Vammaispalveluinstituutin aivosähköposti

 Osa-aikaisesti vammainen.

Elämme kummallisia aikoja. Aikoja jolloin köyhät köyhtyy ja rikkaat rikastuu, aikoja jolloin kuntouttava työtominta on hallituksen mielestä pelkkä säästökohde, aikoja jolloin ihminen voi olla vammautunut vain osa-aikaisesti ja silloinkin vai arkipäivinä. Elämme aikoja jolloin vammaispalvelulain pykälät ovat vain suosituksia. Elämme todella kummallisia aikoja.

Orpon hallituksen tekemät laikkaukset ja säästötoimenpiteet, jotka ovat suoraan kohdistuneet vammaispalveluihin ovat euromääräisesti jo yli 70 miljoonaa. Tämä koostuu vuoden 2024 vammaispalveluille osoitetusta rahasta josta jäi uupumaan 50 miljoonaa, joka piti myöhemmin sinne lisätä ja korvamerkitä, sekä nyt tehdystä 20 miljoonan leikkauksesta. On täysin käsittämätöntä, että niin ministerit kuin ministeriön virkamiehet kuvittelevat, että lakisääteisestä palvelusta voidaan tuosta vain leikata 70 miljoonaa ja palvelut säilyisi siitä huolimatta laadukkaina, kuten laki sen edellyttää.

Avaan hieman vammaispalvelulakia ja sen määrittelemää palvelun laatua sekä osallistamista. Vammaispalvelulaki määrittää, että lain tarkoitus on taata vammaisen ihmisen yhdenvertaisuus, taata osallistaminen yhteiskunnallisiin toimintoihin, sekä poistaa esteitä osallisuuden ja osallistamisen tieltä. Laki myös määrittää, että vammaisen ihmisen täytyy saada tukea itsenäiseen elämään, vammaisen ihmisen itsemääräämisoikeutta tulee kunnioittaa, sekä lain tulee turvata vammaisen ihmisen yksilölliset tarpeet sekä riittävät ja laadukkaat palvelut.

Tässä siis lyhykäisyydessään mitä vammaispalvelulaki sanoo vammaisen ihmisen oikeuksista vammaispalvelujen tarjoamaan palveluun.  Nyt näiden leikkausten jälkeen voi hyvällä omatunnolla kysyä, toteutuuko lain määrittelemä vammaispalvelujen tehtävä? Jos jo ennen näitä leikkauksia vammaispalveluissa oli paljon moitittavaa, niin mitä se on sitten kun rahaa häviää 70 miljoonaa, onko palvelu vielä laadukasta ja riittävää?

Kirjoitin aiheesta pienen tekstin jossa kritisoin hallituksen ja Varha:n tekemiä säästöjä vammaispalveluihin, se mitä sain vastaukseksi eräältä kunta- ja aluevaaliehdokkaalta laittoi miettimään, että onko tosiaan niin että vammaispalveluiden tarjoamista palveluista on päättämässä ihminen joka kirkkain silmin väittää, että vammaispalvelujen tuottama palvelu on kiitettävää ja sitä voi kysyä vaikka keneltä vammaiselta hyvänsä. Kun kummastelin tätä kiitettävää palvelua, niin seuraava kysymys oli, onko minulla jokin poliittinen tai luottamustehtävän antama oikeus kritisoida ja arvostella Varhan palveluja. En tiennytkään, että vain poliittinen asema tai luottamustehtävän antama oikeus mahdollistaa asiasta puhumisen.  

Mutta palataan tähän vammaispalveluiohin tehtyihin leikkauksiin, on jo nyt huomattavissa kuinka leikkaukset ovat vaikuttaneet palvelun tuottamiseen, esimerkiksi Vantaan ja Keravan hyvinvointialue (VaKe) on linjannut vammaispalveluissaan, että henkilökohtaista apua voi saada arkisin vain klo  8-18 välillä, iltaisin ja viikonloppuisin henkilökohtaista apua on tarjolla vain kun se on aivan välttämätöntä, tästä vain välttämättömyydestä tehdään erillinen päätös.

VaKe on myös kaikessa viisaudessaan lisännyt vammaispalvelun myöntämis kriteeristöön omia rajoitteita ja ehtoja jotka eivät pohjaudu lainkaan vammaispalvelulakiin tai oikeuskäytäntöön. Näillä omilla ehdoilla ja rajoitteilla VaKe evää vammaisen ihmisen tarvitseman palvelun. Tämän kaltainen toiminta rikkoo jyrkästi vammaisen ihmisen yhdenvertaisuutta palvelujen tarpeen arvioinnissa. 

Miten ihmeessä tämän kaltaisessa tilanteessa, jossa henkilökohtaista apua voi saada vain virka-aikaan, voidaan turvata vammaispalvelulain mukainen yhdenvertaisuus tai turvata yksilölliset palvelut sekä osallistuminen tai osallisuus yhteiskunnallisiin toimiin, kuten harrastukseen tai vaikka kulttuuriin? 

Tämäkö on hallituksen tavoite, ihminen voi olla vammainen vain osa-aikaisesti ja iltapäivällä kello 18 jälkeen kävellä itse omiin harrastuksiin tai sinne kulttuuriin, joka sekin on luksustuote kuten eräs ministerinä toimiva sanoi. 

Tämä VaKe:n tekemä linjaus on nyt yhdenvertaisuusvaltuutetun arvoitavana, mutta on todettava että oli päätös mikä tahansa, niin tämä VaKe:n linjaus tulee aivan varmasti käyttöön myös muihin hyvinvointialueisiin säästökeinona. 

Vaikka Suomi on jälleen kerran maailman onnellisin maa, niin kyllä Suomi on täysin kehitysmaa jos sitä mitataan vammaispalvelujen palvelulla ja hallituksen välinpitämättömyydellä heikossa asemassa olevia kohtaan.

Tai mistä minä mitään tiedän, eihän minulla ole mitään mandaattia näistä asioista puhua.

Nico Ojala

Avustajat eivät kuulu kaikille.

 Suomen suurin hoitolaitos.

Tasan ei käy avustajan saaminen tässä maassa, ei vaikka olisit kuinka vammautunut hyvänsä, niin selvityksiä selvitysten perään sekä aukottomat todistukset arjen haasteista tulee toimittaa vähintäänkin kolmena kappaleena vammaispalveluille. Näistäkin toimista huolimatta valtaosa hakemuksista hylätään. Perusteluna käytetään lähes poikkeuksetta yhtä ja samaa lausetta, eli "Henkilö ei täytä vammaispalvelulain määritelmää vaikeasti vammainen ja tästä syystä avustajaa ei voida myöntää"  Yritä siinä sitten pysyä edes jollakin tapaa hengissä, kun voimavarat eivät riitä edes ruuan valmistukseen.

Mutta kun edustat tiettyä puoluetta, niin avustajia löytyy enemmän kuin tarpeeksi, esimerkiksi Perussuomalaisten edustaja Sebastian Tynkkynen tarvitsee peräti kymmenen avustajaa selviäkseen arjestaan, on varmasti aiheellista kysyä kuinka suuret haasteet hänellä on arjessa ja kuinka vaikeasti vammainen hän mahtaa olla?  

Eduskunta itsessään on varmasti yksi Suomen suurimmista hoitolaitoksista, jos mietilään että hoidettavia on noin 200 henkilöä ja heidän tarvitsemat avustajamäärät nousee reilusti yli viiden sadan henkilön verran joten ainakin tuolla hoitolaitoksessa hoitajamitoitus on erinomaisessa mallissa.

