Vammaispalveluinstituutin aivosähköposti

 Osa-aikaisesti vammainen.

Elämme kummallisia aikoja. Aikoja jolloin köyhät köyhtyy ja rikkaat rikastuu, aikoja jolloin kuntouttava työtominta on hallituksen mielestä pelkkä säästökohde, aikoja jolloin ihminen voi olla vammautunut vain osa-aikaisesti ja silloinkin vai arkipäivinä. Elämme aikoja jolloin vammaispalvelulain pykälät ovat vain suosituksia. Elämme todella kummallisia aikoja.

Orpon hallituksen tekemät laikkaukset ja säästötoimenpiteet, jotka ovat suoraan kohdistuneet vammaispalveluihin ovat euromääräisesti jo yli 70 miljoonaa. Tämä koostuu vuoden 2024 vammaispalveluille osoitetusta rahasta josta jäi uupumaan 50 miljoonaa, joka piti myöhemmin sinne lisätä ja korvamerkitä, sekä nyt tehdystä 20 miljoonan leikkauksesta. On täysin käsittämätöntä, että niin ministerit kuin ministeriön virkamiehet kuvittelevat, että lakisääteisestä palvelusta voidaan tuosta vain leikata 70 miljoonaa ja palvelut säilyisi siitä huolimatta laadukkaina, kuten laki sen edellyttää.

Avaan hieman vammaispalvelulakia ja sen määrittelemää palvelun laatua sekä osallistamista. Vammaispalvelulaki määrittää, että lain tarkoitus on taata vammaisen ihmisen yhdenvertaisuus, taata osallistaminen yhteiskunnallisiin toimintoihin, sekä poistaa esteitä osallisuuden ja osallistamisen tieltä. Laki myös määrittää, että vammaisen ihmisen täytyy saada tukea itsenäiseen elämään, vammaisen ihmisen itsemääräämisoikeutta tulee kunnioittaa, sekä lain tulee turvata vammaisen ihmisen yksilölliset tarpeet sekä riittävät ja laadukkaat palvelut.

Tässä siis lyhykäisyydessään mitä vammaispalvelulaki sanoo vammaisen ihmisen oikeuksista vammaispalvelujen tarjoamaan palveluun.  Nyt näiden leikkausten jälkeen voi hyvällä omatunnolla kysyä, toteutuuko lain määrittelemä vammaispalvelujen tehtävä? Jos jo ennen näitä leikkauksia vammaispalveluissa oli paljon moitittavaa, niin mitä se on sitten kun rahaa häviää 70 miljoonaa, onko palvelu vielä laadukasta ja riittävää?

Kirjoitin aiheesta pienen tekstin jossa kritisoin hallituksen ja Varha:n tekemiä säästöjä vammaispalveluihin, se mitä sain vastaukseksi eräältä kunta- ja aluevaaliehdokkaalta laittoi miettimään, että onko tosiaan niin että vammaispalveluiden tarjoamista palveluista on päättämässä ihminen joka kirkkain silmin väittää, että vammaispalvelujen tuottama palvelu on kiitettävää ja sitä voi kysyä vaikka keneltä vammaiselta hyvänsä. Kun kummastelin tätä kiitettävää palvelua, niin seuraava kysymys oli, onko minulla jokin poliittinen tai luottamustehtävän antama oikeus kritisoida ja arvostella Varhan palveluja. En tiennytkään, että vain poliittinen asema tai luottamustehtävän antama oikeus mahdollistaa asiasta puhumisen.  

Mutta palataan tähän vammaispalveluiohin tehtyihin leikkauksiin, on jo nyt huomattavissa kuinka leikkaukset ovat vaikuttaneet palvelun tuottamiseen, esimerkiksi Vantaan ja Keravan hyvinvointialue (VaKe) on linjannut vammaispalveluissaan, että henkilökohtaista apua voi saada arkisin vain klo  8-18 välillä, iltaisin ja viikonloppuisin henkilökohtaista apua on tarjolla vain kun se on aivan välttämätöntä, tästä vain välttämättömyydestä tehdään erillinen päätös.

VaKe on myös kaikessa viisaudessaan lisännyt vammaispalvelun myöntämis kriteeristöön omia rajoitteita ja ehtoja jotka eivät pohjaudu lainkaan vammaispalvelulakiin tai oikeuskäytäntöön. Näillä omilla ehdoilla ja rajoitteilla VaKe evää vammaisen ihmisen tarvitseman palvelun. Tämän kaltainen toiminta rikkoo jyrkästi vammaisen ihmisen yhdenvertaisuutta palvelujen tarpeen arvioinnissa. 

Miten ihmeessä tämän kaltaisessa tilanteessa, jossa henkilökohtaista apua voi saada vain virka-aikaan, voidaan turvata vammaispalvelulain mukainen yhdenvertaisuus tai turvata yksilölliset palvelut sekä osallistuminen tai osallisuus yhteiskunnallisiin toimiin, kuten harrastukseen tai vaikka kulttuuriin? 

Tämäkö on hallituksen tavoite, ihminen voi olla vammainen vain osa-aikaisesti ja iltapäivällä kello 18 jälkeen kävellä itse omiin harrastuksiin tai sinne kulttuuriin, joka sekin on luksustuote kuten eräs ministerinä toimiva sanoi. 

Tämä VaKe:n tekemä linjaus on nyt yhdenvertaisuusvaltuutetun arvoitavana, mutta on todettava että oli päätös mikä tahansa, niin tämä VaKe:n linjaus tulee aivan varmasti käyttöön myös muihin hyvinvointialueisiin säästökeinona. 

Vaikka Suomi on jälleen kerran maailman onnellisin maa, niin kyllä Suomi on täysin kehitysmaa jos sitä mitataan vammaispalvelujen palvelulla ja hallituksen välinpitämättömyydellä heikossa asemassa olevia kohtaan.

Tai mistä minä mitään tiedän, eihän minulla ole mitään mandaattia näistä asioista puhua.

Nico Ojala

Avustajat eivät kuulu kaikille.

 Suomen suurin hoitolaitos.

Tasan ei käy avustajan saaminen tässä maassa, ei vaikka olisit kuinka vammautunut hyvänsä, niin selvityksiä selvitysten perään sekä aukottomat todistukset arjen haasteista tulee toimittaa vähintäänkin kolmena kappaleena vammaispalveluille. Näistäkin toimista huolimatta valtaosa hakemuksista hylätään. Perusteluna käytetään lähes poikkeuksetta yhtä ja samaa lausetta, eli "Henkilö ei täytä vammaispalvelulain määritelmää vaikeasti vammainen ja tästä syystä avustajaa ei voida myöntää"  Yritä siinä sitten pysyä edes jollakin tapaa hengissä, kun voimavarat eivät riitä edes ruuan valmistukseen.

Mutta kun edustat tiettyä puoluetta, niin avustajia löytyy enemmän kuin tarpeeksi, esimerkiksi Perussuomalaisten edustaja Sebastian Tynkkynen tarvitsee peräti kymmenen avustajaa selviäkseen arjestaan, on varmasti aiheellista kysyä kuinka suuret haasteet hänellä on arjessa ja kuinka vaikeasti vammainen hän mahtaa olla?  

