Naamioitua ideologiaa.

 Politisoitunut edunvalvonta.

Olen ollu Aivovammaliiton jäsen pian vammautumiseni jälkeen, olen myös saanut kiistatta paljon apua kyseiseltä liitolta. Jäsenyyteni aikana moni henkilö on vaihtunut ja uusia työntekijöitä tullut heidän tilalleen. Tämä vaihtuvuus on täysin tervetullutta ja se uudistaa liiton tapaa toimia aivovammautuneiden edunvalvojana. Kaikki ei suinkaan muutu, on ihmisiä jotka pysyvät ja toimivat omalla tavallaan, heistä tulee henkilöitä joiden toimintatapaa ei kukaan uskalla kyseenalaistaa ja tämä myös ruokkii tätä kierrettä.

Näin on myös tapahtunut Aivovammaliitossa, toiminta on liian politisoitunutta ja oma poliittinen ideologia alkaa ohjaamaan päätöksentekoa, kannanottoja sekä aiheuttaa poliittista purkinäköä. Tämä näkyy selvästi kritiikin puutteena ja toiminta on todella pehmeää poliittisia päättäjiä kohtaan. Tällä on ollut jo vaikutusta jäsenistöön ja tulevaisuudessa tilanne tulee olemaan varmasti kestämätön. Väkisinkin tulee mieleen vanha sanonta, ettei ruokkivaa kättä saa purra.

Otetaan muutama esimerkki, keväällä 2024 kun maamme hallituksen ajamat sosiaaliturvan leikkaukset astuivat portaittain voimaan ja näillä leikkauksilla oli suora vaikutus vammautuneisiin ihmisiin sekä heidän perheeseen, Aivovammaliitto ei ottanut julkisesti kantaa tähän. Pöytäpuheissa kyllä kauhisteltiin, mutta mitään kannanottoa ei Malmilta lähtenyt. Silloin itse tein kirjoituksen Aivovammaliiton Aivoitus lehteen näistä leikkauksista ja se taisi olla ainoa kirjoitus joka asiaa käsitteli.

Nämä leikkaukset vaikiuttavat edelleen vammautuneiden arkeen, mutta edelleenkään Aivovammaliitto ei asiaa esille nosta. 

Toinen asia jota olen ihmetellyt on ollut se, että maamme hallitus on Työministeri Satosen johdolla tuomassa uutta työllistymismallia käytäntöön, tässä mallissa työttömän on haettava keskimäärin neljää työpaikkaa kuukaudessa, tämä haettavien työpaikkojen määrä vaihtelee asunkunnasta riippuen, mutta yhtä kaikki. Tässä mallissa on todella kovat vaatimukset sekä rangaistukset, kuten jos työtön jättää hakematta sovittua määrää työpaikkoja tai menemättä sovittuun haastatteluun saa hän rangaistuksena viikon mittaisen karenssin työttömyysturvaan, mikäli rikkomukset jatkuvat on rangaistuksena jopa kuukauden mittainen työvelvoite.

Koska hyvin moni vammautunut ihminen ei ole syystä tai toisesta päässyt työkyvyttömyyseläkkeelle, on hänet pakotettu ilmoittautumaan työttömäksi työnhakijaksi vakka todellista työkykyä ei ole juuri lainkaan. Tämä ihminen joutuu nyt hakemaan useaa työpaikkaa kuukaudessa ja pahimmillaan suorittamaan työvelvoitetta saadakseen toimeentulonsa takaisin. Tämä on aivan kestämätön tilanne ja olen ollut tästä asiasta yhteydessä Aivovammaliiton hallituksen puheenjohtajaan, mutta tähänkään ei olla puututtu mitenkään meidän edunvalvonnassa.

Kolmas mikä on aiheuttanut kitkaa minun ja Aivovammaliiton välillä on maamme hallituksen tekemän vammaispalvelujen leikkaukset, joilla on ollut suora vaikutus vammaisten elämänlaatuun ja mahdollisuuteen toteuttaa vammaispalvelulain mukaista laadukasta elämää johon kuuluu osallistuminen ja osallisuus yhteiskuntaan, mahdollisuus harrastuksiin sekä laadukkaaseen elämään. Olen tästä aiheesta myös kirjoittanut useaan kertaan, mutta se mitä olen saanut vastaukseksi Aivovammaliiton hallituksen puheenjohtajalta on ollut suorastaan vähättelevä, aivan kuin mitään ongelmaa ei vammaispalveluissa olisi olemassakaan. 

Olen saanut lukuisia yhteydenottoja vammautuneilta joilta on esimerkiksi kuljetuspalvelu lakkautettu ilman sen suurempia perusteluja, tämä lakkautus on johtanut siihen että vammautunut ei pääse osallistumaan omiin harrastuksiin, toinen esimerkki mitä nämä vammaispalvelujen leikkaukset ovat aiheuttaneet, on se että henkilökohtaista apua saa enään vain virka-aikaan ja mikäli iltaisin tai viikonloppuisin tarvitsee henkilökohtaista apua, on se haettava erikseen hyvinvointialueen vammaispalveluista erillisellä hakemuksella, tämäkö on sitä vammaispalvelulain mukaista laadukasta elämää? 

Valitettavasti Aivovammaliitto ei ole puuttunut asiaan mitenkään muuten kuin kertomalla, että Aivovammaliiton hallituksen puheenjohtaja pyrkii pääsemään keskustelemaan sosiaali-ja terveysministeri Juuson kanssa, mutta tätä ei olla kyetty vielä tekemään. 

Lopuksi mikä katkaisi kamelinselän, on puoliväliriihen päätökset jossa tehdyillä veropäätöksillä annettiin valtava tulonsiirto heikossa asemassa olevilta ihmisiltä suoraan rikkaille. Kirjoittelin tästä sosiaaliseen mediaan ja keskusteluun osallistui myös Aivovammaliiton hallituksen puheenjohtaja joka hyvin voimakkaasti puolusteli tätä tulonsiirtoa. 

En voi millään tavalla hyväksyä sitä, että ensin leikataan merkittävä osa heikossa asemassa olevien toimeentulosta, sitten tuosta pienestä tulosta verotetaan vielä 20-25% eli todella merkittävä osa ja jos mietitään tuota verotusta ostovoiman kannalta, niin todellisuudessa heikossa asemassa olevilta verotetaan suhteessa eniten tässä maassa ja jos minulle tullaan puolustelemaan rikkaiden veroalea sillä että he maksavat niin paljon veroja joilla sitten rahoitetaan tämän maan sosiaalivakuutus, niin silloin ollaan todella kaikana siitä edunvalvonnan tehtävästä jolla meidän vammautuneiden asiaa tulisi edistää.

On todella valitettavaa, että poliittinen ideologia ohjailee nykyisin vammautuneiden edunvalvontaa ja tätä kautta myös heijastuu kannaottoihin sekä tapaan puuttua selviin ongelmiin kuten vammaispalvelun ongelmiin tai työllisyysmalliin. 

