Syrjäytymisen ja yksinäisyyden ABC

 Erillaisuus pelottaa boksin sisällä olevia.

Kävin eilen erittäin mielenkiintoisen paneelikeskustelun Aivovammaliiton ja Aksonin järjestämässä tilaisuudessa, mukana oli kokemustoimijoita molemmista liitoista sekä järjestöjen edustajia että asiantuntijoita. Keskustelussa yhtenä osana nousi esiin vammautuneen syrjäytyminen ja yksinäisyys ja sen tuomat haasteet jo valmiiksi vaikeaan arkeen. Tämän keskustelun innoittamana tai pikemminkin suuttuneena siihen, että erillaisuus olisi jotenkin oikeutettua syrjimiselle ja sen mukanaan tuomalle yksinäisyydelle, niin ryhdyin miettimään mikä tämän kaiken takana on. Mikä aiheuttaa syrjintään ja johtaa yksinäisyyteen.

On totta, jo ihan tutkimustenkin valossa että vammaisuus lisää merkittävästi riskiä syrjäytyä yhteiskunnan tukiverkon ulkopuolelle ja se on myös omiaan aiheuttamaan yksinäisyyttä. Mutta onko vammaisuus jokin automaatio kyseisille haasteille, vai johtuuko asia kuitenkin ullkopuolisista tekijöistä? Entä mitä syrjäytyminen tarkoittaa ja miten yksinäisyys näkyy vammautuneen arjessa? Tässä muutamia kysymyksiä joita itselläni eilisen paneelikeskustelun yhteydessä heräsi.

Syrjäytyminen lyhykäisyydessään tarkoittaa osallistumismahdollisuuksien kaventumista tai puuttumista työelämässä, koulutuksessa, harrastemahdollisuuksissa, sosiaalisessa elämässä sekä poliittisessa toiminnassa. Tämä siis lyhykäisyydessään, mutta asiaa pitää avata vielä tarkemmin jotta todelliset syyt syrjäytymiselle nähtäisiin paremmin.

Esimerkiksi jos aloitetaan tuosta osallistumismahdollisuuksien kavemtumisesta tai puuttuumisesta, niin julkisten tilojen, työpaikan tai liikennevälineiden esteettömyys on usein puutteellista, joka johtaa monesti  osallistumismahdollisuuksien merkittävään kaventumiseen. Vammautunut saattaa jäädä ilman tarjottua työpaikkaa, koska kulkeminen julkisilla ei onnistu esteellisyydestä johtuen.

Koulutuksessa puolestaan mukautetun opetuksen rajallisuus tai jopa sen puuttuminen on huomattava tekijä vammautuneen kyvyssä opiskella. Harrastemahdollisuuksissa toki henkilön vamma jo rajaa mahdollisuuksia eri lajien kohdalla, mutta myös harrastemahdollisuuksien hinta ja valmennus vammaisurhelussa on jopa merkittävästi kalliimpaa kuin niin sanotusti terveiden ihmisten kohdalla.

Sosiaalinen elämä on yksi vammautuneen suurinpia syrjäytymisen tekijöitä ja sen puuttuminen tai katkeaminen vammautumisen myötä johtaa usein myös muihin sairauksiin, kuten masennukseen. Vammautunut kokee myös usein ennakkoluuloja vapaa-ajan elämässään joka rajoittaa hänen sosiaalista verkostoaan. Vammautunut saattaa kokea ettei enään riitä puolisolleen tai pitää itseään taakkana, tämä johtaa kierteeseen jonka lopputuloksena on usein ero tai rikkoutunut parisuhde jossa kumpikaan osapuoli ei koe saavansa riittävästi huomiota.

Muita syrjäytymisen riskitekijöitä ovat taloudellinen tilanne sekä ennakkoluulot ja asenteet, näistä ensimmäisenä avaan tuota taloudellista tilannetta ja miten se voi johtaa syrjäytymiseen. Ihmisen vammauduttua, saattaa hänen taloudellinen tilanteensa muuttua merkittävästi ja tämä saattaa myös lisätä köyhyyden riskiä. Vammautunut saattaa joutua myymään omaisuuttaan turvatakseen talouttaan. Madaltunut tulotaso tai jopa köyhyys myös rajaa mahdollisuuksia osallistua yhteiskunnallisiin toimintoihin tai vapaa-ajan viettoon.

Entä sitten ennakkoluulot ja asenteet? On valitettavaa, että edelleen vammaisuus on jollakin tapaa tabu ja siitä puhuminen koetaan joskus jopa häiritseväksi, yhteiskunnassa esiintyy myös asenteellisia esteitä, jotka heikentävät vammautuneen asemaa ja heikentää heidän mahdollisuuksiaan osallistua yhteiskunnan eri osa-alueisiin kuten poliittiseen toimintaan.

Näin minä nään syrjäytymisen syyt ja seuraukset, mutta vammaisuus ei ole pelkkää syrjäytymistä, siihen liittyy yhtenä osatekijänä myös yksinäisyys ja siitä seuraavaksi.

Yksinäisyys vammaisuudessa.

Yksinäisyyteen liittyy hyvin paljon samoja tekijöiyä, kuten syrjäytymiseen. Nämä edellä mainitut asiat ovat omiaan lisäämään vammautuneen yksinäisyyttä ja eristäytymistä sosiaalisista tilanteista sekä verkostoista. Myös pelko erillaisuudesta voi aiheuttaa yksinäisyyttä, tunne ettei kuulu joukkoon on omiaan ajamaan vammautuneen yksinäisyyteen. Yksinäisyyteen on myös joukko muita tekijöitä ja näitä ovat esimerkiksi puutteeliset palvelut, psykologiset tekijät ja teknologian kehitys.

Jos lähden purkamaan tätä asiaa jälleen tekijä kerrallaan ja avaamaan näin syitä vammautuneen kokemalle yksinäisyydelle. Jos ensimmäisenä otetaan tuo puutteelliset palvelut ja mitä se tarkoittaa, sekä miksi se saattaa lisätä riskiä yksinäisyydelle.

Puutteelliset  palvelut tarkoittaa, esimerkiksi Kelan tarjoamien palvelujen saamattomuutta, tai myönnetyt palvelut saattavat olla riittämättömiä, kuten vammaispalveluiden myöntämä henkilökohtainen apu tai kuljetuspalvelu. Nämä voi johtaa vammautuneen osallisuuden vähentymiseen sosiaalisessa elämässä. Myös riittämättömät vammaispalvelujen myöntämät kuljetuspalvelut saattavat olla esteenä vammautuneen työnteolle sekä vapaa-ajan vietolle.

Entä sitten psykologiset tekijät? Usein kun ihminen vammautuu, niin hänelle saatta kehittyä riski sairastua myös masennukseen tai ahdistukseen. Tämä niin sanottu liitännäis sairastuminen on omiaan lisäämään yhsinäisyyttä. Myös pelko erillaisuudesta saattaa aiheuttaa ahdistusta. Vammaisuus kokonaisuudessaan on niin suuri tekijä ihmisen arjessa, että se rajaa vääjäämättä ihmisen sosiaalista verkkoa pienemmäksi tai jopa eristää ihmisen se ulkopuolella kokonaan, tämän johdosta psykologiset tekijät tulisi nostaa useammin esille kun puhutaan vammaisuudesta.

Lopuksi vielä teknologia ja sen kehitys, koska maamme on kovaa vauhtia digitaalisoitumassa ja lähen kaikki palvelut ovat muuttuneet sähköisiksi, valitettavasti näiden palvelujen saavutettavuus selkokielellä tai esteettömänä ei ole pysynyt kehityksen perässä ja tämä on johtanut siihen, että vammautunut ei pysty tai osaa käyttää enään tarvitsemiaan palveluja. Tämä on myös kasvattanut riskiä vammautuneen yksinäisyyteen.

Tässä minun näkemys vammautuneen ihmisen syistä kokea syrjäytymistä ja yksinäisyyttä, koska kaikki ei ole näin musta valkoista, niin on myös joukko toimenpiteitä jolla jopa hyvinkin pienillä teoilla saadaan merkittäviä parannuksia aikaiseksi, toivottavasti yhteiskunta olisi myös valmis niitä kuuntelemaan. 

Nico Ojala

Vammautuneet myynnissä Kelan huutokaupassa.

 Vammautuneet, nuo nykyajan huutolaiset.

Suomi on kokenut kovia aikoja, on sotia ja niiden jatkoja, on lavantautia sekä syöpälaisiä, huutolaisia ja köyhäinhoitoa. Nyt nuo kaikki vitsaukset sotia lukuun ottamatta ollaan ottamassa käyttöön kun Kela kilpaikuttaa vaativan lääkinnällisen kuntoutuspalvelut jälleen ensi vuonna. Näitä kuntoutuksia ovat, fysio-, allas-, ratsastus-, toiminta-, puhe-, musiikki-, perhe-, psyko- ja kuvataideterapia, myös neuropsykologinen kuntoutus tulee kilpailutukseen.

Jos palataan ajassa taakse päin,historian mustiin vuosiin 1800 luvusta aina 1910 vuoteen, tuolloin Suomessa oli käytössä järjestelmä, jossa kunta luovutti huutokaupaa muistuttavassa tilaisuudessa elatusta vailla olleen lapsen tämän ylläpidosta vähiten rahaa vaatineelle perheelle tai henkilölle, lasten lisäksi kunta myi vanhuksia, sairaita ja vammaisia ihmisiä.

Huutokauppa järjestettiin perinteisesti aina viattomien lasten päivänä 28 juolukuuta, joka lähtökohtaisesti tuntui todella väärältä päivältä myydä lapsia tai vammaisia niistä vähiten tarjoavalle. Huutokauppatoiminta lopetettiin virallisesti vuonna 1923 kun voimaan astui köyhäinhoitolaki, tästä huolimatta kunnat järjestivät huutokauppaa vielä 1930 luvulla ilmeisen laittomasti, koska juuri kukaan ei tuolloin kieltoa valvonut, tai jos valvoi niin ei siihen puuttunut. 

Pienten korvausten ja valvonnan olemattomuuden johdosta huutolaisten kohtelu oli huonoa ja heitä usein käytettiin vain työntekoon erityisesti maaseudulla. Huutolaiset joutuivat raatamaan orjuuden kaltaisissa olosuhteissa ja lapsia sekä vammaisia kohdeltiin julmasti, mutta myös pahoinpideltiin mikäli he eivät jaksaneet tehdä heille annettuja raskaita töitä. Huutolaisia ei myöskään koskenut vuonna 1923 voimaan tullut köyhäinhoitolaki.

Köyhäinhoitolaki oli oikeastaan ensi askel nykyiseen sairausvakuutuslakiin ja sosiaalivakuutukseen, lain tarkoitus oli pitää huolta työntekijästä, eli se ei aluksi koskenut heitä jotka tuolloin työelämän ulkopuolella oli syystä tai toisesta. Köyhäinhoitolain 5§ sisältö kuului seuraavasti: " Jos työntekijä on ollut saman työnantajan töissä tai palvellut samassa liikkeessä tai yrityksessä vähintään kaksikymmentä vuotta ja sinä aikana tullut kivulliseksi tahi muutoin työhön kykemättömäksi, ettei hän enään voi itseään elättämään, olkoon oikeutettu voimiensa mukaisesti työtä vastaan saamaan kuolinpäiväänsä asti elatuksensa työnantajan tahi, jos niin kohtuullisesti harkitaan, hänen perillisistään tahi liikkeen tai yrityksen omistajalta.

Tätä voisi pitää myös jollakin tapaa jopa perempana lakina kuin nykyistä lakisääteistä työtapaturma- ja ammattitautilakia, joka antaa huomattavasti enemmän valtaa vakuutus- ja työeläkeyhtiöille, toisin kuin tämä köyhäinhoitolaki, joka määrää työnantajan, liikkeen tai yrityksen korvausvelvolliseksi mikäli ihminen sairastui tai vammautui työssään. Laissa on kylläkin yksi seikka joka ei enään tänä päivänä toteudu kovin monessa ammatissa, eli tuo kahdenkymmenen vuoden työskentely samalla työnantajalla.

Myöskään kriteerit jolla köyhäinhoitolain käytäntöönpano määräytyi ei ihan vastaa tämän päivän tarpeita, nuo kriteerit olivat muunmoassa seuraavat: Lain 36 - 38§ köyhäinhoitolaki kohdistettiin mielisairaisiin, avuntarpeessa oleviin, sokeisiin, kuuromykkiin, raajarikkoisiin, kaatuvaistautisiin ja tylsämielisiin. 

Näin siis elettiin yli satavuotta sitten ja kehitys on kulkenut sekä sairaudet ja vammat ovat saaneet uusia nimiä, myöskin lakeja on kirjoitettu uusiksi ja varmasti ihan aiheestakin. Yksi on kuitenkin pysynyt liki samana tämän koko maan historian ajan, eli suhtautuminen vammautuneisiin ja sairastuneisiin, heitä kohdellaan edelleen huonosti, heitä pahoinpidellään hoitolaitoksissa ja sidotaan sänkyihin, tästä esimerkkinä vaikka taanoinen Turun Kupittaan vanhuspuolen psykiatrinen osasto jossa hoidossa olevat olivat joutuneet todella raa'an väkivallan kohteeksi. Vammautuneita lapsia kohdellaan kaltoin hoitolaitoksissa eli syrjintää esiintyy edelleen  ihan kautta linjan aivan kuten huutolaisaikaan, onki siis valitettavaa, että kaikki kehitys ei kulje eteen päin, jotkin tuntuu jäävän paikoilleen ja yhteiskunta on valmis ummistamaan silmänsä koko asialta jotta muilla olisi kaikki paremmin.