Eduskunta itsessään on varmasti yksi Suomen suurimmista hoitolaitoksista, jos mietilään että hoidettavia on noin 200 henkilöä ja heidän tarvitsemat avustajamäärät nousee reilusti yli viiden sadan henkilön verran joten ainakin tuolla hoitolaitoksessa hoitajamitoitus on erinomaisessa mallissa.

Joten nyt kaikki vammaispalveluista hylyn saaneet vammautuneet ja sairastuneet ihmiset laittakaa hakemus vetämään tuonne maamme suurimpaan hoitolaitokseen ja seuraavat neljä vuotta avustaja on automaatio ja jos tuntuu että vamma vaatii enemmän kuin yhden niin tehkää kuten Tynkkynen, ottakaa kymmenen avustajaa.

Noin, parodia sikseen ja keskitytään oikeisiin asioihin, siihen mitä on epäreilu politiikka sekä miten välinpitämätön politiikka vaikuttaa vammautuneen elämään.

Perussuomalainen segregaatio

Maamme hallitus on tietoisesti kohdentanut säästötoimiaan vain ja lähes ainoastaan väestöryhmään joka ei hallituksen näkemyksen mukaan tuota tuloja vaan on heidän silmissään pelkkä kustannuserä. Tämä väestöryhmä on juurikin se heikossa asemassa oleva ja pääasiallisesti sosiaalivakuutuksen piirissä oleva. Koska kaikki säästöt kohdistuu tähän ryhmään, voidaan aivan oikeutetusti puhua tiedostetusta ja ideologisesta segregaatiosta, toisin sanoen heikossa asemassa olevat halutaan sijoittaa omaan lokeroonsa ja erottaa muusta yhteiskunnasta.

Perussuomaliset ovat tässä varsin näkyvässä roolissa ja tuovat asiaa esille esimerkiksi somealustoilla, jossa heikossa asemassa olevista luodaan tietoisesti kuvaa, että he eläisivät vain muiden maksamilla verovaroilla, sekä olisivat jotekin idologisesti työttömiä ja sosiaalitukien väärin käyttäjiä. Tämä mustamaalaaminen on todella tavanomaista ja jopa eri luottamustehtävissä tai kansanedustajina toimivat henkilöt luovat tätä keskustelua jakamillaan päivityksillä, eivätkä millään tavalla edes yritä poistaa täysin asiattomia kommentteja viestiketjuista ja näin itse siis luovat tätä segregaatiota.

Perussuomalaiset ovat tähän mennessä kohdistaneet säästötoimia lukuisiin sosiaalitukiin, kuten asumistukeen, lapsikorotukseen, sairauspäivärahaan, tyottömyyspäivärahan suojaosaan sekä lukuisiin eri sosiaalivakuutuksen etuisuuksiin jotka ovat heikossa asemassa olevien ihmisten ainoa toimeentulo.

Viimeisin säästökeino oli 20 miljoonan säästö vammaispalveluista, tämä säästötoimi toteutetaan tuomalla vammaispalveluihin elämänvaiherajauksen, tämä tarkoittaa sitä, että vammaispalveluiden tarjonta rajataan kokonaan pois vanhuksilta, joiden kunto on niin heikko että he eivät tule toimeen ilman avustajaa, Perussuomalaisten johtama Sosiaali-ja terveysministeriö tiputtaa ison määrän vanhuksia kokonaan avun ulkopuolelle, vaikka tämä ihmisryhmä on ikänsä tehnyt töitä ja maksanut veronsa, toisin kuten Perussuomalaiset haluaa väittää.

Olen saanut myös lukuisia yhteydenottoja omaishoitajilta, joiden omaishoidon sopimusta ei olla jatkettu yllättäen. Perusteluina on käytetty aina samaa mantraa, eli "omaishoidon tarpeen kriteerit ei täyty"  Tästä huolimatta kunnat olettaa ja suorastaan vaatii, että omainen hoitaa joko puolisoaan, lastaan tai vanhempaansa kielteisen omaishoitosopimuksen jälkeen täysin ilmaiseksi, kunnat myös kieltäytyvät tarjoamasta hoitopaikkaa, joten omainen suorastaan pakotetaan tekemään työtä  ilmaiseksi.

Tämä maa on Perussuomalisten toimesta täysin kahtia jaettu ja miksi syytän juuri Perussuomalaisia. Vastaus on hyvin yksinkertainen, Perussuomalaisilla on kaikki ministeriöt hallussaan jotka vastaa juurikin tätä segregaatiota aiheuttavaa tilannetta. Perussuomalaiset ministerit johtaa Sosiaali- ja terveysministeriötä, Oikeusministeriötä sekä sisäministeriötä. Nämä ministeriöt vastaa nyt leikattavista sosiaalituista, kotihoidosta, vammaispalveluista, lastensuojelusta sekä sairaalaverkosta.

Kaiken tähän segregaation huipennuksi voidaan odottaa vaalien jälkeen alkavaa keskustelua siitä, kenelle jatkossa annetaan hoitoa ja kuka on oikeutettu mihinkin hoitoon. Tästä keskustelusta voidaan odottaa vain ja ainoastaan sitä, että me "sosiaalipummit" jäämme jatkossa tilman arvitsemaamme hoitoa, koska emme tuota mitään ja elämme vain muiden rahaoilla, joten hoitakaa itse itsenne.

Joten, näin vaalien alla kanattaa miettiä ketä äänestää.

Nico Ojala

Syrjäytymisen ja yksinäisyyden ABC

 Erillaisuus pelottaa boksin sisällä olevia.

Kävin eilen erittäin mielenkiintoisen paneelikeskustelun Aivovammaliiton ja Aksonin järjestämässä tilaisuudessa, mukana oli kokemustoimijoita molemmista liitoista sekä järjestöjen edustajia että asiantuntijoita. Keskustelussa yhtenä osana nousi esiin vammautuneen syrjäytyminen ja yksinäisyys ja sen tuomat haasteet jo valmiiksi vaikeaan arkeen. Tämän keskustelun innoittamana tai pikemminkin suuttuneena siihen, että erillaisuus olisi jotenkin oikeutettua syrjimiselle ja sen mukanaan tuomalle yksinäisyydelle, niin ryhdyin miettimään mikä tämän kaiken takana on. Mikä aiheuttaa syrjintään ja johtaa yksinäisyyteen.

On totta, jo ihan tutkimustenkin valossa että vammaisuus lisää merkittävästi riskiä syrjäytyä yhteiskunnan tukiverkon ulkopuolelle ja se on myös omiaan aiheuttamaan yksinäisyyttä. Mutta onko vammaisuus jokin automaatio kyseisille haasteille, vai johtuuko asia kuitenkin ullkopuolisista tekijöistä? Entä mitä syrjäytyminen tarkoittaa ja miten yksinäisyys näkyy vammautuneen arjessa? Tässä muutamia kysymyksiä joita itselläni eilisen paneelikeskustelun yhteydessä heräsi.

