Kulutettua aikaa etsimässä.
"Aika lentää kuin siivillä" On joskus joku itsensä viisaaksi tuntenut sanonot, en tiedä mitä kyseinen kaveri on nauttinut tai tehnyt kun aika hänen kellosta katosi. Itsellä se tuntuu matelevan, joskus jopa pysähtyvän vain kaivaakseen uurteita poskiin ja otsaan. Ainoa paikka josta kellon syövän ajan näkee on eteisen peili, aika on muuttanut kasvoja ja pienentänyt vaatteita. Aika vihmoo lunta ikkunaan ja eteiseen. Aika ei lennä, se takertuu jalkoihin ja tekee askeleen raskaaksi.
Olkoot tuo alku vaikka oodi ajalle ja sen kulumattomuudelle sekä kulumiselle. Siitä on aivan liian kauan kun viimeksi tänne blogiin kirjoitin, paljon on tapahtunut ja paljon on jäänyt tapahtumatta. On ollut toimikuntaa ja taustaryhmiä, on ollut ministereitä ja kansanedustajia, on ollu koulutuksia ja valmistumisia, on ollut luentoja ja kansalaisaloitteita, on ollut menetyksiä ja muistokirjoituksia, on ollut vakuutustaisteluita ja sovintoja, mutta ennen kaikkea on ollut kulutettua aikaa ja itsensä tutkimista, on oltu hukassa ja kuilun partaalla, on palattu takaisin ja pysytty pinnalla. Elämä on ottanut antamatta samalla mitalla takaisin. Aika on kulunut ja kuluttanut.
Siitä taitaa olla kaksi vuotta täyteen kun valmistuin Aivovammaliiton kokemustoimijaksi, tämän jälkeen olen ehtinyt pitämään yhden kokemustoimija luennon Porissa, kunnes korona sekoitti koko pakan ja luennot laitettiin jäihin. Toki olin mukana Oulun yliopiston tutkimuksessa joka keskittyi omaishoidon ongelmiin ja varsinkin tässä tapauksessa lasten omaishoitoon, tuo tutkimus käsittääkseni julkaistaan lähi vuosina jos ei jo ensi vuonna. Mitä muuta tähän aikaan on sitten mahtunut? Päälimmäisenä pintaan nousee hyvän ystäväni ja johtamani yhdistyksen perustajan poisnukkuminen, hänen mukanaan hävisi paljon kokemusta ja henkistä pääomaa ihmisten auttamisesta. Nuo raskkat ajat piirtyi myös paperille ja sai minut miettimään myös omaa aikaani, tästä syntyi yksi pohdinta elämästä ja sen kulusta. Tuon phdinnan nimeksi tuli "Yksinäisyys"
Yksinäisyyteen eksyneet
Yksinäisyys, mitä se on? Onko se tunne vai olotila? Onko se sa pakopaikka missä voi unohtaa kaiken ympärillä tapahtuvan ja kerätä voimia jatkaakseen jälleen matkaa? Onko se paikka johon eksyt löytämättä tietä pois, paikka jossa kuljet yli horisontin vain huomataksesi, että edessä siintävä maisema on maalatta kaikilla sinun peloilla.
Yksinäisyys, mitä se on? Onko se yksin pihalla leikkivä lapsi? Onko se viimeiset kolikot taskussa? Viimeiset kolikot jolla maksat ostoksesi, tietäen että seuraavaan eläkkeenmaksu päivään on vielä ylitse viikko? Onko se äiti joka jättää lääkkeensä ostamatta, jotta saisi hankittua lapselle ehjät housut? Onko se katkera pisata silmäkulmassa, jonka yrität huomaamatta pyyhkiä? Onko se vanhus joka makaa sängyssä laskien tunteja jolloin kodinhoitajan pitäisi tulla ja viedä hänet vessaan? Onko se kodinhoitaja joka turhaan yritti löytää sijaista itselleen lapsen sairastumisen takia. Kodinhoitaja joka valvoo koko yön miettien hoitamatta jäänyttä vanhusta. Tätäkö on yksinäisyys?
Yksinäisyys, mitä se on? Onko se alkava viikonloppu? Onko se avattu viinapullo? onko se nyrkinisku johon olet jo turtunut? Onko se toive, että lapset eivät kuullet lyönnistä lähtevää ääntä? Onko se kipu jota et voi huutaa, ettei naapurit kuulisi? Onko se aurinkolasit sateisena päivänä? Onko se valmiiksi pakattu laukku joka odottaa, että keräisit rohkeutta ja pakenisit? Onko se pelkoa, että joudut kertomaan totuuden lapsille? Tätäkö yksinäisyys on?
Yksinäisyys, mitä se on? Onko se tunturi, jonka päälle kiiperit vain kuullaksesi hiljaisuuden? Onko se hyttysen ääni, joka ei voi rikkoa hiljaisuutta? Onko se märät sukat, jotka kuivaat nuotiolla? Onko se paistettu kala, jonka hetki sitten kalastit? Onko se makuupussi jonka lämpöön nukahdat. Yksinäisyys mitä se on? Onko se kirkas tähtitaivat ja kajastava auringon nousu? Onko se kuukkeli jonka lauluun heräät? Onko se nokipannussa poreileva kahvin tuoksu? Tätäkö on yksinäisyys?
Yksinäisyys, mitä se on? Onko selviämisasemalta tuleva soitto? Onko se sosiaalitoimiston vuoronumeroautomaatti? Onko se ruoka-apu jono, jossa liimaat katseesi katuun? Onko se lapsi joka näki avatun viinapullon? Lapsi joka kuuli lyönnistä lähtevän äänen? Lapsi joka leikkii vesilammikossa? Äiti joka katsoo leikkivää lasta tummien aurinkolasien läpi ja miettii valmiiksi pakattua kassia? Tätäkö yksinäisyys on?
Yksinäisyys on mahdollisuus, yksinäisyys on uhka. Yksinäisyys on olotila, yksinäisyys on tunne. Yksinäisyys sairastuttaa ja yksinäisyys parantaa. Yksinäisyys tappaa, yksinäisyys pitää hengissä.Yksinäisyys on isäntä, yksinäisyys on renki. Yksinäisyys käskee, yksinäisyys kuuntelee. Yksinäisyys opastaa, yksinäisyys eksyttää. Yksinäisyys hukuttaa ja pitää pinnalla. Yksinäisyys on seuraus ja yksinäisyys on syy. Yksinäisyys on kaikkea ja kaikkialla. Yksinäisyys löytyy viinapullosta ja vuoronumerosta. Yksinäisyys löytyy tunturista ja kuukkelin laulusta.
Joskus yksinäisyyttä pitää etsiä, mennä mäkien ja kumpujen yli. Joskus yksinäisyys löytyy kotiovelta ja pakatusta laukusta. Yksinäisyys on siellä missä sinäkin, sinä valitset yksinäisyyden tai yksinäisyys valitsee sinut. Yksinäisyys on tarina jonka sinä kirjoitat.
Hyvää matkaa Heikki, missä ikinä kuljetkin.
On tässä ajassa toki tapahtunut hyviäkin asioita, kuten sovinto vakuutusyhtiön kanssa, purjehdusta ja myötäisiä tuulia. Aurinkoa ja kalastusta. Saaristolaselämää ja myrskyjä. Valitettavasti korona on sotkenut kaiken arkisen elämän aina kuntoutuksia myöten, mutta kaikkeen tottuu ja sopeutuu.
Olkoot tämä kirjoitus nyt avaus uudelle alulle ja blogini henkiin herättämiselle.
