Työsuhde etuna syyllisyyden tunne.

 Missä kulkee laillisuuden raja?

Maailmassa on lukemattomia ammatteja joissa työntekijä on vastuussa tekemisistään, sitten on ammatteja joissa tuntuu olevan syytesuoja ja työntekijän vastuun kantaa aina asiakas. Yksi tämän kaltainen ammatti tuntuu olevan vakuutus- ja työeläkeyhtiöiden korvauskäsittelijät, heidän tekemät päätökset tuntuvat rikkovan ihmisten oikeustajua poikkeuksetta kun kyseessä on esimerkiksi työtapaturmasta tai liikkevahingosta johtuva vakuutustapahtuma.

Mikä tekee tästä korvauskäsittelijän ammatista hyvinkin erikoisen, kun mietitään hänen päätöksiensä vaikutuksia on se että, korvauskäsittelijällä ei tarvitse olla mitään terveydenhuollon tuntemusta vaan vaatimuksena on kaupallinen koulutus, kuten esimerkiksi merkonomi. Silti hänen tehtävänään on  itsenäisesti arvioida vahinkotapahtuman näyttöä, eli arvoida syy-yhteyttä sekä syy-seuraamussuhdetta vamman ja tapaturman välillä. 

Toki täytyy muistaa, että korvauskäsittelijä ei aina yksin tee päätöstä vaan mukana on myös vakuutuslääkäri, mutta mikään laki ei sitä kuitenkaan siis vaadi, eli vakuutuslääkärin ei tarvitse osallistua kannanottoaan vakuutuspäätökseen, mutta yleisen oikeusperiaatteen mukaan vakuutuslääkäri voi antaa oman asiantuntija-arvion ratkaisuntekijän, eli korvauskäsittelijän käyttöön ja näin yleensä aina myös tapahtuu. On kuitenkin selvää, että lähes poikkeuksetta aina kun kyseessä on tapaturma ja syy-yhteys tai syy-seuraamussuhde toimii ratkaisevassa roolissa, niin vakuutuslääkäri antaa oman lausuntonsa asiaan. Tätä lausuntoa korvauskäsittelijä käyttää ratkaisua tehdessään.

Nyt päästäänkin tilanteeseen jossa kysytään korvauskäsittelijän moraalista itsetuntoa. Korvauskäsittelijä toimii kuitenkin isossa roolissa koko vakuutustapahtuma käsittelyn ajan ja on tutustunut niin sattuneeseen tapaturmaan ja syntyneisiin vammoihin sekä hoiotavan lääkärin lausuntoihin, siitäkin huolimatta että hänellä ei ole terveydenhuollon osaamista ollenkaan. Kun korvauskäsittelijä esittelee asian ja oman ratkaisunsa työryhmälle, johon kuuluu vakuutuslääkäri ja vakuutuslaitoksen lakimies, nyt jos kuvitellaan että korvauskäsittelijä on sitä mieltä että asiakas olisi oikeutettu korvauksiin, mutta vakuutuslääkärin mielestä syy-yhteyttä tai syy-seuraamussuhdetta vamman ja tapaturman välillä ei ole, voiko korvauskäsittelijä olla huomioimatta tällöin vakuutuslääkärin näkemystä? Ei voi.

Toisin sanoen korvauskäsittelijän tulee työssään liikkua hyvin kyseenalaisella alueella, unohtaa oma moraali ja tehdä päätöksiä jotka tuntuvat epäoikeudenmukaisilta, hänen tulee työssään huomioida yhtiön etu ja toimia vakuutuslääkärin ohjeen mukaan vaikka hän tietäisi sen olevan väärin. 

Miten ylipäätään on mahdollista, että esimerkiksi merkonomi voi päättää näin suurista asioista kuin vakuutuskorvaus varsinkaan kun se koskee työtapaturmaa? Kyseinen vakuutustapahtuma merkitsee asiakkaalle pahimmillaan pysyvää vammautumista ja työkyvyttömyyttä, Pelkkä syy-yhteyden evääminen tarkoittaa päättymätöntä taistelua vakuutetun oikeuksista ja taloudellista ahdinkoa. Pahimmillaan kielteinen päätös voi päättää ihmiselämän, onko päätöksen tehnyt merkonomi valmis kantamaan näin suuren taakan, luulen että ei ole.

En missään nimessä kuitenkaan väheksy ketään kauppaoppilaitoksen käynyttä ihmistä, mutta käsittääkseni kyseinen oppilaitos ei anna valmiuksia tehdä tämän kaltaisia ratkaisuja itsenäisesti, eikä varsinkaan anna minkäänlaista lääketieteellistä osaamista ja arviointikykyä.  Tämän johdosta olisi syytä miettiä uudelleen korvauskäsittelijän ammattivaatimusta sekä lääketieteellistä tuntemusta. Ei ole oikein korvauskäsittelijälle kuten ei vammautuneellekkaan kantaa näin suurta taakkaa päätöksestä joka saattaa vaikuttaa koko loppuelämän ajan.

Patologin lääketieteellinen arvio.

Vakuutuslääkärin tehtävä on arvioida hoitavan lääkärin lääketieteellisiä tutkimuksia ja selvityksiä, näin asian ilmoittaa Lääkäriliitto. Vakuutuslääkärin tehtäviin kuuluu arvioida neljää eri asiakokonaisuutta , eli työ- ja toimintakykyä, syy- ja seuraamussuhdetta, riskiä ja haittaa. Vakuutuslääkärit ovat puolueettomia alan asiantuntijoita jotka ottavat kantaa lain tai vakuutusehtojen mukaisten korvausten myöntämiseen. Vakuutuslääketieteelliset ratkaisut perustuvat lääketieteeseen ja kulloinkin sovellertavaan vakiintuneeseen korvauskäytäntöön. 

Kuulostaa todella hienolta sekä oikeudenmukaiselta ja niin myös asia meille halutaan esittää. Totuus on kuitenkin hyvin toisen lainen. Vakuutuslääkärit eväävät lähes poikkeuksetta syy-yhteyden sekä haitan. Vakuutuslääkärit eivät ole puolueettomia vaan toimivat työnantajansa eduksi sellaisissakin tapauksissa jossa on kiistaton syy-yhteys, tällöin vakuutuslääkärit arvioivat syntyneen haitan todellisuutta merkittävästi pienemmäksi. Vakuutuslääkärit eivät jäävää itseään edes silloin kun he itse käsittelevät tekemäänsä päätöstä esimerkiksi muutoksenhakulaitakunnassa.

Vakuutuslääkäri tekee lääketieteellisiä arvioita ilman tietyn alan erikoislääkärin pätevyyttä, esimerkiksi neurologian osaamista vaativaa arvointia saattaa olla tekemässä  sisätautien erikoislääkäri. Juuri tämän kaltainen toiminta lisää vain epäluottamusta koko vakuutuslääkäri ja vakuutusalaa kohtaan. Korvauksia evätään perusteettomilla ja tekaistuilla arviolla, pahimmillaan keksitään sairauksia joita ei ole edes todettu ja tämän perusteella katsotaan ettei syy-yhteyttä tai syy-seuraamissuhdetta ole.

Usein puhutaan ja kysellään, miksi vakuutuslääkäri ei tapaa potilasta? Tähän vastataan lähes aina siten, että vakuutuslääkäri ei tee lääketieteellistä tutkimusta. Olen asiasta samaa mieltä, vakuutuslääkärin ei tule tavata potilasta, mutta vakuutuslääkärin tulee olla sen alan erikoislääkäri jota kulloinkin lääketieteellisesti käsitellään. Ei ole perusteltua, että vakuutuslääkäri on alan ammattilainen, jos toiminta ei kuitenkaan herätä luottamusta kansalaisissa.

En ainakaan itse varaisi aikaa patologilta jos asiani koskee vaikka pääkipua. Olisi vähintäänkin kohtuullista, että niin Lääkäriliitto kuin Suomen vakuutuslääkärien yhdistys muuttaisi kantaansa että minkä alan erikoislääkäri tahansa voi antaa vaikka minkä erikoisalan lausuntoja tahansa. 

Väkisinkin tulee mieleen vanha kommentaattori, joka aikoinaan televisiossa sanoi "etten ole tämän alan asiantuntija, mutta voin minä tätäkin kommentoida" Vakuutuslääkäreillä tuntuu olevan vähän sama dilemma ja koska kuka vain voi olla mitä vain niin voin myös itse diagnosoida kyseisen dilemman aikuisiän koliikiksi, joka ilmenee vakuutuslääkäreissä aina silloin kun heidän toimintaansa kommentoidaan tai kyseenalaistetaan.