Syrjäytyminen lyhykäisyydessään tarkoittaa osallistumismahdollisuuksien kaventumista tai puuttumista työelämässä, koulutuksessa, harrastemahdollisuuksissa, sosiaalisessa elämässä sekä poliittisessa toiminnassa. Tämä siis lyhykäisyydessään, mutta asiaa pitää avata vielä tarkemmin jotta todelliset syyt syrjäytymiselle nähtäisiin paremmin.

Esimerkiksi jos aloitetaan tuosta osallistumismahdollisuuksien kavemtumisesta tai puuttuumisesta, niin julkisten tilojen, työpaikan tai liikennevälineiden esteettömyys on usein puutteellista, joka johtaa monesti  osallistumismahdollisuuksien merkittävään kaventumiseen. Vammautunut saattaa jäädä ilman tarjottua työpaikkaa, koska kulkeminen julkisilla ei onnistu esteellisyydestä johtuen.

Koulutuksessa puolestaan mukautetun opetuksen rajallisuus tai jopa sen puuttuminen on huomattava tekijä vammautuneen kyvyssä opiskella. Harrastemahdollisuuksissa toki henkilön vamma jo rajaa mahdollisuuksia eri lajien kohdalla, mutta myös harrastemahdollisuuksien hinta ja valmennus vammaisurhelussa on jopa merkittävästi kalliimpaa kuin niin sanotusti terveiden ihmisten kohdalla.

Sosiaalinen elämä on yksi vammautuneen suurinpia syrjäytymisen tekijöitä ja sen puuttuminen tai katkeaminen vammautumisen myötä johtaa usein myös muihin sairauksiin, kuten masennukseen. Vammautunut kokee myös usein ennakkoluuloja vapaa-ajan elämässään joka rajoittaa hänen sosiaalista verkostoaan. Vammautunut saattaa kokea ettei enään riitä puolisolleen tai pitää itseään taakkana, tämä johtaa kierteeseen jonka lopputuloksena on usein ero tai rikkoutunut parisuhde jossa kumpikaan osapuoli ei koe saavansa riittävästi huomiota.

Muita syrjäytymisen riskitekijöitä ovat taloudellinen tilanne sekä ennakkoluulot ja asenteet, näistä ensimmäisenä avaan tuota taloudellista tilannetta ja miten se voi johtaa syrjäytymiseen. Ihmisen vammauduttua, saattaa hänen taloudellinen tilanteensa muuttua merkittävästi ja tämä saattaa myös lisätä köyhyyden riskiä. Vammautunut saattaa joutua myymään omaisuuttaan turvatakseen talouttaan. Madaltunut tulotaso tai jopa köyhyys myös rajaa mahdollisuuksia osallistua yhteiskunnallisiin toimintoihin tai vapaa-ajan viettoon.

Entä sitten ennakkoluulot ja asenteet? On valitettavaa, että edelleen vammaisuus on jollakin tapaa tabu ja siitä puhuminen koetaan joskus jopa häiritseväksi, yhteiskunnassa esiintyy myös asenteellisia esteitä, jotka heikentävät vammautuneen asemaa ja heikentää heidän mahdollisuuksiaan osallistua yhteiskunnan eri osa-alueisiin kuten poliittiseen toimintaan.

Näin minä nään syrjäytymisen syyt ja seuraukset, mutta vammaisuus ei ole pelkkää syrjäytymistä, siihen liittyy yhtenä osatekijänä myös yksinäisyys ja siitä seuraavaksi.

Yksinäisyys vammaisuudessa.

Yksinäisyyteen liittyy hyvin paljon samoja tekijöiyä, kuten syrjäytymiseen. Nämä edellä mainitut asiat ovat omiaan lisäämään vammautuneen yksinäisyyttä ja eristäytymistä sosiaalisista tilanteista sekä verkostoista. Myös pelko erillaisuudesta voi aiheuttaa yksinäisyyttä, tunne ettei kuulu joukkoon on omiaan ajamaan vammautuneen yksinäisyyteen. Yksinäisyyteen on myös joukko muita tekijöitä ja näitä ovat esimerkiksi puutteeliset palvelut, psykologiset tekijät ja teknologian kehitys.

Jos lähden purkamaan tätä asiaa jälleen tekijä kerrallaan ja avaamaan näin syitä vammautuneen kokemalle yksinäisyydelle. Jos ensimmäisenä otetaan tuo puutteelliset palvelut ja mitä se tarkoittaa, sekä miksi se saattaa lisätä riskiä yksinäisyydelle.

Puutteelliset  palvelut tarkoittaa, esimerkiksi Kelan tarjoamien palvelujen saamattomuutta, tai myönnetyt palvelut saattavat olla riittämättömiä, kuten vammaispalveluiden myöntämä henkilökohtainen apu tai kuljetuspalvelu. Nämä voi johtaa vammautuneen osallisuuden vähentymiseen sosiaalisessa elämässä. Myös riittämättömät vammaispalvelujen myöntämät kuljetuspalvelut saattavat olla esteenä vammautuneen työnteolle sekä vapaa-ajan vietolle.

Entä sitten psykologiset tekijät? Usein kun ihminen vammautuu, niin hänelle saatta kehittyä riski sairastua myös masennukseen tai ahdistukseen. Tämä niin sanottu liitännäis sairastuminen on omiaan lisäämään yhsinäisyyttä. Myös pelko erillaisuudesta saattaa aiheuttaa ahdistusta. Vammaisuus kokonaisuudessaan on niin suuri tekijä ihmisen arjessa, että se rajaa vääjäämättä ihmisen sosiaalista verkkoa pienemmäksi tai jopa eristää ihmisen se ulkopuolella kokonaan, tämän johdosta psykologiset tekijät tulisi nostaa useammin esille kun puhutaan vammaisuudesta.

Lopuksi vielä teknologia ja sen kehitys, koska maamme on kovaa vauhtia digitaalisoitumassa ja lähen kaikki palvelut ovat muuttuneet sähköisiksi, valitettavasti näiden palvelujen saavutettavuus selkokielellä tai esteettömänä ei ole pysynyt kehityksen perässä ja tämä on johtanut siihen, että vammautunut ei pysty tai osaa käyttää enään tarvitsemiaan palveluja. Tämä on myös kasvattanut riskiä vammautuneen yksinäisyyteen.

Tässä minun näkemys vammautuneen ihmisen syistä kokea syrjäytymistä ja yksinäisyyttä, koska kaikki ei ole näin musta valkoista, niin on myös joukko toimenpiteitä jolla jopa hyvinkin pienillä teoilla saadaan merkittäviä parannuksia aikaiseksi, toivottavasti yhteiskunta olisi myös valmis niitä kuuntelemaan. 

Nico Ojala

Vammautuneet myynnissä Kelan huutokaupassa.

 Vammautuneet, nuo nykyajan huutolaiset.