Toki joskus myös vammautuneiden ja sairastuneiden oloa on pyritty huomioimaan kuntoutuksella jonka pääasiallinen maksaja on ollut Kela. Kuntoutusta on tarjottu vaativana lääkinnällisenä kuntoutuksena jossa kuntoutujan tarpeet on otettu huomioon yksilöllisesti, toisena muotona on tarjottu harkinnanvaraista laitoskuntoutusta ja osalle tarjottu ryhmäkuntoutus on ollut toimiva muoto, asiat ovat siis joskus ainakin olleet hieman paremmin ja on ainakin haluttu näyttää, että meistä pidetään huolta, jopa kuntoutuksen laatuun on panostettu ja sitä on vaadittu tiukin laatukriteerein.

Noita laatukriteerejä on ollut esimerkiksi painotukset kuntoutustiloihin, henkilökunnan ammattitaitoon sekä jatkuvaan kouluttautumiseen, kuntoutuslaitteisiin, esteettömyyteen ja muihin kuntoutukseen liittyviin tekijöihin, toki hinta on myös näytellyt omaa osaansa koko kriteeristössä, mutta sen painotus on ollut vähäisempää, kuin itse kuntoutuksen. Tämä siis joskus niinä hyvinä aikoina. Pikku hiljaa Kela on kuitenkin ryhtynyt muuttamaan kriteeristöään ja hinta on ryhtynyt näyttelemään aina vain suurempaa osaa palveluntuottajan valitsemisessa, toki tilat, laitteet ja ammattitaito ovat olleet mukana, mutta vähäisemmällä painotuksella.

Nyt kuitenkin tänä vuonna (2024) Kela on päättänyt kilpailuttaa uudelleen vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen johon siis sisältyy alussa mainitsemani kuntoutusmuodot ja uuden kriteeristön laatuvaatimuksena on tällä kertaa vain hinta ja tämä tekee meistä vammautuneista ja sairastuneista juurikin nykyajan huutolaisia, jossa kunnan sijaan Kela on se joka pitää huutokauppaa ja ostajina on tällä kertaa kaikki jotka Kelan palveluntuottajarekisteriin ovat itsensä ilmoittaneet.

Ensi vuodesta lähtien kuka palveluntuottaja tahansa voi kuntouttaa vaikka aivovammaista tai kipuoireyhtymää (CRPS) sairastavaa ihmistä vaikka omassa autotallissa tai kanalassa jos nyt sellaisen sattuu omistamaan, koska mitää painotuksia ei enään ole, ei siis edes ammattitaitoon tai kuntoutustiloihin niin voin vain kuvitella mihin tämä tulee johtamaan. Kuvitellaan vaikka lapsi joka jonkin traumaattinen kokemuksen johdosta joutuu turvautumaan psykoterapiaan, onko oikein että tuo kuntoutus tapahtuu kosteassa kellaritilassa kuin että se tapahtuisi asianmukaisissa tiloissa jossa lapsi kokee olonsa turvalliseksi? Tämä nyt oli aika karrikoitu esimerkki, mutta totuuden nimissä tähän on mahdollisuus uuden kriteeristön puolesta.

Kela myös lakkauttaa ryhmämuotoisen kuntoutuksen kokonaan vuoden vaihteen jälkeen, toki tätä kuntoutusmallia ei juurikaan käytetä ainakaan vammautuneiden tai sairastuneiden osallla, mutta joillekkin varmasti kyseinen kuntoutusmuoto on sopinut ja lakkautuksen johdosta ei toista sopivaa kuntoutusmuotoa välttämättä enään löydy. Tiedän että elämme taloudellisesti vaativia aikoja ja joka paikasta tulee säästää sekä karsia, mutta miksi se tehdään aina vammautuneiden ja sairastuneiden kustannuksella, varsinkin kun kyseessä on Kela tai hyvinvointialueiden vammaispalvelut.

Kuka tai mikä taho oikeuttaa kohtelemaan meitä vammautuneita ja sairastuneita siten, ettei meillä olisi mitään ihmisoikeuksia eikä meidän toimintakyvyn ylläpitämiseksi kannata rahaa tuhlata? Eikö meidän antamalla panostuksella ja maksamilla veroilla ole mitään arvoa? Vaikka pidättekin meitä huutolaisina, niin osoittakaa edes vähän kunnioitusta älkääkä toistako samoja virheita joka meidän maamme historian tahraa ennen ja nyt. Te aiheutatte kärsimystä ahneudella, välinpitämättömyydellä. Te ette tiedä mitä olette tekemässä ja siksi annan teille anteeksi ja toivon että jonain päivänä ymmärätte tekemänne virheen ja tuolloin itse ymmärrätte pyytää meiltä anteeksi.

Nico Ojala

On lottovoitto vammautua muualla kuin Suomessa.

 Kuvitteellisesti kaikki hyvin.

Usein kuulee sanonnan, että on lottovoitto syntyä Suomessa. Tuo varmaan pitää jossain määrin paikkaansa, mikäli on yhtään maailmaa kierrellyt tai uutisia seurannut. Pitäisin tuota Suomeen syntymistä ehkä kuitenkin kuusi plus lisä tilanteena, koska kaikki ei ole kuitenkaan ihan hyvin vaikka niin annamme itsellemme ymmärtää. Esimerkiksi maamme sosiaapalvelut, sairaanhuoto ja sosiaalivakuutukset ovat hyviä esimerkkejä rapistuvasta Suomikuvasta sekä epätasa-arvoisesta kehityksestä.

Myös moni muu asia on Suomessa pielessä, lista olisi varmasti loputon ja enkä sitä sen takia tähän ryhdy kirjaamaan, mutta voisin muutaman minulle tärkeän asian nostaa esille, kuten vakuutus- ja työeläkelaitosten liian suuri valta korvausasioiden päätöksenteossa, vakuutuslääkäreiden koulutus ja palkkiojärjestelmä, kolmannen sektorin alasajo sekä vammautuneen tai sairastuneen liian suuri todistustaakka vakuutuskiistoista ja siihen liittyvä merkittävä taloudellinen riski. Siksi ajatteli kirjoittaa näistä kahdesta aiheesta, eli vakuus- ja työeläkeyhtiöiden liian suuri valta sekä vammautuneen tai sairastuneen merkittävä taloudellinen riski korvauskäsittelyssä, mutta ensin tuosta sosiaalivakuuruksesta.

Moni ei tule edes miettineeksi esimerkiksi mitä sosiaalivakuutus tarkoittaa ja mitä sillä kustannetaan, sosiaalivakuutus tarkoittaa niitä kaikkia etuisuuksia joita meistä lähes jokainen tulee hakemaan ja todennäköisesti saamaan elämänsä aikana, sosiaalivakuutus turvaa toimeentulon lapsen syntymän, vanhuuden, työttömyyden, sairastumisen ja vammautumisen sekä esimerkiksi perheen huoltajan menehtymisen aiheuttamien taloudellisten menetysten varalta. Eli kyse on hyvin merkittävästä vakuutuksesta. On myös hyvä muistaa että osa sosiaalivakuutuksista on ansiosidonnaisia ja perustuu työntekoon. 

Näitä sosiaalivakuutuksen maksajia ovat Kela, tapaturmavakuutus- ja työeläkeölaitokset sekä työttömyyskassat. Sosiaalivakuutus on aikoinaan luotu 1937 ja se perustuu pitkälti silloiseen vaivaishoitoon ja syytinkisopimuksiin. Se mitä moni ei tiedä, niin esimerkiksi sairasvakuutus oli puheissa esillä jo vuonna 1920, eli huomattavasti aikaisemmin kuin sosiaalivakuutus, mutta se näki päivänvalon vasta vuonna 1964, eli yli neljäkymmentä vuotta myöhemmin kuin itse ajatus sairasvakuutuksesta heräsi. 

Suomi on myös todellisuudessa Euroopan viimeisempiä maita jossa nämä kaksi sosiaalivakuutta otettiin käyttöön, tämä johtui silloisten puolueiden riitelystä jossa Sosiaalidemokraatit ajoivat työväenvakuutusta palkkatyössä oleville, kun taas maalaisliitto ja SKDL pelkäsi tämän jättävän maalaisväestön sairaisvakuutuksen ulkopuolelle. Samaa keskustelua käytiin ansiosidonnaisten eläkkeiden ja kansaneläkkeen välillä, tämä riita johti siihen, että näiden rinnalle luotiin ansiosidonnainen työeläkejärjestelmä 1960. 

Miten sitten nykypäivään on tultu ja mikä on muuttunut, että valta on annettu työeläke- ja vakuutusyhtiöille? Mikä taho on antanut mandaatin ulkopuoliselle taholle päättää meidän sosiaalivakuutuksesta ja miksi siihen ei monista yrityksistä huolimatta saada kuin pieniä muutoksia, kuten olen sen itsekkin saanut kokea ja huomata kun aikoinaan ystävieni kanssa olin luovuttamassa Oululaisen aktiivin Pertti Latvalan alulle panemaa kansalaisaloitetta.

Meidän täytyy palata takaisin politiikkaan ja vuoteen 1991 ja Ahon hallitukseen, tuolloin koettiin myös iso lama, mutta palataan siihen myöhemmin. Silloinen päähallituspuolue Keskusta piti kyllä huolta perusturvasta, eli sosiaalivakuutuksesta mutta leikkasi ansiosidonnaisista etuisuuksista, tämä johti palkansaajan tulojen pienentymiseen. Kun Ahon hallituskausi päättyi, niin vuoroon tuli Lipposen ja sosiaalidekraattien vuoro, jotka puolestaan leikkasivat perusturvasta ja paransi ansiosonnoista sosiaaliturvaa.

Lopullinen kohtalonhetki sosiaaliturvan olemassaolosta koettiin juuri tuolloin 1992 kun silloinen Pääministeri Aho kutsui neljä ostajapankkia luokseen ja tuolloin tehty salainen SSP sopimus antoi pankeille oikeuden poistaa yrityksia markkinoilta ja realisoida heidän omaisuus. Seuraava askel koettiin kun Presidentti Mauno Koivisto kutsui luokseen oikeusjärjestelmän edustajat ja heitä ohjeistettiin antamaan pankeille suosituimmuusasema. Koska pankit ottivat valtion heikosti hoidetun talouden omalle kontolle, vastapalveluksena valtio antoi näille oikeuden toimia laittomasti tuon suositummuusaseman nojalla, nykyään nuo 1992 luvun pankit toimivat vakuutusalalla sekä työeläkeyhtiöinä, tässä siis selitys lyhykäisyydessään miksi vakuutus- ja työeläkeyhtiöt ovat siinä asemassa jossa nykyään ovat.

Siinä pieni historian oppimäärä ja selitys nykypäivän tilanteeseen. Edelleen näillä silloisilla pankeilla ja nykyisillä vakuutus- ja työeläkeyhtiöillä on voimassa tuo suosituimmuusasema.

Sosiaalivakuutus jälleen leikkurissa.

Sosiaalivakuutusta on Suomen historiassa leikelty ja välillä paranneltu, mutta kaiken kaikkiaan sen tuoma turva on ollut jollakin tapaa riittävä välttämättömiin menoihin. Samaa ei voida sanoa nykyisen hallituksen toimien jälkeen, jossa koko sosiaalivakuutus halutaan romuttaa ja siirtää valtaa entuudestaan juurikin noille ostajapankkien jälkeläisille. Tämä tarkoittaa todella epävarmoja aikoja monelle sosiaalivakuutuksen käyttäjille.

Sosiaalivakuutuksesta on esimerkiksi leikattu vuonna 2024 lapsikorotukset, suojaosuudet ja aikuiskoulutustuki. Myös asumistukeen on tehty muutoksia, mutta nämä leikkuut realisoituu lopullisesti keväällä 2025.

Näiden tapahtumien ja uusien leikkausten johdosta Suomi on todella huono maa vammautua tai sairastua, vaikka moni toisin luulee. Nykyään jos asianmukaista ja kattavaa hoitoa haluaa, niin ihmisen on siitä itse maksettava. Tämä tarkoittaa, että vain hyvätuloiset ja maksukykyiset voi vammautua tai sairastua Suomessa, meidän muiden kannattaa tehdä se jossain muualla.

Nico Ojala

Naantalin vammaispalvelut juuttui 90 luvulle.

 Asenne ratkaisee.

Tasa-arvoiset ja kattavat terveydenhuolto sekä sosiaalipalvelut ovat maamme sivistyksen perusta ja yksi tasa-arvoisen kohtelun perusteista, jossa huomioidaan niin sairastuneet kuin vammautuneet omana itsenään, sekä osataan että ennen kaikkea halutaan huomioida kulloinkin henkilön arkea hankaloittavat haasteet ja hankaluudet.

Kuitenkin tämän tavoitteen saavuttamiseksi vaaditaan että jokaiselle palveluja tarvitsevalle tulisi turvata riittävät ja laadukkaat  palvelut ihmisen sosioekonomisesta tai asuinalueesta riippumatta, valitettavasti tämä tavoite on menetetty lukuisten säästöjen ja palveluverkoston lakkautusten takia. Varsinkin maamme vammaispalvelut ovat olleet suurten säästöjen kohteena ja tämän johdosta myös vammaispalvelut ovat ryhtyneet karsimaan jo myönnettyjä avustajatunteja sekä kuljetuspalveluja, näissä leikkauksissa ja lakkautuksissa asiakkaan tasa-arvoinen kohtelu on vain kaiho muisto menneisyydestä.