Kuten alussa kerroin, niin henkilöstön vaihtuminen on hyvä asia ja se uudistaa toimintaa, siksi toivon että myös Aivovammaliiton hallituksen puheenjohtaja ymmärtää siirtyä syrjään ja sitä kautta uudistaa hallituksen toimintaa.

Lopuksi haluan kiittää Aivovammaliittoa näistä useista vuosista joita olen ollut jäsenenä ja toiminnassa mukana, valitettavasti tämä yhteinen taival päättyi, mutta en pysty olemaan mukana toiminnassa jossa ongelmista puhuminen on paniikinlietsontaa ja jossa hallituksen puheenjohtaja puolustaa rikkaita.

Kaikkea hyvää teille ja toivottavasti muutoksen tuulet raikastaa toimintaa.

Nico Ojala

Käypä hoitoa ja mitä niitä muita nyt oli.

 Mikä ihmeen suositus.

Suomessa on pitkään ollut käytäntönä se, että ihmisiä hoidetaan ja tutkitaan käypä hoito -suositusten mukaisesti, mutta mikä on käypä hoito -suositus ja kenelle se on terkoitettu? Tätä allekirjoittanutkin joutui miettimään kun Sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso väläytti Helsingin Sanomissa että käypä hoitoa -suositusta voisi muuttaa niin että se vastaa paremmin hallituksen säästöjä jotka kohdistuu maamme terveydenhuoltoon ja sairaalaverkkoon.

Nyt jos mietitään käypä hoito -suositusten historiaa, niin lääkäriseura Duodecim käynnisti käypä hoito -suositusten valmistelun vuonna 1994 ja ensimmäinen suositus näki päivänvalon vuonna 1997. Itse käypä hoito -suositusten hankkeen takana oli ajatus parantaa Suomalaisten sairaanhoidollista laatua ja yhtenäistää hoidollisia vaatimuksia. Vaikka koko käypä hoito -suositus on verrattain nuori järjestelmä, niin nykyään sen merkitys sairaanhoidossa on yksi tärkeimmistä menetelmistä.

Koska käypä hoito -suositus ei perustu lainsäädäntöön näin ollen se ei myöskään ole juridisesti sitova, näin ollen myöskään sen tarkoitus ei ole sitoa lääkäriä ja potilasta yksittäisen hoitopäätöksen tekemisessä. Sen sijaan käypä hoito -suositusta sisällytetään arvioinnissa, kun mietitään onko potilas saanut asianmukaisen tutkimuksen, onko hoito ollut lainmukaista ja yleisesti hyväksyttyä, siis siitäkin huolimatta vaikka käypä hoito -suositus ei perustu lakiin, niin sitä tulkitaan lainmukaisesti.

Tähän on myös varmasti moni vammautunut törmännyt, kun vakuutusyhtiö tai työeläkeyhtiö evää korvaukset vedoten käypä hoito -suosituksiin, eli tämä on se kohta jota he käyttävät päätöksissään kun vedotaan seikkoihin joita olisi pitänyt olla, jotta diagnoosi olisi ollut käypä hoito -suositusten mukainen.

Mutta palataan vielä tuohon alkuperäiseen asiaan, eli käypä hoito -suositukset ovat riippumattomia, kansallisia ja ne perustuvat julkisesti rahoitettaviin tutkimuksiin suosituksia. Toki näistä puolueettomuuksista voidaan olla montaa eri mieltä, esimerkiksi vuonna 2012 tehdyssä selvityksessä havaittiin suuria puutteita riippumattomuudessa, esimerkiksi käypä hoito -suosituksia tehneillä henkilöillä oli suoria kytköksiä niin lääkealan yrityksiin kuin vakuutusyhtiöihin.  Tutkimuksessa selvisi, että yhdellä jäsenellä oli yli kolmekymmentä kytköstä tahoihin jotka hyötyvät juuri käypä hoito -suosituksista.

Jokaisen jäsenen joka on laatimassa käypä hoito -suosituksia tulee ilmoittaa itse sidonnaisuudet, mutta käypä hoito toimitus ei kuitenkaan tarkista annettuja tietoja, vaan kaikki perustuu luottamukseen ilmoittajan ja käypä hoito toimituksen välillä. 

Tämä siis lyhykäisyydessään käypä hoito -suositusten historiasta ja sen merkityksestä terveydenhuoltoon, nyt jos mietitään mitä Sosiaali -ja terveysministeri Kaisa Juuso  sanoi tuossa alussa mainitussa Helsingin sanomien haastattelussa, eli Juuso sanoi että käypä hoito -suosituksia tulisi muuttaa niin että ne vastaisi  paremmin sitä hoidon tasoa mihin maamme terveydenhuolto on menossa näiden leikkausten johdosta, Tämä tarkoittaisi sairaanhoidon ja tutkimuksen romuttamista, koska edes nykyiset käypä hoito -suositukset eivät vastaa sitä todellisuutta vammojen tai sairauksien osalta, varsinkaan jos kyseessä on jokin sellainen tapahtuma jossa vakuutusyhtiö tai työeläkeyhtiö joutuisi korvausvelvolliseksi.

On täysin käsittämätöntä, että Sosiaali -ja terveysministeri edes ajattelee ehdottaa käypä hoito -suositusten politisointia ja näiden suositusten muuttamista sellaisiksi, että valtio voisi todeta, että tehdyt säästötoimenpiteet eivät ole vaikuttaneet terveydenhoidolliseen tasoon lainkaan. Miten maamme hallituksen ministeri voi olla niin tietämätön, että ei tiedä sitä ettei koko käypä hoito -suositus ei edes perustu mihinkään olemassa olevaan lakiin, eikä näin ollen ole millään tavalla kyseisen ministerin alaisuudessakaan. Miten voi olla että ministeri joka siviiliammatiltaan on sairaanhoitaja ei tiedä näin perustavanlaatuisia asioita? Tätä on mielestäni ihan oikeutettua kysyä ja siksi sen kysymyksen esitänkin.

Kipua on, mutta ei tuskaa.

Moni on varmasti huomannut lääkärissä käydessään, että lääkemääräykset ovat muuttuneet ja ennen käytössä olleet kipu tai vaikka unilääkkeet ovat vaihtuneet nukahtamislääkkeisiin ja särkylääkkeisiin. Olen tätä myös itse miettinyt, yrittänyt ymmärtää mistä asia johtuu, mutta mitään järkevää selitystä en keksinyt, niinpä päätin ryhtyä tutkimaan asiaa ja usean eri julkaisun ja parin puhelun jälkeen asia alkoi pikku hiljaa selkeytymään minulle.

Koko asian jäljet näyttävät liittyvän aikoinaan Yhdysvalloissa velloneeseen opioidi pohjaisten lääkkeiden väärinkäyttöön ja siitä seuranneeseen yliannoksiin, asiaa on myös perusteltiin väitteellä, että vahvojen kipulääkkeiden käyttäjillä olisi jotenkin matalampi kynnys siirtyä huumausaineiden kättäjiksi. Tuo episodi johti myös siihen, että Suomessa asiaan otti kantaa myös KELA joka lopulta puuttui asiaan vuonna 2020 ja lähetti niin sanotun paimenkirjeen lukuisille lääkäreille, kirjeessä painotettiin vahvojen kipulääkkeiden vaarallisuutta ja ohjeistettiin lääkäreitä, jotta he eivät enään määräisi opioidipohjaisia kipulääkkeitä potilailleen.