Suomi on kokenut kovia aikoja, on sotia ja niiden jatkoja, on lavantautia sekä syöpälaisiä, huutolaisia ja köyhäinhoitoa. Nyt nuo kaikki vitsaukset sotia lukuun ottamatta ollaan ottamassa käyttöön kun Kela kilpaikuttaa vaativan lääkinnällisen kuntoutuspalvelut jälleen ensi vuonna. Näitä kuntoutuksia ovat, fysio-, allas-, ratsastus-, toiminta-, puhe-, musiikki-, perhe-, psyko- ja kuvataideterapia, myös neuropsykologinen kuntoutus tulee kilpailutukseen.

Jos palataan ajassa taakse päin,historian mustiin vuosiin 1800 luvusta aina 1910 vuoteen, tuolloin Suomessa oli käytössä järjestelmä, jossa kunta luovutti huutokaupaa muistuttavassa tilaisuudessa elatusta vailla olleen lapsen tämän ylläpidosta vähiten rahaa vaatineelle perheelle tai henkilölle, lasten lisäksi kunta myi vanhuksia, sairaita ja vammaisia ihmisiä.

Huutokauppa järjestettiin perinteisesti aina viattomien lasten päivänä 28 juolukuuta, joka lähtökohtaisesti tuntui todella väärältä päivältä myydä lapsia tai vammaisia niistä vähiten tarjoavalle. Huutokauppatoiminta lopetettiin virallisesti vuonna 1923 kun voimaan astui köyhäinhoitolaki, tästä huolimatta kunnat järjestivät huutokauppaa vielä 1930 luvulla ilmeisen laittomasti, koska juuri kukaan ei tuolloin kieltoa valvonut, tai jos valvoi niin ei siihen puuttunut. 

Pienten korvausten ja valvonnan olemattomuuden johdosta huutolaisten kohtelu oli huonoa ja heitä usein käytettiin vain työntekoon erityisesti maaseudulla. Huutolaiset joutuivat raatamaan orjuuden kaltaisissa olosuhteissa ja lapsia sekä vammaisia kohdeltiin julmasti, mutta myös pahoinpideltiin mikäli he eivät jaksaneet tehdä heille annettuja raskaita töitä. Huutolaisia ei myöskään koskenut vuonna 1923 voimaan tullut köyhäinhoitolaki.

Köyhäinhoitolaki oli oikeastaan ensi askel nykyiseen sairausvakuutuslakiin ja sosiaalivakuutukseen, lain tarkoitus oli pitää huolta työntekijästä, eli se ei aluksi koskenut heitä jotka tuolloin työelämän ulkopuolella oli syystä tai toisesta. Köyhäinhoitolain 5§ sisältö kuului seuraavasti: " Jos työntekijä on ollut saman työnantajan töissä tai palvellut samassa liikkeessä tai yrityksessä vähintään kaksikymmentä vuotta ja sinä aikana tullut kivulliseksi tahi muutoin työhön kykemättömäksi, ettei hän enään voi itseään elättämään, olkoon oikeutettu voimiensa mukaisesti työtä vastaan saamaan kuolinpäiväänsä asti elatuksensa työnantajan tahi, jos niin kohtuullisesti harkitaan, hänen perillisistään tahi liikkeen tai yrityksen omistajalta.

Tätä voisi pitää myös jollakin tapaa jopa perempana lakina kuin nykyistä lakisääteistä työtapaturma- ja ammattitautilakia, joka antaa huomattavasti enemmän valtaa vakuutus- ja työeläkeyhtiöille, toisin kuin tämä köyhäinhoitolaki, joka määrää työnantajan, liikkeen tai yrityksen korvausvelvolliseksi mikäli ihminen sairastui tai vammautui työssään. Laissa on kylläkin yksi seikka joka ei enään tänä päivänä toteudu kovin monessa ammatissa, eli tuo kahdenkymmenen vuoden työskentely samalla työnantajalla.

Myöskään kriteerit jolla köyhäinhoitolain käytäntöönpano määräytyi ei ihan vastaa tämän päivän tarpeita, nuo kriteerit olivat muunmoassa seuraavat: Lain 36 - 38§ köyhäinhoitolaki kohdistettiin mielisairaisiin, avuntarpeessa oleviin, sokeisiin, kuuromykkiin, raajarikkoisiin, kaatuvaistautisiin ja tylsämielisiin. 

Näin siis elettiin yli satavuotta sitten ja kehitys on kulkenut sekä sairaudet ja vammat ovat saaneet uusia nimiä, myöskin lakeja on kirjoitettu uusiksi ja varmasti ihan aiheestakin. Yksi on kuitenkin pysynyt liki samana tämän koko maan historian ajan, eli suhtautuminen vammautuneisiin ja sairastuneisiin, heitä kohdellaan edelleen huonosti, heitä pahoinpidellään hoitolaitoksissa ja sidotaan sänkyihin, tästä esimerkkinä vaikka taanoinen Turun Kupittaan vanhuspuolen psykiatrinen osasto jossa hoidossa olevat olivat joutuneet todella raa'an väkivallan kohteeksi. Vammautuneita lapsia kohdellaan kaltoin hoitolaitoksissa eli syrjintää esiintyy edelleen  ihan kautta linjan aivan kuten huutolaisaikaan, onki siis valitettavaa, että kaikki kehitys ei kulje eteen päin, jotkin tuntuu jäävän paikoilleen ja yhteiskunta on valmis ummistamaan silmänsä koko asialta jotta muilla olisi kaikki paremmin.

Toki joskus myös vammautuneiden ja sairastuneiden oloa on pyritty huomioimaan kuntoutuksella jonka pääasiallinen maksaja on ollut Kela. Kuntoutusta on tarjottu vaativana lääkinnällisenä kuntoutuksena jossa kuntoutujan tarpeet on otettu huomioon yksilöllisesti, toisena muotona on tarjottu harkinnanvaraista laitoskuntoutusta ja osalle tarjottu ryhmäkuntoutus on ollut toimiva muoto, asiat ovat siis joskus ainakin olleet hieman paremmin ja on ainakin haluttu näyttää, että meistä pidetään huolta, jopa kuntoutuksen laatuun on panostettu ja sitä on vaadittu tiukin laatukriteerein.

Noita laatukriteerejä on ollut esimerkiksi painotukset kuntoutustiloihin, henkilökunnan ammattitaitoon sekä jatkuvaan kouluttautumiseen, kuntoutuslaitteisiin, esteettömyyteen ja muihin kuntoutukseen liittyviin tekijöihin, toki hinta on myös näytellyt omaa osaansa koko kriteeristössä, mutta sen painotus on ollut vähäisempää, kuin itse kuntoutuksen. Tämä siis joskus niinä hyvinä aikoina. Pikku hiljaa Kela on kuitenkin ryhtynyt muuttamaan kriteeristöään ja hinta on ryhtynyt näyttelemään aina vain suurempaa osaa palveluntuottajan valitsemisessa, toki tilat, laitteet ja ammattitaito ovat olleet mukana, mutta vähäisemmällä painotuksella.

