmestynyt teksti "kuntoutustuki-hakemus, käsittelyaika noin kahdeksan viikkoa" tässä kohtaa aloin ynnäämään, että tuohan tarkoittaa kahta kuukautta ilman mitään tuloja. Soitin hämmästyneenä Kelaan kysyäkseni mitä tuo tiedoissani lukeva kahdeksan viikon käsittelyaika tarkoittaa ja kerroin myös edellisestä puhelustani jossa minulle ilmoitettiin, ettei minun tarvitse tehdä mitään jatkohakemusta vaan se menee sillä vanhalla hakemuksella.

Tätä tarkoitan, kun puhun yksinkertaisista asioista. Ymmärsin tuosta viime viikon puhelusta, että kuntoutustukeni jatkuu katkeamatta. Mutta kun ei jatku. Siihen päättyi se yksinkertaisuus. Keskustelin tämän virkailijan kanssa, että mitä minun täytyy sitten tehdä? Enhän minä voi ilman kuntoutustukea yli kahta kuukautta olla, siinä ajassa ehtii kyllä nälkä tulemaan. Kelan virkailija kehoitti minua ilmoittautumaan työttömäksi työnhakijaksi, tässä kohtaa keskeytin virkailijan ja muistutin häntä että olen työkyvytön ja juuri tämän takia saan kuntoutustukea. Enhän minä voi työttömäksi ilmoittautua, koko ajatus tuntui omituiselta, eikä kertakaikkiaan saanut kannatusta korvienvälissäni. 

Virkailija vakuutteli, että tämä kahdeksan viikkoa on normaali käsittelyaika ja täksi ajaksi kehoitetaan ilmoittautumaan työttömäksi. Sanoin virkailijalle, että lääkäri ja kuntouttajani ovat juuri kirjanneet minut työkyvyttömäksi, Eikö kehoitus työttömäksi työnhakiaksi ilmoittautuminen tuntuisi aika omituiselta? Kuulin kyllä tässä kohtaa vaivautuneen äänensävyn virkailian puheessa hänen yrittäessä vastata esittämääni kysymykseen. Pitkän ja välillä hupaisan keskustelun jälkeen pääsimme yhteisymmärrykseen järjestelmän kankeudesta. 

Tämä jäykkä ja pilkuntarkka järjestelmä ei suinkaan ole Kelan virkailijoiden suunnittelema, vaan työeläkejärjestelmän jonka tarkoituksena on pitää ihmiset työssä niin pitkään kuin henki pihisee. Uskon että Suomi on täynnä ihmisiä jotka ovat tämän kyseisen järjestelmän rattaisiin jäänneet. Tästä johtuen asialle täytyisi saada tehtyä jotain ja ajattelin olla yhteydessä asiasta päättäviin tahoihin.





keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Muumitalon avaimenvartija



Anteeksi, että jäimme kiinni.


Olen tässä pitkin viikkoa seurannut tuota Kupittaalla tapahtunutta ihmisoikeuksien polkemista ja sitä harrastavien tahojen luikertelua irti vastuusta. On aivan käsittämätöntä tuo virkamiesten ja -naisten toiminta kyseisten väärinkäytösten paljastuttua. Ensin määrätään työntekijöitä pitämään suu kiinni, ettei vaan vahingossa paljastuisi lisää salaisuuksia tuolta kauhujen kammiosta, sen jälkeen tiedotusvastuu annetaan hyvinvointitoimialan johdolle jonka suojeluksessa kaikki väärinkäytökset ovat tapahtuneet. 

Entäs tämä sisäinen tarkastus jonka Turun kaupunki hätäpäissään järjesti, jotta näyttäisi siltä että asioihin puututtaisiin. Sisäisen tarkastuksen tuloksena on suosituksia joiden käytäntöönpanosta vastaa hyvinvointitoimialan johto. Siis sama johto jota sisäisessä tarkastuksessa tutkitaan. 

Jotta tätä virkamiesten järjestämää soppaa saataisiin vielä vähän hämmennettyä, päätti Turun kaupunginjohtaja ottaa tiedottamisvastuun itselleen. Samalla päätettiin vuonna 2013 tehty sisäinen tarkistus julistaa salaiseksi, jotta julkisuuteen ei vuotaisi enempää arkaluontoista tietoa. Salaiseksi julistamista perusteltiin potilasturvallisuuden vaarantumisella, mutta eiköhän tuo potilasturvallisuus ole jo vaarantunut ihan riittävästi. 

Entä ne lukemattomat kuolemantapaukset joita osastolla tapahtuu vääjäämättä, onhan kyse kuitenkin vanhuspsykiatriasta. Herää kuitenkin kysymys, että kuinka moni näistä tapauksista johtuu potilasturvallisuuden laiminlyönneistä sekä ylilääkitsemisestä? Uskon että tähänkin asiaan tullaan puuttumaan poliisin toimesta.

Se mikä tänä aamuna nosti niskakarvat pystyyn, oli Turun Sanomissa julkaistu haastattelu jossa hyvinvointitoimialan johtaja puolustelee itseään ja työntekijöitään. On toki kunnioitettavaa, että työnantaja puolustaa työntekijöitä, mutta tässä tapauksessa ei johto ole oikeutettu puolustamaan itsensä eikä työntekijöidensä tekoja. Ainoa oikea teko olisi sanoutua irti tehtävästään ja ottaa vastuu tapahtuneesta.

Tässä muutama lainaus Turun Sanomista:

"Uskon vakaasti, että meidän työntekijöidemme toiminta on pääasiassa hyvää."

"Kupittaan työntekijöiden tilanne on kriittinen."

"Sairaslomia on enemmän kuin tavallisesti. Työterveys on järjestänyt hoitajille henkistä tukea, ja henkilökunnan turvallisuuden eteen on pyritty tekemään kaikki, mitä tehtävissä on."

Haastateltavana hyvinvointitoimialan johtaja Riitta Liuksa.

Mitähän mahtaa Liuksan päässä liikkua, kun kyseisiä sammakoita suustansa päästää? Ei tullut mieleen käyttää haastattelua hyväksi ja pyytää nöyrästi anteeksi tapahtunutta, mutta ei, ei näköjään käynyt mielessä. Liuksa päätti lähteä puolustuskannalle.

Eikö yhtään hävetä ilmoittaa lehdessä, että työterveys järjestää henkistä tukea työntekijöille ja että työntekijöiden turvallisuuden eteen tehdään kaikki, ikäänkuin työntekijät olisivat tässä uhreina? Mihin unohtui potilasturvallisuus ja potilaiden henkinen tuki?

Eiköhän tässä tapauksessa uhreina ole potilaat eikä työntekijät.

Vetoan sinuun Riitta Liuksa, kanna vastuusi ja eroa tehtävästä.