Tuolloin myös alettiin puhumaan kivunhoidon käypä hoito -suosituksen uudistamisesta ja mahdollisesta lääkkeettämästä kivunhoidosta, joka sittemmin myös löysi tiensä juurikin kipulääkityksen käypä hoito -suositukseen vuonna 2022. Tuolloin päivitetyssä ohjeistuksessa keskityttiin aikuisen kivunhoitoon ja koko kivun hoidon -käypähoitosuositus on otettu uudelleen mietittäväksi 30.1.2024 ja valmista tulisi olla noin vuoden päästä eli ensi vuoden alkupuolella.

Kuitenkin jo nyt on huomattavissa, että lääkärit ovat vähetäneet merkittävästi niin vahvojen kipulääkkeiden määräämistä, kuin myös unilääkkeiden määräämistä. Yhteistä näille lääkkeille on riippuvuuden syntyminen, joten voidaan vain arvella että lääkärit ovat jollakin tasolla tietoisia tulevasta uudesta käypä hoito -suosituksesta ja tämä näkyy juurikin sillä, että entistä enemmän siirrytään vaivoista kipulääkkeistä särkylääkkeisiin ja unilääkkeistä nukahtamislääkkeisiin.

On todella valitettavaa, että vammautuneelta joka kärsii voimakkaista kivuista tai univaikeuksista ja jotka ovat saaneet apua lääkkeistä niin arkeen kuin toimintakykyyn, niin nyt heiltä tullaan vaatimaan siirtymista käsikauppalääkkeisiin silläkin uhalla että heistä tulee täysin toimintakyvyttömiä. Kuitenkin samaan aikaan heiltä vaaditaan sosiaaliturvan leikkausten johdosta täyttä työkykyä. 

Kivuton ja virkeä, vai väsynyt ja tuskainen. Näistä kahdestako vammautuneen täytyy tulevaisuudessa valita? Miksi ainakin jollakin tasolla toimintakykyisestä tehdään tarkoituksella täysin toimintakyvytön? Tämäkö on käypä hoito -suosituksen uudistuksen tarkoitus, mihin on unohtunut se kunniakas idea joka Duodecimin ajatuksesta aikoinaan lähti?

Nico Ojala

Kokemustoimija, blogisti / kirjailija ja valokuvaaja.

Säästöjä etsimässä.

 Vammaispalvelut saksii säästöjä.

Nyt kun kaiken maailman leikkuulaudat ja sakset ovat heiluneet sosiaaliturvan kimpussa, leikaten palan sieltä ja palan täältä. Tästä innostuneena maamme hyvinvointialueet ovat ryhtyneet etsimään säästöjä vain  kattaakseen ylisuuren hallinnon kuluja, näin myös sakset löysivät tiensä vammaispalveluihin ja tarkemmin vammaisten kuljetuspalveluun.

Koska vammaisen kuljetuspalvelu on lakiin kirjoitettu subjektiivinen oikeus, mikäli seuraava kriteeri täyttyy, Tämä kriteeri kuuluu seuraavasti. "Henkilö jolla on erityisiä vaikeuksia liikkumisessa ja jotka eivät vammansa tai sairautensa johdosta voi käyttää joukkoliikennettä"

Koska kriteeri kuljetuspalvelulle on hyvin laaja ja antaa siitä päättävälle sosiaalityöntekijälle vapaat kädet päättää kuka ei ole tarpeeksi vammainen tai sairas, jotta ei voisi käyttää enään joukkoliikennettä, niin tätä on myös ryhdytty käyttämään säästötoimenpiteenä, varsinkin nyt kun hyvinvointialueet painivat talousvaikeuksissa ja ja kaikki irroitettava raha pyritään haalimaan hallinnon paisuviin kuluihin.

Olen saanut lukemattomia yhteydenottoja tämän asian tiimoilta ja poikkeuksetta jokaisessa on ollut huoli siitä että miten yhteydenottaja pystyy tulevaisuudessa liikkumaan, koska vammaispalvelu on yllättäen katkaissut kuljetuspalvelun ja siis vedoten juurikin tuohon vammaisen ihmisen kuljetuspalvelun kriteeriin, ihminen joka on vuosia käyttänyt kuljetuspalvelua päästäkseen asioimaan vaikka pankkiin, onkin muuttunut sosiaalityöntekijän päätöksellä huomattavasti parempaan kuntoon ja näin ollen ei ole enään oikeutettu kuljetuspalveluun.

Tätä tapahtuu ihan ympäri Suomea ja onkin merkille pantavaa että juuri kuljetuspalvelu on se kohde mistä säästetään, vaikka samainen vammaispalvelu päättää myös ihmisen henkilökohtaisesta avustajasta, mutta näihin ei juurikaan olla puututtu, ei ainakaan niin että avustajan tuntimäärää olisi vähennetty. 

Selkeä syy tälle on varmasti se, että mikäli avustajan tunteja vähennettäisiin, niin sen vaikutukset näkyisivät kohonneina terveydenhuolto kustannuksina, mutta kuljetuspalvelun vähentäminen ei tätä samaa ilmiötä aiheuta ja juuri siksi se on joutunut leikkausten kohteeksi.

Esimerkiksi Varha ( Varsinais-suomen hyvinvointialue ) on vähentänyt merkittävästi kuljetuspalvelua sillä perusteella, että hakija ei ole vaikeasti vammainen vaikka pelkkä vaikea vammaisuus ei ole kriteerinä riittävä perustelu kuljetuspalvelun eväämiselle. Mikäli ihminen ei pysty käyttämään julkista liikennettä esimerkiksi hahmotuskyvyn heikkouden takia ja hänellä olisi suuria vaikeuksia jäädä pois oikealla pysäkillä, niin tästäkin huolimatta tämä vamma ei itsestään riitä Varhan vammaispalveluille kuljetuspalveluiden myöntämiseen, vaikka vammaipalvelulain mukaan hän olisi siihen oikeutettu.

Tämä ei ole pelkästään Varhan tapa toimia, vaan poikkeuksetta kaikki hyvinvointialueet toimivat samoin. Voisi jopa sanoa että säästöjen toiveessa hyvinvointialueet ovat valmiita rikkomaan lakia tai vähintäänkin tulkitsemaan sitä omalla tavallaan, piittaamatta sen aiheuttamista seurauksista jotka pahimmillaan aiheuttavat syrjäytymistä heissä joiden kuljetuspalvelu on nyt lakkautettu.

Sairaaloiden lakkautus uhkaa potilasturvallisuutta.

Sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso ehdotti Helsingin Sanomiin antamassaan haastattelussa Käypä hoito suositusten muuttamista niin että se vastaisi paremmin sairaaloiden lakkauttamista ja hoidon kiirreellisyyttä, on täysin käsittämätöntä että maamme Sosiaali- ja terveysministeri haluaa politisoida käypä hoito suosituksen. Vaikka kyseinen suositus ei juurikaan puolueettomuutta edusta varsinkaan aivovammojen osalta niin tästäkin huolimatta kyseinen ehdotus ei herätä minussa lainkaan luottamusta siihen missä käsissä maamme terveyspolitiikka on.

Sairaalaverkkoa ollaan muuttamassa siten, että yöpäivystyksiä lakkautetaan useilla paikkakunnilla sekä niin sanottua raskasta ympärivuorokautista kirurgiaa vähennetään viidestä keskussairaalasta, tämä tarkoittaa muunmoassa sitä, että vaikean aivovamman saanut potilas joka vaatii leikkausta joudutaan pahimmillaan kuljettamaan useiden satojen kilometrien päässä olevaan päivystävään sairaalaan, tämä lisää merkittävästi vamman vakavuuden pysyvyyttä sekä lisää riskiä lisävammoille.

Sairaalaverkon uudistus tai paremminkin säästöt myös vähentää aivovammautuneen mahdollisuutta saada asianmukaista kuntoutusta, koska säästöjä haetaan myös sairaalan tukipalveluista kuten fysioterapiasta ja toimintaterapiasta, muutamia nyt mainitakseni. Koska aivovamman saaneen ihmisen toimintakyky on riippuvainen juurikin näistä tukipalveluista, johtaa niiden karsiminen vääjäämättä vammautuneen ihmisen oireiden pahentumiseen ja on omiaan aiheuttamaan lisää työkyvyttömyyttä.

On siis täysin järjen vastaista karsia maamme sairaaloiden toiminnasta tai päivystyksistä, koska niillä aiheutetaan vain lisäkustannuksia pitkälle tulevaisuuteen, myös ihmisen toimintakyvyn heikkeneminen johtaa kohonneisiin kustannuksiin, jotka tulevat heijastumaan hyvinvointialueen vammaispalveluiden alaisuudessa olevien palveluiden kuormittumiseen.

Kaiken kaikkiaan jo tehtyjen sosiaaliturvan leikkaukset ja tulevat eläkeleikkaukset sekä tämä sairaalaverkon säästötalkoot johtavat siihen, että valmiiksi heikossa asemassa olevat ihmiset tulevat kärsimään kohtuuttomasti ja varmasti osa ajautuu täysin toimeentulotuen sekä ruoka-avun tukien piiriin, tämäkö on se mitä maamme hallitus oikesti haluaa? Miksi ei nähdä sitä todellista hätää mikä osaa kansasta kohtaa päivittäisessä arjessaan, miksi pitää jopa tahallisesti lisätä inhimillistä kärsimystä ja häpeää?

Ehdotankin hallitukselle perääntymistä näistä leikkauksista jotka osuu pahiten vammautuneisiin ja sairastuneisiin ihmisiin ja ottavan säästöt sieltä jossa löyhää rahaa on, sitä ei ole ainakaan sairaalaverkossa, ei tukipalveluissa eikä varsinkaan sosiaalituissa. 

Nico Ojala

Kokemustoimija, blogisti / kirjailija ja valokuvaaja.

Rikkaat ja kauniit ovat rahansa ansainneet.

 Vammaiset eivä ole säästökohde.

Olen tarkoituksella jättänyt politiikan blogini ulkopuolelle, joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta. Nyt kuitenkin minun on välttämätön pakko nostaa tämä Arkadianmäen välinpitämättömyys varsinkin pienituloisia ja osatyökykyisiä kohtaan esille. Maamme hallitus tarkoituksella heikentää vammautuneiden ja sairastuneiden ihmisten elämää leikkaamalla heiltä merkittävän määrän jo ennestään todella pienistä tuloista, samalla kun kasvattavat hyvätuloisten tuloja sillä argumentilla, että hyvätuloiset kuluttavat eniten ja jos heiltä leikataan niin myös kulutus heikkenee. Tämä on varmasti tyhmin ja halveksuvin argumentti mitä sivistynyt ihminen voi suustaan päästää. 

Mitä hallitus on sitten tekemässä ja mistä he ovat säästämässä / leikkaamassa? Suurimmat säästöt kohdistuu sosiaaliturvaan, eli juuri siihen joiden varassa vammautuneet ja sairastuneet joutuvat olemaan, säästöt kohdistuvat myös osatyökykyisiin ja ennen kaikkea työkyvyttömiin lapsiperheellisiin ihmisiin jotka syystä tai toisesta eivät ole pääseet työkyvyttömyyseläkkeelle vaan joutuvat roikkumaan TE-toimiston listoilla työkyvyttömänä työnhakijana. Toinen säästö kohdistuu hyvinvointialueisiin, tämä säästö nostaa hoitomaksuja ja pidentää hoitojonoja sekä johtaa siihen että vammaisten ja sairastuneiden tarvitsema kuntoutus tulee joko harvenemaan tai se peräti lakkautetaan kokonaan säästösyistä. Kolmantena hallitus nostaa lääkekorvauksien vuosiomavastuuta joka heijastuu suoraan vammautuneissin ja sairastuneisiin ihmisiin. 

Avaan tätä hallituksen hölmöyttä ja täydellistä välinpitämättömyyttä hieman enemmän ja yritän antaa muutaman esimerkin mihin nämä kaikki kaavaillut leikkaukset johtavat.

Sosiaaliturvan leikkaus.

Hallitus leikkaa työttömyysturvaan kuuluneen 300€ suojaosan kokonaan pois, siten että 1.4.2024 alkaen työtön ei voi enään tehdä esimerkiksi keikkatyötä ja tienata tuota 300€ kuukaudessa ilman että se pienentäisi nänen saamaa työttömyyspäivärahaa. Tulevaisuudessa jos työtön haluaa parantaa edes hieman omaa toimeentuloaan ja menee tekemään muutaman tunnin keikkatyötä, pienentää se hänen päivärahaansa puolella tienatusta rahasta. Toisin sanoen jos työtön tekee palkkatyötä ja tienaa 200€, pienentää se hänen saamaansa työttömyysturvaa 100€:lla

Hallitus myös indeksijäädyttää vuoteen 2027 saakka seuraavia sosiaalietuisuuksia, kuten työmarkkinatuki, peruspäiväraha, sairauspäiväraha, osasairauspäiväraha, lasten kodinhoitotuki ja esimerkiksi yleinen asumistuki. Tämä tarkoittaa sitä, että vaikka inflaatio olisi vuositasolla 5% niin sosiaalietuudet pysyvät samoina aina vuoteen 2027 saakka. Eli joka vuosi kun yleinen hintataso nousee, niin vammautuneen tai sairastuneen ihmisen tulot pienentyvät inflaation verran.

Hallitus myös lakkauttaa työttömyysturvan lapsikorotuksen 1.4.2024 alkaen joka suoraan pienentää työttömän saamaa korvausta 125.50€ kuukaudessa per yksi lapsi. 