Nyt kuitenkin tänä vuonna (2024) Kela on päättänyt kilpailuttaa uudelleen vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen johon siis sisältyy alussa mainitsemani kuntoutusmuodot ja uuden kriteeristön laatuvaatimuksena on tällä kertaa vain hinta ja tämä tekee meistä vammautuneista ja sairastuneista juurikin nykyajan huutolaisia, jossa kunnan sijaan Kela on se joka pitää huutokauppaa ja ostajina on tällä kertaa kaikki jotka Kelan palveluntuottajarekisteriin ovat itsensä ilmoittaneet.

Ensi vuodesta lähtien kuka palveluntuottaja tahansa voi kuntouttaa vaikka aivovammaista tai kipuoireyhtymää (CRPS) sairastavaa ihmistä vaikka omassa autotallissa tai kanalassa jos nyt sellaisen sattuu omistamaan, koska mitää painotuksia ei enään ole, ei siis edes ammattitaitoon tai kuntoutustiloihin niin voin vain kuvitella mihin tämä tulee johtamaan. Kuvitellaan vaikka lapsi joka jonkin traumaattinen kokemuksen johdosta joutuu turvautumaan psykoterapiaan, onko oikein että tuo kuntoutus tapahtuu kosteassa kellaritilassa kuin että se tapahtuisi asianmukaisissa tiloissa jossa lapsi kokee olonsa turvalliseksi? Tämä nyt oli aika karrikoitu esimerkki, mutta totuuden nimissä tähän on mahdollisuus uuden kriteeristön puolesta.

Kela myös lakkauttaa ryhmämuotoisen kuntoutuksen kokonaan vuoden vaihteen jälkeen, toki tätä kuntoutusmallia ei juurikaan käytetä ainakaan vammautuneiden tai sairastuneiden osallla, mutta joillekkin varmasti kyseinen kuntoutusmuoto on sopinut ja lakkautuksen johdosta ei toista sopivaa kuntoutusmuotoa välttämättä enään löydy. Tiedän että elämme taloudellisesti vaativia aikoja ja joka paikasta tulee säästää sekä karsia, mutta miksi se tehdään aina vammautuneiden ja sairastuneiden kustannuksella, varsinkin kun kyseessä on Kela tai hyvinvointialueiden vammaispalvelut.

Kuka tai mikä taho oikeuttaa kohtelemaan meitä vammautuneita ja sairastuneita siten, ettei meillä olisi mitään ihmisoikeuksia eikä meidän toimintakyvyn ylläpitämiseksi kannata rahaa tuhlata? Eikö meidän antamalla panostuksella ja maksamilla veroilla ole mitään arvoa? Vaikka pidättekin meitä huutolaisina, niin osoittakaa edes vähän kunnioitusta älkääkä toistako samoja virheita joka meidän maamme historian tahraa ennen ja nyt. Te aiheutatte kärsimystä ahneudella, välinpitämättömyydellä. Te ette tiedä mitä olette tekemässä ja siksi annan teille anteeksi ja toivon että jonain päivänä ymmärätte tekemänne virheen ja tuolloin itse ymmärrätte pyytää meiltä anteeksi.

Nico Ojala

On lottovoitto vammautua muualla kuin Suomessa.

 Kuvitteellisesti kaikki hyvin.

Usein kuulee sanonnan, että on lottovoitto syntyä Suomessa. Tuo varmaan pitää jossain määrin paikkaansa, mikäli on yhtään maailmaa kierrellyt tai uutisia seurannut. Pitäisin tuota Suomeen syntymistä ehkä kuitenkin kuusi plus lisä tilanteena, koska kaikki ei ole kuitenkaan ihan hyvin vaikka niin annamme itsellemme ymmärtää. Esimerkiksi maamme sosiaapalvelut, sairaanhuoto ja sosiaalivakuutukset ovat hyviä esimerkkejä rapistuvasta Suomikuvasta sekä epätasa-arvoisesta kehityksestä.

Myös moni muu asia on Suomessa pielessä, lista olisi varmasti loputon ja enkä sitä sen takia tähän ryhdy kirjaamaan, mutta voisin muutaman minulle tärkeän asian nostaa esille, kuten vakuutus- ja työeläkelaitosten liian suuri valta korvausasioiden päätöksenteossa, vakuutuslääkäreiden koulutus ja palkkiojärjestelmä, kolmannen sektorin alasajo sekä vammautuneen tai sairastuneen liian suuri todistustaakka vakuutuskiistoista ja siihen liittyvä merkittävä taloudellinen riski. Siksi ajatteli kirjoittaa näistä kahdesta aiheesta, eli vakuus- ja työeläkeyhtiöiden liian suuri valta sekä vammautuneen tai sairastuneen merkittävä taloudellinen riski korvauskäsittelyssä, mutta ensin tuosta sosiaalivakuuruksesta.

Moni ei tule edes miettineeksi esimerkiksi mitä sosiaalivakuutus tarkoittaa ja mitä sillä kustannetaan, sosiaalivakuutus tarkoittaa niitä kaikkia etuisuuksia joita meistä lähes jokainen tulee hakemaan ja todennäköisesti saamaan elämänsä aikana, sosiaalivakuutus turvaa toimeentulon lapsen syntymän, vanhuuden, työttömyyden, sairastumisen ja vammautumisen sekä esimerkiksi perheen huoltajan menehtymisen aiheuttamien taloudellisten menetysten varalta. Eli kyse on hyvin merkittävästä vakuutuksesta. On myös hyvä muistaa että osa sosiaalivakuutuksista on ansiosidonnaisia ja perustuu työntekoon. 

Näitä sosiaalivakuutuksen maksajia ovat Kela, tapaturmavakuutus- ja työeläkeölaitokset sekä työttömyyskassat. Sosiaalivakuutus on aikoinaan luotu 1937 ja se perustuu pitkälti silloiseen vaivaishoitoon ja syytinkisopimuksiin. Se mitä moni ei tiedä, niin esimerkiksi sairasvakuutus oli puheissa esillä jo vuonna 1920, eli huomattavasti aikaisemmin kuin sosiaalivakuutus, mutta se näki päivänvalon vasta vuonna 1964, eli yli neljäkymmentä vuotta myöhemmin kuin itse ajatus sairasvakuutuksesta heräsi. 

Suomi on myös todellisuudessa Euroopan viimeisempiä maita jossa nämä kaksi sosiaalivakuutta otettiin käyttöön, tämä johtui silloisten puolueiden riitelystä jossa Sosiaalidemokraatit ajoivat työväenvakuutusta palkkatyössä oleville, kun taas maalaisliitto ja SKDL pelkäsi tämän jättävän maalaisväestön sairaisvakuutuksen ulkopuolelle. Samaa keskustelua käytiin ansiosidonnaisten eläkkeiden ja kansaneläkkeen välillä, tämä riita johti siihen, että näiden rinnalle luotiin ansiosidonnainen työeläkejärjestelmä 1960. 

