Puhumattomuutta seksistä.

 Oire jota häpeämme.

Seksuaalisuus ja seksuaalisuudesta puhuminen tuntuu jäävän todella vähälle huomiolle, silloin kun puhutaan vammautumisesta tai sairastumisesta. Seksuaalisuus on kuitenkin meidän kaikkien oikeus, oikeus saada tuntea ja oikeus saada puhua seksuaalisuudesta. Valitettavan usein käy kuitenkin niin että asiasta on vaikea puhua, edes silloin kun vastassa on terveydenhuollon ammattilainen, mutta myös terveydenhuollon ammattilaiset jättävät toistavasti kysymättä vammautuneelta tai sairastuneelta hänen mahdollisesta seksuaalisuudesta ja sen toimivuudesta myös mahdollisista ongelmista vaijetaan turhan usein. Myös lääkityksen mahdollisuudesta tuntuu olevan vaikea puhua, varsinkaan kun esimerkiksi lääkäri ei siitä osaa kysyä jos asiaa ei esille nosteta. On myös usein niin että vammautuneen tai sairastuneen on vaikea puhua asiasta, joko häpeän takia tai ihan vain uskaltamattomuuden johdosta, asia olisi kuitenkin tärkeä nostaa esille varsinkin jos vammautuminen tai sairastumisen on tuonut haasteita seksuaalisuuteen.

Vammautuminen tai sairastuminen ja sen johdosta mahdollisteti tuleva psykiatrinen oire, kuten masennus on aivan normaalia. Nämä ovat omiaan heikentämään seksuaalisuutta ainakin alkuvaiheessa, myös useat lääkkeet vaikuttavat seksuaalisuuteen sitä heikentäen. Onneksi nämä ovat ohimeneviä oireita ja tilanteen pitäisi palautua lähes normaaliksi aikanaan, mutta näin ei kuitenkaan aina tapahdu ja silloin asiasta pitäisi pystyä puhumaan niin kumppanin, kuin lääkärinkin kanssa. Ongelman kanssa ei tulisi jäädä yksin, eikä varsinkaan kuvitella että tämä nyt vain kuuluu tähän.

Seksuaalisuus on iso osa elämää ja sen puuttuminen vaikuttaa myös ihmiseen henkisesti. Seksuaalisuuden puuttuminen esimerkiksi parisuhteessa saattaa aiheuttaa merkittäviä ongelmia suhteeseen ja pahimmassa tapauksessa syyttelyä puolin ja toisin, siksi asiasta on tärkeää puhua kumppanin kanssa. Mikäli vamma tai sairaus on jostain syystä vienyt kyvyn seksuaalisuuteen, niin esimerkiksi lääkäriltä ja seksuaalisuusneuvojalta saa hyviä vinkkejä saatavilla olevista apuvälineistä. Näitä kannattaa ainakin kokeilla, eikä missään nimessä vain tyytyä tilanteeseen, koska se ei olevammautuneen tai sairastuneen kuin ei myöskään kumppanin etu.

Miksi sitten seksuaalisuuden muutoksista tai sen kyvyttömyydestä on niin vaikea puhua kumppanin tai lääkärin kanssa? Usein ollaan valmiita keksimään kaiken maailman verukkeita tai muita valkoisia valheita, ennen kuin oltaisiin valmiita kertomaan totuutta. Seksuaalisuus on epäilemättä yksi ihmisen suurimmista henkilökohtaisesta asiasta ja siitä puhuminen ei kuulu mielestämme kenellekkään, tämä on varmasti aikoinaan tatuoitu meidän geeneihin, mutta tästä huolimatta olemme hyvin kiinnostuneita muiden seksuaalisuudesta ja valmiita puhumaan niistä välillä kovaankin ääneen.