Nico Ojala

Ongelma jota ei tarvitse keksiä.

 Pysy ruodussa ja ole hiljaa.

Kirjoitin tuossa viikko sitten kirjoituksen jossa käsittelin noin yleisellä tasolla vammaisten, vammautuneiden ja sairaiden ihmisten eriarvoista asemaa yhteiskunnassamme sekä työelämässä. Toin esiin myös ongelman jota esiintyy esimerkiksi palvelualoilla ja sen epävarmuuden siitä kuinka vammaiseen tulisi suhtautua ja kuinka puhutella. Tuo kirjoitus herätti paljon keskustelua ja valitettavasti myös vastakkainasettelua. Kirjoitus osui selvästi arkaan paikkaan ja nyt ajattelin näitä asioita avata vähän enemmän ja yrittää korjata joitakin selvästi vääriä näkemyksiä ja olettamuksia.

Mitä sitten kirjoitin? Pohdiskelin kirjoituksessa miksi palvelualojen koulutuksessa ei opetustilanteessa ole yhtenä ryhmänä vammaisen kohtaamista, kuten liikuntarajoitteisen, afasian tai dysartian oireista kärsivät, näkövammaiset tai esimerkiksi kuulovammaiset, vaan koulutus ja opetustilanteet keskittyvät niin sanottuihin tavallisiin ihmisiin, toki koulutuksessa on yhtenä painopisteenä kohtaaminen hankalan asiakkaan kanssa, mutta tällöinkin tällä tarkoitetaan yleensä joko humalaista tai tyytymätöntä asiakasta.

Lisäksi toin esille ongelmaa siitä kuinka vammautunut kokee jäävänsä yksin, vammautunut ei välttämättä mahdu enään samaan ystäväpiiriin kuten ennen vammautumista. Vammautunut joutuu myös kokemaan voimakasta syrjintää useissa päivittäisissä asioissa.  

Lopuksi käsittelin kirjoituksessa vammautuneiden kokemaa syrjintää ja väheksyntää eri tilanteissa. En varsinaisesti käyttänyt mitään tiettyä esimerkki vaan käsittelin asiaa laajasti ja horisonttaalisesti. Tämä herätti myös suurta keskustelua ja kommentteja tuli puolesta sekä vastaan. 

Koska aihe on selvästi arka, eikä siitä olisi relevanttia keskustella julkisesti eikä varsinkaan nostaa esille sen aiheuttamia ongelmia tai epäkohtia, varsinkaan koska maassamme on kuulemma muitakin isompia ongelmia. Mutta itse koen tämän asian erittäin suureksi ongelmaksi ja sen takia haluan käsitellä asiaa enemmän ja nyt tarkempien esimerkkien ja tutkimusten mukaan.

Käsittelen tätä kirjoitusta nyt vammautuneen ja vammaisen näkökulmasta, mutta aihe koskee niin sairastuneita kuin syrjäytyneitäkin.

Vammaisia syrjitään työelämässä.

Maassamme on hieno säädös nimeltään kuntouttava työtoiminta. Kuntouttava työtoiminta on tarkoitettu ihmisille jotka esimerkiksi fyysisen vamman tai saurauden johdosta ovat menettäneet kyvyn osallistua vapaille työmarkkinoille, idea on sinällään hyvä ja toimii varmasti useissa tapauksissa juuri siten kuin on suunniteltu, mutta kuten aina, niin järjestelmää käytetään räikeästi myös väärin vain koska se antaa siihen mahdollisuuden. Valitettavan useasti tämä väärinkäyttö kohdistuu ihmisiin jotka eivät uskalla kertoa asiasta tai eivat ole ymmärtäneet oikeuksiaan.

Esimerkkinä voin käyttää AVI:n tekemiä selvitystä kuntouttavasta työtoiminnasta jossa kunnat tarjoavat työvoimaa, kuitenkin niin että työtoiminnasta ei syynny työsyhdetta eikä virkasuhdetta kuntoutettavan ja toimintaa järjestävän tai totettavan tahon välille.  Kuntouttavasta työtoimissasta maksetaan päiväkohtainen korvaus joka on suuruudeltaan 10.09€. Nyt muutama esimerkki tämän toiminnan väärinkäytöistä.

Hämeenkyrö ohjasi henkilöitä kuntouttavaan työtoimintaan yrityksiin vaikka laki kuntouttavasta työtoiminnasta sen kieltää, AVI pyysi selvitystä tästä Hämeenkyrön perusturvalautakunnalta ja vastauksessa todettiin että kuntouttavaan työtoimintaan osallistuvat pystyvät tekemään kokoaika työtä. Tämä näkemys on totaalisessa ristiriidessa Sosiaali- ja terveysministeriön ohjeen kanssa.

Hämeenkyrö ryhtyi tämän selvityksen jälkeen kierrättämään kuntouttavaa työtoimintaa alihankintana yhdistysten kautta yrityksille jotta tilanne näyttäisi lain mukaan oikealta vaikka todellisuudessa tilanne pysyy samana. 

Valkeakoski kertoo sivuillaan tarjoavansa alihankintaa yrityksille kuntouttavan työtoiminnan työllistämispajan kautta. Vaikka laki kieltää toiminnan yrityksille niin toimintaa kierretään juurikin alihankinnan kautta. Yritykset saavat työvoimaa hintaa 10.09€ päivältä.

Esimerkkejä olisi vaikka kuinka paljon, enkä ryhdy niitä kaikkia tässä avaamaan. On kuitenkin todettava että kuntouttava työtoiminta on pääsääntöisesti reilua ja hyödyllistä toimintaa silloin kun se kohdistuu henkilöihin joiden toimintakyky ja alentunut työkyky sen mahdollistaa. Valitettavasti näin ei aina ole vaan kuntouttavaan työtoimintaan sijoitetaan ihmisiä joiden työkyky ei siihen riitä ja pahimmillaan toiminta vain heikentää henkilön toimintakykyä. On myös tilanteita jossa kuntouttavaan työtoimintaan osallistuva vammainen henkilö jää ilman asianmukaista sosiaaliturvaa, koska kuntoutuvalle määrätty vastuuhenkilö ei ole ollut sosiaalihuollon ammattilainen, tämä saattaa pahimmillaan tarkoittaa joidenkin tukien lakkauttamista tai kuntoutujalle kuuluvien tukien hakemattomuutta, kun vastuuhenkilö ei osaa tai kykene  ohjaamaan kuntoutujaa oikeuden tukien piiriin.

Tässä siis muutama esimerkki miten vammaisia syrjitään ja suoranaisesti hyväksikäytetään kuntien toimesta halpana työvoimana.

Vammaisen kohtaaminen arjessa.

Kuten edellä kirjoitin, niin moni ammattiin johtava koulutus tarjoaa hyvää opetusta sekä opinnäytetilaisuuksia tuleville, esimerkiksi palvelualan ammattilaisille. Opetuksen lähtökohtana on antaa valmiudet toimia työelämässä ja suoriutua itsenäisesti eri asiakaspalvelutilanteista. Opetus tapahtuu nykyään niin oppilaitoksissa kuin itsenäisesti, joissakin tapauksissa opetus tapahtuu yrityksissä, mutta vastuu opetuksesta on oppilaitoksella. Erillaisia asiakaspalvelutilanteita harjoitellaan sekä asiakkaiden kanssa kommunikointia opetellaan omina variaatioinaan. 

Koulutuksessa opetetaan kohtaamaan niin turistit kuin lapsetkin, opetellaan palvelemaan Englanniksi ja muistutetaan hyvistä tavoista kohdata asiakas. Yhtenä osa-alueena on myös opetus hankalan asiakkaan kanssa toimimisesta, tällä pääsääntöisesti tarkoitetaan joko humalaista tai hyvin vaativaa asiakasta. Sen sijaan lähes ilman opetusta jää kohtaaminen vammaisen tai sairaan ihmisen kanssa. Tätä kohtaamista ja palvelua ei juuri oppilaitoksissa toteuteta lainkaan, tämä johtaa siihen, että esimerkiksi näkövammainen jätetään avustamatta. 

Ylipäätään kohtaaminen vammaisen tai vammautuneen kanssa palvelualalla on monissa yrityksissä jätetty hyvin vähälle huomiolle ja lähtökohtaisesta oletetaan että esimerkiksi pyörätuolia käyttävällä asiakkaalla olisi avustaja mukana joka paikkaisi oppilaitoksessa syntynyttä oppivajetta.