Vuonna 2009 tehdyn OECD maiden tasa-arvoisten ja kattavien terveydenhuolto ja sosiaalipalvelujen  vertailussa Suomi sijoittui koko tutkimuksen häntäpäähän, taakse jäi vain kolme muuta maata, toisin sanoen jo tuolloin oli viitteitä siitä, että maamme terveydenhuolto ja sosiaalipalvelut ovat joutumassa uuteen valoon, viimeistään tuolloin myös nyt näkyvä alamäki alkoi eikä kukaan tai mikään hallitus puoluepolitiikasta huolimatta ole pystynyt pysäyttämään tuota kehitystä, toki terveyspalveluja on pyritty kasvopesemään ja pyritty näyttämään maailmalle, että kaikki on kunnossa, samalla kuitenkin sosiaalipalvelut on jäänyt täysin ilman huomiota ja tarvittavia toimia. Onkin siis hämmästyttävää, että maamme terveydenhuollon tila tulee jälleen yllätyksenä poliittisille päättäjille ja ennen kaikkea kuvitelma että sosiaalipalveluissa olisi jotenkin löyhää rahaa josta leikata osoittaa täydellistä tietämättömyyttä sekä piittaamattomuutta heitä kohtaan joiden elämää näillä palveluilla pyritään edistämään.

Mutta jos palataan tuohon tutkimukseen ja mitä sen jälkeen on tapahtunut niin kaikesta kiiltokuvista ja kasvojenpesuista huolimatta maamme tasa-arvoinen sekä kattavat terveys- ja sosiaalipalvelut ovat todellisuudessa kolmanneksi heikointa koko EU:n alueelle, meitä huonommin pärjää vain Puola ja Espanja. Tästä todellisuudesta maamme päättäjät haluavat olla hiljaa ja uskotella  että leikkausvaraa olisi vielä jäljellä, sekä palveluverkkoa on mahdollista supistaa ilman että siitä koituisi haittaa palveluja tarvitseville. Koska maamme sairaalaverkko on jo valmiiksi suppea, niin sen vähentäminen ei voi olla näkymättä ihmisten arjessa. Myöskään vammaispalvelujen supistaminen ja myönnettävien palvelujen järjenvastainen leikkaukset aiheuttavat jo nähtävää epätasa-arvoa vammaisten ja sairastuneiden arjessa.

Kun aikoinaan silloista SOTEa alettiin suunnittelemaan, niin jo tuolloin puolueideologiset tavoitteet haluttiin sorvata mukaan SOTEen, SOTE alueita haluttiin mahdollisimman paljon, jotta eräs silloin vallassa ollut puolue olisi saanut sementoida oman kannatuksensa silloisiin maakuntiin, toinen puolue joka tätä soppaa oli hämmentämässä halusi, että SOTE alueita olisi vain viisi ja pääkaupunkiseutu olisi erillään koko SOTEsta. SOTE ei kuitenkaan koskaan maaliin mennyt mutta jo tuolloin tehdyt virheet seurasivat matkassa ja kun viimein hallitus pääsi sopuun niin SOTE muutti nimeään Hyvinvointialueeki ja koko paketti kaikkine virheineen pantiin toimeen.

Pian kuitenkin selvisi kaikille, että rahoitus ylipäätään tämän uudistuksen pyörittämiseen ei kertakaikkiaan riitä ja vain vuosi kun hyvinvointialueet olivat olleet toiminnassa niin koko maanlaajuinen alijäämä on liki 1.5 miljardia. Hallitus on tämän takia patistanut hyvinvointialueiden aluehallituksia etsimään säästöjä ja mistä hyvinvointialueet sitten säästöjä etsii, punakynä löysi hyvin pian säästettävää juurikin niistä palveluista joissa olemme jo valmiiksi Euroopan hännillä, eli tasa-arvoisesta ja kattavista palveluista. Nämä säästötoimet ja nyt paljastunut hyvinvointialueiden todellinen alijäämä taitaa todellisuudessa tiputtaa Suomen OECD maiden hännille, eikä sillä voi olla mitään myönteistä imagon nostatusta tiedossa.

Yksi ryhmä joka näistä säästöistä eniten kärsii kaikessa hiljaisuudessaan on juurikin sairastuneet ja vammautuneet, joiden toimeentulo perustuu ainakin joltain osin kansaneläkkeeseen, peruspäivärahaan tai muuhun sosiaalitoimen tukeen. Tähän tukeen lasketaan myös avustajapalvelut sekä kuljetuspalvelut vaikka niitä ei rahallisesti palveluntarvitsijan tuloksi lasketa. Näistä vuosien mittaan tehdyistä säästöistä ja varsinkin tämän hallituksen ankarista leikkauksista johtuen, juurikin sosiaalipalvelut ovat heikentyneet merkittävästi ja ovat jo vaarassa aiheuttamaan suurta inhimillistä kärsimystä ja varmasti sitä jo aiheuttaakin.

Koska itselläni on kokemusta Varsinais-Suomen hyvinvointialueesta (Varha) ja sieltä ennen kaikkea Naantalin vammaispalveluista joka on siis osa tätä sosiaalipalveluja, joihin leikkaukset ovat osuneet enemmän kuin muualle. Nämä leikkaukset ja säästötoimet ovat myös muuttaneet vammaispalveluiden henkilökunnan toimintatapaa, tämä näkyy ennen kaikkea kohonneina hakemusten hylkymäärinä sekä vammaispalvelulain kyseenalaisena tulkintana.  Varsinkin vammaisuuden tai haitan kriteeristöt ovat ottaneet takapakkia ja vaikeavammaisuutta mitataan Naantalin vammaispalveluissa lähinnä 1990 luvun tavalla, jolloin vaikeavammainen ihminen oli  täysin avustettava niin vessa toimissa kuin henkilökohtaisessa hygieniassa. Tämä on antanut Naantalin vammaispalveluille tavan säästää vammaispalvelun menoissa.

On hyvin valitettavaa että juurikin Naantalin vammaispalveluiden sosiaalityöntekijöiden asenne on muuttunut vähätteleväksi ja jopa syrjiväksi. Vaikka tällä asenteellisella ja syrjivällä tavalla saadaan säästöjä niin on varmasti aiheellista kysyä onko hinta oikea? Onko säästöt ja ihmisten arvostuksen vähentäminen tärkeämpää, kuin hyvä maine  ja tasa-arvoinen kohtelu?

Yhtenä esimerkkinä Naantalin vammaispalveliuden asenteellisuudesta voidaan käyttää kuljetuspalvelua, koska kriteeristö on muutettu liki kivikauteen, niin vammautuneilta ja sairastuneilta evätään jo myönnetyt kuljetuspalvelut uuden palvelutarpeen arvioinnin perusteella. Naantalin vammaispalveluille on aivan sama kulkeeko julkisia kulkuneuvoja eden kohtuullisen tai jopa lainkaan vammautuneen tai sairastuneen kotipaikan lähellä, palvelu lakkautetaan ja jos päätökseen on tyytymätön niin vammautunutta tai sairastunutta kehoitetaan muuttamaan lähemmäksi palveluja.

Tässä siis vain yksi esimerkki vammaispalveluiden toimista, tätä samaa esiintyy myös muuallakin kuin vain Naantalissa, mutta koska asia on tärkeä nostaa esille niin halusin juuri tuon Naantalin vammaispalvelut tähän esimerkkiin. 

Nico Ojala

nico.ojala72@gmail.com

Ostamatonta palvelua ja kolmannen sektorin alasajoa.

 Tukipalvelun juurihoito.

Juurihoito, tuo hammaslääkärin toimittama toimenpide joka saa tajunnan sumenemaan sekä aiheuttaa pakottavaa tarvetta ja halua kääntää tuo hampaan juuria sorkkiva tohrori niskalenkillä kesäaikaan. Toimenpide on kivulian ja pitkäkestoinen, eikä lopputuloksesta aina ole varmuutta.

Tätä samaa metaforaa voi hyvin käyttää siihen mitä maamme hyvinvointialueet tekevät etsiessään säästöjä, rahaa otetaan sieltä ja täältä miettimättä yhtään mitä vaikutuksia sillä on. Tärkeintä tuntuu olevan vain hallinnon herkkuja notkuvat palaverien tarjoilupöydät sekä kokouspalkkiot, joista ei millään saada säästöjä aikaiseksi.

Mistä sitten hyvinvointialueet leikkaavat ja mitkä ovat sen seuraamukset? Kun hyvinvointialueet aloittivat toimintansa, niin samalla lakkautettiin sairaanhoitopiirit ja sitä kautta myös sairaanhoitopiirien tekemät ostopalvelusopimukset, nämä ostopalvelut oli tarkoitus kilpailuttaa uudelleen, mutta lukuisilla hyvinvointialueilla tätä kilpailutusta ei ole vieläkään tehty vaikka aikaa on kulunut jo liki kaksi vuotta, toisin sanoen vammautunut tai sairastunut joka on käynyt sairaanhoitopiirin kustantamana vaikka fysioterapiassa, on nyt todennäköisesti tippunut näiden palveluiden ulkopuolelle hyvinvointialueen aloittamisen jälkeen.

Sairaanhoitoa tukevat tukipalvelut, kuten puheterapia, fysioterapia, toimintaterapia sekä lukuisat muut terapiamuodot muodostavat vammautuneelle tai sairastuneelle toimintakykyä ylläpitävän kuntoutusmuodon, nyt kun nämä tukipalvelut ovat joko lakanneet kokonaan tai esimerkiksi vaativaa fysioterapiaa tarjotaan vain muutamia kertoja vuodessa, niin lopputuloksena on vammautuneen tai sairastuneen toimintakyvyn alentuma ja sitä kautta elämänlaadun heikentymä. Tämä on myös omiaan lisäämään sairaanhoidon kustannuksia lyhyelläkin aikajanalla kuvitteellisten säästöjen sijaan.

Eli säästöt joita nämä hyvinvointialueiden valtuutetut herkkuja notkuvien pöytien ääressä luulivat saavansa, nostaakin terveydenhoidon kustannuksia lisääntyvien sairaanhoitopäivien kautta. Miksi nämä päättäjät eivät vaivaidu tutustumaan tutkittuun tietoon vammautuneen tai sairastuneen toimintakyvyn ylläpitämisen tuomista säästöistä ja hyödyistä, vaan toimivat kuin hölmöläiset jotka pidentää peittoa leikkaamalla jalkopäästä siivun pois ja ompelee sen toiseen päähän takaisin, kuvitellen että peitto on nyt pidempi. 

Olisi todella suotavaa tai jopa toivottavaa, että tarvittavat säästöt haettaisiin sieltä, missä niiden kerrannaisvaikutukset ovat olemattomat tai mahdollisimman vähäiset, kuten juurikin hallinnon herkkupöydästä ja johtoportaasta.

Potilasjärjestöiltä ei voi leikata.

Olen todella surullisena seurannut maamme hallituksen kiimaa heiluttaa saksia ja hakea säästöjä miettimättä sen tarkemmin mihin se johtaa, tai mitä näillä säästöillä aiheutetaan. En voi henkilökohtaisesti mitekään hyväksyä peräti 130 miljoonan euron leikkauksia sote- järjestöiltä, koska sen vaikutukset tulevat olemaan katasrofaaliset. Se työ mitä nämä järjestöt ovat saaneet aikaan, tuhotaan vain sen johdosta että erään ministerin sakset nyt vain sattui osumaan tähän hallituksen kuvitteelliseen kuluerään.

Järjestöiltä leikkaamista ei voi mitenkään perustella säästöllä, vaan se on täysin välipitämättömyyttä sitä joukkoa kohtaan jotka vapaaehtoisesti auttavat toisia ihmisiä, kuuntelevat ihmisiä joilla on merkittäviä ongelmia, opastavat ihmisiä oikeuden palvelujen piiriin ja ennen kaikkia ihmisiä joilla on suuri sydän ja halu auttaa muita. Tältä ryhmältä leikkaaminen on typerää ja tyhmää, sekä osoittaa täydellistä empatian puutetta.

Miksi hallitus kuvittelee, että vapaaehtoistyö on ilmaista eikä sitä tarvitse rahoittaa? Onko tosiaan niin, että hallitus ei ymmärrä sitä tosiasiaa, että vapaaehtoistyötä tekevät tarvitsevat taustalleen ammattilaisia ja koulutusta, joista syntyy vääjäämättä kuluja. Kuluja syntyy myös materiaalista, kuntoutuksista ja lukuisista muista toiminnoista joita sote-järjestöt tekevät, me vapaaehtoiset olemme vain osa tätä kokonaisuutta, mutta myös meistä syntyy kuluja vaikka emme itse toiminnasta rahaa pyydä.

Luulisi että hallituksessa olevat ihmiset olisivat edes jollakin tapaa tietoisia siitä mitä ovat tekemässä ja mihin nämä leikkaukset johtaa, mutta valitettavasti näin ei vain taida olla, joten minun on varmaan hyvä hieman muistuttaa teitä arvon ministerit ja hallituspuolueiden kansanedustajat.

Kun sote-järjestöiltä leikataan 130 miljoonaa euroa, johtaa se esimerkiksi syöpäjärjestöjen toimintaan siten, että syöpää sairastavien tukitoimia ei ole enään saatavilla samalla tavalla kuin ennen hallituksen tekemiä leikkauksia, tämä johtaa siihen että syöpää sairastavat tulevat osittain kuormittamaan sairaaloiden päivystyksiä ja sotepalveluja.

Allergia, iho- ja astmaliitto, IBD ja muut suolistosairaudet ry sekä psoriasis ja reumaliitto ilmoittaa tiedotteessaan, että heidän koko toiminta tulee vaarantumaan hallituksen leikkausten johdosta.

Tuki-  ja liikuntaelinliitto ry on myös huolissaan toiminnastaan, heillä on sama pelko kuin mullakin liitoilla, eli myös heidän toiminta vaarantuu.