Joten nyt kaikki vammaispalveluista hylyn saaneet vammautuneet ja sairastuneet ihmiset laittakaa hakemus vetämään tuonne maamme suurimpaan hoitolaitokseen ja seuraavat neljä vuotta avustaja on automaatio ja jos tuntuu että vamma vaatii enemmän kuin yhden niin tehkää kuten Tynkkynen, ottakaa kymmenen avustajaa.

Noin, parodia sikseen ja keskitytään oikeisiin asioihin, siihen mitä on epäreilu politiikka sekä miten välinpitämätön politiikka vaikuttaa vammautuneen elämään.

Perussuomalainen segregaatio

Maamme hallitus on tietoisesti kohdentanut säästötoimiaan vain ja lähes ainoastaan väestöryhmään joka ei hallituksen näkemyksen mukaan tuota tuloja vaan on heidän silmissään pelkkä kustannuserä. Tämä väestöryhmä on juurikin se heikossa asemassa oleva ja pääasiallisesti sosiaalivakuutuksen piirissä oleva. Koska kaikki säästöt kohdistuu tähän ryhmään, voidaan aivan oikeutetusti puhua tiedostetusta ja ideologisesta segregaatiosta, toisin sanoen heikossa asemassa olevat halutaan sijoittaa omaan lokeroonsa ja erottaa muusta yhteiskunnasta.

Perussuomaliset ovat tässä varsin näkyvässä roolissa ja tuovat asiaa esille esimerkiksi somealustoilla, jossa heikossa asemassa olevista luodaan tietoisesti kuvaa, että he eläisivät vain muiden maksamilla verovaroilla, sekä olisivat jotekin idologisesti työttömiä ja sosiaalitukien väärin käyttäjiä. Tämä mustamaalaaminen on todella tavanomaista ja jopa eri luottamustehtävissä tai kansanedustajina toimivat henkilöt luovat tätä keskustelua jakamillaan päivityksillä, eivätkä millään tavalla edes yritä poistaa täysin asiattomia kommentteja viestiketjuista ja näin itse siis luovat tätä segregaatiota.

Perussuomalaiset ovat tähän mennessä kohdistaneet säästötoimia lukuisiin sosiaalitukiin, kuten asumistukeen, lapsikorotukseen, sairauspäivärahaan, tyottömyyspäivärahan suojaosaan sekä lukuisiin eri sosiaalivakuutuksen etuisuuksiin jotka ovat heikossa asemassa olevien ihmisten ainoa toimeentulo.

Viimeisin säästökeino oli 20 miljoonan säästö vammaispalveluista, tämä säästötoimi toteutetaan tuomalla vammaispalveluihin elämänvaiherajauksen, tämä tarkoittaa sitä, että vammaispalveluiden tarjonta rajataan kokonaan pois vanhuksilta, joiden kunto on niin heikko että he eivät tule toimeen ilman avustajaa, Perussuomalaisten johtama Sosiaali-ja terveysministeriö tiputtaa ison määrän vanhuksia kokonaan avun ulkopuolelle, vaikka tämä ihmisryhmä on ikänsä tehnyt töitä ja maksanut veronsa, toisin kuten Perussuomalaiset haluaa väittää.

Olen saanut myös lukuisia yhteydenottoja omaishoitajilta, joiden omaishoidon sopimusta ei olla jatkettu yllättäen. Perusteluina on käytetty aina samaa mantraa, eli "omaishoidon tarpeen kriteerit ei täyty"  Tästä huolimatta kunnat olettaa ja suorastaan vaatii, että omainen hoitaa joko puolisoaan, lastaan tai vanhempaansa kielteisen omaishoitosopimuksen jälkeen täysin ilmaiseksi, kunnat myös kieltäytyvät tarjoamasta hoitopaikkaa, joten omainen suorastaan pakotetaan tekemään työtä  ilmaiseksi.

Tämä maa on Perussuomalisten toimesta täysin kahtia jaettu ja miksi syytän juuri Perussuomalaisia. Vastaus on hyvin yksinkertainen, Perussuomalaisilla on kaikki ministeriöt hallussaan jotka vastaa juurikin tätä segregaatiota aiheuttavaa tilannetta. Perussuomalaiset ministerit johtaa Sosiaali- ja terveysministeriötä, Oikeusministeriötä sekä sisäministeriötä. Nämä ministeriöt vastaa nyt leikattavista sosiaalituista, kotihoidosta, vammaispalveluista, lastensuojelusta sekä sairaalaverkosta.

Kaiken tähän segregaation huipennuksi voidaan odottaa vaalien jälkeen alkavaa keskustelua siitä, kenelle jatkossa annetaan hoitoa ja kuka on oikeutettu mihinkin hoitoon. Tästä keskustelusta voidaan odottaa vain ja ainoastaan sitä, että me "sosiaalipummit" jäämme jatkossa tilman arvitsemaamme hoitoa, koska emme tuota mitään ja elämme vain muiden rahaoilla, joten hoitakaa itse itsenne.

Joten, näin vaalien alla kanattaa miettiä ketä äänestää.

Nico Ojala

Syrjäytymisen ja yksinäisyyden ABC

 Erillaisuus pelottaa boksin sisällä olevia.

Kävin eilen erittäin mielenkiintoisen paneelikeskustelun Aivovammaliiton ja Aksonin järjestämässä tilaisuudessa, mukana oli kokemustoimijoita molemmista liitoista sekä järjestöjen edustajia että asiantuntijoita. Keskustelussa yhtenä osana nousi esiin vammautuneen syrjäytyminen ja yksinäisyys ja sen tuomat haasteet jo valmiiksi vaikeaan arkeen. Tämän keskustelun innoittamana tai pikemminkin suuttuneena siihen, että erillaisuus olisi jotenkin oikeutettua syrjimiselle ja sen mukanaan tuomalle yksinäisyydelle, niin ryhdyin miettimään mikä tämän kaiken takana on. Mikä aiheuttaa syrjintään ja johtaa yksinäisyyteen.

On totta, jo ihan tutkimustenkin valossa että vammaisuus lisää merkittävästi riskiä syrjäytyä yhteiskunnan tukiverkon ulkopuolelle ja se on myös omiaan aiheuttamaan yksinäisyyttä. Mutta onko vammaisuus jokin automaatio kyseisille haasteille, vai johtuuko asia kuitenkin ullkopuolisista tekijöistä? Entä mitä syrjäytyminen tarkoittaa ja miten yksinäisyys näkyy vammautuneen arjessa? Tässä muutamia kysymyksiä joita itselläni eilisen paneelikeskustelun yhteydessä heräsi.

Syrjäytyminen lyhykäisyydessään tarkoittaa osallistumismahdollisuuksien kaventumista tai puuttumista työelämässä, koulutuksessa, harrastemahdollisuuksissa, sosiaalisessa elämässä sekä poliittisessa toiminnassa. Tämä siis lyhykäisyydessään, mutta asiaa pitää avata vielä tarkemmin jotta todelliset syyt syrjäytymiselle nähtäisiin paremmin.

Esimerkiksi jos aloitetaan tuosta osallistumismahdollisuuksien kavemtumisesta tai puuttuumisesta, niin julkisten tilojen, työpaikan tai liikennevälineiden esteettömyys on usein puutteellista, joka johtaa monesti  osallistumismahdollisuuksien merkittävään kaventumiseen. Vammautunut saattaa jäädä ilman tarjottua työpaikkaa, koska kulkeminen julkisilla ei onnistu esteellisyydestä johtuen.