Itselläni on useita eri kokemuksia, missä jopa terveydenhuollon ammattilainen on puhunut vaimolleni eikä suinkaan minulle, minua koskevista asioista. Erään oppilaitoksen rehtori epäili kykyäni opiskella aivovammani takia. Näitä kokemuksia on lukuisia enkä lähde tässä niitä sen enempää avaamaan, koska julkaisu ei kohdistu pelkästään minun omiin kokemuksiin, vaan hyvin laajaan joukkoon ihmisiä. 

Vammaisen syrjintä Suomessa.

Vammaispalvelulaki määrittää vammaisen henkilön aseman yhteiskunnassa ja sen toimissa seuraavasti. Luku 1 ja sen 1§: 

Lain tarkoituksena on: 

1. Toteuttaa vammaisen henkilön yhdenvertaisuutta, osallisuutta ja osallistumista yhteiskunnassa, sekä ehkäistä ja poistaa niiden toteutumisen esteitä:

2. Tukea vammaisen henkilön itsenäistä elämää ja itsemääräämisoikeuden toteutumista.

3. Turvata vammaisen henkilön yksilöllisen tarpeen ja edun mukaiset, riittävät ja laadultaan hyvät palvelut.

Toki maamme Perustuslakikin jo määrittää ettei ketään saa syrjiä vamman, vian tai sairauden johdosta.

Lakipykälistä huolimatta vammaisia syrjitään maassamme systemaattisesti ja tästä johtuen vammaisten kokema syrjintä on vuodesta toiseen kärkisijoilla syrjintää mittaavassa selvityksessä.  Yhdenvertaisuusvaltuutetun ja oikeusministeriön tekemässä selvityksessä tutkittiin millaisissa arkisissa tilanteissa ja missä määrin vammaiset ihmiset kokevat syrjintää.

Tuloksista selviää että suurimmat epäkohdat ja epäoikeudenmukaisuudet koettiin juurikin tavaroiden ja palvelun tarjonnassa, työelämässä ja sähköisissä palveluissa. 

Selvityksen perusteella kokonaiskuva näyttää siltä, että juuri edellä mainituissa palveluissa ei nähdä tarvetta luoda vammaisille kohdennettuja toimenpiteitä heidän yhdenvertaisuutensa ja osallisuutensa parantamiseksi, vaan hyvinvointivaltion pitäisi tarjota riittävä tukiverkko. Toisin sanoen vastuuta halutaan siirtää valtiolle, eikä näin ollen nähdä mahdollisuutena sitä vaihtoehtoa että omaa palvelua ja sen tasoa koulutuksella nostettaisiin.

Joten edellisen kirjoituksen saamat kommentit, että ei ole olemassa mitään ongelmaa vaan kaikki on vain kuvitelmaa ja ongelman synnyttämistä kuulostaa tämänkin tutkimuksen mukaan hieman ontuvalta. Toki ymmärrän sen että ongelmien vähättely luo illuusion paremmasta maailmasta, mutta ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa että ongelmia on.

Suomessa jopa pakkosteriloitiin vammaisia aina vuoteen 1960 saakka, joten kehitys joka viimeisen 60 vuoden kuluessa on tapahtunut niin sitä voidaan pitää lähes mitätömänä, jos kehitystä on tapahtunut ylipäätään juuri lainkaan.

Mielestäni on todettava että, asioista pitää saada ja pystyä keskustelemaan ilman toisen vähättelyä, argumenttien olisi hyvä perustua tutkittuun tietoon ja omakohtaisiin kokemuksiin. Asioiden kieltäminen ja matonalle lakaisu ei johda muutokseen, vaan pitää meidät tuolla 1960 luvulla.

Nico Ojala

Kipu jota ruokin pelolla.

 Kipu tarjosi matkalippua.

Usein sanotaan, että kipu muistuttaa elämästä. Kipu vahvistaa ja kipua tulisi sietää, mutta mitä jos kipu on sietämätöntä tai kipu on niin kovaa että haluaa kuolla. Entä jos kipu tekee ihmisen haavoittuvaksi? Onko kipu silloin ottanut vallan ja määrää ihmisen tekemisen ja olemisen, entä jos kipu hallitsee ihmistä ja ruokkii itseään pelolla.

Mitä kipu on? Kipu voi olla fyysistä tai henkistä, se voi olla viiltävää, polttavaa, sykkivää tai vaikka pistävää.  Kipu voi olla ahdistavaa, lamauttavaa, tuskaista ja kuristavaa. Kipu voi olla siedettävää tai sietämätöntä, se voi hallittua tai hallitsematonta. Kipu voi pelastaa, kipu voi tappaa. Kipu on samaan aikaan renki että  isäntä.

Kipua voi onneksi yrittää lääkitä, tukahduttaa ja vaimentaa.  Joskus se onnistuu joskus kipu ottaa kuitenkin yliotteen. Kipu on välillä hyvä ystävä, toisinaan pahin vihollinen. Kipu neuvoo ja käskee. Kipu kertoo elämästä ja kuolemasta. Kipu näyttää välillä edenin, välillä helvetin.

Kun itse vammauduin toukokuussa 2014, en tuntenut kipua juuri lankaan, vaikka olin juuri tippunut hieman yli neljästä metristä kivikkoiselle maalle ja saanut useita murtumia, kipu ei vain löytänyt paikalle tai antoi ylväästi odottaa vuoroaan. Ensimmäisiä kipumuistikuvia minulla kuitenkin on ja ne sijoittuvat aikaan kun olin jo kotona, tuolloin pelkkä yksiminen tai nukkumaan meno tuntui viiltävältä sekä pistävältä. Tuo kipu oli fyysistä, tuolloin kipu totteli lääkitystä ja antoi hetken rauhan toipumiseen.

Murtumat parani ja kivut hellitti, tunsin että voin palata takaisin työhöni. Uskoin selvinneeni vähillä vaurioilla ja tapaturmassa murtuneen yläleukaluun johdosta heiluvat hampaatkin voi laittaa kuntoon, olin valmis ottamaan taas ohjat käsiini yrityksessäni. Niin ainakin kuvittelin.

Minulla oli työmiehet olleet elokuun alusta jo viikon verran eräässä ulkosaariston kohteessa entisöimässä vanhaa kalastajatorppaa ja ajattelin itse mennä jatkamaan tuota työkohdetta yhden työntekijäni kanssa. Tuo ulkosaariston kohde oli se paikka johon kipu  oli mennyt minua odottamaan. Kipu oli muuttanut muotoaan, se ei enään viiltänyt tai polttanut. Nyt kipu esti minua tekemästä työtäni johon olin kouluttautunut, kipu esti minua ymmärtämästä mitä vasaralla pitäisi tehdä, kipu rakensi minun eteeni seinän ja esti minua menemästä työmaalle, kipu tuntui päässä, se puristi ohimoita, se vei suuntavaiston, se puristi rintaa ja pakotti haukkomaan happea.

Tästä alkoi matka kivun kanssa, välillä se meni piiloon moneksi viikoksi, kunnes tuli takaisin vain muistuttaakseen kuka on isäntä ja ketä tulee totella. Kävin useasti lääkärissä kivun takia ja sain lääkeitä jolla voisin tuon riivaajani minusta häätää, mutta turhaan. Kipu nakersi minua sisältä päin, teki ruumiistani onton, ohjasi minua vain kohto lopullista päämäärää.

Helmikuussa 2015 kipu sai minusta täyden otteen, halusi minun henkeni useampaan kertaan, kipu kertoi mihin minun tieni päättyy. Jouduin tai pääsin lopuksi psykiatriseen sairaalaan suljetulle osastolle, tuollakin kipuni oli minun seurassa. Se kertoi minulle milloin seuraava juna kulkee sairaalan ohitse ja pakotti minun odottaa lähtökäskyään. 

Lopulta kipu oli syönyt minut kokonaan ja kroppani petti täysin, aloin saamaan kouristuksia päivittäin, joskus jopa useamman päivässä. Ruoka ei pysynyt sisällä, olin vain luuta ja nahkaa. Vain osastolla annettavat lääkkeet pitivät minut hengissä, vaikka olin itse valmis luovuttamaan niin muut eivät olleet. Lopulta sain lähetteen aivovammapolille laajoihin tutkimuksiin jonka seurauksena kipuni sai selityksen.