Mikäli ihminen ymmärtäisi tämän asian tärkeyden ja sen että ongelmaan on olemassa niin lääkkeitä kuin apuvälineitä, tällöin asiasta olisi varmasti helpompaa puhua. Myöskin seksuaalisuuden ylläpitämiseen tarkoitetut apuvälineet ovat hyvin vieraita ja tämä on omiaan lisäämään puhumattomuutta. Mikäli näitä apuvälineitä olisi näytillä tai niistä puhuttaisiin avoimmin, niin uskon että tämä rohkaisisi ihmisiä ottamaan ongelmansa esille helpommin ja apuvälineen käyttö olisi varmasti jollakin tapaa helpompaa.

On sinänsä omituista, että lääkkeet joiden tarkoitus on parantaa kykyä toteuttaa seksuaalisuuttaan ovat puheissamme ihan arkipäivää, joskus jopa ylpeyden aiheena, mutta apuvälineet halutaan pitää piilossa eikä niistä kehdata puhua. Tuntuu jopa että jos ihminen tarvitsee jotain apuvälinettä seksuaalisuuden parantamiseen niin se on ennemmin jopa häpeällistä kuin ratkaisu ongelmaan.

Miksi apuvälinevuokraamo ei huomio seksuaalisuusongelmia?

Kuten tuossa edellisessä artikkelissa kirjoitin saatavilla olevista seksuaalisuuden ylläpitämiseen tarkoitetuista apuvälineistä, näiden apuvälineiden tarkoitus on parantaa vammautuneen tai sairastuneen elämänlaatua, sekä kykyä toteuttaa seksuaalisuuttaan. On kuitenkin todettava, että valitettavasti näitä apuvälineitä ei saa lainkaan sairaanhoitopiirin tai hyvinvointialueen apuvälinevuokraamosta vaan niiden hankinta jää valitettavasti vammautuneen tai sairastuneen itse kustannettavaksi. Lääkäri voi antaa neuvoja ja lääkitystä mutta itse apuväli pitää siis itse hankkia.

Missä näitä apuvälineitä sitten myydään? Tässä tuleekin sitten joillekkin iso kynnys yleensä edes päästä tutustumaan apuvälineeseen, eli apuvälineitä myydään erotiikkaliikkeissä, netistä tilaamalla myös jotkin apteekit myyvät kyseisiä apuvälineitä, mutta siis pääasiassa näiden myynti on lähinnä erotiikkaliikkeiden varassa. 

On mielestäli täysin käsittämätöntä että ihmisen yksi tärkeimmistä ja henkilökohtaisimmista oikeuksista, eli seksuaalisuus ja sen toimivuus apuvälineiden avulla on maamme erotiikkaliikkeiden varassa ja vieläpä siten, että asiakkaan tulee itse omalla kustannuksella ne myös hankkia. Tässä epäkohdassa on tiukan keskustelun paikka, niin potilasjärjestöjen kuin hyvinvointialueiden välillä. Ei voida olettaa, että ihminen joka vammautuu tai sairastuu siten että tarvitsee seksuaalisuuden toteuttamiseen apuvälineitä joutuu ne myös itse hankkimaan sekä maksamaan. 

Kyseisiä apuvälineitä ei välttämättä tarvitse siirtää maassamme sijaitseviin apuvälinevuokraamoihin ja yhtenä ratkaisuna ehdotankin, että hoitava lääkäri voisi tehdä maksusitoomuksen jolla asiakas itse käy tarvitsemansa apuvälineen hankkimassa. Koska kyseinen apuvälinen on sen tapainen laite, että sen palauttaminen ja puhdistaminen ei ole missään määrin mielekästä eikä varmasti hygieenistäkään, niin voisi ajatella että asiakas itse maksaa pienen omavastuuosuuden apuvälineen hinnasta ja hyvinvointialue loput, näin asiakkaan ostama apuvälinen olisi hänen oma eikä sen palautuksesta syntyviä kustannuksia syntyisi.

Loppujen lopuksi seksuaalisuus ja sen toteuttaminen on ihmisoikeus ja näin myös maamme terveydenhuollon tulisi sitä tukea kaikin mahdollisin keinoin, ennen kaikkea ihmisten tulisi pystyä puhumaan ongelmistaan ja näin saada niihin myös apua. Olkaa rohkeita ja puhukaa asiasta niin kumppanin kuin lääkärin kanssa, yksin ei saa jäädä ongelmien kanssa eikä ongelmia saa peitellä, se ei aiheuta kuin harmia ja lisää ongelmia. 