Koulutuksessa puolestaan mukautetun opetuksen rajallisuus tai jopa sen puuttuminen on huomattava tekijä vammautuneen kyvyssä opiskella. Harrastemahdollisuuksissa toki henkilön vamma jo rajaa mahdollisuuksia eri lajien kohdalla, mutta myös harrastemahdollisuuksien hinta ja valmennus vammaisurhelussa on jopa merkittävästi kalliimpaa kuin niin sanotusti terveiden ihmisten kohdalla.

Sosiaalinen elämä on yksi vammautuneen suurinpia syrjäytymisen tekijöitä ja sen puuttuminen tai katkeaminen vammautumisen myötä johtaa usein myös muihin sairauksiin, kuten masennukseen. Vammautunut kokee myös usein ennakkoluuloja vapaa-ajan elämässään joka rajoittaa hänen sosiaalista verkostoaan. Vammautunut saattaa kokea ettei enään riitä puolisolleen tai pitää itseään taakkana, tämä johtaa kierteeseen jonka lopputuloksena on usein ero tai rikkoutunut parisuhde jossa kumpikaan osapuoli ei koe saavansa riittävästi huomiota.

Muita syrjäytymisen riskitekijöitä ovat taloudellinen tilanne sekä ennakkoluulot ja asenteet, näistä ensimmäisenä avaan tuota taloudellista tilannetta ja miten se voi johtaa syrjäytymiseen. Ihmisen vammauduttua, saattaa hänen taloudellinen tilanteensa muuttua merkittävästi ja tämä saattaa myös lisätä köyhyyden riskiä. Vammautunut saattaa joutua myymään omaisuuttaan turvatakseen talouttaan. Madaltunut tulotaso tai jopa köyhyys myös rajaa mahdollisuuksia osallistua yhteiskunnallisiin toimintoihin tai vapaa-ajan viettoon.

Entä sitten ennakkoluulot ja asenteet? On valitettavaa, että edelleen vammaisuus on jollakin tapaa tabu ja siitä puhuminen koetaan joskus jopa häiritseväksi, yhteiskunnassa esiintyy myös asenteellisia esteitä, jotka heikentävät vammautuneen asemaa ja heikentää heidän mahdollisuuksiaan osallistua yhteiskunnan eri osa-alueisiin kuten poliittiseen toimintaan.

Näin minä nään syrjäytymisen syyt ja seuraukset, mutta vammaisuus ei ole pelkkää syrjäytymistä, siihen liittyy yhtenä osatekijänä myös yksinäisyys ja siitä seuraavaksi.

Yksinäisyys vammaisuudessa.

Yksinäisyyteen liittyy hyvin paljon samoja tekijöiyä, kuten syrjäytymiseen. Nämä edellä mainitut asiat ovat omiaan lisäämään vammautuneen yksinäisyyttä ja eristäytymistä sosiaalisista tilanteista sekä verkostoista. Myös pelko erillaisuudesta voi aiheuttaa yksinäisyyttä, tunne ettei kuulu joukkoon on omiaan ajamaan vammautuneen yksinäisyyteen. Yksinäisyyteen on myös joukko muita tekijöitä ja näitä ovat esimerkiksi puutteeliset palvelut, psykologiset tekijät ja teknologian kehitys.

Jos lähden purkamaan tätä asiaa jälleen tekijä kerrallaan ja avaamaan näin syitä vammautuneen kokemalle yksinäisyydelle. Jos ensimmäisenä otetaan tuo puutteelliset palvelut ja mitä se tarkoittaa, sekä miksi se saattaa lisätä riskiä yksinäisyydelle.

Puutteelliset  palvelut tarkoittaa, esimerkiksi Kelan tarjoamien palvelujen saamattomuutta, tai myönnetyt palvelut saattavat olla riittämättömiä, kuten vammaispalveluiden myöntämä henkilökohtainen apu tai kuljetuspalvelu. Nämä voi johtaa vammautuneen osallisuuden vähentymiseen sosiaalisessa elämässä. Myös riittämättömät vammaispalvelujen myöntämät kuljetuspalvelut saattavat olla esteenä vammautuneen työnteolle sekä vapaa-ajan vietolle.

Entä sitten psykologiset tekijät? Usein kun ihminen vammautuu, niin hänelle saatta kehittyä riski sairastua myös masennukseen tai ahdistukseen. Tämä niin sanottu liitännäis sairastuminen on omiaan lisäämään yhsinäisyyttä. Myös pelko erillaisuudesta saattaa aiheuttaa ahdistusta. Vammaisuus kokonaisuudessaan on niin suuri tekijä ihmisen arjessa, että se rajaa vääjäämättä ihmisen sosiaalista verkkoa pienemmäksi tai jopa eristää ihmisen se ulkopuolella kokonaan, tämän johdosta psykologiset tekijät tulisi nostaa useammin esille kun puhutaan vammaisuudesta.

Lopuksi vielä teknologia ja sen kehitys, koska maamme on kovaa vauhtia digitaalisoitumassa ja lähen kaikki palvelut ovat muuttuneet sähköisiksi, valitettavasti näiden palvelujen saavutettavuus selkokielellä tai esteettömänä ei ole pysynyt kehityksen perässä ja tämä on johtanut siihen, että vammautunut ei pysty tai osaa käyttää enään tarvitsemiaan palveluja. Tämä on myös kasvattanut riskiä vammautuneen yksinäisyyteen.

Tässä minun näkemys vammautuneen ihmisen syistä kokea syrjäytymistä ja yksinäisyyttä, koska kaikki ei ole näin musta valkoista, niin on myös joukko toimenpiteitä jolla jopa hyvinkin pienillä teoilla saadaan merkittäviä parannuksia aikaiseksi, toivottavasti yhteiskunta olisi myös valmis niitä kuuntelemaan. 

Nico Ojala

Vammautuneet myynnissä Kelan huutokaupassa.

 Vammautuneet, nuo nykyajan huutolaiset.

Suomi on kokenut kovia aikoja, on sotia ja niiden jatkoja, on lavantautia sekä syöpälaisiä, huutolaisia ja köyhäinhoitoa. Nyt nuo kaikki vitsaukset sotia lukuun ottamatta ollaan ottamassa käyttöön kun Kela kilpaikuttaa vaativan lääkinnällisen kuntoutuspalvelut jälleen ensi vuonna. Näitä kuntoutuksia ovat, fysio-, allas-, ratsastus-, toiminta-, puhe-, musiikki-, perhe-, psyko- ja kuvataideterapia, myös neuropsykologinen kuntoutus tulee kilpailutukseen.

Jos palataan ajassa taakse päin,historian mustiin vuosiin 1800 luvusta aina 1910 vuoteen, tuolloin Suomessa oli käytössä järjestelmä, jossa kunta luovutti huutokaupaa muistuttavassa tilaisuudessa elatusta vailla olleen lapsen tämän ylläpidosta vähiten rahaa vaatineelle perheelle tai henkilölle, lasten lisäksi kunta myi vanhuksia, sairaita ja vammaisia ihmisiä.

Huutokauppa järjestettiin perinteisesti aina viattomien lasten päivänä 28 juolukuuta, joka lähtökohtaisesti tuntui todella väärältä päivältä myydä lapsia tai vammaisia niistä vähiten tarjoavalle. Huutokauppatoiminta lopetettiin virallisesti vuonna 1923 kun voimaan astui köyhäinhoitolaki, tästä huolimatta kunnat järjestivät huutokauppaa vielä 1930 luvulla ilmeisen laittomasti, koska juuri kukaan ei tuolloin kieltoa valvonut, tai jos valvoi niin ei siihen puuttunut. 