Tässä vain muutama esimerkki, mutta on hyvä muistaa että leikkaukset kohdistuu myös esimerkiksi auttavaan puhelimeen, naisten turvakoteihin, kriisipuhelimeen, nuorten sekaisin chattiin ja lukuisiin muihin järjestöihin ja heidän toimintaansa. Toimintoihin jolla autetaan suuressa hädässä olevia naisia, lapsia ja perheitä.

Itse edustan Aivovammaliittoa ja toimin heidän kokemustoimijanaan, en voisi kuvitella tärkeämpää liittoa heille joiden elämä muuttuu aivovamman myötä, kuten minullakin. Valitettavasti nämä leikkaukset kohdistuvat myös edustamaani liittoon ja olen todella huolissani millä tavalla nämä leikkaukset vaikuttaa tähän tärkeään työhön. 

Hallituksen heiluttamat sakset osuivat totaalisesti väärään paikkaan, mutta nämä empatiakyvyttömät ministerit eivät pysty perääntymään päätöksistään eivätkä myönnä virhettään, oli seuraukset sitten kuinka vakavat tahansa, mistä voi johtua että inhimillisyys on pahe ja pyövelin toimi nykyään hyve? 

Olen todella pettynyt ja suoraan sanottuna kunniotukseni näitä  päättäjiä kohtaan on täysin menetetty, se työ mitä sote-järjestöt ovat tehneet apua tarvitsevien ihmisten hyväksi, sitä työtä ei voi rahassa mitata. Heidän työ on teidän työtä arvokkaampaa, koska he auttavat ja te kurjistatte. Missä on teidän kunnioitus näitä järjestöjä kohtaan, miksi te mittaatte tätä kaikista arvokkainta työtä rahassa, paljonko haluatte vielä lisätä inhimillistä kärsimystä ennen kuin silmänne aukeaa. Miksi ihmisen elämänlaatu ei paina teidän kupissa mitään?

Nico Ojala

Kokemustoimija, blogisti / kirjailija ja valokuvaaja

Käypä hoitoa ja mitä niitä muita nyt oli.

 Mikä ihmeen suositus.

Suomessa on pitkään ollut käytäntönä se, että ihmisiä hoidetaan ja tutkitaan käypä hoito -suositusten mukaisesti, mutta mikä on käypä hoito -suositus ja kenelle se on terkoitettu? Tätä allekirjoittanutkin joutui miettimään kun Sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso väläytti Helsingin Sanomissa että käypä hoitoa -suositusta voisi muuttaa niin että se vastaa paremmin hallituksen säästöjä jotka kohdistuu maamme terveydenhuoltoon ja sairaalaverkkoon.

Nyt jos mietitään käypä hoito -suositusten historiaa, niin lääkäriseura Duodecim käynnisti käypä hoito -suositusten valmistelun vuonna 1994 ja ensimmäinen suositus näki päivänvalon vuonna 1997. Itse käypä hoito -suositusten hankkeen takana oli ajatus parantaa Suomalaisten sairaanhoidollista laatua ja yhtenäistää hoidollisia vaatimuksia. Vaikka koko käypä hoito -suositus on verrattain nuori järjestelmä, niin nykyään sen merkitys sairaanhoidossa on yksi tärkeimmistä menetelmistä.

Koska käypä hoito -suositus ei perustu lainsäädäntöön näin ollen se ei myöskään ole juridisesti sitova, näin ollen myöskään sen tarkoitus ei ole sitoa lääkäriä ja potilasta yksittäisen hoitopäätöksen tekemisessä. Sen sijaan käypä hoito -suositusta sisällytetään arvioinnissa, kun mietitään onko potilas saanut asianmukaisen tutkimuksen, onko hoito ollut lainmukaista ja yleisesti hyväksyttyä, siis siitäkin huolimatta vaikka käypä hoito -suositus ei perustu lakiin, niin sitä tulkitaan lainmukaisesti.

Tähän on myös varmasti moni vammautunut törmännyt, kun vakuutusyhtiö tai työeläkeyhtiö evää korvaukset vedoten käypä hoito -suosituksiin, eli tämä on se kohta jota he käyttävät päätöksissään kun vedotaan seikkoihin joita olisi pitänyt olla, jotta diagnoosi olisi ollut käypä hoito -suositusten mukainen.

Mutta palataan vielä tuohon alkuperäiseen asiaan, eli käypä hoito -suositukset ovat riippumattomia, kansallisia ja ne perustuvat julkisesti rahoitettaviin tutkimuksiin suosituksia. Toki näistä puolueettomuuksista voidaan olla montaa eri mieltä, esimerkiksi vuonna 2012 tehdyssä selvityksessä havaittiin suuria puutteita riippumattomuudessa, esimerkiksi käypä hoito -suosituksia tehneillä henkilöillä oli suoria kytköksiä niin lääkealan yrityksiin kuin vakuutusyhtiöihin.  Tutkimuksessa selvisi, että yhdellä jäsenellä oli yli kolmekymmentä kytköstä tahoihin jotka hyötyvät juuri käypä hoito -suosituksista.

Jokaisen jäsenen joka on laatimassa käypä hoito -suosituksia tulee ilmoittaa itse sidonnaisuudet, mutta käypä hoito toimitus ei kuitenkaan tarkista annettuja tietoja, vaan kaikki perustuu luottamukseen ilmoittajan ja käypä hoito toimituksen välillä. 

Tämä siis lyhykäisyydessään käypä hoito -suositusten historiasta ja sen merkityksestä terveydenhuoltoon, nyt jos mietitään mitä Sosiaali -ja terveysministeri Kaisa Juuso  sanoi tuossa alussa mainitussa Helsingin sanomien haastattelussa, eli Juuso sanoi että käypä hoito -suosituksia tulisi muuttaa niin että ne vastaisi  paremmin sitä hoidon tasoa mihin maamme terveydenhuolto on menossa näiden leikkausten johdosta, Tämä tarkoittaisi sairaanhoidon ja tutkimuksen romuttamista, koska edes nykyiset käypä hoito -suositukset eivät vastaa sitä todellisuutta vammojen tai sairauksien osalta, varsinkaan jos kyseessä on jokin sellainen tapahtuma jossa vakuutusyhtiö tai työeläkeyhtiö joutuisi korvausvelvolliseksi.

On täysin käsittämätöntä, että Sosiaali -ja terveysministeri edes ajattelee ehdottaa käypä hoito -suositusten politisointia ja näiden suositusten muuttamista sellaisiksi, että valtio voisi todeta, että tehdyt säästötoimenpiteet eivät ole vaikuttaneet terveydenhoidolliseen tasoon lainkaan. Miten maamme hallituksen ministeri voi olla niin tietämätön, että ei tiedä sitä ettei koko käypä hoito -suositus ei edes perustu mihinkään olemassa olevaan lakiin, eikä näin ollen ole millään tavalla kyseisen ministerin alaisuudessakaan. Miten voi olla että ministeri joka siviiliammatiltaan on sairaanhoitaja ei tiedä näin perustavanlaatuisia asioita? Tätä on mielestäni ihan oikeutettua kysyä ja siksi sen kysymyksen esitänkin.

Kipua on, mutta ei tuskaa.

Moni on varmasti huomannut lääkärissä käydessään, että lääkemääräykset ovat muuttuneet ja ennen käytössä olleet kipu tai vaikka unilääkkeet ovat vaihtuneet nukahtamislääkkeisiin ja särkylääkkeisiin. Olen tätä myös itse miettinyt, yrittänyt ymmärtää mistä asia johtuu, mutta mitään järkevää selitystä en keksinyt, niinpä päätin ryhtyä tutkimaan asiaa ja usean eri julkaisun ja parin puhelun jälkeen asia alkoi pikku hiljaa selkeytymään minulle.

Koko asian jäljet näyttävät liittyvän aikoinaan Yhdysvalloissa velloneeseen opioidi pohjaisten lääkkeiden väärinkäyttöön ja siitä seuranneeseen yliannoksiin, asiaa on myös perusteltiin väitteellä, että vahvojen kipulääkkeiden käyttäjillä olisi jotenkin matalampi kynnys siirtyä huumausaineiden kättäjiksi. Tuo episodi johti myös siihen, että Suomessa asiaan otti kantaa myös KELA joka lopulta puuttui asiaan vuonna 2020 ja lähetti niin sanotun paimenkirjeen lukuisille lääkäreille, kirjeessä painotettiin vahvojen kipulääkkeiden vaarallisuutta ja ohjeistettiin lääkäreitä, jotta he eivät enään määräisi opioidipohjaisia kipulääkkeitä potilailleen.

Tuolloin myös alettiin puhumaan kivunhoidon käypä hoito -suosituksen uudistamisesta ja mahdollisesta lääkkeettämästä kivunhoidosta, joka sittemmin myös löysi tiensä juurikin kipulääkityksen käypä hoito -suositukseen vuonna 2022. Tuolloin päivitetyssä ohjeistuksessa keskityttiin aikuisen kivunhoitoon ja koko kivun hoidon -käypähoitosuositus on otettu uudelleen mietittäväksi 30.1.2024 ja valmista tulisi olla noin vuoden päästä eli ensi vuoden alkupuolella.

Kuitenkin jo nyt on huomattavissa, että lääkärit ovat vähetäneet merkittävästi niin vahvojen kipulääkkeiden määräämistä, kuin myös unilääkkeiden määräämistä. Yhteistä näille lääkkeille on riippuvuuden syntyminen, joten voidaan vain arvella että lääkärit ovat jollakin tasolla tietoisia tulevasta uudesta käypä hoito -suosituksesta ja tämä näkyy juurikin sillä, että entistä enemmän siirrytään vaivoista kipulääkkeistä särkylääkkeisiin ja unilääkkeistä nukahtamislääkkeisiin.

On todella valitettavaa, että vammautuneelta joka kärsii voimakkaista kivuista tai univaikeuksista ja jotka ovat saaneet apua lääkkeistä niin arkeen kuin toimintakykyyn, niin nyt heiltä tullaan vaatimaan siirtymista käsikauppalääkkeisiin silläkin uhalla että heistä tulee täysin toimintakyvyttömiä. Kuitenkin samaan aikaan heiltä vaaditaan sosiaaliturvan leikkausten johdosta täyttä työkykyä. 

Kivuton ja virkeä, vai väsynyt ja tuskainen. Näistä kahdestako vammautuneen täytyy tulevaisuudessa valita? Miksi ainakin jollakin tasolla toimintakykyisestä tehdään tarkoituksella täysin toimintakyvytön? Tämäkö on käypä hoito -suosituksen uudistuksen tarkoitus, mihin on unohtunut se kunniakas idea joka Duodecimin ajatuksesta aikoinaan lähti?

Nico Ojala

Kokemustoimija, blogisti / kirjailija ja valokuvaaja.

Säästöjä etsimässä.

 Vammaispalvelut saksii säästöjä.

Nyt kun kaiken maailman leikkuulaudat ja sakset ovat heiluneet sosiaaliturvan kimpussa, leikaten palan sieltä ja palan täältä. Tästä innostuneena maamme hyvinvointialueet ovat ryhtyneet etsimään säästöjä vain  kattaakseen ylisuuren hallinnon kuluja, näin myös sakset löysivät tiensä vammaispalveluihin ja tarkemmin vammaisten kuljetuspalveluun.

Koska vammaisen kuljetuspalvelu on lakiin kirjoitettu subjektiivinen oikeus, mikäli seuraava kriteeri täyttyy, Tämä kriteeri kuuluu seuraavasti. "Henkilö jolla on erityisiä vaikeuksia liikkumisessa ja jotka eivät vammansa tai sairautensa johdosta voi käyttää joukkoliikennettä"

Koska kriteeri kuljetuspalvelulle on hyvin laaja ja antaa siitä päättävälle sosiaalityöntekijälle vapaat kädet päättää kuka ei ole tarpeeksi vammainen tai sairas, jotta ei voisi käyttää enään joukkoliikennettä, niin tätä on myös ryhdytty käyttämään säästötoimenpiteenä, varsinkin nyt kun hyvinvointialueet painivat talousvaikeuksissa ja ja kaikki irroitettava raha pyritään haalimaan hallinnon paisuviin kuluihin.

Olen saanut lukemattomia yhteydenottoja tämän asian tiimoilta ja poikkeuksetta jokaisessa on ollut huoli siitä että miten yhteydenottaja pystyy tulevaisuudessa liikkumaan, koska vammaispalvelu on yllättäen katkaissut kuljetuspalvelun ja siis vedoten juurikin tuohon vammaisen ihmisen kuljetuspalvelun kriteeriin, ihminen joka on vuosia käyttänyt kuljetuspalvelua päästäkseen asioimaan vaikka pankkiin, onkin muuttunut sosiaalityöntekijän päätöksellä huomattavasti parempaan kuntoon ja näin ollen ei ole enään oikeutettu kuljetuspalveluun.

Tätä tapahtuu ihan ympäri Suomea ja onkin merkille pantavaa että juuri kuljetuspalvelu on se kohde mistä säästetään, vaikka samainen vammaispalvelu päättää myös ihmisen henkilökohtaisesta avustajasta, mutta näihin ei juurikaan olla puututtu, ei ainakaan niin että avustajan tuntimäärää olisi vähennetty. 

Selkeä syy tälle on varmasti se, että mikäli avustajan tunteja vähennettäisiin, niin sen vaikutukset näkyisivät kohonneina terveydenhuolto kustannuksina, mutta kuljetuspalvelun vähentäminen ei tätä samaa ilmiötä aiheuta ja juuri siksi se on joutunut leikkausten kohteeksi.

