Avustajat eivät kuulu kaikille.

 Suomen suurin hoitolaitos.

Tasan ei käy avustajan saaminen tässä maassa, ei vaikka olisit kuinka vammautunut hyvänsä, niin selvityksiä selvitysten perään sekä aukottomat todistukset arjen haasteista tulee toimittaa vähintäänkin kolmena kappaleena vammaispalveluille. Näistäkin toimista huolimatta valtaosa hakemuksista hylätään. Perusteluna käytetään lähes poikkeuksetta yhtä ja samaa lausetta, eli "Henkilö ei täytä vammaispalvelulain määritelmää vaikeasti vammainen ja tästä syystä avustajaa ei voida myöntää"  Yritä siinä sitten pysyä edes jollakin tapaa hengissä, kun voimavarat eivät riitä edes ruuan valmistukseen.

Mutta kun edustat tiettyä puoluetta, niin avustajia löytyy enemmän kuin tarpeeksi, esimerkiksi Perussuomalaisten edustaja Sebastian Tynkkynen tarvitsee peräti kymmenen avustajaa selviäkseen arjestaan, on varmasti aiheellista kysyä kuinka suuret haasteet hänellä on arjessa ja kuinka vaikeasti vammainen hän mahtaa olla?  

Eduskunta itsessään on varmasti yksi Suomen suurimmista hoitolaitoksista, jos mietilään että hoidettavia on noin 200 henkilöä ja heidän tarvitsemat avustajamäärät nousee reilusti yli viiden sadan henkilön verran joten ainakin tuolla hoitolaitoksessa hoitajamitoitus on erinomaisessa mallissa.

Joten nyt kaikki vammaispalveluista hylyn saaneet vammautuneet ja sairastuneet ihmiset laittakaa hakemus vetämään tuonne maamme suurimpaan hoitolaitokseen ja seuraavat neljä vuotta avustaja on automaatio ja jos tuntuu että vamma vaatii enemmän kuin yhden niin tehkää kuten Tynkkynen, ottakaa kymmenen avustajaa.

Noin, parodia sikseen ja keskitytään oikeisiin asioihin, siihen mitä on epäreilu politiikka sekä miten välinpitämätön politiikka vaikuttaa vammautuneen elämään.

Perussuomalainen segregaatio

Maamme hallitus on tietoisesti kohdentanut säästötoimiaan vain ja lähes ainoastaan väestöryhmään joka ei hallituksen näkemyksen mukaan tuota tuloja vaan on heidän silmissään pelkkä kustannuserä. Tämä väestöryhmä on juurikin se heikossa asemassa oleva ja pääasiallisesti sosiaalivakuutuksen piirissä oleva. Koska kaikki säästöt kohdistuu tähän ryhmään, voidaan aivan oikeutetusti puhua tiedostetusta ja ideologisesta segregaatiosta, toisin sanoen heikossa asemassa olevat halutaan sijoittaa omaan lokeroonsa ja erottaa muusta yhteiskunnasta.

Perussuomaliset ovat tässä varsin näkyvässä roolissa ja tuovat asiaa esille esimerkiksi somealustoilla, jossa heikossa asemassa olevista luodaan tietoisesti kuvaa, että he eläisivät vain muiden maksamilla verovaroilla, sekä olisivat jotekin idologisesti työttömiä ja sosiaalitukien väärin käyttäjiä. Tämä mustamaalaaminen on todella tavanomaista ja jopa eri luottamustehtävissä tai kansanedustajina toimivat henkilöt luovat tätä keskustelua jakamillaan päivityksillä, eivätkä millään tavalla edes yritä poistaa täysin asiattomia kommentteja viestiketjuista ja näin itse siis luovat tätä segregaatiota.

Perussuomalaiset ovat tähän mennessä kohdistaneet säästötoimia lukuisiin sosiaalitukiin, kuten asumistukeen, lapsikorotukseen, sairauspäivärahaan, tyottömyyspäivärahan suojaosaan sekä lukuisiin eri sosiaalivakuutuksen etuisuuksiin jotka ovat heikossa asemassa olevien ihmisten ainoa toimeentulo.