Nico Ojala

Sisällöntuottajan vastuuvapaus.

 Toivottavaa muutosta etsimässä.

Olen pitkään harrastanut valokuvaamista ja kirjoittamista, eli voisin kutsua itseäni sisällöntuottajaksi. Tästä sisällöntuottajasta päästäänkin sujuvasti asiaan johon törmäsin tutustuessani erään kuvataiteilijan töihin, mikä näissä kuvissa yllätti, ole se että kuviin oli liitetty sisältövaroitus, kuten saattaa aiheuttaa ahdistusta ja niin edelleen. tästä intoutuneena halusin ottaa selvää mikä ja miksi tämä sisältövaroitus on tullut ja ketä varten se on laitettu sinänsä erittäin taidokkaasti otettuihin kuviin.

Asiaa tutkiessani, törmäsin ensiksi Kallion ilmaisutaidon lukion artikkeliin, jossa opiskelijat ovat ryhtyneet lisäämään sisältövaroituksia omiin töihinsä, jotta muiden opiskelijoiden olisi helpompaa käsitellä kulloinkin esitettävää teosta tai näytelmää. Erityisesti vanhat klassikot ovat joutuneet ison luupin alle ja näistä tehdyt esitykset suorastaan vilisevät eri sisältövaroituksia.

Toki Kallion ilmaisutaidon lukio ei ole ainoa paikka jossa valukuviin tai näytelmiin lisätään sisältövaroituksia, tämä trendi on ollut käytössä jo jokusen vuoden yhdysvallossa ja varsinkin siellä sijaitsevissa oppilaitoksissa, myös jotkin näytteilleasettajat eri ateljeissa ja muissa näyttelytiloissa ovat ottaneet sisältövaroitukset käyttöön selvittääkseen asiakkaille valmiiksi mitä he mahdollisesti tulevat kokemaan katsellessaan näyttelyä.

Koska sisältövaroitus on jollakin tapaa varoitus katsojalle ja sillä yritetään suojella tai paremminkin kertoa, että esimerkiksi valokuva jota hän katsoo saattaa järkyttää tai ahdistaa, niin mielestäni kyseistä tapaa voisi käyttää myös vakuutusyhtiöiden lausunnoissa ja työeläkeyhtiöiden päätöksissä. Vakuutusyhtiöt ja työeläkeyhtiöt voisivat lisätä päätöksen yläreunaan valmiiksi sisältövaroitukset kuten, päätös jota luette, saattaa ahdistaa sekä aiheuttaa vihan tunnetta. Päätös perustuu kuvitteelliseen aineistoon, eikä sen tekemiseen ole käytetty eläinkokeita.

Mikäli kyseinen sisältövaroirus olisi jo valmiina lausunnon yläreunassa niin lukija tietäisi, että jälleen tuhannen kerran hän sai hylyn yhtiöltä. Nykyinen tapa joka ei sisällä sisältövaroituksia vain kuluttaa vammautuneen tai sairastuneen aikaa, kun hän joutuu lukemaan tuota  vakuutusyhtiöiden satuja kuvitteellisista sairauksista tai vääränlaisista tyynystä johtuvista aivovammoista.

Pieni pala historiaa.

Suomen vakuutus- ja työeläkeyhtiöiden vakuutuslääkärijärjestelmä sekä näihin liitoksissa olevat muutoksenhakulautakunnat että Vakuutusoikeus ovat aivan ainutlaatuisia Euroopassa, missään muualla ei ole samallaista järjestelmää. Toki kaikilla mailla on oma vakuutusmallinsa, mutta heidän toiminta on avointa ja perustuu kansainväliseen lakiin, mutta ei meillä. Meidän järjestelmä on jotain ihan muuta kuin usein puhutuilla verrokkimailla, mutta miten Suomi on saanut luotua kyseisen järjestelmän joka kaikkiaan pohjautuu suljettuun päätöksentekoon ja mitä tämä suljettu päätöksenteko on?