Myös leikkaukset asumistukeen astuu voimaan 1.4.2024 ja sen vaikutukset ovat isot. Asumistukea leikataan siten että nykyinen perusomavastuu asumismenoista on 42% ja muutoksen jälkeen se nostetaan 50%. Toisin sanoen jos vuokra on kuvitteellisesti 1000€ kuukaudessa niin omavastuuosuus asumismenoista on silloin 420€ ja leikkauksen jälkeen se nousee 500€ kuukaudessa. Toki tämä oli hyvin riisuttu esimerkkimalli, asumistuen omavastuuosuutta lasketaan tietyn kaavan mukaan johon vaikuttaa niin tulot kuin asunnon vuokra, mutta omavastuuosuus on aina vähintään tuo 42% ja 1.4.2024 jälkeen oleva 50%.

Nyt jos lasketaan kuinka paljon maamme hallitus kurittaa vammautunutta tai sairastunutta osa-aikatyötä tekevää, kuvitellaan vaikka nyt yksinhuoltajaa jolla on kaksi lasta hoidettavana. 

Henkilö A saa palkkaa osa-aikatyöstä 720€ sekä soviteltua päiväraa. 

Suojaosuus on 300€. 

Työmarkkinatukeen vaikuttava raha näin ollen on 420€ 

Koska jokainen tienattu 1€ pienentää työmarkkinatukea 0.50€  leikkaantuu työmarkkinatuesta 210€. 

Henkilö A saa myös kahden lapsen yksinhuoltajana lapsikorotusta 184€ kuukaudessa.

Näin ollen henkilö A saa soviteltua päivärahaa lapsikorotuksineen 774€  sekä tienaamansa palkan 720€ 

Eli henkilö A saa yhteensä 1494€ brutto.

Nyt jos lasketaan mitä henkilö A:n tuloille tapahtuu 1.4.2024 jälkeen niin siitä seuraavaksi.

Henkilä A saa palkkaa osa-aikatyöstä 720€ sekä soviteltua päivärahaa.

Suojaosuus poistuu kokonaan.

Työmarkkinatukeen vaikuttava raha on siten 720€

Koska jokainen tienattu 1€ pienentää työmarkkinatukea 0.50€ leikkaantuu tuomarkkinatuesta 360€

Lapsikorotus poistuu kokonaan.

Näin ollen henkilö A saa soviteltua päivärahaa 440€ sekä tienaamansa palkan 720€

Eli henkilö A saa yhteensä 1160€ brutto

Hallituksen tekemien leikkausten johdosta henkilö A:n tulot pienenevät yli 300€ kuukaudessa ja tähän kun lisätään vielä yleisen asumistukeen tulevat muutokset ja sen vaikutukset kokonaistuloihin niin henkilö A on työnteostaan riippumatta köyhyysrajan tuntumassa.

Hyvinvointialueiden leikkaukset.

Maahamme luotiin viime vuoden alusta malli, jossa hyvinvointialueille annettiin järjestämisvastuu niin sosiaali- ja terveydenhuoltoon kuin pelastustoimeen. Nyt kun aikaa on kulunut vain vuosi tuosta aloituksesta, niin rahat ovat loppu ja hyvinvointialueet yksi toisensa perään lakkauttaa toimintojaan ja tekee säästöjä sieltä mistä niitä on helpointa tehdä, eli vanhustenhuollosta ja vammaispalveluista. Säästöt kohdistuu myös kuntoutukseen sekä ei kiirreelliseen hoitoon.

Hyvinvointialueista vastaavat aluevaltuustot sekä aluehallitukset, näistä himmeleistä on tullut suurimmat rahareijät ja niiden ylläpitäminen vie merkittävän määrän hyvinvointialueen vuotuisesta budjetista. Vaikka kuinka tietoja näistä kuluista yrittää kaivaa esille, niin hyvinvointialueet eivät niitä sivuillaan ilmoita, mutta jos ajatellaan että esimerkiksi Varsinais_Suomen hyvinvointialueen (Varha) johtajilla on suuremmat palkat kuin maamme Pääministerillä, niin siitä voi jokainen miettiä mihin rahaa kulutetaan.

Koska esimerkisi Varha joutuu sopeuttamaan, eli leikkaamaan toimintojaan 270 miljoonalla Eurolla, tarkoittaa se vääjäämättä palvelujen alasajoa ja ei kiirreellisten hoitojen sekä tukitoimien lakkauttamista. Leikkauksia kohdistetaan myös vammaispalveluihin ja vammaisten tarvitsemiin kuljetuspalveluihin. Säästöjä haetaan vammautuneiden tarvitsemista kuntoutuksista, kuten fysioterapiasta ja tästä johtuen esimerkiksi ostopalveluna hankittava vaativa kuntoutus on loppumassa useimmilta sitä tarvitsevilta.

Sen sijaan aluevaltuustot ja aluehallitukset eivät leikkaa omista kustannuksistaan vaan päin vastoin kasvattavat niitä vedoten yleiseen tapaan nostaa palkkioiden suuruutta.

Varha ei ole missään tapauksessa ainut hyvinvointioalue joka sopeuttaa / leikkaa toimintojaan, vaan tilanne on lähes sama koko Suomessa. Esimerkiksi Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue (Pohde) on ilmoittanut säästön määräksi yli 100 miljoonaa Euroa.

Lääkekorvauksien vuosiomavastuu.

Hallitus on päättänyt nostaa myös lääkeiden vuosiomavastuun kokonaismäärää muutamalla kympillä ylöspäin, eli nykyinen 592,16€ omavastuu nousee tänä vuonna 626,94€. Korotus on sinänsä pieni, mutta kun mietitään että sitä kertyy vain KELA korvattavien lääkeiden ostamisesta, niin siinä mielessä korotus on iso.

Kaiken kaikkiaan vammautuneet ja sairastuneet ihmiset jotka eivät ole työkyvyttömyyseläkkeellä, tai henkilöt joiden työkyky on alentunut niin paljon etteivät pysty tekemään täysimittaista työpäivää, tulevat kärsimään todella kohtuuttomasti maamme hallituksen tekemistä leikkauksista. Jo valmiiksi pienituloisen ihmisen tuloista tullaan kaiken kaikkiaan leikkaamaan useita satoja Euroja kuukaudessa, kun tähän lasketaan myös indeksijäädytykset on tilanne täysin kohtuuton. Sen sijaan maamme varakkaimmilta tai hyvin toimeen tulevilta ei olla valmiita ottamaan mitään pois.

Olen todella hämilläni siitä, että vielä oppositiossa ollessaan eräs puolue oli sanojensa mukaan niin vammautuneiden asialla, mutta hallitusvastuun painaessa on tämä kansanryhmä unohtunut täysin ja vain rikkaat ja kauniit ihmiset merkitsee tälle puolueelle enään jotain.

Hävetkää te päättäjät, te unohdatte kansan joka tämän maan eteen on terveyden uhrannut. Teidän mielessä on vain eduskunnan ruokalan voisilmäpulla ja sekin saatte veronmaksajan piikkiin. 