Viimeisin säästökeino oli 20 miljoonan säästö vammaispalveluista, tämä säästötoimi toteutetaan tuomalla vammaispalveluihin elämänvaiherajauksen, tämä tarkoittaa sitä, että vammaispalveluiden tarjonta rajataan kokonaan pois vanhuksilta, joiden kunto on niin heikko että he eivät tule toimeen ilman avustajaa, Perussuomalaisten johtama Sosiaali-ja terveysministeriö tiputtaa ison määrän vanhuksia kokonaan avun ulkopuolelle, vaikka tämä ihmisryhmä on ikänsä tehnyt töitä ja maksanut veronsa, toisin kuten Perussuomalaiset haluaa väittää.

Olen saanut myös lukuisia yhteydenottoja omaishoitajilta, joiden omaishoidon sopimusta ei olla jatkettu yllättäen. Perusteluina on käytetty aina samaa mantraa, eli "omaishoidon tarpeen kriteerit ei täyty"  Tästä huolimatta kunnat olettaa ja suorastaan vaatii, että omainen hoitaa joko puolisoaan, lastaan tai vanhempaansa kielteisen omaishoitosopimuksen jälkeen täysin ilmaiseksi, kunnat myös kieltäytyvät tarjoamasta hoitopaikkaa, joten omainen suorastaan pakotetaan tekemään työtä  ilmaiseksi.

Tämä maa on Perussuomalisten toimesta täysin kahtia jaettu ja miksi syytän juuri Perussuomalaisia. Vastaus on hyvin yksinkertainen, Perussuomalaisilla on kaikki ministeriöt hallussaan jotka vastaa juurikin tätä segregaatiota aiheuttavaa tilannetta. Perussuomalaiset ministerit johtaa Sosiaali- ja terveysministeriötä, Oikeusministeriötä sekä sisäministeriötä. Nämä ministeriöt vastaa nyt leikattavista sosiaalituista, kotihoidosta, vammaispalveluista, lastensuojelusta sekä sairaalaverkosta.

Kaiken tähän segregaation huipennuksi voidaan odottaa vaalien jälkeen alkavaa keskustelua siitä, kenelle jatkossa annetaan hoitoa ja kuka on oikeutettu mihinkin hoitoon. Tästä keskustelusta voidaan odottaa vain ja ainoastaan sitä, että me "sosiaalipummit" jäämme jatkossa tilman arvitsemaamme hoitoa, koska emme tuota mitään ja elämme vain muiden rahaoilla, joten hoitakaa itse itsenne.

Joten, näin vaalien alla kanattaa miettiä ketä äänestää.

Nico Ojala

Syrjäytymisen ja yksinäisyyden ABC

 Erillaisuus pelottaa boksin sisällä olevia.

Kävin eilen erittäin mielenkiintoisen paneelikeskustelun Aivovammaliiton ja Aksonin järjestämässä tilaisuudessa, mukana oli kokemustoimijoita molemmista liitoista sekä järjestöjen edustajia että asiantuntijoita. Keskustelussa yhtenä osana nousi esiin vammautuneen syrjäytyminen ja yksinäisyys ja sen tuomat haasteet jo valmiiksi vaikeaan arkeen. Tämän keskustelun innoittamana tai pikemminkin suuttuneena siihen, että erillaisuus olisi jotenkin oikeutettua syrjimiselle ja sen mukanaan tuomalle yksinäisyydelle, niin ryhdyin miettimään mikä tämän kaiken takana on. Mikä aiheuttaa syrjintään ja johtaa yksinäisyyteen.

On totta, jo ihan tutkimustenkin valossa että vammaisuus lisää merkittävästi riskiä syrjäytyä yhteiskunnan tukiverkon ulkopuolelle ja se on myös omiaan aiheuttamaan yksinäisyyttä. Mutta onko vammaisuus jokin automaatio kyseisille haasteille, vai johtuuko asia kuitenkin ullkopuolisista tekijöistä? Entä mitä syrjäytyminen tarkoittaa ja miten yksinäisyys näkyy vammautuneen arjessa? Tässä muutamia kysymyksiä joita itselläni eilisen paneelikeskustelun yhteydessä heräsi.