Pienten korvausten ja valvonnan olemattomuuden johdosta huutolaisten kohtelu oli huonoa ja heitä usein käytettiin vain työntekoon erityisesti maaseudulla. Huutolaiset joutuivat raatamaan orjuuden kaltaisissa olosuhteissa ja lapsia sekä vammaisia kohdeltiin julmasti, mutta myös pahoinpideltiin mikäli he eivät jaksaneet tehdä heille annettuja raskaita töitä. Huutolaisia ei myöskään koskenut vuonna 1923 voimaan tullut köyhäinhoitolaki.

Köyhäinhoitolaki oli oikeastaan ensi askel nykyiseen sairausvakuutuslakiin ja sosiaalivakuutukseen, lain tarkoitus oli pitää huolta työntekijästä, eli se ei aluksi koskenut heitä jotka tuolloin työelämän ulkopuolella oli syystä tai toisesta. Köyhäinhoitolain 5§ sisältö kuului seuraavasti: " Jos työntekijä on ollut saman työnantajan töissä tai palvellut samassa liikkeessä tai yrityksessä vähintään kaksikymmentä vuotta ja sinä aikana tullut kivulliseksi tahi muutoin työhön kykemättömäksi, ettei hän enään voi itseään elättämään, olkoon oikeutettu voimiensa mukaisesti työtä vastaan saamaan kuolinpäiväänsä asti elatuksensa työnantajan tahi, jos niin kohtuullisesti harkitaan, hänen perillisistään tahi liikkeen tai yrityksen omistajalta.

Tätä voisi pitää myös jollakin tapaa jopa perempana lakina kuin nykyistä lakisääteistä työtapaturma- ja ammattitautilakia, joka antaa huomattavasti enemmän valtaa vakuutus- ja työeläkeyhtiöille, toisin kuin tämä köyhäinhoitolaki, joka määrää työnantajan, liikkeen tai yrityksen korvausvelvolliseksi mikäli ihminen sairastui tai vammautui työssään. Laissa on kylläkin yksi seikka joka ei enään tänä päivänä toteudu kovin monessa ammatissa, eli tuo kahdenkymmenen vuoden työskentely samalla työnantajalla.

Myöskään kriteerit jolla köyhäinhoitolain käytäntöönpano määräytyi ei ihan vastaa tämän päivän tarpeita, nuo kriteerit olivat muunmoassa seuraavat: Lain 36 - 38§ köyhäinhoitolaki kohdistettiin mielisairaisiin, avuntarpeessa oleviin, sokeisiin, kuuromykkiin, raajarikkoisiin, kaatuvaistautisiin ja tylsämielisiin. 

Näin siis elettiin yli satavuotta sitten ja kehitys on kulkenut sekä sairaudet ja vammat ovat saaneet uusia nimiä, myöskin lakeja on kirjoitettu uusiksi ja varmasti ihan aiheestakin. Yksi on kuitenkin pysynyt liki samana tämän koko maan historian ajan, eli suhtautuminen vammautuneisiin ja sairastuneisiin, heitä kohdellaan edelleen huonosti, heitä pahoinpidellään hoitolaitoksissa ja sidotaan sänkyihin, tästä esimerkkinä vaikka taanoinen Turun Kupittaan vanhuspuolen psykiatrinen osasto jossa hoidossa olevat olivat joutuneet todella raa'an väkivallan kohteeksi. Vammautuneita lapsia kohdellaan kaltoin hoitolaitoksissa eli syrjintää esiintyy edelleen  ihan kautta linjan aivan kuten huutolaisaikaan, onki siis valitettavaa, että kaikki kehitys ei kulje eteen päin, jotkin tuntuu jäävän paikoilleen ja yhteiskunta on valmis ummistamaan silmänsä koko asialta jotta muilla olisi kaikki paremmin.

Toki joskus myös vammautuneiden ja sairastuneiden oloa on pyritty huomioimaan kuntoutuksella jonka pääasiallinen maksaja on ollut Kela. Kuntoutusta on tarjottu vaativana lääkinnällisenä kuntoutuksena jossa kuntoutujan tarpeet on otettu huomioon yksilöllisesti, toisena muotona on tarjottu harkinnanvaraista laitoskuntoutusta ja osalle tarjottu ryhmäkuntoutus on ollut toimiva muoto, asiat ovat siis joskus ainakin olleet hieman paremmin ja on ainakin haluttu näyttää, että meistä pidetään huolta, jopa kuntoutuksen laatuun on panostettu ja sitä on vaadittu tiukin laatukriteerein.

Noita laatukriteerejä on ollut esimerkiksi painotukset kuntoutustiloihin, henkilökunnan ammattitaitoon sekä jatkuvaan kouluttautumiseen, kuntoutuslaitteisiin, esteettömyyteen ja muihin kuntoutukseen liittyviin tekijöihin, toki hinta on myös näytellyt omaa osaansa koko kriteeristössä, mutta sen painotus on ollut vähäisempää, kuin itse kuntoutuksen. Tämä siis joskus niinä hyvinä aikoina. Pikku hiljaa Kela on kuitenkin ryhtynyt muuttamaan kriteeristöään ja hinta on ryhtynyt näyttelemään aina vain suurempaa osaa palveluntuottajan valitsemisessa, toki tilat, laitteet ja ammattitaito ovat olleet mukana, mutta vähäisemmällä painotuksella.

Nyt kuitenkin tänä vuonna (2024) Kela on päättänyt kilpailuttaa uudelleen vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen johon siis sisältyy alussa mainitsemani kuntoutusmuodot ja uuden kriteeristön laatuvaatimuksena on tällä kertaa vain hinta ja tämä tekee meistä vammautuneista ja sairastuneista juurikin nykyajan huutolaisia, jossa kunnan sijaan Kela on se joka pitää huutokauppaa ja ostajina on tällä kertaa kaikki jotka Kelan palveluntuottajarekisteriin ovat itsensä ilmoittaneet.

Ensi vuodesta lähtien kuka palveluntuottaja tahansa voi kuntouttaa vaikka aivovammaista tai kipuoireyhtymää (CRPS) sairastavaa ihmistä vaikka omassa autotallissa tai kanalassa jos nyt sellaisen sattuu omistamaan, koska mitää painotuksia ei enään ole, ei siis edes ammattitaitoon tai kuntoutustiloihin niin voin vain kuvitella mihin tämä tulee johtamaan. Kuvitellaan vaikka lapsi joka jonkin traumaattinen kokemuksen johdosta joutuu turvautumaan psykoterapiaan, onko oikein että tuo kuntoutus tapahtuu kosteassa kellaritilassa kuin että se tapahtuisi asianmukaisissa tiloissa jossa lapsi kokee olonsa turvalliseksi? Tämä nyt oli aika karrikoitu esimerkki, mutta totuuden nimissä tähän on mahdollisuus uuden kriteeristön puolesta.

Kela myös lakkauttaa ryhmämuotoisen kuntoutuksen kokonaan vuoden vaihteen jälkeen, toki tätä kuntoutusmallia ei juurikaan käytetä ainakaan vammautuneiden tai sairastuneiden osallla, mutta joillekkin varmasti kyseinen kuntoutusmuoto on sopinut ja lakkautuksen johdosta ei toista sopivaa kuntoutusmuotoa välttämättä enään löydy. Tiedän että elämme taloudellisesti vaativia aikoja ja joka paikasta tulee säästää sekä karsia, mutta miksi se tehdään aina vammautuneiden ja sairastuneiden kustannuksella, varsinkin kun kyseessä on Kela tai hyvinvointialueiden vammaispalvelut.