Nico Ojala

Työsuhde etuna syyllisyyden tunne.

 Missä kulkee laillisuuden raja?

Maailmassa on lukemattomia ammatteja joissa työntekijä on vastuussa tekemisistään, sitten on ammatteja joissa tuntuu olevan syytesuoja ja työntekijän vastuun kantaa aina asiakas. Yksi tämän kaltainen ammatti tuntuu olevan vakuutus- ja työeläkeyhtiöiden korvauskäsittelijät, heidän tekemät päätökset tuntuvat rikkovan ihmisten oikeustajua poikkeuksetta kun kyseessä on esimerkiksi työtapaturmasta tai liikkevahingosta johtuva vakuutustapahtuma.

Mikä tekee tästä korvauskäsittelijän ammatista hyvinkin erikoisen, kun mietitään hänen päätöksiensä vaikutuksia on se että, korvauskäsittelijällä ei tarvitse olla mitään terveydenhuollon tuntemusta vaan vaatimuksena on kaupallinen koulutus, kuten esimerkiksi merkonomi. Silti hänen tehtävänään on  itsenäisesti arvioida vahinkotapahtuman näyttöä, eli arvoida syy-yhteyttä sekä syy-seuraamussuhdetta vamman ja tapaturman välillä. 

Toki täytyy muistaa, että korvauskäsittelijä ei aina yksin tee päätöstä vaan mukana on myös vakuutuslääkäri, mutta mikään laki ei sitä kuitenkaan siis vaadi, eli vakuutuslääkärin ei tarvitse osallistua kannanottoaan vakuutuspäätökseen, mutta yleisen oikeusperiaatteen mukaan vakuutuslääkäri voi antaa oman asiantuntija-arvion ratkaisuntekijän, eli korvauskäsittelijän käyttöön ja näin yleensä aina myös tapahtuu. On kuitenkin selvää, että lähes poikkeuksetta aina kun kyseessä on tapaturma ja syy-yhteys tai syy-seuraamussuhde toimii ratkaisevassa roolissa, niin vakuutuslääkäri antaa oman lausuntonsa asiaan. Tätä lausuntoa korvauskäsittelijä käyttää ratkaisua tehdessään.

Nyt päästäänkin tilanteeseen jossa kysytään korvauskäsittelijän moraalista itsetuntoa. Korvauskäsittelijä toimii kuitenkin isossa roolissa koko vakuutustapahtuma käsittelyn ajan ja on tutustunut niin sattuneeseen tapaturmaan ja syntyneisiin vammoihin sekä hoiotavan lääkärin lausuntoihin, siitäkin huolimatta että hänellä ei ole terveydenhuollon osaamista ollenkaan. Kun korvauskäsittelijä esittelee asian ja oman ratkaisunsa työryhmälle, johon kuuluu vakuutuslääkäri ja vakuutuslaitoksen lakimies, nyt jos kuvitellaan että korvauskäsittelijä on sitä mieltä että asiakas olisi oikeutettu korvauksiin, mutta vakuutuslääkärin mielestä syy-yhteyttä tai syy-seuraamussuhdetta vamman ja tapaturman välillä ei ole, voiko korvauskäsittelijä olla huomioimatta tällöin vakuutuslääkärin näkemystä? Ei voi.

Toisin sanoen korvauskäsittelijän tulee työssään liikkua hyvin kyseenalaisella alueella, unohtaa oma moraali ja tehdä päätöksiä jotka tuntuvat epäoikeudenmukaisilta, hänen tulee työssään huomioida yhtiön etu ja toimia vakuutuslääkärin ohjeen mukaan vaikka hän tietäisi sen olevan väärin. 

Miten ylipäätään on mahdollista, että esimerkiksi merkonomi voi päättää näin suurista asioista kuin vakuutuskorvaus varsinkaan kun se koskee työtapaturmaa? Kyseinen vakuutustapahtuma merkitsee asiakkaalle pahimmillaan pysyvää vammautumista ja työkyvyttömyyttä, Pelkkä syy-yhteyden evääminen tarkoittaa päättymätöntä taistelua vakuutetun oikeuksista ja taloudellista ahdinkoa. Pahimmillaan kielteinen päätös voi päättää ihmiselämän, onko päätöksen tehnyt merkonomi valmis kantamaan näin suuren taakan, luulen että ei ole.

En missään nimessä kuitenkaan väheksy ketään kauppaoppilaitoksen käynyttä ihmistä, mutta käsittääkseni kyseinen oppilaitos ei anna valmiuksia tehdä tämän kaltaisia ratkaisuja itsenäisesti, eikä varsinkaan anna minkäänlaista lääketieteellistä osaamista ja arviointikykyä.  Tämän johdosta olisi syytä miettiä uudelleen korvauskäsittelijän ammattivaatimusta sekä lääketieteellistä tuntemusta. Ei ole oikein korvauskäsittelijälle kuten ei vammautuneellekkaan kantaa näin suurta taakkaa päätöksestä joka saattaa vaikuttaa koko loppuelämän ajan.

Patologin lääketieteellinen arvio.

Vakuutuslääkärin tehtävä on arvioida hoitavan lääkärin lääketieteellisiä tutkimuksia ja selvityksiä, näin asian ilmoittaa Lääkäriliitto. Vakuutuslääkärin tehtäviin kuuluu arvioida neljää eri asiakokonaisuutta , eli työ- ja toimintakykyä, syy- ja seuraamussuhdetta, riskiä ja haittaa. Vakuutuslääkärit ovat puolueettomia alan asiantuntijoita jotka ottavat kantaa lain tai vakuutusehtojen mukaisten korvausten myöntämiseen. Vakuutuslääketieteelliset ratkaisut perustuvat lääketieteeseen ja kulloinkin sovellertavaan vakiintuneeseen korvauskäytäntöön. 

Kuulostaa todella hienolta sekä oikeudenmukaiselta ja niin myös asia meille halutaan esittää. Totuus on kuitenkin hyvin toisen lainen. Vakuutuslääkärit eväävät lähes poikkeuksetta syy-yhteyden sekä haitan. Vakuutuslääkärit eivät ole puolueettomia vaan toimivat työnantajansa eduksi sellaisissakin tapauksissa jossa on kiistaton syy-yhteys, tällöin vakuutuslääkärit arvioivat syntyneen haitan todellisuutta merkittävästi pienemmäksi. Vakuutuslääkärit eivät jäävää itseään edes silloin kun he itse käsittelevät tekemäänsä päätöstä esimerkiksi muutoksenhakulaitakunnassa.

Vakuutuslääkäri tekee lääketieteellisiä arvioita ilman tietyn alan erikoislääkärin pätevyyttä, esimerkiksi neurologian osaamista vaativaa arvointia saattaa olla tekemässä  sisätautien erikoislääkäri. Juuri tämän kaltainen toiminta lisää vain epäluottamusta koko vakuutuslääkäri ja vakuutusalaa kohtaan. Korvauksia evätään perusteettomilla ja tekaistuilla arviolla, pahimmillaan keksitään sairauksia joita ei ole edes todettu ja tämän perusteella katsotaan ettei syy-yhteyttä tai syy-seuraamissuhdetta ole.