Syrjäytyminen lyhykäisyydessään tarkoittaa osallistumismahdollisuuksien kaventumista tai puuttumista työelämässä, koulutuksessa, harrastemahdollisuuksissa, sosiaalisessa elämässä sekä poliittisessa toiminnassa. Tämä siis lyhykäisyydessään, mutta asiaa pitää avata vielä tarkemmin jotta todelliset syyt syrjäytymiselle nähtäisiin paremmin.

Esimerkiksi jos aloitetaan tuosta osallistumismahdollisuuksien kavemtumisesta tai puuttuumisesta, niin julkisten tilojen, työpaikan tai liikennevälineiden esteettömyys on usein puutteellista, joka johtaa monesti  osallistumismahdollisuuksien merkittävään kaventumiseen. Vammautunut saattaa jäädä ilman tarjottua työpaikkaa, koska kulkeminen julkisilla ei onnistu esteellisyydestä johtuen.

Koulutuksessa puolestaan mukautetun opetuksen rajallisuus tai jopa sen puuttuminen on huomattava tekijä vammautuneen kyvyssä opiskella. Harrastemahdollisuuksissa toki henkilön vamma jo rajaa mahdollisuuksia eri lajien kohdalla, mutta myös harrastemahdollisuuksien hinta ja valmennus vammaisurhelussa on jopa merkittävästi kalliimpaa kuin niin sanotusti terveiden ihmisten kohdalla.

Sosiaalinen elämä on yksi vammautuneen suurinpia syrjäytymisen tekijöitä ja sen puuttuminen tai katkeaminen vammautumisen myötä johtaa usein myös muihin sairauksiin, kuten masennukseen. Vammautunut kokee myös usein ennakkoluuloja vapaa-ajan elämässään joka rajoittaa hänen sosiaalista verkostoaan. Vammautunut saattaa kokea ettei enään riitä puolisolleen tai pitää itseään taakkana, tämä johtaa kierteeseen jonka lopputuloksena on usein ero tai rikkoutunut parisuhde jossa kumpikaan osapuoli ei koe saavansa riittävästi huomiota.

Muita syrjäytymisen riskitekijöitä ovat taloudellinen tilanne sekä ennakkoluulot ja asenteet, näistä ensimmäisenä avaan tuota taloudellista tilannetta ja miten se voi johtaa syrjäytymiseen. Ihmisen vammauduttua, saattaa hänen taloudellinen tilanteensa muuttua merkittävästi ja tämä saattaa myös lisätä köyhyyden riskiä. Vammautunut saattaa joutua myymään omaisuuttaan turvatakseen talouttaan. Madaltunut tulotaso tai jopa köyhyys myös rajaa mahdollisuuksia osallistua yhteiskunnallisiin toimintoihin tai vapaa-ajan viettoon.

Entä sitten ennakkoluulot ja asenteet? On valitettavaa, että edelleen vammaisuus on jollakin tapaa tabu ja siitä puhuminen koetaan joskus jopa häiritseväksi, yhteiskunnassa esiintyy myös asenteellisia esteitä, jotka heikentävät vammautuneen asemaa ja heikentää heidän mahdollisuuksiaan osallistua yhteiskunnan eri osa-alueisiin kuten poliittiseen toimintaan.

Näin minä nään syrjäytymisen syyt ja seuraukset, mutta vammaisuus ei ole pelkkää syrjäytymistä, siihen liittyy yhtenä osatekijänä myös yksinäisyys ja siitä seuraavaksi.

Yksinäisyys vammaisuudessa.

Yksinäisyyteen liittyy hyvin paljon samoja tekijöiyä, kuten syrjäytymiseen. Nämä edellä mainitut asiat ovat omiaan lisäämään vammautuneen yksinäisyyttä ja eristäytymistä sosiaalisista tilanteista sekä verkostoista. Myös pelko erillaisuudesta voi aiheuttaa yksinäisyyttä, tunne ettei kuulu joukkoon on omiaan ajamaan vammautuneen yksinäisyyteen. Yksinäisyyteen on myös joukko muita tekijöitä ja näitä ovat esimerkiksi puutteeliset palvelut, psykologiset tekijät ja teknologian kehitys.

Jos lähden purkamaan tätä asiaa jälleen tekijä kerrallaan ja avaamaan näin syitä vammautuneen kokemalle yksinäisyydelle. Jos ensimmäisenä otetaan tuo puutteelliset palvelut ja mitä se tarkoittaa, sekä miksi se saattaa lisätä riskiä yksinäisyydelle.