Kuka tai mikä taho oikeuttaa kohtelemaan meitä vammautuneita ja sairastuneita siten, ettei meillä olisi mitään ihmisoikeuksia eikä meidän toimintakyvyn ylläpitämiseksi kannata rahaa tuhlata? Eikö meidän antamalla panostuksella ja maksamilla veroilla ole mitään arvoa? Vaikka pidättekin meitä huutolaisina, niin osoittakaa edes vähän kunnioitusta älkääkä toistako samoja virheita joka meidän maamme historian tahraa ennen ja nyt. Te aiheutatte kärsimystä ahneudella, välinpitämättömyydellä. Te ette tiedä mitä olette tekemässä ja siksi annan teille anteeksi ja toivon että jonain päivänä ymmärätte tekemänne virheen ja tuolloin itse ymmärrätte pyytää meiltä anteeksi.

Nico Ojala

Naantalin vammaispalvelut juuttui 90 luvulle.

 Asenne ratkaisee.

Tasa-arvoiset ja kattavat terveydenhuolto sekä sosiaalipalvelut ovat maamme sivistyksen perusta ja yksi tasa-arvoisen kohtelun perusteista, jossa huomioidaan niin sairastuneet kuin vammautuneet omana itsenään, sekä osataan että ennen kaikkea halutaan huomioida kulloinkin henkilön arkea hankaloittavat haasteet ja hankaluudet.

Kuitenkin tämän tavoitteen saavuttamiseksi vaaditaan että jokaiselle palveluja tarvitsevalle tulisi turvata riittävät ja laadukkaat  palvelut ihmisen sosioekonomisesta tai asuinalueesta riippumatta, valitettavasti tämä tavoite on menetetty lukuisten säästöjen ja palveluverkoston lakkautusten takia. Varsinkin maamme vammaispalvelut ovat olleet suurten säästöjen kohteena ja tämän johdosta myös vammaispalvelut ovat ryhtyneet karsimaan jo myönnettyjä avustajatunteja sekä kuljetuspalveluja, näissä leikkauksissa ja lakkautuksissa asiakkaan tasa-arvoinen kohtelu on vain kaiho muisto menneisyydestä.

Vuonna 2009 tehdyn OECD maiden tasa-arvoisten ja kattavien terveydenhuolto ja sosiaalipalvelujen  vertailussa Suomi sijoittui koko tutkimuksen häntäpäähän, taakse jäi vain kolme muuta maata, toisin sanoen jo tuolloin oli viitteitä siitä, että maamme terveydenhuolto ja sosiaalipalvelut ovat joutumassa uuteen valoon, viimeistään tuolloin myös nyt näkyvä alamäki alkoi eikä kukaan tai mikään hallitus puoluepolitiikasta huolimatta ole pystynyt pysäyttämään tuota kehitystä, toki terveyspalveluja on pyritty kasvopesemään ja pyritty näyttämään maailmalle, että kaikki on kunnossa, samalla kuitenkin sosiaalipalvelut on jäänyt täysin ilman huomiota ja tarvittavia toimia. Onkin siis hämmästyttävää, että maamme terveydenhuollon tila tulee jälleen yllätyksenä poliittisille päättäjille ja ennen kaikkea kuvitelma että sosiaalipalveluissa olisi jotenkin löyhää rahaa josta leikata osoittaa täydellistä tietämättömyyttä sekä piittaamattomuutta heitä kohtaan joiden elämää näillä palveluilla pyritään edistämään.

Mutta jos palataan tuohon tutkimukseen ja mitä sen jälkeen on tapahtunut niin kaikesta kiiltokuvista ja kasvojenpesuista huolimatta maamme tasa-arvoinen sekä kattavat terveys- ja sosiaalipalvelut ovat todellisuudessa kolmanneksi heikointa koko EU:n alueelle, meitä huonommin pärjää vain Puola ja Espanja. Tästä todellisuudesta maamme päättäjät haluavat olla hiljaa ja uskotella  että leikkausvaraa olisi vielä jäljellä, sekä palveluverkkoa on mahdollista supistaa ilman että siitä koituisi haittaa palveluja tarvitseville. Koska maamme sairaalaverkko on jo valmiiksi suppea, niin sen vähentäminen ei voi olla näkymättä ihmisten arjessa. Myöskään vammaispalvelujen supistaminen ja myönnettävien palvelujen järjenvastainen leikkaukset aiheuttavat jo nähtävää epätasa-arvoa vammaisten ja sairastuneiden arjessa.

Kun aikoinaan silloista SOTEa alettiin suunnittelemaan, niin jo tuolloin puolueideologiset tavoitteet haluttiin sorvata mukaan SOTEen, SOTE alueita haluttiin mahdollisimman paljon, jotta eräs silloin vallassa ollut puolue olisi saanut sementoida oman kannatuksensa silloisiin maakuntiin, toinen puolue joka tätä soppaa oli hämmentämässä halusi, että SOTE alueita olisi vain viisi ja pääkaupunkiseutu olisi erillään koko SOTEsta. SOTE ei kuitenkaan koskaan maaliin mennyt mutta jo tuolloin tehdyt virheet seurasivat matkassa ja kun viimein hallitus pääsi sopuun niin SOTE muutti nimeään Hyvinvointialueeki ja koko paketti kaikkine virheineen pantiin toimeen.

Pian kuitenkin selvisi kaikille, että rahoitus ylipäätään tämän uudistuksen pyörittämiseen ei kertakaikkiaan riitä ja vain vuosi kun hyvinvointialueet olivat olleet toiminnassa niin koko maanlaajuinen alijäämä on liki 1.5 miljardia. Hallitus on tämän takia patistanut hyvinvointialueiden aluehallituksia etsimään säästöjä ja mistä hyvinvointialueet sitten säästöjä etsii, punakynä löysi hyvin pian säästettävää juurikin niistä palveluista joissa olemme jo valmiiksi Euroopan hännillä, eli tasa-arvoisesta ja kattavista palveluista. Nämä säästötoimet ja nyt paljastunut hyvinvointialueiden todellinen alijäämä taitaa todellisuudessa tiputtaa Suomen OECD maiden hännille, eikä sillä voi olla mitään myönteistä imagon nostatusta tiedossa.

Yksi ryhmä joka näistä säästöistä eniten kärsii kaikessa hiljaisuudessaan on juurikin sairastuneet ja vammautuneet, joiden toimeentulo perustuu ainakin joltain osin kansaneläkkeeseen, peruspäivärahaan tai muuhun sosiaalitoimen tukeen. Tähän tukeen lasketaan myös avustajapalvelut sekä kuljetuspalvelut vaikka niitä ei rahallisesti palveluntarvitsijan tuloksi lasketa. Näistä vuosien mittaan tehdyistä säästöistä ja varsinkin tämän hallituksen ankarista leikkauksista johtuen, juurikin sosiaalipalvelut ovat heikentyneet merkittävästi ja ovat jo vaarassa aiheuttamaan suurta inhimillistä kärsimystä ja varmasti sitä jo aiheuttaakin.

Koska itselläni on kokemusta Varsinais-Suomen hyvinvointialueesta (Varha) ja sieltä ennen kaikkea Naantalin vammaispalveluista joka on siis osa tätä sosiaalipalveluja, joihin leikkaukset ovat osuneet enemmän kuin muualle. Nämä leikkaukset ja säästötoimet ovat myös muuttaneet vammaispalveluiden henkilökunnan toimintatapaa, tämä näkyy ennen kaikkea kohonneina hakemusten hylkymäärinä sekä vammaispalvelulain kyseenalaisena tulkintana.  Varsinkin vammaisuuden tai haitan kriteeristöt ovat ottaneet takapakkia ja vaikeavammaisuutta mitataan Naantalin vammaispalveluissa lähinnä 1990 luvun tavalla, jolloin vaikeavammainen ihminen oli  täysin avustettava niin vessa toimissa kuin henkilökohtaisessa hygieniassa. Tämä on antanut Naantalin vammaispalveluille tavan säästää vammaispalvelun menoissa.