Jos lähdetään liikkeelle tuosta suljetusta päätöksenteosta, niin sillä tarkoitan vakuutuslääkärin roolia koko vakuutusprosessin aikana, vakuutusyhtiön käyttämä asiantuntijalääkäri, kuten heitä kutsutaan on vakuutusyhtiön palkkalistolla ja saattaa samaan aikaan toimia lääkärinä vakuutusyhtiön omistamassa terveydenhuoltoalan yrityksessä, eli hänen palkanmaksaja on molemmissa tehtävissä sama. Muutoksenhakulautakuntien vakuutuslääkärijäsenenä istuu pahimmillaan saman vakuutusyhtiön edustaja jonka päätökseen muutosta haetaan. Mikä asiasta tekee todella erikoista on se, että pahimmillaan sama vakuutuslääkäri saattaa olla Vakuutusoikeudessa vakuutusyhtiön omistaman yksityisen terveydenhuoltoyrityksen edustajana, antamassa asiantuntijalausuntoa jopa omaa lausuntoaan koskevassa asiassa.

Vakuutusyhtiön käyttämät lääkäriasemat, eli ne joihin vakuutusyhtiö ohjaa vammautuneen tai sairastuneen ovat käytönnössä vakuutusyhtiön omistamia ja juuri samoja joissa heidän omat vakuutuslääkärit työskentelevät siviiliammatissa. Toisin sanoen, kun vammautunut tai sairastunut lähetetään vakuutusyhtiön toimesta tutkimuksiin johonkin sairaalaan, niin käytännössä hänestä tehdään jo silloin vakuutusyhtiölle myönteinen lausunto. Se mikä tätä ongelmaa pahentaa on juurikin lakiin kirjattu pykälä, joka antaa vakuutusyhtiölle oikeuden määrätä sen hoitolaitoksen jonka he katsovat parhaakseen kulloisessakin tilanteessa, tämä laki on voimassa kaikissa lakisääteisissä vakuutuksissa, mutta ei kuitenkaan vapaaehtoisessa vakuutuksessa.

Eli vakuutuslääkärijärjestelmä toimii todellisuudessa hyvin pienellä ja sulketulla piirillä ja vieläpä lain tuoman turvan mukaan. 

Miten sitten tämä koko vakuutus- ja työeläkeyhtiöiden valta saatiin näin suureksi, että edes Eduskinta ei siihen halua puuttua. Kaikki alkoi 90 luvun laman aikana, jolloin niin sanotut ostakapankit tekivät salaisen sopimuksen Suomen valtion kanssa ja ostivat ongelmissa olevat pankkitoiminnat, tämä sopimus on nimeltään SSP- Sopimus joka julistettiin 100 vuodeksi salaiseksi, sopimusta on säilytetty Presidentti Koiviston kassakaapissa ja sitä on useasti pyydetty julkiseksi, mutta turhaan.

Nämä ostajapankit ovat tänä päivänä vakuutus- ja työeläkeyhtiöitä jolle siis eduskunta ei voi tehdä mitään tuon salaisen sopimuksen turvin. Seuraava käännekohta tässä saagassa oli vuoden 2014, jolloin silloinen Pääministeri Kokoomuksen Stubb yhdessä hallituksen kanssa antoi esityksen uudesta työtapaturma- ja ammattitautilaista, uudessa laissa vakuutuslääkäreille annettiin vapaus kirjata lausuntonsa ilman terveydenhuotohenkilöstön muotovaatimuksia. 

Vakuutus- ja työeläkeuhtiöt ovat olleet suurimpien rahoittajien joukossa yhdessä etujärjestöjen kanssa kun vaaliraa on jaettu, on varmasti syytä ja aiheellista kysyä onko tällä rahalla myös ostettu omaa etua?