Puutteelliset  palvelut tarkoittaa, esimerkiksi Kelan tarjoamien palvelujen saamattomuutta, tai myönnetyt palvelut saattavat olla riittämättömiä, kuten vammaispalveluiden myöntämä henkilökohtainen apu tai kuljetuspalvelu. Nämä voi johtaa vammautuneen osallisuuden vähentymiseen sosiaalisessa elämässä. Myös riittämättömät vammaispalvelujen myöntämät kuljetuspalvelut saattavat olla esteenä vammautuneen työnteolle sekä vapaa-ajan vietolle.

Entä sitten psykologiset tekijät? Usein kun ihminen vammautuu, niin hänelle saatta kehittyä riski sairastua myös masennukseen tai ahdistukseen. Tämä niin sanottu liitännäis sairastuminen on omiaan lisäämään yhsinäisyyttä. Myös pelko erillaisuudesta saattaa aiheuttaa ahdistusta. Vammaisuus kokonaisuudessaan on niin suuri tekijä ihmisen arjessa, että se rajaa vääjäämättä ihmisen sosiaalista verkkoa pienemmäksi tai jopa eristää ihmisen se ulkopuolella kokonaan, tämän johdosta psykologiset tekijät tulisi nostaa useammin esille kun puhutaan vammaisuudesta.

Lopuksi vielä teknologia ja sen kehitys, koska maamme on kovaa vauhtia digitaalisoitumassa ja lähen kaikki palvelut ovat muuttuneet sähköisiksi, valitettavasti näiden palvelujen saavutettavuus selkokielellä tai esteettömänä ei ole pysynyt kehityksen perässä ja tämä on johtanut siihen, että vammautunut ei pysty tai osaa käyttää enään tarvitsemiaan palveluja. Tämä on myös kasvattanut riskiä vammautuneen yksinäisyyteen.

Tässä minun näkemys vammautuneen ihmisen syistä kokea syrjäytymistä ja yksinäisyyttä, koska kaikki ei ole näin musta valkoista, niin on myös joukko toimenpiteitä jolla jopa hyvinkin pienillä teoilla saadaan merkittäviä parannuksia aikaiseksi, toivottavasti yhteiskunta olisi myös valmis niitä kuuntelemaan. 

Nico Ojala

Vammautuneet myynnissä Kelan huutokaupassa.

 Vammautuneet, nuo nykyajan huutolaiset.

Suomi on kokenut kovia aikoja, on sotia ja niiden jatkoja, on lavantautia sekä syöpälaisiä, huutolaisia ja köyhäinhoitoa. Nyt nuo kaikki vitsaukset sotia lukuun ottamatta ollaan ottamassa käyttöön kun Kela kilpaikuttaa vaativan lääkinnällisen kuntoutuspalvelut jälleen ensi vuonna. Näitä kuntoutuksia ovat, fysio-, allas-, ratsastus-, toiminta-, puhe-, musiikki-, perhe-, psyko- ja kuvataideterapia, myös neuropsykologinen kuntoutus tulee kilpailutukseen.

Jos palataan ajassa taakse päin,historian mustiin vuosiin 1800 luvusta aina 1910 vuoteen, tuolloin Suomessa oli käytössä järjestelmä, jossa kunta luovutti huutokaupaa muistuttavassa tilaisuudessa elatusta vailla olleen lapsen tämän ylläpidosta vähiten rahaa vaatineelle perheelle tai henkilölle, lasten lisäksi kunta myi vanhuksia, sairaita ja vammaisia ihmisiä.

Huutokauppa järjestettiin perinteisesti aina viattomien lasten päivänä 28 juolukuuta, joka lähtökohtaisesti tuntui todella väärältä päivältä myydä lapsia tai vammaisia niistä vähiten tarjoavalle. Huutokauppatoiminta lopetettiin virallisesti vuonna 1923 kun voimaan astui köyhäinhoitolaki, tästä huolimatta kunnat järjestivät huutokauppaa vielä 1930 luvulla ilmeisen laittomasti, koska juuri kukaan ei tuolloin kieltoa valvonut, tai jos valvoi niin ei siihen puuttunut. 