On hyvin valitettavaa että juurikin Naantalin vammaispalveluiden sosiaalityöntekijöiden asenne on muuttunut vähätteleväksi ja jopa syrjiväksi. Vaikka tällä asenteellisella ja syrjivällä tavalla saadaan säästöjä niin on varmasti aiheellista kysyä onko hinta oikea? Onko säästöt ja ihmisten arvostuksen vähentäminen tärkeämpää, kuin hyvä maine  ja tasa-arvoinen kohtelu?

Yhtenä esimerkkinä Naantalin vammaispalveliuden asenteellisuudesta voidaan käyttää kuljetuspalvelua, koska kriteeristö on muutettu liki kivikauteen, niin vammautuneilta ja sairastuneilta evätään jo myönnetyt kuljetuspalvelut uuden palvelutarpeen arvioinnin perusteella. Naantalin vammaispalveluille on aivan sama kulkeeko julkisia kulkuneuvoja eden kohtuullisen tai jopa lainkaan vammautuneen tai sairastuneen kotipaikan lähellä, palvelu lakkautetaan ja jos päätökseen on tyytymätön niin vammautunutta tai sairastunutta kehoitetaan muuttamaan lähemmäksi palveluja.

Tässä siis vain yksi esimerkki vammaispalveluiden toimista, tätä samaa esiintyy myös muuallakin kuin vain Naantalissa, mutta koska asia on tärkeä nostaa esille niin halusin juuri tuon Naantalin vammaispalvelut tähän esimerkkiin. 

Nico Ojala

nico.ojala72@gmail.com

Vammautuneet ja sairastuneet eivät tarvitse ihmisoikeuksia.

 Työskentele tai elä köyhänä.

Olen nyt kuukauden verran keskustellut Facebookissa hallituksen tekemistä sosiaaliturvan leikkauksista ja sen vaikutuksista vammautuneisiin kuin sairastuneisiin, keskustelijoina on pääasiallisesti ollut Perussuomalaisten, mutta myös muiden hallitus puolueiden kannattajia. Vain murto-osa näitä kommenteista on ollut myötätuntoisia siihen huoleen jonka olen nostanut esille, sen sijaan valtaosa on todella julmia ja suorastaan äärimmäistä ajattelua edustavia kommentteja.

Mitä sitten olen tuonut esille noissa lukuisissa keskusteluissa?  Olen ollut huolissani hallituksen tekemistä sosiaaliturvan leikkauksista ja sen vaikutuksista vammautuneisiin ja sairastuneisiin joiden työkyky on joko kokonaan tai osittain menetetty. Nämä leikkauksethan vaikuttavat hyvin laajalla alalla erinnäisiin tukiin joita ihan perus sosiaaliturvan päälle maksetaan.

Näitä tukia on muunmoassa työttömyysturvan lapsikorotus, työttömyysturvan suojaosuus ja esimerkiksi asumistuen suojaosuus sekä asumistuen omavastuuosuus joka nousee 42% aina 50%. Pahimmillaan yhteenlaskettu rahallinen vaikutus näiden leikkausten johdosta saattaa olla jopa 400-500€ kuukaudessa, joten mistään pienestä leikkauksesta ei todellakaan ole kyse. Leikkauksia tai paremminkin heikennyksiä tehdään myös toimeentulotukeen ja tarkemmin harkinnanvaraiseen toimeentulotukeen, tällä harkinnanvaraisella tuella on voitu esimerkiksi kustantaa lapsen harrastutoimintaa.

Muita leikkauksia joita hallitus tekee on esimerkiksi lääkkeiden omavastuuosuuden nosto, mutta myös sairaanhoidon vuosimaksukattoa korotetaan, se ei toki suoraan ole hallituksen tekemää vaan hyvinvointialueiden toimesta tehtävää säästöä.

Millä tavalla nämä leikkaukset sitten vaikuttaa vammautuneen tai sairastuneen elämään, niin esimerkiksi vammautunut joka rajoittuneen työkykynsä johdosta pystyy tekemään vain osa-aikatyötä tulee menettämään sovitellun päivärahan suojaosuuden 300€, siis summan jonka sai vielä hetki sitten tienata ilman että sillä olisi ollut vaikutusta työttömyysturvaan, nyt kun tuo suojaosuus poistui, niin jokainen ansaittu euro pienentää työttömyysturvaa 0.50 sentillä. Selkeyttämisen takia voidaan sanoa että jos vammautunut tienaa kuukaudessa 600 euroa, pienenee hänen työttömyysturvansa 300€. Kuulostaa kuitenkin siltä ettäkäteen jää vielä sentään jotain, mutta totuus on hieman toinen, sillä asumistuen leikkaukset ja suojaosuuden poisto huolehtii siitä ettei vammautuneelle tai sairastuneelle jää juuri mitään ansaitusta palkasta.

Työttömyysturvan lapsikorotuksen poisto tarkoittaa sitä, että jos työttömällä tai osa-aikatyötä tekevällä ihmisellä on alaikäisiä huollettavia lapsia niin hän on ennen saanut 130-240€ kuukaudessa riippuen lasten määrästä, nyt kun tuo lapsikorotus leikkaantuu kokonaisuudessaan pois on tällä suuri vaikutus lapsiperheiden toimeentuloon ja useat laskelmat toteaa, että lapsiperheköyhyys tulee lisääntymään Suomessa 20 000 - 25 000 lapsiperheellä näiden leikkausten takia.

Asumistuen leikkaukset joista jo aikaisemmin mainitsin pienentää maksettavaa asumistukea merkittävästi ja johtaa siihen että jo entuudestaan pienentyvät etuudet heikentävät vuokranmaksukykyä. Pahimmillaan ihminen joutuu etsimään halvempaa asuntoa tai muuttamaan täysin eri paikkakunnalle. Tutusta ympäristöstä muuttaminen tarkoittaa myös yleensä tukiverkon menettämistä, tai pahimmillaan lapsen koulun vaihtoa ja näin myös lapsen ystäväpiirin vaihtoa. Tämä  ei voi olla ainakaan lapsen etu.

Näillä sosiaaliturvan leikkauksilla saattaa olla myös vaikutusta henkilökohtaisen avustajan työskentelyyn, koska jos avustaja on työtön ja on saanut aikaisemmin soviteltua päivärahaa niin nyt hänen toimeentulonsa heikkenee merkittävästi ja mikäli tunteja on vain muutamia viikossa, ei avustajalle todellisuudessa jää enään mitään tuloa tehdystä työstä, kun tuloista lasketaan pois matkakulut ja asumistuen leikkaukset.

Eli lyhykäisyydessään tätä olen tuonut esille näissä keskusteluissa ja vastaanotto on ollut todella kylmää, vähättelevää ja suorastaan loukkaavaa.

Mene sinä kommonisti töihin äläkä valita.

Väliotsikoksi valitsin yhden kommentin jonka eräs keskustelija minulle laittoi, kun kerroin että olen huolissani vammautuneista ja sairastuneista ihmisistä jotka eivät tule selviämään näistä sosiaaliturvan leikkauksista vaan ajautuvat toimeentulotuen asiakkaiksi. Tämä on mielestäni ihan aiheellinen huoli ja tätä tulee varmasti myös tapahtumaan.