Suomen liittyessä Euroopan unioniin, Suomi neuvotteli itselleen vapauden käyttää kansallisia lakisääteistä vakuutusta sekä Vakuutus, että muutoksenhakuelimiä. Näissä neuvotteluissa yhtenä painavana syynä oli Suomen tekemä ostajapankkien SSP-Sopimus.

Sittemmin Suomi on saanut lukuisia langettavia päätöksia Euroopan ihmisoikeuustuomioistuimesta, esimerkiksi Vakuutusoikeuden toiminnasta, mutta mihinkään muutoksiin ei silti olla ryhdytty.  Tämä johtuu niin tuosta sopimuksesta kuin vakuutus- ja työeläkeyhtiöiden antamasta vaalirahoituksesta.

Siinä pieni muistutus mistä meidän epäreilu ja ihmisarvoa loukkaava vakuutuslärjestelmä on lähtöisin, mikään ei muutu ennen kuin tuo sopimus julkaistaan ja kaikki vanhat edustajat ovat poistuneet areenalta.

Nico Ojala

Rikkaat ja kauniit ovat rahansa ansainneet.

 Vammaiset eivä ole säästökohde.

Olen tarkoituksella jättänyt politiikan blogini ulkopuolelle, joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta. Nyt kuitenkin minun on välttämätön pakko nostaa tämä Arkadianmäen välinpitämättömyys varsinkin pienituloisia ja osatyökykyisiä kohtaan esille. Maamme hallitus tarkoituksella heikentää vammautuneiden ja sairastuneiden ihmisten elämää leikkaamalla heiltä merkittävän määrän jo ennestään todella pienistä tuloista, samalla kun kasvattavat hyvätuloisten tuloja sillä argumentilla, että hyvätuloiset kuluttavat eniten ja jos heiltä leikataan niin myös kulutus heikkenee. Tämä on varmasti tyhmin ja halveksuvin argumentti mitä sivistynyt ihminen voi suustaan päästää. 

Mitä hallitus on sitten tekemässä ja mistä he ovat säästämässä / leikkaamassa? Suurimmat säästöt kohdistuu sosiaaliturvaan, eli juuri siihen joiden varassa vammautuneet ja sairastuneet joutuvat olemaan, säästöt kohdistuvat myös osatyökykyisiin ja ennen kaikkea työkyvyttömiin lapsiperheellisiin ihmisiin jotka syystä tai toisesta eivät ole pääseet työkyvyttömyyseläkkeelle vaan joutuvat roikkumaan TE-toimiston listoilla työkyvyttömänä työnhakijana. Toinen säästö kohdistuu hyvinvointialueisiin, tämä säästö nostaa hoitomaksuja ja pidentää hoitojonoja sekä johtaa siihen että vammaisten ja sairastuneiden tarvitsema kuntoutus tulee joko harvenemaan tai se peräti lakkautetaan kokonaan säästösyistä. Kolmantena hallitus nostaa lääkekorvauksien vuosiomavastuuta joka heijastuu suoraan vammautuneissin ja sairastuneisiin ihmisiin. 

Avaan tätä hallituksen hölmöyttä ja täydellistä välinpitämättömyyttä hieman enemmän ja yritän antaa muutaman esimerkin mihin nämä kaikki kaavaillut leikkaukset johtavat.

Sosiaaliturvan leikkaus.

Hallitus leikkaa työttömyysturvaan kuuluneen 300€ suojaosan kokonaan pois, siten että 1.4.2024 alkaen työtön ei voi enään tehdä esimerkiksi keikkatyötä ja tienata tuota 300€ kuukaudessa ilman että se pienentäisi nänen saamaa työttömyyspäivärahaa. Tulevaisuudessa jos työtön haluaa parantaa edes hieman omaa toimeentuloaan ja menee tekemään muutaman tunnin keikkatyötä, pienentää se hänen päivärahaansa puolella tienatusta rahasta. Toisin sanoen jos työtön tekee palkkatyötä ja tienaa 200€, pienentää se hänen saamaansa työttömyysturvaa 100€:lla