Pienten korvausten ja valvonnan olemattomuuden johdosta huutolaisten kohtelu oli huonoa ja heitä usein käytettiin vain työntekoon erityisesti maaseudulla. Huutolaiset joutuivat raatamaan orjuuden kaltaisissa olosuhteissa ja lapsia sekä vammaisia kohdeltiin julmasti, mutta myös pahoinpideltiin mikäli he eivät jaksaneet tehdä heille annettuja raskaita töitä. Huutolaisia ei myöskään koskenut vuonna 1923 voimaan tullut köyhäinhoitolaki.

Köyhäinhoitolaki oli oikeastaan ensi askel nykyiseen sairausvakuutuslakiin ja sosiaalivakuutukseen, lain tarkoitus oli pitää huolta työntekijästä, eli se ei aluksi koskenut heitä jotka tuolloin työelämän ulkopuolella oli syystä tai toisesta. Köyhäinhoitolain 5§ sisältö kuului seuraavasti: " Jos työntekijä on ollut saman työnantajan töissä tai palvellut samassa liikkeessä tai yrityksessä vähintään kaksikymmentä vuotta ja sinä aikana tullut kivulliseksi tahi muutoin työhön kykemättömäksi, ettei hän enään voi itseään elättämään, olkoon oikeutettu voimiensa mukaisesti työtä vastaan saamaan kuolinpäiväänsä asti elatuksensa työnantajan tahi, jos niin kohtuullisesti harkitaan, hänen perillisistään tahi liikkeen tai yrityksen omistajalta.

Tätä voisi pitää myös jollakin tapaa jopa perempana lakina kuin nykyistä lakisääteistä työtapaturma- ja ammattitautilakia, joka antaa huomattavasti enemmän valtaa vakuutus- ja työeläkeyhtiöille, toisin kuin tämä köyhäinhoitolaki, joka määrää työnantajan, liikkeen tai yrityksen korvausvelvolliseksi mikäli ihminen sairastui tai vammautui työssään. Laissa on kylläkin yksi seikka joka ei enään tänä päivänä toteudu kovin monessa ammatissa, eli tuo kahdenkymmenen vuoden työskentely samalla työnantajalla.

Myöskään kriteerit jolla köyhäinhoitolain käytäntöönpano määräytyi ei ihan vastaa tämän päivän tarpeita, nuo kriteerit olivat muunmoassa seuraavat: Lain 36 - 38§ köyhäinhoitolaki kohdistettiin mielisairaisiin, avuntarpeessa oleviin, sokeisiin, kuuromykkiin, raajarikkoisiin, kaatuvaistautisiin ja tylsämielisiin. 

Näin siis elettiin yli satavuotta sitten ja kehitys on kulkenut sekä sairaudet ja vammat ovat saaneet uusia nimiä, myöskin lakeja on kirjoitettu uusiksi ja varmasti ihan aiheestakin. Yksi on kuitenkin pysynyt liki samana tämän koko maan historian ajan, eli suhtautuminen vammautuneisiin ja sairastuneisiin, heitä kohdellaan edelleen huonosti, heitä pahoinpidellään hoitolaitoksissa ja sidotaan sänkyihin, tästä esimerkkinä vaikka taanoinen Turun Kupittaan vanhuspuolen psykiatrinen osasto jossa hoidossa olevat olivat joutuneet todella raa'an väkivallan kohteeksi. Vammautuneita lapsia kohdellaan kaltoin hoitolaitoksissa eli syrjintää esiintyy edelleen  ihan kautta linjan aivan kuten huutolaisaikaan, onki siis valitettavaa, että kaikki kehitys ei kulje eteen päin, jotkin tuntuu jäävän paikoilleen ja yhteiskunta on valmis ummistamaan silmänsä koko asialta jotta muilla olisi kaikki paremmin.

Toki joskus myös vammautuneiden ja sairastuneiden oloa on pyritty huomioimaan kuntoutuksella jonka pääasiallinen maksaja on ollut Kela. Kuntoutusta on tarjottu vaativana lääkinnällisenä kuntoutuksena jossa kuntoutujan tarpeet on otettu huomioon yksilöllisesti, toisena muotona on tarjottu harkinnanvaraista laitoskuntoutusta ja osalle tarjottu ryhmäkuntoutus on ollut toimiva muoto, asiat ovat siis joskus ainakin olleet hieman paremmin ja on ainakin haluttu näyttää, että meistä pidetään huolta, jopa kuntoutuksen laatuun on panostettu ja sitä on vaadittu tiukin laatukriteerein.