Olin saanut tapaturmassa vaikean aivovamman sekä niskan retkahdusvamman, tämä jäi täysin tutkimatta aluksi ja sen aiheuttamat oireet johtivat vaikeaan masennukseen sekä itsetuhoisuuteen. Nyt tuo kipu joka aikaisemmin hallitsi elämääni täysin ja vaati palkaksi henkeäni on hyvä renki ja muistuttaa minua elämän realiteeteistä, sen tärkeydestä ja että kaikki ei ole itsestään selvää. 

Nyt kun vammautumisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi kymmenen vuotta, elämäni on täysin muuttunut ja vaikka tarvitsen useissa toimissa muiden apua niin en siltikään vaihtaisi päivääkään pois. Olen saanut tehdä matkaa ja kokea muuttuneen elämän. Olen ollut kuoleman porteilla ja tuntenut sen voiman, olen kaivanut itselleni kuoppaa josta en enään omin avuin päässyt ylös. Olen tutustunut kipuuni ja kironnut sen olemassaoloa, olen heikko, mutta samaan aikaan tarpeeksi vahva voittamaan epäluulot ja ennakkoasenteet. Olen saanut paljon, enemmän kuin ansaitsen. Olen vammainen enkä häpeä sitä, minä hengitän. Olen elossa kaiken tämän jälkeen. 

Olkoot tämä kirjoitus jonkinlainen välipohdinta tapahtuneesta ja siitä matkasta jonka tein. Matkani jatkuu ja tietoisuuden lisääminen vammautumisesta sekä sen johdosta syntyneistä taloudellisista ja vakuutuksellisista ogelmista jatkuu. Saan kunnian olla mukana tämän kuun lopussa järjestettävässä  paneelikeskustelussa ja Aivovammaliiton keväisessä seminaarissa kertomassa tunteiden ilmaisusta valokuvan avulla. 

Vain vaikuttamalla asioihin voidaan ongelmiin puuttua. 

Hyvää alkanutta vuotta kaikille, kahvitellaan kun tavataan. 

Työkyvyttömyysmääritelmän 11 hetki.

 Järjestelmä on rikki.

Miksi toinen ihminen on työkyvytön ja toinen ei vaikka heillä olisi sama vamma ja samallaiset haasteet selviytyä työstään? Mikä määrittää työkyvyttömyyden ja miksi julkisella puolella työkyvyttömyyden määritelmä on huomattavasti monimutkaisempi kuin kunnallisellla puolella? Miksi työkyvyttömyyteen tarvitaan 11 eri määritelmää? Miksi koko järjestelmä on tehty palvelemaan paremmin vakuutus ja työeläkeyhtiöitä kuin työntekijää, onko järjestelmä rikki?

Sairausvakuutuslaissa työkyvyttömyys määritellään hyvin selkeästi, eli henkilö on työkyvytön, silloin kun hän ei sairautensa tai vammansa vuoksi ole kykenevä tekemään omaa työtään tai sitä läheisesti vastaavaa työtä.  Toisessa määritelmässä henkilö katsotaan työkyvyttömäksi jos hänen työkykynsä on alentunut niin paljon että hän ei jäljellä olevalla työkyvyllä  pysty saamaan riittävää toimeentuloa. 

Työkyvyttömyys on itsessään lääketieteellinen kokonaisuus, eli hoitava lääkäri arvioi omien tutkimusten sekä moniammatillisen lausuntojen perusteella miten henkilön sairaus, vika tai vamma haittaa potilasta selviytymään omasta tai lähellä omaa ammattia vastaavasta työstä, mutta jotta asia ei olisi näin yksinkertainen, niin itse työkyvyttömyys määritelmänä on puolestaan juridinen käsite silloin kun sillä katsotaan henkilön oikeutta työkyvyttömyyteen sidottuihin etuisuuksiin.

Edellä mainitsinkin jo tuon sairausvakuutuslain määritelmän työkyvyttömyydestä, siinä selkeästi todetaan henkilön olevan työkyvytön jos hänen työkykynsä on alentunut niin paljon että hän ei enään suoriudu omasta työstään

Työntekijän eläkelaki puolestaan määrittää työkyvyttömyyden seuraavasti, jos henkilön työkyky on alentunut kahdella viidesosaa niin katsotaan hänen olevan osatyökyvytön. Jos työkyky on alentunut kolmella viidesosaa katsotaan hänen olevan työkyvytön. 

Sitten tulee iso mutta, kun sairasvakuutuslaissa määritellään työn laatu, eli omaa tai siihen läheisesti vastaava työ, niin työntekijän eläkelaki määrittää asian seuraavasti. Työkykyä ei peilata suoraan henkilön omaan työhön vaan kaikkiin muihinkin saatavissa oleviin töihin jota henkilön voidaan kohtuudella edellyttää tekevän. Tämä tarkoittaa siis sitä että jos henkilöllä pysyy harja kädessä hän voi toimia vaikka talonmiehenä ja on näin työkykyinen.

Eli työntekijän eläkelaki on huomattavasti tiukempi kuin sairausvakuutuslaki. Kansaeläkelaissa puolestaan määritellään työkyvyttömyys lähen samaan tapaan kuin työntekijän eläkelaissa, mutta sillä erolla että  kansaneläkelaissa ei tunneta osatyökyvyttämyyttä ollenkaan vaan määritelmä perustuu siihen että henkilö on joko työkykyinen tai työkyvytön, kansaneläkelaki ei myöskään ota kantaa työn laatuun tai sen keveyteen vaan päätös perustuu arvioon työkyvystä.

Tapaturmavakuutusmääritelmässä työkyvyttömyyttä arvioidaan aina syy-yhteyden kannalta, eli jos vakuutusyhtiö toteaa että syy-yhteyttä ei ole niin myöskään oikeutta työkyvyttömyyteen ei ole. Tapaturmavakuutusjärjestelmä on myös sisällöltään saman kaltainen kuin työntekijän eläkelaki, mutta siinä jo 10% työkyvyn alenema on korvattava haitta, mutta tosiaan tässä määritelmässä syy-yhteys näyttelee isoa osaa.

Liikenne- ja potilasvakuutukset perustuvat vahingonkorvausajatteluun, näissä vakuutuksissa työkyvyn heikkenemistä tarkistellaan menetyksen täydenkorvaamisen lähtökohdasta. Silloin kun muiden syiden katsotaan vaikuttavan työkyvyttömyyteen, korvataan vain liikenne- ja potilasvakuutuksesta vain syy-yhteyden osuus, mikäli syy-yhteys voidaan todeta.

Muita lakeja ja määritelmiä millä työkykyä arvoidaan on ansioeläkejärjestelmä, julkinen sektori käyttää niin sanottua spesiaalityökyvyttömyyden määritelmää sekä laki yksilöllisestä varhaiseläkkeestä jota käytetään yksityisellä puolella. Tämä edellä mainittu spesiaalityökyvyttömyysmääritelmä on jotain aivan käsittämätöntä ja sitä käytetään kunnallisessa eläkesäädöksessä työkyvyttömyyden arvioinnissa, tässä spesiaalityökyvyttömyysmääritelmässä työkyvyttömänä pidetään henkilöä joka sairauden, vamman tai vian takia tullut kykenemättömäksi virkaansa. Tämä määritelmä antaa selvästi paremman turvan kuin työ- ja kansaneläkelain mukaiset määritelmät.

Eli työkyvyttömyyttä arvioidaan juridisesti ja siihen käytetään sairaudesta, vammasta tai viasta sovellettavia määritelmiä joita on Sairausvakuutuslaki, työntekijän eläkelaki, kansaneläkelaki, julkisenpuolen työkyvyttömyys säädökset, yksityisen puolen työkyvyttömyys säädökset, rapaturmavakuutusmääritelmä, liikenne- ja potilasvakuutus sekä muutama muu määritelmä jotka myös allekirjoittaneelta on jäänyt pimentoon.

Jos mietitään että työkyvyttömyyttä määritellään yhdellätoista eri juridisella tulkinnalla ja lääketieteellistä työkyvyttömyyttä vain yhdellä, niin on sanomattakin selvää että työkyvyttömyyden eväämiseen löytyy aina jokin säädös jonka taakse voidaan piiloutua. Se että työkyvyttömyys voidaan evätä jo pelkällä syy-yhteyden perusteella tuntuu aivan järjettömältä, koska yleensä työtapaturmassa vammautunut henkilö tarvitsee vammojensa tueksi syy-yhteyden jo pelkkien korvausten saamiseksi ja jos tuona aikana vakuutusyhtiöt eväävät syy-yhteyden koko tapahtumasta, tämä tarkoittaa sitä että samalla hänen työkyvyttömyytensä jää ratkaisematta.  Syy-yhteyttä tarvitaan myös liikenne-  ja potilasvakuutuksen arvioinnissa ja mikäli tapaturma on tapahtunut esimerkiksi pakollisen liikennevakuutuksen alaisuudessa ja vakuutusyhtiö evää jälleen syy-yhteyden niin myös liikenne- ja potilasvakuutuksen määritelmä syy-yhteyden korvattavuudesta jää saamatta.