Miten sitten nykypäivään on tultu ja mikä on muuttunut, että valta on annettu työeläke- ja vakuutusyhtiöille? Mikä taho on antanut mandaatin ulkopuoliselle taholle päättää meidän sosiaalivakuutuksesta ja miksi siihen ei monista yrityksistä huolimatta saada kuin pieniä muutoksia, kuten olen sen itsekkin saanut kokea ja huomata kun aikoinaan ystävieni kanssa olin luovuttamassa Oululaisen aktiivin Pertti Latvalan alulle panemaa kansalaisaloitetta.

Meidän täytyy palata takaisin politiikkaan ja vuoteen 1991 ja Ahon hallitukseen, tuolloin koettiin myös iso lama, mutta palataan siihen myöhemmin. Silloinen päähallituspuolue Keskusta piti kyllä huolta perusturvasta, eli sosiaalivakuutuksesta mutta leikkasi ansiosidonnaisista etuisuuksista, tämä johti palkansaajan tulojen pienentymiseen. Kun Ahon hallituskausi päättyi, niin vuoroon tuli Lipposen ja sosiaalidekraattien vuoro, jotka puolestaan leikkasivat perusturvasta ja paransi ansiosonnoista sosiaaliturvaa.

Lopullinen kohtalonhetki sosiaaliturvan olemassaolosta koettiin juuri tuolloin 1992 kun silloinen Pääministeri Aho kutsui neljä ostajapankkia luokseen ja tuolloin tehty salainen SSP sopimus antoi pankeille oikeuden poistaa yrityksia markkinoilta ja realisoida heidän omaisuus. Seuraava askel koettiin kun Presidentti Mauno Koivisto kutsui luokseen oikeusjärjestelmän edustajat ja heitä ohjeistettiin antamaan pankeille suosituimmuusasema. Koska pankit ottivat valtion heikosti hoidetun talouden omalle kontolle, vastapalveluksena valtio antoi näille oikeuden toimia laittomasti tuon suositummuusaseman nojalla, nykyään nuo 1992 luvun pankit toimivat vakuutusalalla sekä työeläkeyhtiöinä, tässä siis selitys lyhykäisyydessään miksi vakuutus- ja työeläkeyhtiöt ovat siinä asemassa jossa nykyään ovat.

Siinä pieni historian oppimäärä ja selitys nykypäivän tilanteeseen. Edelleen näillä silloisilla pankeilla ja nykyisillä vakuutus- ja työeläkeyhtiöillä on voimassa tuo suosituimmuusasema.

Sosiaalivakuutus jälleen leikkurissa.

Sosiaalivakuutusta on Suomen historiassa leikelty ja välillä paranneltu, mutta kaiken kaikkiaan sen tuoma turva on ollut jollakin tapaa riittävä välttämättömiin menoihin. Samaa ei voida sanoa nykyisen hallituksen toimien jälkeen, jossa koko sosiaalivakuutus halutaan romuttaa ja siirtää valtaa entuudestaan juurikin noille ostajapankkien jälkeläisille. Tämä tarkoittaa todella epävarmoja aikoja monelle sosiaalivakuutuksen käyttäjille.

Sosiaalivakuutuksesta on esimerkiksi leikattu vuonna 2024 lapsikorotukset, suojaosuudet ja aikuiskoulutustuki. Myös asumistukeen on tehty muutoksia, mutta nämä leikkuut realisoituu lopullisesti keväällä 2025.

Näiden tapahtumien ja uusien leikkausten johdosta Suomi on todella huono maa vammautua tai sairastua, vaikka moni toisin luulee. Nykyään jos asianmukaista ja kattavaa hoitoa haluaa, niin ihmisen on siitä itse maksettava. Tämä tarkoittaa, että vain hyvätuloiset ja maksukykyiset voi vammautua tai sairastua Suomessa, meidän muiden kannattaa tehdä se jossain muualla.

Nico Ojala

Naantalin vammaispalvelut juuttui 90 luvulle.

 Asenne ratkaisee.

Tasa-arvoiset ja kattavat terveydenhuolto sekä sosiaalipalvelut ovat maamme sivistyksen perusta ja yksi tasa-arvoisen kohtelun perusteista, jossa huomioidaan niin sairastuneet kuin vammautuneet omana itsenään, sekä osataan että ennen kaikkea halutaan huomioida kulloinkin henkilön arkea hankaloittavat haasteet ja hankaluudet.

Kuitenkin tämän tavoitteen saavuttamiseksi vaaditaan että jokaiselle palveluja tarvitsevalle tulisi turvata riittävät ja laadukkaat  palvelut ihmisen sosioekonomisesta tai asuinalueesta riippumatta, valitettavasti tämä tavoite on menetetty lukuisten säästöjen ja palveluverkoston lakkautusten takia. Varsinkin maamme vammaispalvelut ovat olleet suurten säästöjen kohteena ja tämän johdosta myös vammaispalvelut ovat ryhtyneet karsimaan jo myönnettyjä avustajatunteja sekä kuljetuspalveluja, näissä leikkauksissa ja lakkautuksissa asiakkaan tasa-arvoinen kohtelu on vain kaiho muisto menneisyydestä.

Vuonna 2009 tehdyn OECD maiden tasa-arvoisten ja kattavien terveydenhuolto ja sosiaalipalvelujen  vertailussa Suomi sijoittui koko tutkimuksen häntäpäähän, taakse jäi vain kolme muuta maata, toisin sanoen jo tuolloin oli viitteitä siitä, että maamme terveydenhuolto ja sosiaalipalvelut ovat joutumassa uuteen valoon, viimeistään tuolloin myös nyt näkyvä alamäki alkoi eikä kukaan tai mikään hallitus puoluepolitiikasta huolimatta ole pystynyt pysäyttämään tuota kehitystä, toki terveyspalveluja on pyritty kasvopesemään ja pyritty näyttämään maailmalle, että kaikki on kunnossa, samalla kuitenkin sosiaalipalvelut on jäänyt täysin ilman huomiota ja tarvittavia toimia. Onkin siis hämmästyttävää, että maamme terveydenhuollon tila tulee jälleen yllätyksenä poliittisille päättäjille ja ennen kaikkea kuvitelma että sosiaalipalveluissa olisi jotenkin löyhää rahaa josta leikata osoittaa täydellistä tietämättömyyttä sekä piittaamattomuutta heitä kohtaan joiden elämää näillä palveluilla pyritään edistämään.

Mutta jos palataan tuohon tutkimukseen ja mitä sen jälkeen on tapahtunut niin kaikesta kiiltokuvista ja kasvojenpesuista huolimatta maamme tasa-arvoinen sekä kattavat terveys- ja sosiaalipalvelut ovat todellisuudessa kolmanneksi heikointa koko EU:n alueelle, meitä huonommin pärjää vain Puola ja Espanja. Tästä todellisuudesta maamme päättäjät haluavat olla hiljaa ja uskotella  että leikkausvaraa olisi vielä jäljellä, sekä palveluverkkoa on mahdollista supistaa ilman että siitä koituisi haittaa palveluja tarvitseville. Koska maamme sairaalaverkko on jo valmiiksi suppea, niin sen vähentäminen ei voi olla näkymättä ihmisten arjessa. Myöskään vammaispalvelujen supistaminen ja myönnettävien palvelujen järjenvastainen leikkaukset aiheuttavat jo nähtävää epätasa-arvoa vammaisten ja sairastuneiden arjessa.