Usein puhutaan ja kysellään, miksi vakuutuslääkäri ei tapaa potilasta? Tähän vastataan lähes aina siten, että vakuutuslääkäri ei tee lääketieteellistä tutkimusta. Olen asiasta samaa mieltä, vakuutuslääkärin ei tule tavata potilasta, mutta vakuutuslääkärin tulee olla sen alan erikoislääkäri jota kulloinkin lääketieteellisesti käsitellään. Ei ole perusteltua, että vakuutuslääkäri on alan ammattilainen, jos toiminta ei kuitenkaan herätä luottamusta kansalaisissa.

En ainakaan itse varaisi aikaa patologilta jos asiani koskee vaikka pääkipua. Olisi vähintäänkin kohtuullista, että niin Lääkäriliitto kuin Suomen vakuutuslääkärien yhdistys muuttaisi kantaansa että minkä alan erikoislääkäri tahansa voi antaa vaikka minkä erikoisalan lausuntoja tahansa. 

Väkisinkin tulee mieleen vanha kommentaattori, joka aikoinaan televisiossa sanoi "etten ole tämän alan asiantuntija, mutta voin minä tätäkin kommentoida" Vakuutuslääkäreillä tuntuu olevan vähän sama dilemma ja koska kuka vain voi olla mitä vain niin voin myös itse diagnosoida kyseisen dilemman aikuisiän koliikiksi, joka ilmenee vakuutuslääkäreissä aina silloin kun heidän toimintaansa kommentoidaan tai kyseenalaistetaan.

Nico Ojala

Työkyvyttömyysmääritelmän 11 hetki.

 Järjestelmä on rikki.

Miksi toinen ihminen on työkyvytön ja toinen ei vaikka heillä olisi sama vamma ja samallaiset haasteet selviytyä työstään? Mikä määrittää työkyvyttömyyden ja miksi julkisella puolella työkyvyttömyyden määritelmä on huomattavasti monimutkaisempi kuin kunnallisellla puolella? Miksi työkyvyttömyyteen tarvitaan 11 eri määritelmää? Miksi koko järjestelmä on tehty palvelemaan paremmin vakuutus ja työeläkeyhtiöitä kuin työntekijää, onko järjestelmä rikki?

Sairausvakuutuslaissa työkyvyttömyys määritellään hyvin selkeästi, eli henkilö on työkyvytön, silloin kun hän ei sairautensa tai vammansa vuoksi ole kykenevä tekemään omaa työtään tai sitä läheisesti vastaavaa työtä.  Toisessa määritelmässä henkilö katsotaan työkyvyttömäksi jos hänen työkykynsä on alentunut niin paljon että hän ei jäljellä olevalla työkyvyllä  pysty saamaan riittävää toimeentuloa. 

Työkyvyttömyys on itsessään lääketieteellinen kokonaisuus, eli hoitava lääkäri arvioi omien tutkimusten sekä moniammatillisen lausuntojen perusteella miten henkilön sairaus, vika tai vamma haittaa potilasta selviytymään omasta tai lähellä omaa ammattia vastaavasta työstä, mutta jotta asia ei olisi näin yksinkertainen, niin itse työkyvyttömyys määritelmänä on puolestaan juridinen käsite silloin kun sillä katsotaan henkilön oikeutta työkyvyttömyyteen sidottuihin etuisuuksiin.

Edellä mainitsinkin jo tuon sairausvakuutuslain määritelmän työkyvyttömyydestä, siinä selkeästi todetaan henkilön olevan työkyvytön jos hänen työkykynsä on alentunut niin paljon että hän ei enään suoriudu omasta työstään

Työntekijän eläkelaki puolestaan määrittää työkyvyttömyyden seuraavasti, jos henkilön työkyky on alentunut kahdella viidesosaa niin katsotaan hänen olevan osatyökyvytön. Jos työkyky on alentunut kolmella viidesosaa katsotaan hänen olevan työkyvytön. 

Sitten tulee iso mutta, kun sairasvakuutuslaissa määritellään työn laatu, eli omaa tai siihen läheisesti vastaava työ, niin työntekijän eläkelaki määrittää asian seuraavasti. Työkykyä ei peilata suoraan henkilön omaan työhön vaan kaikkiin muihinkin saatavissa oleviin töihin jota henkilön voidaan kohtuudella edellyttää tekevän. Tämä tarkoittaa siis sitä että jos henkilöllä pysyy harja kädessä hän voi toimia vaikka talonmiehenä ja on näin työkykyinen.

Eli työntekijän eläkelaki on huomattavasti tiukempi kuin sairausvakuutuslaki. Kansaeläkelaissa puolestaan määritellään työkyvyttömyys lähen samaan tapaan kuin työntekijän eläkelaissa, mutta sillä erolla että  kansaneläkelaissa ei tunneta osatyökyvyttämyyttä ollenkaan vaan määritelmä perustuu siihen että henkilö on joko työkykyinen tai työkyvytön, kansaneläkelaki ei myöskään ota kantaa työn laatuun tai sen keveyteen vaan päätös perustuu arvioon työkyvystä.

Tapaturmavakuutusmääritelmässä työkyvyttömyyttä arvioidaan aina syy-yhteyden kannalta, eli jos vakuutusyhtiö toteaa että syy-yhteyttä ei ole niin myöskään oikeutta työkyvyttömyyteen ei ole. Tapaturmavakuutusjärjestelmä on myös sisällöltään saman kaltainen kuin työntekijän eläkelaki, mutta siinä jo 10% työkyvyn alenema on korvattava haitta, mutta tosiaan tässä määritelmässä syy-yhteys näyttelee isoa osaa.

Liikenne- ja potilasvakuutukset perustuvat vahingonkorvausajatteluun, näissä vakuutuksissa työkyvyn heikkenemistä tarkistellaan menetyksen täydenkorvaamisen lähtökohdasta. Silloin kun muiden syiden katsotaan vaikuttavan työkyvyttömyyteen, korvataan vain liikenne- ja potilasvakuutuksesta vain syy-yhteyden osuus, mikäli syy-yhteys voidaan todeta.

Muita lakeja ja määritelmiä millä työkykyä arvoidaan on ansioeläkejärjestelmä, julkinen sektori käyttää niin sanottua spesiaalityökyvyttömyyden määritelmää sekä laki yksilöllisestä varhaiseläkkeestä jota käytetään yksityisellä puolella. Tämä edellä mainittu spesiaalityökyvyttömyysmääritelmä on jotain aivan käsittämätöntä ja sitä käytetään kunnallisessa eläkesäädöksessä työkyvyttömyyden arvioinnissa, tässä spesiaalityökyvyttömyysmääritelmässä työkyvyttömänä pidetään henkilöä joka sairauden, vamman tai vian takia tullut kykenemättömäksi virkaansa. Tämä määritelmä antaa selvästi paremman turvan kuin työ- ja kansaneläkelain mukaiset määritelmät.