Koska tämä koko työkyvyttömyyspaletti on todella hankala, eikä siitä ota selvää edes siitä vastuussa olevat vakuutuslääkäritkään, niin tilanne on kääntynyt nykyään sellaiseksi että vakuutuslääkäri tekee päätöksen esimerkiksi työkyvyttömyyden eväämisestä, tämän jälkeen lähettää vakuutuslääkäri päätöksensä  vakuutusyhtiön tai työeläkeyhtiön lakiosastolle joka etsii päätöksen tueksi sopivia säädöksiä tästä määritelmäviidakosta, tämä käy selväksi myös vuonna 2015 julkaistun gradun "Vakuutuslääkäriprofessio asiantuntijana korvauskäsittelyssä" Toisin sanoen, vakuutuslääkärit eivät tee todellisuudessa lääketieteellisiä arvioita vaan heidän tehtävä on etsiä yhdessä lakiosaston kanssa työkyvyttömyysmääritelmistä se kohta jolla vamman, vian tai sairauden johdosta työkykynsä menettänyt henkilö voidaan todeta työkykyiseksi.

Eläkeratkaisun vaiheet ja tarvittavat muutokset.

Lähtökohtaisesti henkilön työkykyä tulee tarkastella sairauden,vian ja vamman aihettaman työkyvyn alemisen näkökulmasta, tämä tarkoittaa että asiaa ryhtyy käsittelemään toimivaltainen työeläkeyhtiö joiden tehtävä heidän omasta mainoslauseestaan on tehdä oikeudenmukaisia päätöksiä, mutta tästä voidaan olla varmasti montaa eri mieltä. yhtä kaikki. Eläkeratkaisun tulee perustua useasta eri lähteestä kerättävään tietoon, jossa lääkärinlausunnot ovat yksi tärkeimmistä asiapapereista, mutta ne ei toki yksin riitä päätöksentekoon vaan myös hakijan oma käsitys vamman, vian tai sairauden aiheuttamista ongelmista tulee käydä ilmi hakemuksessa. Lisäksi arvioinnissa käytetään työnantajan lausuntoa työssä selviytymisestä sekä työjärjestelyjen mahdollisuudesta esimerkiksi kevyempiin työtehtäviin. Joissain tapauksissa työeläkeyhtiö haluaa tutustua myös hakijan työhistoriaan ja pyytää tätä varten työsuhderekisteriotetta.

Tästä alkaa sitten työeläkeyhtiön puntarointi jossa mietitään mitä näistä yhdestätoista eri säädöksestä tullaan ratkaisussa tarkastelemaan, myös syy-yhteyttä sairauden, vamman tai vian suhteen tarkastellaan mikäli kyseessä työperäinen esimerkiksi vammautuminen. Mikäli työnantajalla on valmius tarjota kevennettyä työtehtävää, tullaan sitä suurella todennäköisyydellä myös kokeilemaan, tästä työnantaja tekee oman lausunnon työeläkeyhtiölle kokeilun päätyttyä. Lopuksi työeläkeyhtiö tarkastelee hakian työhistoriaa ja mahdollisia aikaisempia haasteita selviytyä työstä. Tätä kaikkea verrataan hoitavan lääkärin tekemään työkyvyttämyysarvioon ja kuten arvata saattaa näyttelee se aika pientä osaa tässä kokonaisuudessa.

Työkyttömyys voi johtua myös esimerkiksi psykiatrisesta sairaudesta, tällöin sen arvioinnissa esimerkiksi syy-yhteys ei näyttele mitään osaa, vaan hakijan työkykyä arvioidaan alentuneen työkyvyn näkökulmasta, nyt täytyy myös ottaa huomioon että esimerkiksi masennus ei tatkoita että hakija olisi pysyvästi työkyvytön vaan hän on sitä toistaisksi ja näin ollen hänen työkykyään arvioidaan säännöllisesti.

Mitä tässä kokonaisuudessa tulisi muuttaa että se vastaisi ihmisten oikeudentajua ja olisi yhdenvertainen riippumatta arvioidaanko hakijan työkykyä yksityisen sektorin, julkisen sektorin tai esimerkiksi liikenne- ja potilaslain mukaan. Koska  tällä hetkellä esimerkiksi virkamies on huomattavasti paremmassa asemassa työkyvyttömyysratkaisun osalta kuin vaikka yksityisen puolen rakennusmies, niin se on omiaan aiheuttamaan epäluottamusta järjestelmää kohtaan. Nykyinen järjestelmä myös aiheuttaa suuria taloudellisia ongelmia työkyvyttömyyseläkettä hakevalle pitkien prosessien ja epäoikeudenmukaisten päätösten johdosta, on kiistatonta että tämän hetkinen työkyvyttömyys järjestelmä myös aiheuttaa kohonneita sairaanhoitokustannuksia.

Tämän johdosta koko työkyvyttömyys ja sen arviointi tulisi yhdenmukaistaa niin että kaikki arvioitaisiin yhden työkyvyttömyysarvion perusteella sekä hoitavan lääkärin työkykyä arvioiva lausunto olisi lähtökohtaisesti painavampi päätöstä tehdessä, myös itse hakijan omaa näkemystä tulisi ottaa enemmän huomioon.

Työtä on paljon, mutta jostain on aloitettava ja ehdotankin että työ aloitetaan mielellään heti.

Vammaisuus pelottaa erillaisuudellaan.

 Joukosta erottuvat.

Ihminen on varmasti maailman ainoa elollinen olento jonka suurin tehtävä on sulautua ympäröivään joukkoon ja jakaa samat mielipiteet kaikkien muiden kanssa, ymmärtäisin tämän täysin jos olisimme saaliseläimiä  ja meitä vaanisi joka puolella potenttiaalisia saalistajia joiden tehtävä olisi etsisiä joukostamme poikkeavia yksilöitä ja näin harventaa laumaamme. Tässä tapauksessa olisi varmasti hyvä sulautua joukkoon ja olla mahdollisimman huomaamaton pysyäkseen edes ylipäätään hengissä. 

Mikä ajaa sitten ihmisen siihen tilanteeseen, että  hänen täytyy olla laumastaan poikkeamaton vaikka meillä ei ole luontaisia vihollisia?  Onko se häpeä, pelko erillaisuudesta, pelko joutua ryhmän ulkopuolelle vai onko se yhteiskunnan vaatimus kuulua tiettyyn muottiin? Toki meille luodaan koko ajan painetta pukeutua tietyn tyylisiin vaatteisiin ja käyttää tiettyä puhelinmerkkiä ja jos poikkeat tästä kaavasta saatat joutua kiusatuksi. Tämäkö ajaa meitä kulkemaan ryhmän mukana ja olemaan samaa mieltä kuin kaikki muutkin. Pelko ilmaista erillaista ajatusmaailmaa pakottaa meidät sulautumaan joukkoon. 

Eläinmaailmassa muista poikkeavat yksilöt joutuvat usein ensimmäisinä petoeläinten ruuaksi ja vain vahvat ja ryhmään kuuluvat pystyvät pakenemaan vaaraa. Useat eläinmaailmaan kuuluvat eläimet jopa hylkäävät poikasiaan jotka poikkeaa normaalista ja joilla ei ole edellytyksia selviytyä aikuisikään. Mutta miksi tätä tapahtuu myös ihmisten keskuudessa vaikka meillä on kaikki edellytykset selviytyä eikä meitä pitäisi mikään petoeläin saalistaa. Miksi me hylkäämme ystäviämme hänen erillaisuuden tai vamman takia? Ajaako pelko meitä tekemään epäeettisiä päätöksiä, joita kuitenkin myöhemmin kadumme. Onko empaattisuus rike joka johtaa laumasta erottamiseen?