Esimerkiksi Varha ( Varsinais-suomen hyvinvointialue ) on vähentänyt merkittävästi kuljetuspalvelua sillä perusteella, että hakija ei ole vaikeasti vammainen vaikka pelkkä vaikea vammaisuus ei ole kriteerinä riittävä perustelu kuljetuspalvelun eväämiselle. Mikäli ihminen ei pysty käyttämään julkista liikennettä esimerkiksi hahmotuskyvyn heikkouden takia ja hänellä olisi suuria vaikeuksia jäädä pois oikealla pysäkillä, niin tästäkin huolimatta tämä vamma ei itsestään riitä Varhan vammaispalveluille kuljetuspalveluiden myöntämiseen, vaikka vammaipalvelulain mukaan hän olisi siihen oikeutettu.

Tämä ei ole pelkästään Varhan tapa toimia, vaan poikkeuksetta kaikki hyvinvointialueet toimivat samoin. Voisi jopa sanoa että säästöjen toiveessa hyvinvointialueet ovat valmiita rikkomaan lakia tai vähintäänkin tulkitsemaan sitä omalla tavallaan, piittaamatta sen aiheuttamista seurauksista jotka pahimmillaan aiheuttavat syrjäytymistä heissä joiden kuljetuspalvelu on nyt lakkautettu.

Sairaaloiden lakkautus uhkaa potilasturvallisuutta.

Sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso ehdotti Helsingin Sanomiin antamassaan haastattelussa Käypä hoito suositusten muuttamista niin että se vastaisi paremmin sairaaloiden lakkauttamista ja hoidon kiirreellisyyttä, on täysin käsittämätöntä että maamme Sosiaali- ja terveysministeri haluaa politisoida käypä hoito suosituksen. Vaikka kyseinen suositus ei juurikaan puolueettomuutta edusta varsinkaan aivovammojen osalta niin tästäkin huolimatta kyseinen ehdotus ei herätä minussa lainkaan luottamusta siihen missä käsissä maamme terveyspolitiikka on.

Sairaalaverkkoa ollaan muuttamassa siten, että yöpäivystyksiä lakkautetaan useilla paikkakunnilla sekä niin sanottua raskasta ympärivuorokautista kirurgiaa vähennetään viidestä keskussairaalasta, tämä tarkoittaa muunmoassa sitä, että vaikean aivovamman saanut potilas joka vaatii leikkausta joudutaan pahimmillaan kuljettamaan useiden satojen kilometrien päässä olevaan päivystävään sairaalaan, tämä lisää merkittävästi vamman vakavuuden pysyvyyttä sekä lisää riskiä lisävammoille.

Sairaalaverkon uudistus tai paremminkin säästöt myös vähentää aivovammautuneen mahdollisuutta saada asianmukaista kuntoutusta, koska säästöjä haetaan myös sairaalan tukipalveluista kuten fysioterapiasta ja toimintaterapiasta, muutamia nyt mainitakseni. Koska aivovamman saaneen ihmisen toimintakyky on riippuvainen juurikin näistä tukipalveluista, johtaa niiden karsiminen vääjäämättä vammautuneen ihmisen oireiden pahentumiseen ja on omiaan aiheuttamaan lisää työkyvyttömyyttä.

On siis täysin järjen vastaista karsia maamme sairaaloiden toiminnasta tai päivystyksistä, koska niillä aiheutetaan vain lisäkustannuksia pitkälle tulevaisuuteen, myös ihmisen toimintakyvyn heikkeneminen johtaa kohonneisiin kustannuksiin, jotka tulevat heijastumaan hyvinvointialueen vammaispalveluiden alaisuudessa olevien palveluiden kuormittumiseen.

Kaiken kaikkiaan jo tehtyjen sosiaaliturvan leikkaukset ja tulevat eläkeleikkaukset sekä tämä sairaalaverkon säästötalkoot johtavat siihen, että valmiiksi heikossa asemassa olevat ihmiset tulevat kärsimään kohtuuttomasti ja varmasti osa ajautuu täysin toimeentulotuen sekä ruoka-avun tukien piiriin, tämäkö on se mitä maamme hallitus oikesti haluaa? Miksi ei nähdä sitä todellista hätää mikä osaa kansasta kohtaa päivittäisessä arjessaan, miksi pitää jopa tahallisesti lisätä inhimillistä kärsimystä ja häpeää?

Ehdotankin hallitukselle perääntymistä näistä leikkauksista jotka osuu pahiten vammautuneisiin ja sairastuneisiin ihmisiin ja ottavan säästöt sieltä jossa löyhää rahaa on, sitä ei ole ainakaan sairaalaverkossa, ei tukipalveluissa eikä varsinkaan sosiaalituissa. 

Nico Ojala

Kokemustoimija, blogisti / kirjailija ja valokuvaaja.

Vammautuneet ja sairastuneet eivät tarvitse ihmisoikeuksia.

 Työskentele tai elä köyhänä.

Olen nyt kuukauden verran keskustellut Facebookissa hallituksen tekemistä sosiaaliturvan leikkauksista ja sen vaikutuksista vammautuneisiin kuin sairastuneisiin, keskustelijoina on pääasiallisesti ollut Perussuomalaisten, mutta myös muiden hallitus puolueiden kannattajia. Vain murto-osa näitä kommenteista on ollut myötätuntoisia siihen huoleen jonka olen nostanut esille, sen sijaan valtaosa on todella julmia ja suorastaan äärimmäistä ajattelua edustavia kommentteja.

Mitä sitten olen tuonut esille noissa lukuisissa keskusteluissa?  Olen ollut huolissani hallituksen tekemistä sosiaaliturvan leikkauksista ja sen vaikutuksista vammautuneisiin ja sairastuneisiin joiden työkyky on joko kokonaan tai osittain menetetty. Nämä leikkauksethan vaikuttavat hyvin laajalla alalla erinnäisiin tukiin joita ihan perus sosiaaliturvan päälle maksetaan.

Näitä tukia on muunmoassa työttömyysturvan lapsikorotus, työttömyysturvan suojaosuus ja esimerkiksi asumistuen suojaosuus sekä asumistuen omavastuuosuus joka nousee 42% aina 50%. Pahimmillaan yhteenlaskettu rahallinen vaikutus näiden leikkausten johdosta saattaa olla jopa 400-500€ kuukaudessa, joten mistään pienestä leikkauksesta ei todellakaan ole kyse. Leikkauksia tai paremminkin heikennyksiä tehdään myös toimeentulotukeen ja tarkemmin harkinnanvaraiseen toimeentulotukeen, tällä harkinnanvaraisella tuella on voitu esimerkiksi kustantaa lapsen harrastutoimintaa.

Muita leikkauksia joita hallitus tekee on esimerkiksi lääkkeiden omavastuuosuuden nosto, mutta myös sairaanhoidon vuosimaksukattoa korotetaan, se ei toki suoraan ole hallituksen tekemää vaan hyvinvointialueiden toimesta tehtävää säästöä.

Millä tavalla nämä leikkaukset sitten vaikuttaa vammautuneen tai sairastuneen elämään, niin esimerkiksi vammautunut joka rajoittuneen työkykynsä johdosta pystyy tekemään vain osa-aikatyötä tulee menettämään sovitellun päivärahan suojaosuuden 300€, siis summan jonka sai vielä hetki sitten tienata ilman että sillä olisi ollut vaikutusta työttömyysturvaan, nyt kun tuo suojaosuus poistui, niin jokainen ansaittu euro pienentää työttömyysturvaa 0.50 sentillä. Selkeyttämisen takia voidaan sanoa että jos vammautunut tienaa kuukaudessa 600 euroa, pienenee hänen työttömyysturvansa 300€. Kuulostaa kuitenkin siltä ettäkäteen jää vielä sentään jotain, mutta totuus on hieman toinen, sillä asumistuen leikkaukset ja suojaosuuden poisto huolehtii siitä ettei vammautuneelle tai sairastuneelle jää juuri mitään ansaitusta palkasta.

Työttömyysturvan lapsikorotuksen poisto tarkoittaa sitä, että jos työttömällä tai osa-aikatyötä tekevällä ihmisellä on alaikäisiä huollettavia lapsia niin hän on ennen saanut 130-240€ kuukaudessa riippuen lasten määrästä, nyt kun tuo lapsikorotus leikkaantuu kokonaisuudessaan pois on tällä suuri vaikutus lapsiperheiden toimeentuloon ja useat laskelmat toteaa, että lapsiperheköyhyys tulee lisääntymään Suomessa 20 000 - 25 000 lapsiperheellä näiden leikkausten takia.

Asumistuen leikkaukset joista jo aikaisemmin mainitsin pienentää maksettavaa asumistukea merkittävästi ja johtaa siihen että jo entuudestaan pienentyvät etuudet heikentävät vuokranmaksukykyä. Pahimmillaan ihminen joutuu etsimään halvempaa asuntoa tai muuttamaan täysin eri paikkakunnalle. Tutusta ympäristöstä muuttaminen tarkoittaa myös yleensä tukiverkon menettämistä, tai pahimmillaan lapsen koulun vaihtoa ja näin myös lapsen ystäväpiirin vaihtoa. Tämä  ei voi olla ainakaan lapsen etu.

Näillä sosiaaliturvan leikkauksilla saattaa olla myös vaikutusta henkilökohtaisen avustajan työskentelyyn, koska jos avustaja on työtön ja on saanut aikaisemmin soviteltua päivärahaa niin nyt hänen toimeentulonsa heikkenee merkittävästi ja mikäli tunteja on vain muutamia viikossa, ei avustajalle todellisuudessa jää enään mitään tuloa tehdystä työstä, kun tuloista lasketaan pois matkakulut ja asumistuen leikkaukset.

Eli lyhykäisyydessään tätä olen tuonut esille näissä keskusteluissa ja vastaanotto on ollut todella kylmää, vähättelevää ja suorastaan loukkaavaa.

Mene sinä kommonisti töihin äläkä valita.

Väliotsikoksi valitsin yhden kommentin jonka eräs keskustelija minulle laittoi, kun kerroin että olen huolissani vammautuneista ja sairastuneista ihmisistä jotka eivät tule selviämään näistä sosiaaliturvan leikkauksista vaan ajautuvat toimeentulotuen asiakkaiksi. Tämä on mielestäni ihan aiheellinen huoli ja tätä tulee varmasti myös tapahtumaan.

Mitä enenmmän puolustan, sitä rajummaksi kommentit käyvät, kommentointiin osallistui myös eräs kansanedustaja joka loppujen lopuksi esti minut, kun kysyin häneltä mahdollisuutta toimia henkilökohtaisen avustajan tuuraajana kun sosiaaliturvan leikkaukset vievät avustajalta työt? Ilmeisesti kysymys ei ollut mielekäs, tai sitten totuus leikkauksista ei vain ole hänelle vielä valjennut.

Lukuisten kommenttien lopputulos oli se että vammautuneet ja sairastuneet ovat vain pelkkiä sosiaalipummeja ja vapaamatkustajia joiden kuuluukin tippua toimeentulotuen asiakkaiksi, tätä näkemystä minä en voi missään määrin hyväksyä, en edes huumorimielessä, on todella loukkaavaa ajattelua, että me joiden työkyky on menetetty ja näin myös meidän normaali ansaitsemistapa elannolle on vaikeutunut, niin me olemme jotain pummeja ja loisia joiden ei kuuluisi puhua asioistaan mitään vaan olla vain hiljaa.

On kun laittaisi bensaa liekkeihin kun minua käsketään olemaan hiljaa vammautuneiden ja sairastuneiden asioista, sitä ei tule tapahtumaan ja sen olen myös näille keskustelijoille tuonut esille. 

En kertakaikkiaan voi ymmärtää sellaisen ihmisen ajatusmaailmaa, joka sanoo että jos ihminen ei pysty tekemään työtä täysipäiväisesti, ei hänen kuulu saada mitään tukia, korkeintaan toimeentulotukea eikä edes sitäkään mielellään. Aivain kuin me vammautuneet ja sairastuneet olisimme jotain pohjasakkaa tässä yhteiskunnassa, eikä meillä ole mitään perusoikeuksia, ei vähäisintäkään.

Se mikä tästä asiasta tekee minulle niin henkilökohtaisen on se, että olen tehnyt työtä reilut kahdeksan vuotta vammautuneiden ja sairastuneiden asioiden parantamiseksi, siinä apuna on ollut myös Perussuomalaisten puolue ja heidän muutama kansanedustaja, nyt tuo puolue on kääntänyt täysin selkänsä meille ja vienyt meidän viimeisetkin kunnian rippeet näillä teoillaan.

Olen vanhana yrittäjänä tottunut siihen että aina kaikki ei mene kuten on ajateltu tai sovittu, mutta tämän kaltainen toiminta jota Perussuomalainen puolue nyt harrastaa ei kuulu mihinkään tuntemaani kategoriaan vaan edustaa täysin minulle vierasta vammautuneiden ja sairastuneiden halveksuntaa.

Tämä ei jää tähän, enkä minä luovuta. Olen tottunut saamaan kuraa niskaani joten antaa tulla vaan, katsotaan mihin olette valmiita, alemmas ette voi meitä enää laittaa ettekä haukkua. Vielä tulee aika jolloin teidän teot puntaroidaan ja mikäli jostain syystä olette unohtaneet nämä toimenne ja hakkumisenne, niin minä  olen paikalla teitä siitä muistuttamassa. Minä muistutan teitä koko tämän vaalikauden, kestää se sitten täydet neljä vuotta tai lyhyemmin. Minä olen paikalla.

Nico Ojala

Kokemustoimija, kirjailija blogisti , valokuvaaja ja piikki lihassa.

Syy-yhteys ja sen väärinkäyttäminen.

 Perusteettomat perustelut.