Mitä enenmmän puolustan, sitä rajummaksi kommentit käyvät, kommentointiin osallistui myös eräs kansanedustaja joka loppujen lopuksi esti minut, kun kysyin häneltä mahdollisuutta toimia henkilökohtaisen avustajan tuuraajana kun sosiaaliturvan leikkaukset vievät avustajalta työt? Ilmeisesti kysymys ei ollut mielekäs, tai sitten totuus leikkauksista ei vain ole hänelle vielä valjennut.

Lukuisten kommenttien lopputulos oli se että vammautuneet ja sairastuneet ovat vain pelkkiä sosiaalipummeja ja vapaamatkustajia joiden kuuluukin tippua toimeentulotuen asiakkaiksi, tätä näkemystä minä en voi missään määrin hyväksyä, en edes huumorimielessä, on todella loukkaavaa ajattelua, että me joiden työkyky on menetetty ja näin myös meidän normaali ansaitsemistapa elannolle on vaikeutunut, niin me olemme jotain pummeja ja loisia joiden ei kuuluisi puhua asioistaan mitään vaan olla vain hiljaa.

On kun laittaisi bensaa liekkeihin kun minua käsketään olemaan hiljaa vammautuneiden ja sairastuneiden asioista, sitä ei tule tapahtumaan ja sen olen myös näille keskustelijoille tuonut esille. 

En kertakaikkiaan voi ymmärtää sellaisen ihmisen ajatusmaailmaa, joka sanoo että jos ihminen ei pysty tekemään työtä täysipäiväisesti, ei hänen kuulu saada mitään tukia, korkeintaan toimeentulotukea eikä edes sitäkään mielellään. Aivain kuin me vammautuneet ja sairastuneet olisimme jotain pohjasakkaa tässä yhteiskunnassa, eikä meillä ole mitään perusoikeuksia, ei vähäisintäkään.

Se mikä tästä asiasta tekee minulle niin henkilökohtaisen on se, että olen tehnyt työtä reilut kahdeksan vuotta vammautuneiden ja sairastuneiden asioiden parantamiseksi, siinä apuna on ollut myös Perussuomalaisten puolue ja heidän muutama kansanedustaja, nyt tuo puolue on kääntänyt täysin selkänsä meille ja vienyt meidän viimeisetkin kunnian rippeet näillä teoillaan.

Olen vanhana yrittäjänä tottunut siihen että aina kaikki ei mene kuten on ajateltu tai sovittu, mutta tämän kaltainen toiminta jota Perussuomalainen puolue nyt harrastaa ei kuulu mihinkään tuntemaani kategoriaan vaan edustaa täysin minulle vierasta vammautuneiden ja sairastuneiden halveksuntaa.

Tämä ei jää tähän, enkä minä luovuta. Olen tottunut saamaan kuraa niskaani joten antaa tulla vaan, katsotaan mihin olette valmiita, alemmas ette voi meitä enää laittaa ettekä haukkua. Vielä tulee aika jolloin teidän teot puntaroidaan ja mikäli jostain syystä olette unohtaneet nämä toimenne ja hakkumisenne, niin minä  olen paikalla teitä siitä muistuttamassa. Minä muistutan teitä koko tämän vaalikauden, kestää se sitten täydet neljä vuotta tai lyhyemmin. Minä olen paikalla.

Nico Ojala

Kokemustoimija, kirjailija blogisti , valokuvaaja ja piikki lihassa.

Ongelma jota ei tarvitse keksiä.

 Pysy ruodussa ja ole hiljaa.

Kirjoitin tuossa viikko sitten kirjoituksen jossa käsittelin noin yleisellä tasolla vammaisten, vammautuneiden ja sairaiden ihmisten eriarvoista asemaa yhteiskunnassamme sekä työelämässä. Toin esiin myös ongelman jota esiintyy esimerkiksi palvelualoilla ja sen epävarmuuden siitä kuinka vammaiseen tulisi suhtautua ja kuinka puhutella. Tuo kirjoitus herätti paljon keskustelua ja valitettavasti myös vastakkainasettelua. Kirjoitus osui selvästi arkaan paikkaan ja nyt ajattelin näitä asioita avata vähän enemmän ja yrittää korjata joitakin selvästi vääriä näkemyksiä ja olettamuksia.

Mitä sitten kirjoitin? Pohdiskelin kirjoituksessa miksi palvelualojen koulutuksessa ei opetustilanteessa ole yhtenä ryhmänä vammaisen kohtaamista, kuten liikuntarajoitteisen, afasian tai dysartian oireista kärsivät, näkövammaiset tai esimerkiksi kuulovammaiset, vaan koulutus ja opetustilanteet keskittyvät niin sanottuihin tavallisiin ihmisiin, toki koulutuksessa on yhtenä painopisteenä kohtaaminen hankalan asiakkaan kanssa, mutta tällöinkin tällä tarkoitetaan yleensä joko humalaista tai tyytymätöntä asiakasta.

Lisäksi toin esille ongelmaa siitä kuinka vammautunut kokee jäävänsä yksin, vammautunut ei välttämättä mahdu enään samaan ystäväpiiriin kuten ennen vammautumista. Vammautunut joutuu myös kokemaan voimakasta syrjintää useissa päivittäisissä asioissa.  

Lopuksi käsittelin kirjoituksessa vammautuneiden kokemaa syrjintää ja väheksyntää eri tilanteissa. En varsinaisesti käyttänyt mitään tiettyä esimerkki vaan käsittelin asiaa laajasti ja horisonttaalisesti. Tämä herätti myös suurta keskustelua ja kommentteja tuli puolesta sekä vastaan. 

Koska aihe on selvästi arka, eikä siitä olisi relevanttia keskustella julkisesti eikä varsinkaan nostaa esille sen aiheuttamia ongelmia tai epäkohtia, varsinkaan koska maassamme on kuulemma muitakin isompia ongelmia. Mutta itse koen tämän asian erittäin suureksi ongelmaksi ja sen takia haluan käsitellä asiaa enemmän ja nyt tarkempien esimerkkien ja tutkimusten mukaan.

Käsittelen tätä kirjoitusta nyt vammautuneen ja vammaisen näkökulmasta, mutta aihe koskee niin sairastuneita kuin syrjäytyneitäkin.

Vammaisia syrjitään työelämässä.

Maassamme on hieno säädös nimeltään kuntouttava työtoiminta. Kuntouttava työtoiminta on tarkoitettu ihmisille jotka esimerkiksi fyysisen vamman tai saurauden johdosta ovat menettäneet kyvyn osallistua vapaille työmarkkinoille, idea on sinällään hyvä ja toimii varmasti useissa tapauksissa juuri siten kuin on suunniteltu, mutta kuten aina, niin järjestelmää käytetään räikeästi myös väärin vain koska se antaa siihen mahdollisuuden. Valitettavan useasti tämä väärinkäyttö kohdistuu ihmisiin jotka eivät uskalla kertoa asiasta tai eivat ole ymmärtäneet oikeuksiaan.

Esimerkkinä voin käyttää AVI:n tekemiä selvitystä kuntouttavasta työtoiminnasta jossa kunnat tarjoavat työvoimaa, kuitenkin niin että työtoiminnasta ei syynny työsyhdetta eikä virkasuhdetta kuntoutettavan ja toimintaa järjestävän tai totettavan tahon välille.  Kuntouttavasta työtoimissasta maksetaan päiväkohtainen korvaus joka on suuruudeltaan 10.09€. Nyt muutama esimerkki tämän toiminnan väärinkäytöistä.

Hämeenkyrö ohjasi henkilöitä kuntouttavaan työtoimintaan yrityksiin vaikka laki kuntouttavasta työtoiminnasta sen kieltää, AVI pyysi selvitystä tästä Hämeenkyrön perusturvalautakunnalta ja vastauksessa todettiin että kuntouttavaan työtoimintaan osallistuvat pystyvät tekemään kokoaika työtä. Tämä näkemys on totaalisessa ristiriidessa Sosiaali- ja terveysministeriön ohjeen kanssa.