Ihminen on todellisuudessa petoeläin, ihminen käyttäytyy kuin eläin ja hylkää erillaiset yksilöt pelon takia vaikka ne olisivat kuinka läheisiä, tuo pelko ajaa ihmisiä laumaan ja jakamaan samat mielipiteet ja toiminnan, kukaan ei uskalla olla erillainen edes vaatetuksen suhteen. Pelko joutua itse hyljätyksi ajaa meitä tekemään tekoja jotka ovat jopa eläinmaailmassa raadollisia. Välttelemme joukosta erottuvia vain pelon takia.

Kun ihminen vammautuu tai sairastuu, joutuu hän usein laumansa ulkopuolelle, vammautuminen tai sairastuminen katkoo ihmis- ja ystävyyssuhteitä. Laumasta erottuva jätetään usein yksin, häntä vältellään ja osoitellaan vain koska hän käyttäytyy tai näyttää erillaiselta kuin kaikki muut. Erillaisuus ajaa ihmisen petoeläinten riepoteltavaksi, samallaisuus antaa kuvitteellisen oikeuden hankkiutua eroon erillaisuudesta. 

Tätä on vammautuneen ja sairastuneen ihmisen arki, taistelua ennakkoluuloja kohtaan. Taistelua suodattaa pilkka menettämättä ihmisyyttään, taistelua uskaltaa olla oma itsensä. 

Kun itse vammauduin vuonna 2014, taistelin pitkään itseni kanssa, vastakkain oli kuvitelma täysin terveestä ja työkykyisestä perinnerakentajasta vastustajana oli kieltämäni todellisuus vammautuneesta mitättömästä ihmisestä. Tuon taistelun aikana tunsin, että kehoni ja mieleni ei enään vastannut totuttua minäkuvaani, pelkäsin ja häpesin, piilouduin omieni rakentamieni kulissien taakse. Yritin pitkään käyttäytyä ja näyttää samalta kuin kaikki muutkin, yritin kuulua joukkoon. Kulissit kaatuivat ja kilpeni suojaus petti aina välillä ja samalla kun vammani astui näyttämölle sain kuulla kommentteja ja uhkailuja, lopulta väsyin kehittämääni ja huonosti kirjoitettuun näytelmään ja hyväksyin vammani. Lakkasin yrittämästä ja annoin vammani näkyä, en enään jaksanut esittää olevani samallainen kuin ennen, voimani olivat loppuneet ja olin valmis luovuttamaan jopa loppullisesti. Laumani ei kuitenkaan hylännyt minua vaan sain tukea ja apua enenmmän kuin odotin, ei minua raadeltu tai jätetty yksin kuten harhaisesti kuvittelin. 

Vaikka olen kohdannut monen tapaisia ongelmia ja suoranaista pilkkaa sen jälkeen kun itse hyväksyin vammaisuuteni, tämä sanoilla satuttelu ja sormilla osoittelu on tullut vain ja ainoastaan laumani ulkopuolisilta ihmisiltä, jopa terveydenhuollon ammattilaisilta saama kommentointi ja suoranainen tietämättömyys ovat tehneet välillä kipeää. Jotkin kommentit ovat tarkoitettu tikareiksi ja uppoamaan suoraan itsetuntoon, toiset tietämättömyyden sammakoiksi kurnuttamaan sanomaansa olkapäälle. mutta yhtä kaikki, vaikkakin jotkin niistä ovat tehneet kipeää ja jotkin ovat luokanneet ei aina niin minua vaan myös perhettäni, en silti kadu sitä että uskalsin lopulta laskea suojauksen. En menettänyt mitään, sen sijaan sain mahdollisuun tuoda vammaisuutta esille, vaikuttaa asioihin ja lisätä tietoisuutta, kasvattaa laumaani ja oppia olemaan kuuntelematta tuota kurnuttavaa sammakkoa.

Tietämättömyys lisää pelkoa.

Miksi erillaisuus pelottaa ja estää toisinaan saamasta samaa palvelua kuin niin sanottu tavallinen ihminen? Mikä tekee pyörätuolissa istuvasta vaikeasti palveltavan asiakkaan, huojuvasta ja hieman hitaasta aivovammaisesta juopon. Vammaisuus pelottaa kanssa ihmisiä, tietämättömyys tai epävarmuus miten kohdata vammainen tuntuu olevan suuri haaste monelle ihmiselle ja uskallan jopa väittää että me kaikki vammautuneet olemme kohdanneet tätä tietämättömyyttä omassa arjessamme.  On todella valitettavaa, että esimerkiksi jo palvelualan koulutuksissa tai opinnäytetyössä ei ole osattu ottaa tätä  asiaa huomioon vaan kaikki oppiminen tapahtuu siitä olettamuksesta että palveltava on reipas ja täysin terve kansalainen jolla ei ole esimerkiksi erityistarpeita tai sanoittamisen kanssa ongelmia. 

Mielestäni olisi erittäin tärkeää ja tervetullutta ajattelua, jos meidät vammautuneet otettaisiin huomioon koulutuksessa ja esimerkiksi tuleville parturikampaajille tai tarjoilijoille annettaisiin mahdollisuus tutustua vammautuneiden ihmisten tarpeisiin ja työskennellä heidän kanssaan, tämä olisi omiaan jo osaltaan vähentämään sitä pelkoa mitä me vammautuneet eri palvelujen kautta kohtaamme.

Toki tämä olisi yksi pieni askel, mutta suurin haaste on silti kanssa ihmiset. En missään nimessä halua lähteä yleistämään, mutta merkittävä osa kanssa ihmisistä tuntee itsensä joko uhatuksi vammaisen kohdatessaan, pelkää itse vammautuneensa koska kuvitellaan että vammaisuus tarttuu. On myös joukko ihmisiä jotka jopa sylkevät vammaisen päälle koska pitävät heitä alhaisimpina olentoina mitä maa päällänsä kantaa. Tämä kaikki johtuu vain pelosta ja kyvyttömyydestä kohdata erillaisuutta, ihminen ei uskalla kohdata vammaista tasaveroisena, vaan hakeutuu kaltaistensa joukkoon.

Tästä pelosta ja kyvyttömyydestä kohdata erillaisuutta kertoo hyvin myös se tapa jolla esimerkiksi maamme mediat käsittelevät vammaisia, esimerkiksi ParaOlympia kilpailut jää täysin pimentoon vaikka juuri sieltä kannetaan kotiin merkittävä määrä mitalleja, valmiita ollaan kyllä näyttämään jos jonkin laisia kilpailuja jossa kotiin tuomisina on pelkkiä selityksiä. Mikäli esimerkisi Yle nostaisi vammaisuutta enemmän esille eri ohjelmien muodossa niin lisäisi se varmasti kansalaisten tietäväisyyttä meitä kohtaan, toki ymmärrän että vammaisuus ei ole niin mediaseksikästä kuin jonkin rosvon karkumatkasta kertominen, mutta toivoisin silti tähänkin Yleltä asennemuutosta.

Muutos tapahtuu vain jos muutosta halutaan.

Vakuutusala rahoittaa työtapaturmien- ja ammattitautien hoidon tutkimusta.

 Oman edun tutkimusraha.

Suomessa tapahtuu vuodessa noin 98 000 työtapaturmaa sekä ammattitautiin sairastuu hieman yli 4000 ihmistä. Tämä tilasto on  vuodelta 2022. Se mikä on huomioitavaa tässä tilistossa, niin vain 5% kaikista työtapaturmista johti työkyvyttömyyteen tilaston julkaisu vuotena, tässä on huomioitu myös työaikana sattuneet liikennetapaturmat. Toisin sanoen työtapaturman johdosta vain noin 4500 ihmistä päätyi työkyvyttömäksi, todellisuudessa työkyvyttömiä on vähintäänkin kolmin kertainen määrä ja tämä ryhmä on tiputettu harmaalle alueelle ilman mitään tukitoimia. Sen sijaan ammattitaudin johdosta työkyvyttömäksi päätyi noin joka toinen, tässä tilastossa on huomioitu kaikki sairaudet kuten tuki-ja liikuntaelinsauraudet, mielenterveys sairaudet sekä esimerkiksi syövät. 

Kaiken kaikkiaan työkyvyttömäksi joutuu vuosittain noin 17 500 ihmistä, tässä määrässä on kaikki, niin tapaturmaisesti vammautuneet kuin mielenterveys häiriöistä kärsivät ihmiset. Tilastoista selviää myös se, että noin viidennes eli 20% kaikista työkyvyttömäksi päätyneistä on yli 60 vuotiaita, kun taas mielenterveydellisistä syistä työkyvyttömäksi päätyy joka kolmas ja tämä ryhmä kostuu pääasiallisesti nuorista ja alle 30 vuotiaista aikuisista. 