Kun ihminen sairastuu tai vammautuu esimerkiksi työssään, niin kaiken korvausten, työkyvyttömyyden tai osatyökyvyn perusteena on syy-yhteyden toteaminen ja toteen näyttäminen, mikäli syy-yhteyttä ei ole, taikoittaa se ettei vakuutusyhtiö tai työeläkeyhtiö ole lainkaan korvausvelvollinen vammojen tai sairauden osalta, materiaali ja omaisuuskorvauksen velvollisuus ei kuitenkaan poistu. Syy-yhteyttä tulkitaan monella eri tapaa ja suurin vaikuttava tekijä tähän on vammautuneen tai sairastuneen terveydentilan historia jota myös hyvin tarkalla luupilla tutkitaan.

Mitä syy-yhteys sitten tarkoittaa, lyhyesti se on syy ja seuraus, mutta asiaa kannattaa avata huomattavasti enemmän jotta kokonaisuus tulisi paremmin ilmi, tärkeää on myös käsitellä syy-yhteyden väärinkäyttöä, niin vakuutusyhtiöiden asiantuntijoiden osalta kuin myös vakuutuksen ottajan osalta, koska syy-yhteyttä käytetään kaikissa vakuutuksissa korvauksien maksamisen perusteena, niin otan tähän kirjoitukseen tarkasteltaviksi osapuoliksi vakuutuksen myyjän kuin sen ostajan.

Syy-yhteys on näyttöön tai tutkimukseen perustuva kokonaisuus, jolla on merkittävä rooli vakuutustapahtumassa. Kuvitellaan nyt vaikka vesivahinkoa, eli asunnon vesiputki vuotaa rakenteisiin aiheuttaen kosteus ja lahovaurion, toisin sanoen syy ja seuraus on kiistaton, mutta nyt täytyy tutkia mistä vuoto johtui, oliko kyseessä huolimattomuudesta johtuva putkirikko vai esimerkiksi korroosiosta johtuva vuoto. Tämä vaikuttaa vakuutustapahtuman lopputulokseen, tähän myös vaikuttaa vakuutuksen ottajan kertomus tapahtuneesta, joten rehellisyys ennen kaikkea.

Samaa voidaan käyttää sairastumisessa, otetaan tässä esimerkiksi keuhkoahtauma, ihminen sairastuu työssään keuhkoahtaumaan ja joutuu pitkälle sairaslomalle, nyt täytyy tutkia onko kyseessä ammattitautuilain mukainen työperäinen sairastuminen vai johtuuko sairaus jostain muusta tekijästä. Jos ihminen työskentelee vaikka linja-auton kuljettajana niin suurella todennäköisyydellä kyseessä ei ole työperäinen sairaus, mutta jos hän työskentelee esimerkiksi kaivoksella jossa kivipölyn takia työolot altistavat kyseiselle sairaudelle, niin syy-yhteys täytyy selvittää, koska on ilmeistä että työoloilla on ollut merkitystä sairastumiseen.

Tämä pätee myös tapaturmiin, eli voiko kulloinkin kyseessä oleva vammamekanismi aiheuttaa vakuutetulla todettua vammaa, esimerkiksi onko kaatuminen voinut aiheuttaa käden murtuman ja niin edelleen. Syy-yhteys on siis aina selvitettävä vakuutustapahtuman oleessa kyseessä, ilman sitä ei vakuutustapahtumaa voida käsitellä, siksi siis syy-yhteys on niin tärkeä ja siksi siitä puhutaan niin paljon.

Lääketieteellisesti syy-yhteys tarkoittaa seuraavaa: Syy-yhteyden arviointiin käytetään muiden mahdollisten syytekijöiden poissulkemista lääketieteellisellä tutkimuksella, apuna käytetään olemassa olevaa lääketieteellistä tutkimustietoa sekä kokemusperäistä tietämystä vammojen ja sairauksien syntymekanismista. Tämä lyhykäidyydessään siitä mitä tarkoittaa lääketieteellinen syy-yhteyden arviointi.

Oikeus tulkitsee syy-yhteyden seuraavasti: Lääketieteellisesti todennäköinen syy-yhteyden vaatimus on näytetty toteen, jos vahingonkärsijän oireille ei voida asiassa esitetyn näytön perusteella osoittaa mitään muuta todennäköisempää syytä. 

Näin siis muodostuu syy-yhteys niin tukimuksellisesti, lääketieteellisesti kuin oikeuden tulkintamnakin.

Syy-yhteyden varjopuoli.

Koska syy-yhteys on määräävä telkijä vakuutustapahtumassa ja sen olemassa olo oikeuttaa niin vahingonkorvauksiin kuin pahimmillaan työkyvyttömyyteen, tämän takia myös vakuutusyhtiöt ja työeläkeyhtiöt ovat hanakasti tarttuneet tähän ja systemaattisesti ryhtyneet eväämään syy-yhteyttä, muun moassa väittämällä, että lääketiede ei ole eksakti tiede ja oireiden tai vammojen syynä saattaa olla jokin muu syy. Asia on sinänsä hupaisa koska he itse pyytävät lääketieteellistä asiantuntijalausuntoa syy-yhteyden kumoamiseen Tampereen suunnalta, vaikka samaan hengenvetoon väittävät ettei kyseinen tiede ole eksaktia.

Vakuutusyhtiöt kuten ei työeläkeyhtiöt ryhdy yleensä kumoamaan lääketieteellistä näyttöä vammoista tai sairaudesta, vaan he kyseenalastavat syy-yhteyden, eli heidän mukaansa henkilöllä on nämä vammat tai sairaudet, mutta ne eivät johdu tapaturmasta tai työoloista. Tämä johtuu siitä, että mikäli he kiistäisivät vammat tai sairaudet niin heidän näyttövelvoite kasvaisi merkittävästi, siksi syy-yhteyden kumoaminen on heistä helpompaa.

On totta että niin vakuutusyhtiöillä kuin työeläkeyhtiöillä ei ole mitään taloudellista riskiä kieltää systemaattisesti syy-yhteys, koska vammautuneen tai sairastuneen ihmisen on omalla kustannuksellaan pystyttävä kumoamaan tämä syy-yhteyden evääminen. Vakuutusyhtiöt ja työeläkeyhtiöt luottavat siihen, että vammautunut tai sairastunut ei uskalla ottaa niin suurta taloudellista riskiä ja viedä asiaa käräjäoikeuden käsiteltäväksi ja koska vain murto-osa näistä vakuutusyhtiöiden ja työeläkeyhtiöiden kiistämistä syy-yhteys riidoista päätyy vakuutetun hyväksi ilman oikeudenkäsittelyä, niin voidaan sanoa että nämä yhtiöt käyttävät häikäilettömästoi vammautuneen tai sairastuneen ihmisen taloudellista tilannetta hyväkseen.

Tämä syy-yhteyden evääminen perustuu lähtökohtaisesti siihen, että oireet tai vammat johtuvat jostain muusta tapahtumasta tai sairaudesta kuin itse tapaturmasta. Yleensä aivovammojen yhteydessä tulevasta niskan retkahdusvammasta ja sen oireet kumotaan toteamalla, että vamma on jo parantunut ja muutokset niskarangassa johtuu iän mukaisesta rappeutumasta, toisin sanoen myönnetään vamma mutta kiistetään syy-yhteys. Tätä tapahtuu vaikka kyseessä olisi alle kolmekymmentä vuotias ihminen. Voikin kysyä miten on mahdollista että parhaassa työiässä oleva ihminen on luustoltaan niin rappeutunut ettei kykene tekemään työtään?

Myös muut vammat, kuten aivovamma myönnetään mutta syy-yhteys itse tapaturmaan kiistetään. Yleensä syytä haetaan vammautuneen sairaushistoriasta ja pienikin maininta pyörällä kaatumisesta tai jostain muusta vastaavasta antaa vakuutusyhtiöille ja työeläkeyhtiöille aseen vammautunutta vastaan, vaikka vamman synty olisi lääketieteellisesti epätodennäköisempää kuin itse tapaturman seurauksena syntynyt, niin siitä huolimatta tähän sairaushistorian asiaan vakuutusyhtiöt ja työeläkeyhtiöt tarrautuvat. 

Koska syy-yhteys on kaiken keskiössä, on tärkeää että vammautunut tai sairastunut pystyy kiistattomasti todistamaan vamman tai sairauden yhteyden tapaturmaan. Täytyy muistaa että uudistetun työtapaturma- ja ammattilautilain mukaan vakuutusyhtiöiden asiantuntijalääkärit ovat valavelvollisia, eli heidän tulee valan velvoittaman todistaa antamansa asiantuntijalausunto oikeaksi, mikäli asiaa käsitellään oikeudessä. Tämä koskee myös vakuutusyhtiöiden tilaamia lausuntoja mitä yleensä Tampereella tehtaillaan.

Mikäli vammautunut tai sairastunut uskaltaa ottaa taloudellisen riskin ja viedä vakuutusriita oikeuteen sitten vaikka vain syy-yhteyden osalta, niin hänen mahdollisuutensa voittaa on todennäköisesti suurempi, kuin että asiaa käsitellään muutoksenhakuelimessä ja Vakuutusoikeudessa.

Nico Ojala

Peli jota pelataan.

 Nappuloina laudalla.

Maailma on täynnä hienoja pelejä ja lautapelit kuten Afrikantähti joka on varsin lähellä allekirjoittaneen sydäntä. Peleissä saa taittaa matkaa hellehatussa ja juoda leilinsä tyhjäksi etsiessä sitä kuuluisaa tähteä. Matkalla on syytä varoa rosvoja, jotka ovat valmiita tyhjentämään kulkijan taskut. Upeaa ajanvietettä ja kuvitteellista seikkailua pienen ihmisen iltaan, valitettavasti myös tosielämän pelilauta jossa vammautuneita käytetään nappulana on meille tuttua ja siinä upea ajanviete on todella kaukana sekä palkinnot suorastaan täysin saavuttamattomissa.

Ihmisen joutuessa onnettemuuteen tai tapaturmaan aloittavat vakuutusyhtiöt ja työeläkeyhtiöt oman pelinsä missä sudenkuoppia on riittämättömiin ja hevosenkengät postettu laudalta myöskään vapaudu vankilasta kortteja ei tunnu saavan mistään. Tuntuu että pelilauta on tarkoitettu vain yhden osapuolen eduksi ja kanssapelaajat jäävät vastustajan armoille ja ohjailtaviksi, edes hyvä tuuri ei välttämättä auta tässä pelissä.

On myös selvää, että vastustaja ohjaa omaa peliään juuri niin kuin haluaa eikä totuuden henkeä ole läsnä tässä pelissä. Peliä voi kuitenkin tasapuolistaa jos tietää vastustajan peliliikkeet valmiiksi eikä sorru valmiisiin askelmerkkeihin. Vastustajan pelitapaan kuuluu kertoa mitä mitä sinun tulee tehdä ja mihin mennä, vaikka tätä ei pelin säännöissä ole edes mainittuna. Siksi on tärkeää tietää mihin peliin ryhtyy ja mitkä ovat todelliset säännöt eikä vain anna vastustajan ohjailla tahtonsa mukaan.

Pelin suunnan määrää vakuutuksen nimi, eli onko vahinko tai tapaturma lakisääteisen vakuutuksen alainen vai onko kyseessä vapaaehtoinen vakuutus. Tämä koskee periaatteessa kaikkia vakuutustapahtumia ja peli määräytyy juuri näiden mukaan, vaikka vastustaja ei tätä sinulle halua kertoa.  Mitkä ovat sitten lakisääteisiä ja mitkä vapaaehtoisia vakuutuksia, niin siitä seuraavaksi. Avaan myös lisää tätä termistöä joka tuntuu olevan vieras hyvin monelle ja joskus jopa lakia tuntevalle oikeusavustajalle.

Eli vakuutuksia on käytännössä kahdenlaisia, on lakisääteisiä ja sitten on vapaaehtoisia. Termit kertovat jo paljon näiden vakuutusten luonteesta. Lakisääteinen on lain vaatima  kun taas vapaaehtoinen on omavalintainen vakuutus. Vapaaehtoista vakuutusta voidaan käyttää myös lakisääteisen vakuutuksen lisänä kuten esimerkiksi lakisääteisen liikennevakuutuksen päälle otettavalla kaskolla joka on puolestaa vapaaehtoinen vakuutus. Lakisääteiset ja vapaaehtoiset vakuutukset ovat tarḱoitettuja niin kuluttajalle kuin yrittäjille.

Mitä lakisääteisiä vakuutuksia sitten on? Niitä on edellä mainittu liikennevakuutus, joka on pakollinen kaikkiin moottoriajoneuvoihin jotka ovat rekisteröity tieliikennekäyttöön. Yrityksille tarkoitettu lakisääteinen tapaturmavakuutus, mikäli yrittäjällä on työntekijöitä. Nyt pitää kuitenkin muistaa että lakisääteinen tapaturmavakuutus ei kata itse yrittäjää mikäli hän on yhsityinen elinkeinon harjoittaja, kuten toiminimi, avoimen yhtiön yhtiömies tai kommandiittiyhtiön vastuunalainen yhtiömies eli periaatteessa kaikki jotka eivät ole työsuhteessa omaan yritykseensä. Lisäksi lakisääteisiä vakuutuksia on lakisääteinen potilasturvavakuutus joka on käytössä esimerkiksi lääkärlasemilla, apteekeissa ja esimerkiksi fysioterapeuteilla.

Vapaaehtoisia vakuutuksia puolestaan on esimerkiksi kasko, täysajan vapaaehtoinen tapaturmavakuutus, yrittäjän vapaaehtoinen tapaturmavakuutus. kotivakuutus. Vapaaehtoisilla vakuutuksilla ostetaan turvaa omaisuutta ja vakuutuksen ottajaa kohtaan. Lähtökohtaisesti ero näiden vakuutusten osalla on se että lakisääteinen vakuutus kattaa toiselle osapuolella tai työntekijälle tapahtuvan vahingon ja vapaaehtoinen kattaa sen ottajalle sattuneen vahingon ja mahdolliset oikeudenkäyntikulut tiettyyn rajaan saakka.