Hallitus myös indeksijäädyttää vuoteen 2027 saakka seuraavia sosiaalietuisuuksia, kuten työmarkkinatuki, peruspäiväraha, sairauspäiväraha, osasairauspäiväraha, lasten kodinhoitotuki ja esimerkiksi yleinen asumistuki. Tämä tarkoittaa sitä, että vaikka inflaatio olisi vuositasolla 5% niin sosiaalietuudet pysyvät samoina aina vuoteen 2027 saakka. Eli joka vuosi kun yleinen hintataso nousee, niin vammautuneen tai sairastuneen ihmisen tulot pienentyvät inflaation verran.

Hallitus myös lakkauttaa työttömyysturvan lapsikorotuksen 1.4.2024 alkaen joka suoraan pienentää työttömän saamaa korvausta 125.50€ kuukaudessa per yksi lapsi. 

Myös leikkaukset asumistukeen astuu voimaan 1.4.2024 ja sen vaikutukset ovat isot. Asumistukea leikataan siten että nykyinen perusomavastuu asumismenoista on 42% ja muutoksen jälkeen se nostetaan 50%. Toisin sanoen jos vuokra on kuvitteellisesti 1000€ kuukaudessa niin omavastuuosuus asumismenoista on silloin 420€ ja leikkauksen jälkeen se nousee 500€ kuukaudessa. Toki tämä oli hyvin riisuttu esimerkkimalli, asumistuen omavastuuosuutta lasketaan tietyn kaavan mukaan johon vaikuttaa niin tulot kuin asunnon vuokra, mutta omavastuuosuus on aina vähintään tuo 42% ja 1.4.2024 jälkeen oleva 50%.

Nyt jos lasketaan kuinka paljon maamme hallitus kurittaa vammautunutta tai sairastunutta osa-aikatyötä tekevää, kuvitellaan vaikka nyt yksinhuoltajaa jolla on kaksi lasta hoidettavana. 

Henkilö A saa palkkaa osa-aikatyöstä 720€ sekä soviteltua päiväraa. 

Suojaosuus on 300€. 

Työmarkkinatukeen vaikuttava raha näin ollen on 420€ 

Koska jokainen tienattu 1€ pienentää työmarkkinatukea 0.50€  leikkaantuu työmarkkinatuesta 210€. 

Henkilö A saa myös kahden lapsen yksinhuoltajana lapsikorotusta 184€ kuukaudessa.

Näin ollen henkilö A saa soviteltua päivärahaa lapsikorotuksineen 774€  sekä tienaamansa palkan 720€ 

Eli henkilö A saa yhteensä 1494€ brutto.

Nyt jos lasketaan mitä henkilö A:n tuloille tapahtuu 1.4.2024 jälkeen niin siitä seuraavaksi.

Henkilä A saa palkkaa osa-aikatyöstä 720€ sekä soviteltua päivärahaa.

Suojaosuus poistuu kokonaan.

Työmarkkinatukeen vaikuttava raha on siten 720€

Koska jokainen tienattu 1€ pienentää työmarkkinatukea 0.50€ leikkaantuu tuomarkkinatuesta 360€

Lapsikorotus poistuu kokonaan.

Näin ollen henkilö A saa soviteltua päivärahaa 440€ sekä tienaamansa palkan 720€

Eli henkilö A saa yhteensä 1160€ brutto

Hallituksen tekemien leikkausten johdosta henkilö A:n tulot pienenevät yli 300€ kuukaudessa ja tähän kun lisätään vielä yleisen asumistukeen tulevat muutokset ja sen vaikutukset kokonaistuloihin niin henkilö A on työnteostaan riippumatta köyhyysrajan tuntumassa.

Hyvinvointialueiden leikkaukset.

Maahamme luotiin viime vuoden alusta malli, jossa hyvinvointialueille annettiin järjestämisvastuu niin sosiaali- ja terveydenhuoltoon kuin pelastustoimeen. Nyt kun aikaa on kulunut vain vuosi tuosta aloituksesta, niin rahat ovat loppu ja hyvinvointialueet yksi toisensa perään lakkauttaa toimintojaan ja tekee säästöjä sieltä mistä niitä on helpointa tehdä, eli vanhustenhuollosta ja vammaispalveluista. Säästöt kohdistuu myös kuntoutukseen sekä ei kiirreelliseen hoitoon.