Olen muutama vuosi sitten kirjoittanut julkaisun Tampereen yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan rahoituksesta ja sen lähteistä, tuossa jutussa toin esille kuinka vakuutusyhtiöt ja heihin läheisesti liitoksissa olevat toimijat rahoittavat varsinkin neurologian tutkimusta. Aika pian asiaa kommentoitiin, ettei rahoituksella edistetä vakuutusyhtiöiden etua, vaikka rahoituksen turvin tutkimuksiin osallistu myös tiettyjä lääkäreitä jotka ovat tunnetusti asenteellisia kansainvälistä tutkimustietoa vastaan.

Nyt on taas laitettu rahaa liikkeelle vakuutusyhtiöiden toimesta, tällä kertaa Helsingin  yliopiston kanssa tehdyllä viisi vuotisella sopimuksella, jossa vuositasolla rahoitusta annetaan 300 000€ eli yhteensä 1.5 miljoonaa Euroa viidessä vuodessa. Tällä rahoituksella on tarkoitus tutkia kuntoutuksen vaikutusta työtapaturmien ja ammattitautien hoidossa. Rahoituksessa on mukana Finassiala Ry, Liikennevakuutuskeskus ja Tapaturmavakuutuskeskus.

En kiellä etteikö kuntoutuksen tutkiminen ja sen kehittäminen olisi tärkeää, päin vastoin. Pidän sitä erittäin tärkeänä ja jos kuntoutuksen kehittämisellä saavutetaan vammautuneen tai sairastuneen elämänlaatuun parannusta niin mikä sen hienompaa, puolestaan se mitä kritisoin on rahoituksen lähde ja siitä syntyvä velka. Syntyvä velka saattaa näkyä lausuntojen puolueellisuudessa, varsinkin jos lausunnon tilaajana on esimerkiksi vakuutusyhtiö.

Tämä edellä mainitsemani huoli ei ole aiheeton, koska vakuutusala on merkittävä korvaaja sairaanhoitokustannuksissa, myös lausunnot, kuten arviot työkyvystä ja esimerkiksi pysyvästä haitasta tapahtuu julkisen sektorin kautta, eli juuri samasta sektorista jota nyt tuetaan 1.5 miljoonalla eurolla.

On valitettavaa, että valtio jonka pitäisi tukea lääketieteellistä tutkimusta on vuosittain pienentänyt osuuttaan ja siirtänyt tai antanut vastuun vakuutusalan ja heihin läheisesti liittyvien tahojen hoidettavaksi. Valtion varoja käytettiin vuonna 1990 noin 60 miljoonaa Euroa vuodessa hoidon vaikuttavuustutkimukseen, tuo summa on pienentynyt vuosittain ja nykyään tuo rahoitus on vain noin 15 miljoonaa Euroa vuodessa. Mikäli tämä tahti jatkuu, niin viimeistään vuonna 2040 koko valtion avustus lääketieteelliseen tutkimukseen on loppunut kokonaan ja vastuu siirretty yksityiselle sektorille.

Kenen raha, sen etu.

Koska vakuutusala on yksi merkittäviä rahoittajia Suomalaisessa lääketieteellisessä tutkimuksessa on sillä myös etu siihen nähden miten työtapaturmassa vammautuneen tai työperäisesti sairastuneen hoitopolkua jatkossa kehitetään. Vakuutusyhtiön intresseissä on tunnetusti saada työtapaturmassa vammautunut tai työperäisesti sairastunut mahdollisimman nopeasti takaisin työelämään, koska tämä säästää merkittävästi vakuutusyhtiöiden varoja, mikäli työntekijä olisi todellisuudessa oikeutettu työkyvyttömyyteen niin tässä kohtaa kuvaan astuu myös tuo syntynyt velka tutkimuksen rahoittajaa kohtaan, joka saattaa kirjata lausuntojen sisällöt vastaamaan vakuutusyhtiölle myönteiseksi. Tämä johtaa siihen että työntekijä tippuu todellisuudessa hänelle kuuluvien tukien ulkopuolelle ja valtion hoidettavaksi.

On erittäin valitettavaa, että vakuutusyhtiöt on päästetty vaikuttamaan julkisen sektorin toimintaan ja epäilemättä myös lausuntojen sisältöön, tämän kaltainen tilanne joka on nyt syntýnyt valtion pienentämän lääketieteellisen tutkimus rahoituksen johdosta heikentää vammautuneen tai sairastuneen asemaa ja on omiaan aiheuttamaan kohonneita kustannuksia julkiselle sektorille lisääntyvien liitännäis sairauksiaen johdosta, kuten mielenterveydellisten sairauksien lisääntymisenä, jotka jo nyt näkyvät piikkinä työkyvyttömyys tilastoissa. Vaikka lain mukaan ihminen joka sairastuu liitännäis sairauteen ja se katsotaan johtuneen esimerkiksi työtapaturmasta saadusta vammasta olisi oikeutettu työkyvyttömyyseläkkeeseen juurikin alkuperäisen tapaturman johdosta, eikä suinkaan liitännäis sairauden johdosta, tämä on myös yksi vakuutusyhtiöiden tapa säästää rahaa.

Lääketieteellinen tutkimus on erittäin tärkeää ja sitä täytyy edelleen kehittää, lääketieteellistä tutkimusta ei kuitenkaan saa kehittää siten, että se hyödyntää rahoittajan etua ja indressejä. Siksi on tärkeää että valtio nostaa vuosittaista rahoitusta merkittävästi suuremmaksi, kuin mitä se tällä hetkellä on. Myös ulkopuolisten kuten vakuutusyhtiöiden rahoitus on tärkeää, mutta tuo raha tulisi kanavoida siten ettei sillä edistetä omia tavoitteita.

Haluan vielä nostaa esille sen seikan, joka näkyy myös esimerkiksi Käypä-hoito suosituksissa, eli vakuutusyhtiöt ja heihin liitettävät rahoitusta jakavat tahot eivät käytä ulkomaista tutkimustietoa, koska se ei heidän mukaansa ei anna oikeaa tietoa, koska lähtökohdat ovat erillaiset, tämän takia vakuutusyhtiöt tuottavat omaa tutkimustietoa rahoittamillaan tutkimuksilla. Mutta tämä on ihan oma aiheensa ja palaan siihen seuraavassa artikkelissa.

Nico Ojala

Aivovammaliiton kokemustoimija

Blogisti ja aivovamma aktivisti

Oikeusturvaa rahalla?

 Oikeusturva vaarassa.

Varmasti meistä jokainen on kuullut sanan oikeusturva, mutta mitä tuo sanan tuoma turva oikeasti tarkoittaa? Oikeusturva määritellään Perustuslain 21§ seuraavasti: 

"Jokaisella on oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivästystä lain mukaan toimivaltaisessa tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa sekä oikeus saada oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan koskeva päätös tuomioistuimen tai muun riippumattoman lainkäyttöelimen käsiteltäväksi.  Käsittelyn julkisuus sekä oikeus tulla kuuluksi, saada perusteltu päätös ja hakea muutosta samoin kuin muut oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin ja hyvän hallinnon takeet turvataan lailla."

On varmasti aiheellista miettiä toteutuuko Perustuslakiin kirjatut asianmukainen ja viivytyksetön käsittely sekä saako vastaaja tulla kuuluksi? Mielestäni ei, tästä Suomi on myös saanut useita huomautuksia Eu:n ihmisoikeustuomioistuimesta, mutta niihien ei olla reagoitu juuri mitenkään. Mikäli vammautunut tai sairastunut joutuu hakemaan oikeutta esimerkiksi käräjäoikeudesta, joutuu hän omalla kustannuksellaan todistamaan vakuutusyhtiön "ei syy-yhteyttä" lausekkeen vääräksi. Tämä on aikaa vievää ja kallista. Myös kuuluksi tuleminen on hyvin kyseenalaista vakuutusyhtiöiden asiantuntijalääkäreiden ja todistajien päälle huutelun johdosta. Puhumattakaan Vakuutusoikeudesta mihin vastaaja ei edes pääse itse itseään puolustamaan.

Tässä mielessä perustuslain oikeusturva ei siis toteudu ainakaan siten mitä sillä on alkujaan tarkoitettu. Tämä on toki iso ongelma ja rikkoo ihmisen oikeusturvaa, mutta suurin ongelma taitaa olla kuitenkin merkittävästi kohonneet oikeudenkäyntien kustannukset, jotka aiheuttavat merkittävää kynnystä ryhtyä oikeustaistoon varsinkaan isoa vakuutusyhtiötä vastaan. 