Nyt tullaan sitten siihen mitä peliä jossa pelaava vastustaja ei kerro sinulle kaikkea siinä kohtaa kun peli alkaa, eli sen mitä oikeuksia sinulla on ja mihin voit niitä käyttää. Pelin kulku riippuu nyt siitä mikä vakuutus on kyseessä, jos peliä pelataan lakisääteisen vakuutuksen säännöillä, silloin vastustaja määrää mihin sinun pitää mennä sekä mihin voit valittaa. Esimerkiksi vakuutusyhtiö voi määrätä vammautuneen ihmisen tutkimuksiin haluamaansa paikkaan eikä vammautunut voi tästä kieltäytyä, myöskin vakuutusyhtiön tekemän päätöksen tyytymätömän ainoa vaihtoehto on hakea muutosta ensin muutoksenhakulautakunnasta ja lopuksi mahdollisesti Vakuutusoikeudesta. Eli vastustaja on jo päättänyt voittajan ja vain sattuma saattaa muuttaa pelin kulkua.

Vapaaehtoisen vakuutuksen osalta täytyy todeta, että yrittäjän vapaaehtoinen tapaturmavakuutus poikkeaan täysajan vapaaehtoisesta tapaturmavakuutuksesta siten, että yrittäjän vakuutukseen, vaikka se vapaaehtoinen onkin niin siihen sovelletaan työtapaturma- ja ammattitautulakia, eli juuri samaa mitä sovelletaan lakisääteisiin vakuutuksiin. Yhtä kaikki, täysajan vapaaehtoinen tapaturmavakuutus ja yrittäjän vapaaehtoinen tapaturmavakuutus on kahden osapuolen tekemä sopimus ja syntyneessä riita-asiassa asiakas voi viedä asian esimerkiksi käräjäoikeuteen ratkaistavaksi. Tästä lisää STM: sivulta

Ja tämä on juuri se minkä vakuutusyhtiöt jättävät sanomatta, he miellellään myyvät yrittäjälle juurikin tätä yrittäjän vapaaehtoista tapaturmavakuutusta, mutta jättävät kertomatta, että todellisuudessa hän on ostamassa lakisääteisen ehdoilla toimivaa vapaaehtoista vakuutusta. Mitä eroa on sitten näillä kahdelle vapaaehtoisella vakuutuksella? Täysajan vapaaehtoinen tapaturmavakuutus korvaa esimerkiksi hoitokulut tiettyyn Euromäärään asti, kuntoutuksen, mahdolliset lääkekulut. Korvattavia ovat myös omaisuus ja esinevahingot sekä haittaraha pysyvästä haitasta tai pahimmassa tapauksessa korvaus kuolemantapauksesta.

Yrittäjän vapaaehtoinen tapaturmavakuutus korvaa täsmälleen samat kuin edellinenkin, mutta siinä on lisänä ansionmenetyskorvaus, tapaturmaeläke ja perhe-eläke mikäli yrittäjällä on eläkelain mukainen YEL-vakuutus. Mutta muistutan edelleen että tähän vakuutukseen sovelletaan siis työtapaturma- ja ammattitautilakia. Tämä myös tarkoittaa sitä, että vakuutusyhtiö voi määrätä vakuutetun itse katsomaansa paikkaan tutkimuksiin eikä vakuutettu voi tästä kieltäytyä.

Sitten täytyy muistuttaa, että vakuutuksia ei voi kuitenkaan käyttää päällekkäin, eli esimerkiksi liikennevahingoissa kasko ei korvaa henkilövahinkoja, tai työntekijän täysajantapaturmavakuutus ei korvaa työaikana sattunutta vahinkoa jos työntekijä on vakuutettu työnantajan toimesta. Tämä siis koskee periaatteessa vain yrittäjiä tai vapaa-ajalla sattuneita vahinkoja.

Missä ja miten riita-asioita käsitellään.

Kun vahinko sattuu ja ihminen tai omaisuus on vakuutettu tämän olettamuksen johdosta, niin alkaa vakuutuksen ja siihen kuuluvien korvausten puntarointi. Ensi tietenkin tehdään vahinkoilmoitus, sen jälkeen toimitetaan tarvittavat todisteet tai lääkärinlausunnot. Tämän enempää vakuutuksen ottaja ei voi tässä kohtaa tehdä ja nyt vastuu siirtyy siis vakuutusyhtiölle joka tekee omat päätelmänsä joko syntyneestä vammasta tai vaikka menetetystä omaisuudesta.

Kaikki tämä pohjautuu ensisijaisesti syy-yhteyteen ja mitä syy-yhteys loppujen lupoksi tarkoittaa? Helpoimmillaan syy-yhteys tarkoittaa esimerkiksi myrskyvahinkoa jossa puu kaatuu talon päälle ja aiheuttaa aiheuttaen vahinkoa, tämä kuuluu vakuutuksen korvattaviin vahinkoihin ja voisikin sanoa että juuri omaisuusvahingot ovat syy-yhteydeltään niitä helpoimpia, sitten on henkilövahingot joissa puolestaan syy-yhteys ja sen toteaminen on huomattavasti haasteellisempaa, siinä täytyy ottaa huomioon vakuutetun sairaushistoria, aikaisemmat tapaturmat ja mahdolliset sairaudet. näin lyhykäisyydessään

Tätä myös vakuutusyhtiöt käyttävät hyväkseen evätessään syy-yhteyden. On kuitenkin muistettava että vakiintunut käytäntö edellyttää lääketieteellistä todennäköisyyttä syy-yhteyden ja henkilövahinkojen välillä, tämä tarkoittaa sitä että syy-yhteys on näytetty toteen, kun oireille tai vammoille ei voida asiassa esitetyn perusteella näyttää muuta todennäköisempää syytä ja koska nykyään vakuutusyhtiöiden asiantuntijalääkärit joutuvat allekirjoittamaan asintuntilausuntonsa noudattaen terveydenhuoltoa koskevia muotovaatimuksia noudattaen, eli he ovat myös valavelvollisia oikeudessa.

Koska vakuutuksia on kahta erillaista, eli lakisääteistä ja sitten on vapaaehtoista, sekä tämä kolmas kummallisuus eli vapaaehtoinen yrittäjän tapaturmavakuutus, joka siis todellisuudessa on lakisääteinen mutta saat ostaa jos haluat. Tämä myös tarkoittaa että näitä vakuutuksia käsitellään eri tavalla ja niistä saatujen päätösten riitauttaminen kulkee eri reittejä.

Lakisääteisen vakuutuksen valitusprosessi kulkee ensin oikaisupyynnön kautta muutoksenhakulautakintaan ja sieltä mahdollisesti vakuutusoikeuteen, tästä matka jatkuu mahdollisen valitusluvan saannin myötä vielä Korkeimpaan oikeuteen, eli matka on pitkä niin ajallisesti kuin henkisestikkin. 

Vapaaehtoiset vakuutukset, siis tässä tapauksessa täysajan vapaaehtoinen tapaturmavakuutus sekä yrittäjän vapaaehtoista tapaturmavakuutusta. Näiden reitti kulkee aluksi saman matkan kuin lakisääteinenkin, mutta oikasupyynnön jälkeen vakuutettu voi viedä vakuutusriidan suoraan käräjäoikeuden ratkaistavaksi kaikilta osin ja tällä tarkoitan myös siis syy-yhteyttä ja itse vahingonkorvausta myöten. Tämä perustuu Sosiaali- ja terveysministeriön ohjeeseen, jossa todetaan yksiselitteisesti että vakuutuksen ottaja ja vakuutusyhtiön erimielisyydet korvauksista ja muista vakuutussopimuksen erimielisyyksistä ratkaistaan käräjäoikeudessa.

Koska yrittäjän vapaaehtoinen tapaturmavakuutus on myös vapaaehtoinen samalla tapaa kuin vapaaehtoinen täysajan tapaturmavakuutus ja vaikkakin tätä vakuutusta sovelletaan lakisääteiseen työtapaturma- ja ammattitautilakiin niin siitä huolimatta vakuutuksen ottaja voi viedä asian käräoikeuden ratkaistavaksi.

Nyt päästään sitten siihen mistä ei usein puhuta, eli lakisääteisen vakuutuksen syy-yhteyden käsittely oikeudessa, eli myös lakisääteisen vakuutuksen voi viedä käräjäoikeuteen mutta vain syy-yhteyden osalta ja tämä tarkoittaa sitä että oikeudessa ei oteta kantaa korvauskäsittelyyn vaan ainoastaan syy-yhteyteen. Koska syy-yhteys on yksi merkittävimpiä kriteerejä itse vakuutustapahtumassa ja oikeuden antamat päätökset ovat lainvoimaisia, mikäli niihin ei myönnetä valituslupaa tai jos toinen osapuoli ei valita päätöksestä. Syy-yhteys myös on yksi merkittävä kriteeri työkyvyttömyyttä määriteltäessä, eli mikäli oikeus toteaa syy-yhteyden vamman ja vahinkotapahtuman välillä, antaa se huomattavasti paremmat lähtökohdat korvauskäsittelylle.

Periaatteessa vakuutusyhtiöt jotka ovat saaneet langettavan lainvoimaisen päätöksen syy-yhteydestä, niin heidän tulisi sitä myös noudattaa, mutta valitettavasti näin ei aina tapahdu vaan vakuutusyhtiö saattaa itse valittaa asiasta muutoksenhakulautakuntaan ja hakea sitä kautta asiaan muutosta, vaikka todellisuudessa muutoksenhakulautakunnalla ei ole edes oikeudellista valtaa muuttaa oikeuden tekemää lainvoimaista päätöstä.

Kaiken kaikkiaan, jos ihminen ryhtyy yrittäjäksi niin suosittelen ottamaan oikeasti vapaaehtoisen vakuutuksen joko siis täysajan vapaaehtoisen tapaturmavakuutuksen johon ei sisälly ansionmenetyskorvausta ja joka on sieman kevyempi riita-asioissa, tai yrittäjän vapaaehtoisen tapaturmavakuutuksen johon siis sisältyy ansionmenetyskorvaus, mutta on myös hieman raskaampi riita-asioissa, mutta on hyvä muistaa, että jos ihminen vammautuu ja joutuu työkyvyttömyyseläkkeelle, niin ilman ansionmenetyskorvaustakin pystyy tulemaan toimeen ja ainahan sitä voi pienen määrän työtä tehdä eläkkeelläkin.

Kirjoitan seuraavaan blogiini lisää tuosta syy-yhteydestä ja sen merkityksestä koko korvauskäsittelyn aikana. 

Nico Ojala

Puhumattomuutta seksistä.

 Oire jota häpeämme.

Seksuaalisuus ja seksuaalisuudesta puhuminen tuntuu jäävän todella vähälle huomiolle, silloin kun puhutaan vammautumisesta tai sairastumisesta. Seksuaalisuus on kuitenkin meidän kaikkien oikeus, oikeus saada tuntea ja oikeus saada puhua seksuaalisuudesta. Valitettavan usein käy kuitenkin niin että asiasta on vaikea puhua, edes silloin kun vastassa on terveydenhuollon ammattilainen, mutta myös terveydenhuollon ammattilaiset jättävät toistavasti kysymättä vammautuneelta tai sairastuneelta hänen mahdollisesta seksuaalisuudesta ja sen toimivuudesta myös mahdollisista ongelmista vaijetaan turhan usein. Myös lääkityksen mahdollisuudesta tuntuu olevan vaikea puhua, varsinkaan kun esimerkiksi lääkäri ei siitä osaa kysyä jos asiaa ei esille nosteta. On myös usein niin että vammautuneen tai sairastuneen on vaikea puhua asiasta, joko häpeän takia tai ihan vain uskaltamattomuuden johdosta, asia olisi kuitenkin tärkeä nostaa esille varsinkin jos vammautuminen tai sairastumisen on tuonut haasteita seksuaalisuuteen.

Vammautuminen tai sairastuminen ja sen johdosta mahdollisteti tuleva psykiatrinen oire, kuten masennus on aivan normaalia. Nämä ovat omiaan heikentämään seksuaalisuutta ainakin alkuvaiheessa, myös useat lääkkeet vaikuttavat seksuaalisuuteen sitä heikentäen. Onneksi nämä ovat ohimeneviä oireita ja tilanteen pitäisi palautua lähes normaaliksi aikanaan, mutta näin ei kuitenkaan aina tapahdu ja silloin asiasta pitäisi pystyä puhumaan niin kumppanin, kuin lääkärinkin kanssa. Ongelman kanssa ei tulisi jäädä yksin, eikä varsinkaan kuvitella että tämä nyt vain kuuluu tähän.

Seksuaalisuus on iso osa elämää ja sen puuttuminen vaikuttaa myös ihmiseen henkisesti. Seksuaalisuuden puuttuminen esimerkiksi parisuhteessa saattaa aiheuttaa merkittäviä ongelmia suhteeseen ja pahimmassa tapauksessa syyttelyä puolin ja toisin, siksi asiasta on tärkeää puhua kumppanin kanssa. Mikäli vamma tai sairaus on jostain syystä vienyt kyvyn seksuaalisuuteen, niin esimerkiksi lääkäriltä ja seksuaalisuusneuvojalta saa hyviä vinkkejä saatavilla olevista apuvälineistä. Näitä kannattaa ainakin kokeilla, eikä missään nimessä vain tyytyä tilanteeseen, koska se ei olevammautuneen tai sairastuneen kuin ei myöskään kumppanin etu.