Eli työkyvyttömyyttä arvioidaan juridisesti ja siihen käytetään sairaudesta, vammasta tai viasta sovellettavia määritelmiä joita on Sairausvakuutuslaki, työntekijän eläkelaki, kansaneläkelaki, julkisenpuolen työkyvyttömyys säädökset, yksityisen puolen työkyvyttömyys säädökset, rapaturmavakuutusmääritelmä, liikenne- ja potilasvakuutus sekä muutama muu määritelmä jotka myös allekirjoittaneelta on jäänyt pimentoon.

Jos mietitään että työkyvyttömyyttä määritellään yhdellätoista eri juridisella tulkinnalla ja lääketieteellistä työkyvyttömyyttä vain yhdellä, niin on sanomattakin selvää että työkyvyttömyyden eväämiseen löytyy aina jokin säädös jonka taakse voidaan piiloutua. Se että työkyvyttömyys voidaan evätä jo pelkällä syy-yhteyden perusteella tuntuu aivan järjettömältä, koska yleensä työtapaturmassa vammautunut henkilö tarvitsee vammojensa tueksi syy-yhteyden jo pelkkien korvausten saamiseksi ja jos tuona aikana vakuutusyhtiöt eväävät syy-yhteyden koko tapahtumasta, tämä tarkoittaa sitä että samalla hänen työkyvyttömyytensä jää ratkaisematta.  Syy-yhteyttä tarvitaan myös liikenne-  ja potilasvakuutuksen arvioinnissa ja mikäli tapaturma on tapahtunut esimerkiksi pakollisen liikennevakuutuksen alaisuudessa ja vakuutusyhtiö evää jälleen syy-yhteyden niin myös liikenne- ja potilasvakuutuksen määritelmä syy-yhteyden korvattavuudesta jää saamatta.

Koska tämä koko työkyvyttömyyspaletti on todella hankala, eikä siitä ota selvää edes siitä vastuussa olevat vakuutuslääkäritkään, niin tilanne on kääntynyt nykyään sellaiseksi että vakuutuslääkäri tekee päätöksen esimerkiksi työkyvyttömyyden eväämisestä, tämän jälkeen lähettää vakuutuslääkäri päätöksensä  vakuutusyhtiön tai työeläkeyhtiön lakiosastolle joka etsii päätöksen tueksi sopivia säädöksiä tästä määritelmäviidakosta, tämä käy selväksi myös vuonna 2015 julkaistun gradun "Vakuutuslääkäriprofessio asiantuntijana korvauskäsittelyssä" Toisin sanoen, vakuutuslääkärit eivät tee todellisuudessa lääketieteellisiä arvioita vaan heidän tehtävä on etsiä yhdessä lakiosaston kanssa työkyvyttömyysmääritelmistä se kohta jolla vamman, vian tai sairauden johdosta työkykynsä menettänyt henkilö voidaan todeta työkykyiseksi.

Eläkeratkaisun vaiheet ja tarvittavat muutokset.

Lähtökohtaisesti henkilön työkykyä tulee tarkastella sairauden,vian ja vamman aihettaman työkyvyn alemisen näkökulmasta, tämä tarkoittaa että asiaa ryhtyy käsittelemään toimivaltainen työeläkeyhtiö joiden tehtävä heidän omasta mainoslauseestaan on tehdä oikeudenmukaisia päätöksiä, mutta tästä voidaan olla varmasti montaa eri mieltä. yhtä kaikki. Eläkeratkaisun tulee perustua useasta eri lähteestä kerättävään tietoon, jossa lääkärinlausunnot ovat yksi tärkeimmistä asiapapereista, mutta ne ei toki yksin riitä päätöksentekoon vaan myös hakijan oma käsitys vamman, vian tai sairauden aiheuttamista ongelmista tulee käydä ilmi hakemuksessa. Lisäksi arvioinnissa käytetään työnantajan lausuntoa työssä selviytymisestä sekä työjärjestelyjen mahdollisuudesta esimerkiksi kevyempiin työtehtäviin. Joissain tapauksissa työeläkeyhtiö haluaa tutustua myös hakijan työhistoriaan ja pyytää tätä varten työsuhderekisteriotetta.

Tästä alkaa sitten työeläkeyhtiön puntarointi jossa mietitään mitä näistä yhdestätoista eri säädöksestä tullaan ratkaisussa tarkastelemaan, myös syy-yhteyttä sairauden, vamman tai vian suhteen tarkastellaan mikäli kyseessä työperäinen esimerkiksi vammautuminen. Mikäli työnantajalla on valmius tarjota kevennettyä työtehtävää, tullaan sitä suurella todennäköisyydellä myös kokeilemaan, tästä työnantaja tekee oman lausunnon työeläkeyhtiölle kokeilun päätyttyä. Lopuksi työeläkeyhtiö tarkastelee hakian työhistoriaa ja mahdollisia aikaisempia haasteita selviytyä työstä. Tätä kaikkea verrataan hoitavan lääkärin tekemään työkyvyttämyysarvioon ja kuten arvata saattaa näyttelee se aika pientä osaa tässä kokonaisuudessa.

Työkyttömyys voi johtua myös esimerkiksi psykiatrisesta sairaudesta, tällöin sen arvioinnissa esimerkiksi syy-yhteys ei näyttele mitään osaa, vaan hakijan työkykyä arvioidaan alentuneen työkyvyn näkökulmasta, nyt täytyy myös ottaa huomioon että esimerkiksi masennus ei tatkoita että hakija olisi pysyvästi työkyvytön vaan hän on sitä toistaisksi ja näin ollen hänen työkykyään arvioidaan säännöllisesti.

Mitä tässä kokonaisuudessa tulisi muuttaa että se vastaisi ihmisten oikeudentajua ja olisi yhdenvertainen riippumatta arvioidaanko hakijan työkykyä yksityisen sektorin, julkisen sektorin tai esimerkiksi liikenne- ja potilaslain mukaan. Koska  tällä hetkellä esimerkiksi virkamies on huomattavasti paremmassa asemassa työkyvyttömyysratkaisun osalta kuin vaikka yksityisen puolen rakennusmies, niin se on omiaan aiheuttamaan epäluottamusta järjestelmää kohtaan. Nykyinen järjestelmä myös aiheuttaa suuria taloudellisia ongelmia työkyvyttömyyseläkettä hakevalle pitkien prosessien ja epäoikeudenmukaisten päätösten johdosta, on kiistatonta että tämän hetkinen työkyvyttömyys järjestelmä myös aiheuttaa kohonneita sairaanhoitokustannuksia.

Tämän johdosta koko työkyvyttömyys ja sen arviointi tulisi yhdenmukaistaa niin että kaikki arvioitaisiin yhden työkyvyttömyysarvion perusteella sekä hoitavan lääkärin työkykyä arvioiva lausunto olisi lähtökohtaisesti painavampi päätöstä tehdessä, myös itse hakijan omaa näkemystä tulisi ottaa enemmän huomioon.

Työtä on paljon, mutta jostain on aloitettava ja ehdotankin että työ aloitetaan mielellään heti.