Mikäli vammautunut tai sairastunut haastaa vakuutusyhtiön oikeuteen ja nyt puhutaan siis käräjäaikeudesta, nousee vastaajan käräjöinnin kustannukset helposti kaikkine lausuntoineen ja asianajajan palkkioineen noin viiteentoistatuhanteen (15 000) euroon. Tämä on todella iso taloudellinen riski jo valmiiksi heikossa asemassa olevan ihmisen tilanteeseen ja mikäli vastaaja häviäisi taistelun oikeudessa lisätään tähän päälle vielä vakuutusyhtiän oikeudenkäyntikulut jotka ovat vähintäänkin samaa luokkaa jos ei jopa tuplasti suuremmat, eli puhutaan noin kolmenkymmenen tuhannen suuruusluokasta. Eikä asiaa auta yhtään vaikka vammautuneella tai sairastuneella olisi oikeusturvavakuutus joka kattaa oikeudenkäyntikuluja noin kymmenen tuhannen euron verran, niin tästä huolimattakin maksettavaa jää joka tapauksessa useita kymmeniä tuhansia euroja. Tämä siis toki siinä tilanteessa mikäli vammautunut tai sairastunut häviää oikeustaistelun.

Mikäli vammautunut tai sairastunut voittaa oikeustaistelun käräjäoikeudessa niin lähes poikkeuksetta asia menee Hovioikeuteen vakuutusyhtiön toimesta, tällöin kokonaiskulut vähintäänkin tuplaantuvat ja nyt täytyy muistaa, että tässä puhutaan vain vammautuneen tai sairastuneen kuluista. Vakuutusyhtiön kulut ovat varmasti huomattavasti suuremmat, koska he palkkaavat tietyt asiantuntijalääkärit todistajiksi ja tekemään niin sanottuja asiantuntijalausuntoja. Mikäli vammautunut tai sairastunut häviäisi asian Hovioikeudessa, joutuisi hän maksamaan niin omat kuin vakuutusyhtiön oikeudenkäyntikulut, jotka liikkuvat noin neljänkymmenen ja kuudenkymmenen tuhannen euron välillä, joskus jopa vielä suuremmissa summissa.

Tahallista kustannusten nostamista.

Vakuutusyhtiöt ovat viimeisen kahden vuoden aikana nostaneet merkittävästi omia oikeudenkäyntikulujen kustannuksia ja asiantuntijalääkäreiden sekä lausuntopalkkioiden summia, tällä tavalla toimien he ovat saaneet kokonaiskustannukset nousemaan 60-80% ja trendi tuntuu vain jatkuvan. Hyvin pienelläkin vaivalla saa selville, että esimerkiksi muutama vuosi taaksepäin vakuutusyhtiön oikeudenkäyntikulut liikkuivat Hovioikeuden käsittelyssä noin kahdenkymmen tuhannen euron molemmin puolin, näitä summia kun vertaa tähän päivät lukuihin jotka ovat jopa yli neljänkymmenen tuhannen euron. On varmasti aiheellista kysyä mistä tämän kaltainen hintojen nosto johtuu? Ei ainakaan viimevuosin yleisestä hintojen noususta.

Ovatko vakuutusyhtiöt muuttuneet ahneiksi ja käyttäneet hyväksi vallitsevaa inflaatiota? Ei, hintojen nostoon on hyvin yksinkertainen syy, tuo syy on pelottelu. Mitä korkeampi hinta sitä suurempi riski vammautuneella tai sairastuneella on lähteä hakemaan oikeutta omaan asiaansa, tämä hintojen nosto myös vaarantaa merkittävästi ihmisten oikeusturvaa joka siis jo Perustuslaissa määritellään. Ihmettelen miksi Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson ei ole puuttunut asiaan, toki ymmärrän että koko vakuutusyhtiö asia on usemman ministeriön tontilla, mutta kyllä mielestäni oikeusturvan vaarantuminen kuuluu Oikeusministeriöön. 

Se mikä tässä koko asiassa on huolestuttavinta, niin kohonneiden kustannuksien lisäksi vakuutusyhtiöt ovat ryhtyneet painostamaan vammautuneita ja sairastuneita jotka uskaltavat hakea oikeutta, vakuutusyhtiö yrittävät kesken oikeuskäsittelyn tehdä sopimuksia jossa vakuutusyhtiö suostuu maksamaan kertyneet kustannukset, jos vammautunut tai sairastunut luopuu kanteesta. Samalla vammautunut tai sairastunut luopuu muista vaateista, eli pysyvänhaitan korvauksesta ja mahdollisesta ansionmenetyskorvauksesta. Tämä on todella räikeää toimintaa vakuutusyhtiöiden toimesta ja siinä käytetään hyväksi ihmisen heikkoa tilannetta sekä pelkoa merkittävistä oikeudenkäyntikuluista, jotka saattaisivat tulla hänen maksettavaksi mikäli juttu päätyisi vakuutusyhtiön hyväksi.

Tästä asiasta ei ole paljoa julkisuudessa puhuttu, yhtenä syynä on sopimuksiin laitettava vaitiolovelvollisuus, mutta onneksi muutama rohkea ihminen on uskaltanut asiasta minulle kertoa. Mitä tämä sopiminen sitten pitää sisällään? Ainakin sen, että siinä käytetään pelkoa hyväksi uhkaamalla vammautunutta tai sairastunutta ylisuuriksi paisutetuilla oikeudenkäyntikuluilla.

Ihan tarkkaa sopimuspohjaa en tiedä, mutta kuulemani tapaukset ovat sisällöltään saman tyyppisiä, vakuutusyhtiö pyrkii sopimaan kesken oikeuskäsittelyn, että mikäli vammautunut tai sairastunut luopuu vaateistaan, niin he maksavat kaikki kustannukset ja kantajalle ei jää mitään maksettavaa. Yleensä nämä sopimukset tehdään kesken Hovioikeuden käsittelyn, koska silloin kustannukset on saatu hilattua tarpeeksi suuriksi ja taloudellinen riski alkaa olemaan merkittävä. Sopimusta vauhdittaakseen vakuutusyhtiöt suostuvat maksamaan nimellisen korvauksen pysyvästä haitasta, mutta esimerkiksi ansionmenetyskorvausta ei näissä sopimuksissa suostuta maksamaan. Sopimusten loppusummaksi vakuutusyhtiöt laskevat omat kustannukset sekä vammautuneen tai sairastuneen kustannukset, tämä kokonaiskustannus on keskimäärin noin kuusikymmentä tuhatta euroa, joissakin tapauksissa jopa suurempia. Tätä summaa käytetään kuvitteellisella korvaus summalla jolla kuitataan kaikki kustannukset ja vammautuneelle tai sairastuneelle jää kuvitelma suuremmasta korvauksesta kuin mitä se todellisuudessa on.

Nämä sopimukset eivät kuitenkaan suoraan vaikuta työkyvyttömyyseläkkeeseen tai sen hakemiseen, mutta epäsuorasti kylläkin. Koska vakuutusyhtiö tekemä sopimus on keskeyttänyt oikeuskäsittelyn, eikä näin ollen vammalle tai sairaudelle löydy juridista pohjaa, saattaa työeläkeyhtiö vedota tähän ja evätä työkyvyttömyyseläke hakemuksen.  Toki heillä on miljoona muutakin keinoa hylätä hakemukset, mutta tämä on yksi syy lisää tuohon arsenaaliin. Se miten nämä sopimukset vaikuttaa esimerkiksi uudelleen koulutukseen tai työkokeiluihin, niin sitä tietoa minulla ei vielä ole.

Toivon että tuleva hallitus puuttuu tähän uuteen ongelmaan ja miksi ei vielä vanhakin hallitus ja arvostamani Anna-Maja Henriksson ottaisi asiaan kantaa. Olen käynyt hyvän ystäväni kanssa puhumassa tästä asiasta niin Henrikssonin kanssa kuin Kuluttaja-  ja kilpailuviraston johdon kanssa, mutta silloin tästä vakuutusyhtiöiden harjoittamasta oikeusturvan alasajamisesta oli vasta huhuja liikkeellä. Nyt kun tilanne on muuttunut todeksi niin toivon että nämä tahot tuntee piston sydämmessään tekemättömästä työstä.

Nico Ojala