Noita laatukriteerejä on ollut esimerkiksi painotukset kuntoutustiloihin, henkilökunnan ammattitaitoon sekä jatkuvaan kouluttautumiseen, kuntoutuslaitteisiin, esteettömyyteen ja muihin kuntoutukseen liittyviin tekijöihin, toki hinta on myös näytellyt omaa osaansa koko kriteeristössä, mutta sen painotus on ollut vähäisempää, kuin itse kuntoutuksen. Tämä siis joskus niinä hyvinä aikoina. Pikku hiljaa Kela on kuitenkin ryhtynyt muuttamaan kriteeristöään ja hinta on ryhtynyt näyttelemään aina vain suurempaa osaa palveluntuottajan valitsemisessa, toki tilat, laitteet ja ammattitaito ovat olleet mukana, mutta vähäisemmällä painotuksella.

Nyt kuitenkin tänä vuonna (2024) Kela on päättänyt kilpailuttaa uudelleen vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen johon siis sisältyy alussa mainitsemani kuntoutusmuodot ja uuden kriteeristön laatuvaatimuksena on tällä kertaa vain hinta ja tämä tekee meistä vammautuneista ja sairastuneista juurikin nykyajan huutolaisia, jossa kunnan sijaan Kela on se joka pitää huutokauppaa ja ostajina on tällä kertaa kaikki jotka Kelan palveluntuottajarekisteriin ovat itsensä ilmoittaneet.

Ensi vuodesta lähtien kuka palveluntuottaja tahansa voi kuntouttaa vaikka aivovammaista tai kipuoireyhtymää (CRPS) sairastavaa ihmistä vaikka omassa autotallissa tai kanalassa jos nyt sellaisen sattuu omistamaan, koska mitää painotuksia ei enään ole, ei siis edes ammattitaitoon tai kuntoutustiloihin niin voin vain kuvitella mihin tämä tulee johtamaan. Kuvitellaan vaikka lapsi joka jonkin traumaattinen kokemuksen johdosta joutuu turvautumaan psykoterapiaan, onko oikein että tuo kuntoutus tapahtuu kosteassa kellaritilassa kuin että se tapahtuisi asianmukaisissa tiloissa jossa lapsi kokee olonsa turvalliseksi? Tämä nyt oli aika karrikoitu esimerkki, mutta totuuden nimissä tähän on mahdollisuus uuden kriteeristön puolesta.

Kela myös lakkauttaa ryhmämuotoisen kuntoutuksen kokonaan vuoden vaihteen jälkeen, toki tätä kuntoutusmallia ei juurikaan käytetä ainakaan vammautuneiden tai sairastuneiden osallla, mutta joillekkin varmasti kyseinen kuntoutusmuoto on sopinut ja lakkautuksen johdosta ei toista sopivaa kuntoutusmuotoa välttämättä enään löydy. Tiedän että elämme taloudellisesti vaativia aikoja ja joka paikasta tulee säästää sekä karsia, mutta miksi se tehdään aina vammautuneiden ja sairastuneiden kustannuksella, varsinkin kun kyseessä on Kela tai hyvinvointialueiden vammaispalvelut.

Kuka tai mikä taho oikeuttaa kohtelemaan meitä vammautuneita ja sairastuneita siten, ettei meillä olisi mitään ihmisoikeuksia eikä meidän toimintakyvyn ylläpitämiseksi kannata rahaa tuhlata? Eikö meidän antamalla panostuksella ja maksamilla veroilla ole mitään arvoa? Vaikka pidättekin meitä huutolaisina, niin osoittakaa edes vähän kunnioitusta älkääkä toistako samoja virheita joka meidän maamme historian tahraa ennen ja nyt. Te aiheutatte kärsimystä ahneudella, välinpitämättömyydellä. Te ette tiedä mitä olette tekemässä ja siksi annan teille anteeksi ja toivon että jonain päivänä ymmärätte tekemänne virheen ja tuolloin itse ymmärrätte pyytää meiltä anteeksi.

Nico Ojala