Hämeenkyrö ryhtyi tämän selvityksen jälkeen kierrättämään kuntouttavaa työtoimintaa alihankintana yhdistysten kautta yrityksille jotta tilanne näyttäisi lain mukaan oikealta vaikka todellisuudessa tilanne pysyy samana. 

Valkeakoski kertoo sivuillaan tarjoavansa alihankintaa yrityksille kuntouttavan työtoiminnan työllistämispajan kautta. Vaikka laki kieltää toiminnan yrityksille niin toimintaa kierretään juurikin alihankinnan kautta. Yritykset saavat työvoimaa hintaa 10.09€ päivältä.

Esimerkkejä olisi vaikka kuinka paljon, enkä ryhdy niitä kaikkia tässä avaamaan. On kuitenkin todettava että kuntouttava työtoiminta on pääsääntöisesti reilua ja hyödyllistä toimintaa silloin kun se kohdistuu henkilöihin joiden toimintakyky ja alentunut työkyky sen mahdollistaa. Valitettavasti näin ei aina ole vaan kuntouttavaan työtoimintaan sijoitetaan ihmisiä joiden työkyky ei siihen riitä ja pahimmillaan toiminta vain heikentää henkilön toimintakykyä. On myös tilanteita jossa kuntouttavaan työtoimintaan osallistuva vammainen henkilö jää ilman asianmukaista sosiaaliturvaa, koska kuntoutuvalle määrätty vastuuhenkilö ei ole ollut sosiaalihuollon ammattilainen, tämä saattaa pahimmillaan tarkoittaa joidenkin tukien lakkauttamista tai kuntoutujalle kuuluvien tukien hakemattomuutta, kun vastuuhenkilö ei osaa tai kykene  ohjaamaan kuntoutujaa oikeuden tukien piiriin.

Tässä siis muutama esimerkki miten vammaisia syrjitään ja suoranaisesti hyväksikäytetään kuntien toimesta halpana työvoimana.

Vammaisen kohtaaminen arjessa.

Kuten edellä kirjoitin, niin moni ammattiin johtava koulutus tarjoaa hyvää opetusta sekä opinnäytetilaisuuksia tuleville, esimerkiksi palvelualan ammattilaisille. Opetuksen lähtökohtana on antaa valmiudet toimia työelämässä ja suoriutua itsenäisesti eri asiakaspalvelutilanteista. Opetus tapahtuu nykyään niin oppilaitoksissa kuin itsenäisesti, joissakin tapauksissa opetus tapahtuu yrityksissä, mutta vastuu opetuksesta on oppilaitoksella. Erillaisia asiakaspalvelutilanteita harjoitellaan sekä asiakkaiden kanssa kommunikointia opetellaan omina variaatioinaan. 

Koulutuksessa opetetaan kohtaamaan niin turistit kuin lapsetkin, opetellaan palvelemaan Englanniksi ja muistutetaan hyvistä tavoista kohdata asiakas. Yhtenä osa-alueena on myös opetus hankalan asiakkaan kanssa toimimisesta, tällä pääsääntöisesti tarkoitetaan joko humalaista tai hyvin vaativaa asiakasta. Sen sijaan lähes ilman opetusta jää kohtaaminen vammaisen tai sairaan ihmisen kanssa. Tätä kohtaamista ja palvelua ei juuri oppilaitoksissa toteuteta lainkaan, tämä johtaa siihen, että esimerkiksi näkövammainen jätetään avustamatta. 

Ylipäätään kohtaaminen vammaisen tai vammautuneen kanssa palvelualalla on monissa yrityksissä jätetty hyvin vähälle huomiolle ja lähtökohtaisesta oletetaan että esimerkiksi pyörätuolia käyttävällä asiakkaalla olisi avustaja mukana joka paikkaisi oppilaitoksessa syntynyttä oppivajetta.

Itselläni on useita eri kokemuksia, missä jopa terveydenhuollon ammattilainen on puhunut vaimolleni eikä suinkaan minulle, minua koskevista asioista. Erään oppilaitoksen rehtori epäili kykyäni opiskella aivovammani takia. Näitä kokemuksia on lukuisia enkä lähde tässä niitä sen enempää avaamaan, koska julkaisu ei kohdistu pelkästään minun omiin kokemuksiin, vaan hyvin laajaan joukkoon ihmisiä. 

Vammaisen syrjintä Suomessa.

Vammaispalvelulaki määrittää vammaisen henkilön aseman yhteiskunnassa ja sen toimissa seuraavasti. Luku 1 ja sen 1§: 

Lain tarkoituksena on: 

1. Toteuttaa vammaisen henkilön yhdenvertaisuutta, osallisuutta ja osallistumista yhteiskunnassa, sekä ehkäistä ja poistaa niiden toteutumisen esteitä:

2. Tukea vammaisen henkilön itsenäistä elämää ja itsemääräämisoikeuden toteutumista.

3. Turvata vammaisen henkilön yksilöllisen tarpeen ja edun mukaiset, riittävät ja laadultaan hyvät palvelut.

Toki maamme Perustuslakikin jo määrittää ettei ketään saa syrjiä vamman, vian tai sairauden johdosta.

Lakipykälistä huolimatta vammaisia syrjitään maassamme systemaattisesti ja tästä johtuen vammaisten kokema syrjintä on vuodesta toiseen kärkisijoilla syrjintää mittaavassa selvityksessä.  Yhdenvertaisuusvaltuutetun ja oikeusministeriön tekemässä selvityksessä tutkittiin millaisissa arkisissa tilanteissa ja missä määrin vammaiset ihmiset kokevat syrjintää.

Tuloksista selviää että suurimmat epäkohdat ja epäoikeudenmukaisuudet koettiin juurikin tavaroiden ja palvelun tarjonnassa, työelämässä ja sähköisissä palveluissa. 

Selvityksen perusteella kokonaiskuva näyttää siltä, että juuri edellä mainituissa palveluissa ei nähdä tarvetta luoda vammaisille kohdennettuja toimenpiteitä heidän yhdenvertaisuutensa ja osallisuutensa parantamiseksi, vaan hyvinvointivaltion pitäisi tarjota riittävä tukiverkko. Toisin sanoen vastuuta halutaan siirtää valtiolle, eikä näin ollen nähdä mahdollisuutena sitä vaihtoehtoa että omaa palvelua ja sen tasoa koulutuksella nostettaisiin.

Joten edellisen kirjoituksen saamat kommentit, että ei ole olemassa mitään ongelmaa vaan kaikki on vain kuvitelmaa ja ongelman synnyttämistä kuulostaa tämänkin tutkimuksen mukaan hieman ontuvalta. Toki ymmärrän sen että ongelmien vähättely luo illuusion paremmasta maailmasta, mutta ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa että ongelmia on.

Suomessa jopa pakkosteriloitiin vammaisia aina vuoteen 1960 saakka, joten kehitys joka viimeisen 60 vuoden kuluessa on tapahtunut niin sitä voidaan pitää lähes mitätömänä, jos kehitystä on tapahtunut ylipäätään juuri lainkaan.

Mielestäni on todettava että, asioista pitää saada ja pystyä keskustelemaan ilman toisen vähättelyä, argumenttien olisi hyvä perustua tutkittuun tietoon ja omakohtaisiin kokemuksiin. Asioiden kieltäminen ja matonalle lakaisu ei johda muutokseen, vaan pitää meidät tuolla 1960 luvulla.

Nico Ojala