Hyvinvointialueista vastaavat aluevaltuustot sekä aluehallitukset, näistä himmeleistä on tullut suurimmat rahareijät ja niiden ylläpitäminen vie merkittävän määrän hyvinvointialueen vuotuisesta budjetista. Vaikka kuinka tietoja näistä kuluista yrittää kaivaa esille, niin hyvinvointialueet eivät niitä sivuillaan ilmoita, mutta jos ajatellaan että esimerkiksi Varsinais_Suomen hyvinvointialueen (Varha) johtajilla on suuremmat palkat kuin maamme Pääministerillä, niin siitä voi jokainen miettiä mihin rahaa kulutetaan.

Koska esimerkisi Varha joutuu sopeuttamaan, eli leikkaamaan toimintojaan 270 miljoonalla Eurolla, tarkoittaa se vääjäämättä palvelujen alasajoa ja ei kiirreellisten hoitojen sekä tukitoimien lakkauttamista. Leikkauksia kohdistetaan myös vammaispalveluihin ja vammaisten tarvitsemiin kuljetuspalveluihin. Säästöjä haetaan vammautuneiden tarvitsemista kuntoutuksista, kuten fysioterapiasta ja tästä johtuen esimerkiksi ostopalveluna hankittava vaativa kuntoutus on loppumassa useimmilta sitä tarvitsevilta.

Sen sijaan aluevaltuustot ja aluehallitukset eivät leikkaa omista kustannuksistaan vaan päin vastoin kasvattavat niitä vedoten yleiseen tapaan nostaa palkkioiden suuruutta.

Varha ei ole missään tapauksessa ainut hyvinvointioalue joka sopeuttaa / leikkaa toimintojaan, vaan tilanne on lähes sama koko Suomessa. Esimerkiksi Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue (Pohde) on ilmoittanut säästön määräksi yli 100 miljoonaa Euroa.

Lääkekorvauksien vuosiomavastuu.

Hallitus on päättänyt nostaa myös lääkeiden vuosiomavastuun kokonaismäärää muutamalla kympillä ylöspäin, eli nykyinen 592,16€ omavastuu nousee tänä vuonna 626,94€. Korotus on sinänsä pieni, mutta kun mietitään että sitä kertyy vain KELA korvattavien lääkeiden ostamisesta, niin siinä mielessä korotus on iso.

Kaiken kaikkiaan vammautuneet ja sairastuneet ihmiset jotka eivät ole työkyvyttömyyseläkkeellä, tai henkilöt joiden työkyky on alentunut niin paljon etteivät pysty tekemään täysimittaista työpäivää, tulevat kärsimään todella kohtuuttomasti maamme hallituksen tekemistä leikkauksista. Jo valmiiksi pienituloisen ihmisen tuloista tullaan kaiken kaikkiaan leikkaamaan useita satoja Euroja kuukaudessa, kun tähän lasketaan myös indeksijäädytykset on tilanne täysin kohtuuton. Sen sijaan maamme varakkaimmilta tai hyvin toimeen tulevilta ei olla valmiita ottamaan mitään pois.

Olen todella hämilläni siitä, että vielä oppositiossa ollessaan eräs puolue oli sanojensa mukaan niin vammautuneiden asialla, mutta hallitusvastuun painaessa on tämä kansanryhmä unohtunut täysin ja vain rikkaat ja kauniit ihmiset merkitsee tälle puolueelle enään jotain.

Hävetkää te päättäjät, te unohdatte kansan joka tämän maan eteen on terveyden uhrannut. Teidän mielessä on vain eduskunnan ruokalan voisilmäpulla ja sekin saatte veronmaksajan piikkiin. 

Nico Ojala

Työsuhde etuna syyllisyyden tunne.