Kun aikoinaan silloista SOTEa alettiin suunnittelemaan, niin jo tuolloin puolueideologiset tavoitteet haluttiin sorvata mukaan SOTEen, SOTE alueita haluttiin mahdollisimman paljon, jotta eräs silloin vallassa ollut puolue olisi saanut sementoida oman kannatuksensa silloisiin maakuntiin, toinen puolue joka tätä soppaa oli hämmentämässä halusi, että SOTE alueita olisi vain viisi ja pääkaupunkiseutu olisi erillään koko SOTEsta. SOTE ei kuitenkaan koskaan maaliin mennyt mutta jo tuolloin tehdyt virheet seurasivat matkassa ja kun viimein hallitus pääsi sopuun niin SOTE muutti nimeään Hyvinvointialueeki ja koko paketti kaikkine virheineen pantiin toimeen.

Pian kuitenkin selvisi kaikille, että rahoitus ylipäätään tämän uudistuksen pyörittämiseen ei kertakaikkiaan riitä ja vain vuosi kun hyvinvointialueet olivat olleet toiminnassa niin koko maanlaajuinen alijäämä on liki 1.5 miljardia. Hallitus on tämän takia patistanut hyvinvointialueiden aluehallituksia etsimään säästöjä ja mistä hyvinvointialueet sitten säästöjä etsii, punakynä löysi hyvin pian säästettävää juurikin niistä palveluista joissa olemme jo valmiiksi Euroopan hännillä, eli tasa-arvoisesta ja kattavista palveluista. Nämä säästötoimet ja nyt paljastunut hyvinvointialueiden todellinen alijäämä taitaa todellisuudessa tiputtaa Suomen OECD maiden hännille, eikä sillä voi olla mitään myönteistä imagon nostatusta tiedossa.

Yksi ryhmä joka näistä säästöistä eniten kärsii kaikessa hiljaisuudessaan on juurikin sairastuneet ja vammautuneet, joiden toimeentulo perustuu ainakin joltain osin kansaneläkkeeseen, peruspäivärahaan tai muuhun sosiaalitoimen tukeen. Tähän tukeen lasketaan myös avustajapalvelut sekä kuljetuspalvelut vaikka niitä ei rahallisesti palveluntarvitsijan tuloksi lasketa. Näistä vuosien mittaan tehdyistä säästöistä ja varsinkin tämän hallituksen ankarista leikkauksista johtuen, juurikin sosiaalipalvelut ovat heikentyneet merkittävästi ja ovat jo vaarassa aiheuttamaan suurta inhimillistä kärsimystä ja varmasti sitä jo aiheuttaakin.

Koska itselläni on kokemusta Varsinais-Suomen hyvinvointialueesta (Varha) ja sieltä ennen kaikkea Naantalin vammaispalveluista joka on siis osa tätä sosiaalipalveluja, joihin leikkaukset ovat osuneet enemmän kuin muualle. Nämä leikkaukset ja säästötoimet ovat myös muuttaneet vammaispalveluiden henkilökunnan toimintatapaa, tämä näkyy ennen kaikkea kohonneina hakemusten hylkymäärinä sekä vammaispalvelulain kyseenalaisena tulkintana.  Varsinkin vammaisuuden tai haitan kriteeristöt ovat ottaneet takapakkia ja vaikeavammaisuutta mitataan Naantalin vammaispalveluissa lähinnä 1990 luvun tavalla, jolloin vaikeavammainen ihminen oli  täysin avustettava niin vessa toimissa kuin henkilökohtaisessa hygieniassa. Tämä on antanut Naantalin vammaispalveluille tavan säästää vammaispalvelun menoissa.

On hyvin valitettavaa että juurikin Naantalin vammaispalveluiden sosiaalityöntekijöiden asenne on muuttunut vähätteleväksi ja jopa syrjiväksi. Vaikka tällä asenteellisella ja syrjivällä tavalla saadaan säästöjä niin on varmasti aiheellista kysyä onko hinta oikea? Onko säästöt ja ihmisten arvostuksen vähentäminen tärkeämpää, kuin hyvä maine  ja tasa-arvoinen kohtelu?

Yhtenä esimerkkinä Naantalin vammaispalveliuden asenteellisuudesta voidaan käyttää kuljetuspalvelua, koska kriteeristö on muutettu liki kivikauteen, niin vammautuneilta ja sairastuneilta evätään jo myönnetyt kuljetuspalvelut uuden palvelutarpeen arvioinnin perusteella. Naantalin vammaispalveluille on aivan sama kulkeeko julkisia kulkuneuvoja eden kohtuullisen tai jopa lainkaan vammautuneen tai sairastuneen kotipaikan lähellä, palvelu lakkautetaan ja jos päätökseen on tyytymätön niin vammautunutta tai sairastunutta kehoitetaan muuttamaan lähemmäksi palveluja.

Tässä siis vain yksi esimerkki vammaispalveluiden toimista, tätä samaa esiintyy myös muuallakin kuin vain Naantalissa, mutta koska asia on tärkeä nostaa esille niin halusin juuri tuon Naantalin vammaispalvelut tähän esimerkkiin. 

Nico Ojala

nico.ojala72@gmail.com

Ostamatonta palvelua ja kolmannen sektorin alasajoa.

 Tukipalvelun juurihoito.

Juurihoito, tuo hammaslääkärin toimittama toimenpide joka saa tajunnan sumenemaan sekä aiheuttaa pakottavaa tarvetta ja halua kääntää tuo hampaan juuria sorkkiva tohrori niskalenkillä kesäaikaan. Toimenpide on kivulian ja pitkäkestoinen, eikä lopputuloksesta aina ole varmuutta.

Tätä samaa metaforaa voi hyvin käyttää siihen mitä maamme hyvinvointialueet tekevät etsiessään säästöjä, rahaa otetaan sieltä ja täältä miettimättä yhtään mitä vaikutuksia sillä on. Tärkeintä tuntuu olevan vain hallinnon herkkuja notkuvat palaverien tarjoilupöydät sekä kokouspalkkiot, joista ei millään saada säästöjä aikaiseksi.

Mistä sitten hyvinvointialueet leikkaavat ja mitkä ovat sen seuraamukset? Kun hyvinvointialueet aloittivat toimintansa, niin samalla lakkautettiin sairaanhoitopiirit ja sitä kautta myös sairaanhoitopiirien tekemät ostopalvelusopimukset, nämä ostopalvelut oli tarkoitus kilpailuttaa uudelleen, mutta lukuisilla hyvinvointialueilla tätä kilpailutusta ei ole vieläkään tehty vaikka aikaa on kulunut jo liki kaksi vuotta, toisin sanoen vammautunut tai sairastunut joka on käynyt sairaanhoitopiirin kustantamana vaikka fysioterapiassa, on nyt todennäköisesti tippunut näiden palveluiden ulkopuolelle hyvinvointialueen aloittamisen jälkeen.