Miksi sitten seksuaalisuuden muutoksista tai sen kyvyttömyydestä on niin vaikea puhua kumppanin tai lääkärin kanssa? Usein ollaan valmiita keksimään kaiken maailman verukkeita tai muita valkoisia valheita, ennen kuin oltaisiin valmiita kertomaan totuutta. Seksuaalisuus on epäilemättä yksi ihmisen suurimmista henkilökohtaisesta asiasta ja siitä puhuminen ei kuulu mielestämme kenellekkään, tämä on varmasti aikoinaan tatuoitu meidän geeneihin, mutta tästä huolimatta olemme hyvin kiinnostuneita muiden seksuaalisuudesta ja valmiita puhumaan niistä välillä kovaankin ääneen.

Mikäli ihminen ymmärtäisi tämän asian tärkeyden ja sen että ongelmaan on olemassa niin lääkkeitä kuin apuvälineitä, tällöin asiasta olisi varmasti helpompaa puhua. Myöskin seksuaalisuuden ylläpitämiseen tarkoitetut apuvälineet ovat hyvin vieraita ja tämä on omiaan lisäämään puhumattomuutta. Mikäli näitä apuvälineitä olisi näytillä tai niistä puhuttaisiin avoimmin, niin uskon että tämä rohkaisisi ihmisiä ottamaan ongelmansa esille helpommin ja apuvälineen käyttö olisi varmasti jollakin tapaa helpompaa.

On sinänsä omituista, että lääkkeet joiden tarkoitus on parantaa kykyä toteuttaa seksuaalisuuttaan ovat puheissamme ihan arkipäivää, joskus jopa ylpeyden aiheena, mutta apuvälineet halutaan pitää piilossa eikä niistä kehdata puhua. Tuntuu jopa että jos ihminen tarvitsee jotain apuvälinettä seksuaalisuuden parantamiseen niin se on ennemmin jopa häpeällistä kuin ratkaisu ongelmaan.

Miksi apuvälinevuokraamo ei huomio seksuaalisuusongelmia?

Kuten tuossa edellisessä artikkelissa kirjoitin saatavilla olevista seksuaalisuuden ylläpitämiseen tarkoitetuista apuvälineistä, näiden apuvälineiden tarkoitus on parantaa vammautuneen tai sairastuneen elämänlaatua, sekä kykyä toteuttaa seksuaalisuuttaan. On kuitenkin todettava, että valitettavasti näitä apuvälineitä ei saa lainkaan sairaanhoitopiirin tai hyvinvointialueen apuvälinevuokraamosta vaan niiden hankinta jää valitettavasti vammautuneen tai sairastuneen itse kustannettavaksi. Lääkäri voi antaa neuvoja ja lääkitystä mutta itse apuväli pitää siis itse hankkia.

Missä näitä apuvälineitä sitten myydään? Tässä tuleekin sitten joillekkin iso kynnys yleensä edes päästä tutustumaan apuvälineeseen, eli apuvälineitä myydään erotiikkaliikkeissä, netistä tilaamalla myös jotkin apteekit myyvät kyseisiä apuvälineitä, mutta siis pääasiassa näiden myynti on lähinnä erotiikkaliikkeiden varassa. 

On mielestäli täysin käsittämätöntä että ihmisen yksi tärkeimmistä ja henkilökohtaisimmista oikeuksista, eli seksuaalisuus ja sen toimivuus apuvälineiden avulla on maamme erotiikkaliikkeiden varassa ja vieläpä siten, että asiakkaan tulee itse omalla kustannuksella ne myös hankkia. Tässä epäkohdassa on tiukan keskustelun paikka, niin potilasjärjestöjen kuin hyvinvointialueiden välillä. Ei voida olettaa, että ihminen joka vammautuu tai sairastuu siten että tarvitsee seksuaalisuuden toteuttamiseen apuvälineitä joutuu ne myös itse hankkimaan sekä maksamaan. 

Kyseisiä apuvälineitä ei välttämättä tarvitse siirtää maassamme sijaitseviin apuvälinevuokraamoihin ja yhtenä ratkaisuna ehdotankin, että hoitava lääkäri voisi tehdä maksusitoomuksen jolla asiakas itse käy tarvitsemansa apuvälineen hankkimassa. Koska kyseinen apuvälinen on sen tapainen laite, että sen palauttaminen ja puhdistaminen ei ole missään määrin mielekästä eikä varmasti hygieenistäkään, niin voisi ajatella että asiakas itse maksaa pienen omavastuuosuuden apuvälineen hinnasta ja hyvinvointialue loput, näin asiakkaan ostama apuvälinen olisi hänen oma eikä sen palautuksesta syntyviä kustannuksia syntyisi.

Loppujen lopuksi seksuaalisuus ja sen toteuttaminen on ihmisoikeus ja näin myös maamme terveydenhuollon tulisi sitä tukea kaikin mahdollisin keinoin, ennen kaikkea ihmisten tulisi pystyä puhumaan ongelmistaan ja näin saada niihin myös apua. Olkaa rohkeita ja puhukaa asiasta niin kumppanin kuin lääkärin kanssa, yksin ei saa jäädä ongelmien kanssa eikä ongelmia saa peitellä, se ei aiheuta kuin harmia ja lisää ongelmia. 

Nico Ojala

Sisällöntuottajan vastuuvapaus.

 Toivottavaa muutosta etsimässä.

Olen pitkään harrastanut valokuvaamista ja kirjoittamista, eli voisin kutsua itseäni sisällöntuottajaksi. Tästä sisällöntuottajasta päästäänkin sujuvasti asiaan johon törmäsin tutustuessani erään kuvataiteilijan töihin, mikä näissä kuvissa yllätti, ole se että kuviin oli liitetty sisältövaroitus, kuten saattaa aiheuttaa ahdistusta ja niin edelleen. tästä intoutuneena halusin ottaa selvää mikä ja miksi tämä sisältövaroitus on tullut ja ketä varten se on laitettu sinänsä erittäin taidokkaasti otettuihin kuviin.

Asiaa tutkiessani, törmäsin ensiksi Kallion ilmaisutaidon lukion artikkeliin, jossa opiskelijat ovat ryhtyneet lisäämään sisältövaroituksia omiin töihinsä, jotta muiden opiskelijoiden olisi helpompaa käsitellä kulloinkin esitettävää teosta tai näytelmää. Erityisesti vanhat klassikot ovat joutuneet ison luupin alle ja näistä tehdyt esitykset suorastaan vilisevät eri sisältövaroituksia.

Toki Kallion ilmaisutaidon lukio ei ole ainoa paikka jossa valukuviin tai näytelmiin lisätään sisältövaroituksia, tämä trendi on ollut käytössä jo jokusen vuoden yhdysvallossa ja varsinkin siellä sijaitsevissa oppilaitoksissa, myös jotkin näytteilleasettajat eri ateljeissa ja muissa näyttelytiloissa ovat ottaneet sisältövaroitukset käyttöön selvittääkseen asiakkaille valmiiksi mitä he mahdollisesti tulevat kokemaan katsellessaan näyttelyä.

Koska sisältövaroitus on jollakin tapaa varoitus katsojalle ja sillä yritetään suojella tai paremminkin kertoa, että esimerkiksi valokuva jota hän katsoo saattaa järkyttää tai ahdistaa, niin mielestäni kyseistä tapaa voisi käyttää myös vakuutusyhtiöiden lausunnoissa ja työeläkeyhtiöiden päätöksissä. Vakuutusyhtiöt ja työeläkeyhtiöt voisivat lisätä päätöksen yläreunaan valmiiksi sisältövaroitukset kuten, päätös jota luette, saattaa ahdistaa sekä aiheuttaa vihan tunnetta. Päätös perustuu kuvitteelliseen aineistoon, eikä sen tekemiseen ole käytetty eläinkokeita.

Mikäli kyseinen sisältövaroirus olisi jo valmiina lausunnon yläreunassa niin lukija tietäisi, että jälleen tuhannen kerran hän sai hylyn yhtiöltä. Nykyinen tapa joka ei sisällä sisältövaroituksia vain kuluttaa vammautuneen tai sairastuneen aikaa, kun hän joutuu lukemaan tuota  vakuutusyhtiöiden satuja kuvitteellisista sairauksista tai vääränlaisista tyynystä johtuvista aivovammoista.

Pieni pala historiaa.

Suomen vakuutus- ja työeläkeyhtiöiden vakuutuslääkärijärjestelmä sekä näihin liitoksissa olevat muutoksenhakulautakunnat että Vakuutusoikeus ovat aivan ainutlaatuisia Euroopassa, missään muualla ei ole samallaista järjestelmää. Toki kaikilla mailla on oma vakuutusmallinsa, mutta heidän toiminta on avointa ja perustuu kansainväliseen lakiin, mutta ei meillä. Meidän järjestelmä on jotain ihan muuta kuin usein puhutuilla verrokkimailla, mutta miten Suomi on saanut luotua kyseisen järjestelmän joka kaikkiaan pohjautuu suljettuun päätöksentekoon ja mitä tämä suljettu päätöksenteko on?

Jos lähdetään liikkeelle tuosta suljetusta päätöksenteosta, niin sillä tarkoitan vakuutuslääkärin roolia koko vakuutusprosessin aikana, vakuutusyhtiön käyttämä asiantuntijalääkäri, kuten heitä kutsutaan on vakuutusyhtiön palkkalistolla ja saattaa samaan aikaan toimia lääkärinä vakuutusyhtiön omistamassa terveydenhuoltoalan yrityksessä, eli hänen palkanmaksaja on molemmissa tehtävissä sama. Muutoksenhakulautakuntien vakuutuslääkärijäsenenä istuu pahimmillaan saman vakuutusyhtiön edustaja jonka päätökseen muutosta haetaan. Mikä asiasta tekee todella erikoista on se, että pahimmillaan sama vakuutuslääkäri saattaa olla Vakuutusoikeudessa vakuutusyhtiön omistaman yksityisen terveydenhuoltoyrityksen edustajana, antamassa asiantuntijalausuntoa jopa omaa lausuntoaan koskevassa asiassa.

Vakuutusyhtiön käyttämät lääkäriasemat, eli ne joihin vakuutusyhtiö ohjaa vammautuneen tai sairastuneen ovat käytönnössä vakuutusyhtiön omistamia ja juuri samoja joissa heidän omat vakuutuslääkärit työskentelevät siviiliammatissa. Toisin sanoen, kun vammautunut tai sairastunut lähetetään vakuutusyhtiön toimesta tutkimuksiin johonkin sairaalaan, niin käytännössä hänestä tehdään jo silloin vakuutusyhtiölle myönteinen lausunto. Se mikä tätä ongelmaa pahentaa on juurikin lakiin kirjattu pykälä, joka antaa vakuutusyhtiölle oikeuden määrätä sen hoitolaitoksen jonka he katsovat parhaakseen kulloisessakin tilanteessa, tämä laki on voimassa kaikissa lakisääteisissä vakuutuksissa, mutta ei kuitenkaan vapaaehtoisessa vakuutuksessa.

Eli vakuutuslääkärijärjestelmä toimii todellisuudessa hyvin pienellä ja sulketulla piirillä ja vieläpä lain tuoman turvan mukaan. 

Miten sitten tämä koko vakuutus- ja työeläkeyhtiöiden valta saatiin näin suureksi, että edes Eduskinta ei siihen halua puuttua. Kaikki alkoi 90 luvun laman aikana, jolloin niin sanotut ostakapankit tekivät salaisen sopimuksen Suomen valtion kanssa ja ostivat ongelmissa olevat pankkitoiminnat, tämä sopimus on nimeltään SSP- Sopimus joka julistettiin 100 vuodeksi salaiseksi, sopimusta on säilytetty Presidentti Koiviston kassakaapissa ja sitä on useasti pyydetty julkiseksi, mutta turhaan.

Nämä ostajapankit ovat tänä päivänä vakuutus- ja työeläkeyhtiöitä jolle siis eduskunta ei voi tehdä mitään tuon salaisen sopimuksen turvin. Seuraava käännekohta tässä saagassa oli vuoden 2014, jolloin silloinen Pääministeri Kokoomuksen Stubb yhdessä hallituksen kanssa antoi esityksen uudesta työtapaturma- ja ammattitautilaista, uudessa laissa vakuutuslääkäreille annettiin vapaus kirjata lausuntonsa ilman terveydenhuotohenkilöstön muotovaatimuksia. 

Vakuutus- ja työeläkeuhtiöt ovat olleet suurimpien rahoittajien joukossa yhdessä etujärjestöjen kanssa kun vaaliraa on jaettu, on varmasti syytä ja aiheellista kysyä onko tällä rahalla myös ostettu omaa etua?

Suomen liittyessä Euroopan unioniin, Suomi neuvotteli itselleen vapauden käyttää kansallisia lakisääteistä vakuutusta sekä Vakuutus, että muutoksenhakuelimiä. Näissä neuvotteluissa yhtenä painavana syynä oli Suomen tekemä ostajapankkien SSP-Sopimus.

Sittemmin Suomi on saanut lukuisia langettavia päätöksia Euroopan ihmisoikeuustuomioistuimesta, esimerkiksi Vakuutusoikeuden toiminnasta, mutta mihinkään muutoksiin ei silti olla ryhdytty.  Tämä johtuu niin tuosta sopimuksesta kuin vakuutus- ja työeläkeyhtiöiden antamasta vaalirahoituksesta.

Siinä pieni muistutus mistä meidän epäreilu ja ihmisarvoa loukkaava vakuutuslärjestelmä on lähtöisin, mikään ei muutu ennen kuin tuo sopimus julkaistaan ja kaikki vanhat edustajat ovat poistuneet areenalta.

Nico Ojala