Sairaanhoitoa tukevat tukipalvelut, kuten puheterapia, fysioterapia, toimintaterapia sekä lukuisat muut terapiamuodot muodostavat vammautuneelle tai sairastuneelle toimintakykyä ylläpitävän kuntoutusmuodon, nyt kun nämä tukipalvelut ovat joko lakanneet kokonaan tai esimerkiksi vaativaa fysioterapiaa tarjotaan vain muutamia kertoja vuodessa, niin lopputuloksena on vammautuneen tai sairastuneen toimintakyvyn alentuma ja sitä kautta elämänlaadun heikentymä. Tämä on myös omiaan lisäämään sairaanhoidon kustannuksia lyhyelläkin aikajanalla kuvitteellisten säästöjen sijaan.

Eli säästöt joita nämä hyvinvointialueiden valtuutetut herkkuja notkuvien pöytien ääressä luulivat saavansa, nostaakin terveydenhoidon kustannuksia lisääntyvien sairaanhoitopäivien kautta. Miksi nämä päättäjät eivät vaivaidu tutustumaan tutkittuun tietoon vammautuneen tai sairastuneen toimintakyvyn ylläpitämisen tuomista säästöistä ja hyödyistä, vaan toimivat kuin hölmöläiset jotka pidentää peittoa leikkaamalla jalkopäästä siivun pois ja ompelee sen toiseen päähän takaisin, kuvitellen että peitto on nyt pidempi. 

Olisi todella suotavaa tai jopa toivottavaa, että tarvittavat säästöt haettaisiin sieltä, missä niiden kerrannaisvaikutukset ovat olemattomat tai mahdollisimman vähäiset, kuten juurikin hallinnon herkkupöydästä ja johtoportaasta.

Potilasjärjestöiltä ei voi leikata.

Olen todella surullisena seurannut maamme hallituksen kiimaa heiluttaa saksia ja hakea säästöjä miettimättä sen tarkemmin mihin se johtaa, tai mitä näillä säästöillä aiheutetaan. En voi henkilökohtaisesti mitekään hyväksyä peräti 130 miljoonan euron leikkauksia sote- järjestöiltä, koska sen vaikutukset tulevat olemaan katasrofaaliset. Se työ mitä nämä järjestöt ovat saaneet aikaan, tuhotaan vain sen johdosta että erään ministerin sakset nyt vain sattui osumaan tähän hallituksen kuvitteelliseen kuluerään.

Järjestöiltä leikkaamista ei voi mitenkään perustella säästöllä, vaan se on täysin välipitämättömyyttä sitä joukkoa kohtaan jotka vapaaehtoisesti auttavat toisia ihmisiä, kuuntelevat ihmisiä joilla on merkittäviä ongelmia, opastavat ihmisiä oikeuden palvelujen piiriin ja ennen kaikkia ihmisiä joilla on suuri sydän ja halu auttaa muita. Tältä ryhmältä leikkaaminen on typerää ja tyhmää, sekä osoittaa täydellistä empatian puutetta.

Miksi hallitus kuvittelee, että vapaaehtoistyö on ilmaista eikä sitä tarvitse rahoittaa? Onko tosiaan niin, että hallitus ei ymmärrä sitä tosiasiaa, että vapaaehtoistyötä tekevät tarvitsevat taustalleen ammattilaisia ja koulutusta, joista syntyy vääjäämättä kuluja. Kuluja syntyy myös materiaalista, kuntoutuksista ja lukuisista muista toiminnoista joita sote-järjestöt tekevät, me vapaaehtoiset olemme vain osa tätä kokonaisuutta, mutta myös meistä syntyy kuluja vaikka emme itse toiminnasta rahaa pyydä.

Luulisi että hallituksessa olevat ihmiset olisivat edes jollakin tapaa tietoisia siitä mitä ovat tekemässä ja mihin nämä leikkaukset johtaa, mutta valitettavasti näin ei vain taida olla, joten minun on varmaan hyvä hieman muistuttaa teitä arvon ministerit ja hallituspuolueiden kansanedustajat.

Kun sote-järjestöiltä leikataan 130 miljoonaa euroa, johtaa se esimerkiksi syöpäjärjestöjen toimintaan siten, että syöpää sairastavien tukitoimia ei ole enään saatavilla samalla tavalla kuin ennen hallituksen tekemiä leikkauksia, tämä johtaa siihen että syöpää sairastavat tulevat osittain kuormittamaan sairaaloiden päivystyksiä ja sotepalveluja.

Allergia, iho- ja astmaliitto, IBD ja muut suolistosairaudet ry sekä psoriasis ja reumaliitto ilmoittaa tiedotteessaan, että heidän koko toiminta tulee vaarantumaan hallituksen leikkausten johdosta.

Tuki-  ja liikuntaelinliitto ry on myös huolissaan toiminnastaan, heillä on sama pelko kuin mullakin liitoilla, eli myös heidän toiminta vaarantuu.

Tässä vain muutama esimerkki, mutta on hyvä muistaa että leikkaukset kohdistuu myös esimerkiksi auttavaan puhelimeen, naisten turvakoteihin, kriisipuhelimeen, nuorten sekaisin chattiin ja lukuisiin muihin järjestöihin ja heidän toimintaansa. Toimintoihin jolla autetaan suuressa hädässä olevia naisia, lapsia ja perheitä.

Itse edustan Aivovammaliittoa ja toimin heidän kokemustoimijanaan, en voisi kuvitella tärkeämpää liittoa heille joiden elämä muuttuu aivovamman myötä, kuten minullakin. Valitettavasti nämä leikkaukset kohdistuvat myös edustamaani liittoon ja olen todella huolissani millä tavalla nämä leikkaukset vaikuttaa tähän tärkeään työhön. 

Hallituksen heiluttamat sakset osuivat totaalisesti väärään paikkaan, mutta nämä empatiakyvyttömät ministerit eivät pysty perääntymään päätöksistään eivätkä myönnä virhettään, oli seuraukset sitten kuinka vakavat tahansa, mistä voi johtua että inhimillisyys on pahe ja pyövelin toimi nykyään hyve? 

Olen todella pettynyt ja suoraan sanottuna kunniotukseni näitä  päättäjiä kohtaan on täysin menetetty, se työ mitä sote-järjestöt ovat tehneet apua tarvitsevien ihmisten hyväksi, sitä työtä ei voi rahassa mitata. Heidän työ on teidän työtä arvokkaampaa, koska he auttavat ja te kurjistatte. Missä on teidän kunnioitus näitä järjestöjä kohtaan, miksi te mittaatte tätä kaikista arvokkainta työtä rahassa, paljonko haluatte vielä lisätä inhimillistä kärsimystä ennen kuin silmänne aukeaa. Miksi ihmisen elämänlaatu ei paina teidän kupissa mitään?

Nico Ojala

Kokemustoimija, blogisti / kirjailija ja valokuvaaja