 Missä kulkee laillisuuden raja?

Maailmassa on lukemattomia ammatteja joissa työntekijä on vastuussa tekemisistään, sitten on ammatteja joissa tuntuu olevan syytesuoja ja työntekijän vastuun kantaa aina asiakas. Yksi tämän kaltainen ammatti tuntuu olevan vakuutus- ja työeläkeyhtiöiden korvauskäsittelijät, heidän tekemät päätökset tuntuvat rikkovan ihmisten oikeustajua poikkeuksetta kun kyseessä on esimerkiksi työtapaturmasta tai liikkevahingosta johtuva vakuutustapahtuma.

Mikä tekee tästä korvauskäsittelijän ammatista hyvinkin erikoisen, kun mietitään hänen päätöksiensä vaikutuksia on se että, korvauskäsittelijällä ei tarvitse olla mitään terveydenhuollon tuntemusta vaan vaatimuksena on kaupallinen koulutus, kuten esimerkiksi merkonomi. Silti hänen tehtävänään on  itsenäisesti arvioida vahinkotapahtuman näyttöä, eli arvoida syy-yhteyttä sekä syy-seuraamussuhdetta vamman ja tapaturman välillä. 

Toki täytyy muistaa, että korvauskäsittelijä ei aina yksin tee päätöstä vaan mukana on myös vakuutuslääkäri, mutta mikään laki ei sitä kuitenkaan siis vaadi, eli vakuutuslääkärin ei tarvitse osallistua kannanottoaan vakuutuspäätökseen, mutta yleisen oikeusperiaatteen mukaan vakuutuslääkäri voi antaa oman asiantuntija-arvion ratkaisuntekijän, eli korvauskäsittelijän käyttöön ja näin yleensä aina myös tapahtuu. On kuitenkin selvää, että lähes poikkeuksetta aina kun kyseessä on tapaturma ja syy-yhteys tai syy-seuraamussuhde toimii ratkaisevassa roolissa, niin vakuutuslääkäri antaa oman lausuntonsa asiaan. Tätä lausuntoa korvauskäsittelijä käyttää ratkaisua tehdessään.

Nyt päästäänkin tilanteeseen jossa kysytään korvauskäsittelijän moraalista itsetuntoa. Korvauskäsittelijä toimii kuitenkin isossa roolissa koko vakuutustapahtuma käsittelyn ajan ja on tutustunut niin sattuneeseen tapaturmaan ja syntyneisiin vammoihin sekä hoiotavan lääkärin lausuntoihin, siitäkin huolimatta että hänellä ei ole terveydenhuollon osaamista ollenkaan. Kun korvauskäsittelijä esittelee asian ja oman ratkaisunsa työryhmälle, johon kuuluu vakuutuslääkäri ja vakuutuslaitoksen lakimies, nyt jos kuvitellaan että korvauskäsittelijä on sitä mieltä että asiakas olisi oikeutettu korvauksiin, mutta vakuutuslääkärin mielestä syy-yhteyttä tai syy-seuraamussuhdetta vamman ja tapaturman välillä ei ole, voiko korvauskäsittelijä olla huomioimatta tällöin vakuutuslääkärin näkemystä? Ei voi.

Toisin sanoen korvauskäsittelijän tulee työssään liikkua hyvin kyseenalaisella alueella, unohtaa oma moraali ja tehdä päätöksiä jotka tuntuvat epäoikeudenmukaisilta, hänen tulee työssään huomioida yhtiön etu ja toimia vakuutuslääkärin ohjeen mukaan vaikka hän tietäisi sen olevan väärin. 

Miten ylipäätään on mahdollista, että esimerkiksi merkonomi voi päättää näin suurista asioista kuin vakuutuskorvaus varsinkaan kun se koskee työtapaturmaa? Kyseinen vakuutustapahtuma merkitsee asiakkaalle pahimmillaan pysyvää vammautumista ja työkyvyttömyyttä, Pelkkä syy-yhteyden evääminen tarkoittaa päättymätöntä taistelua vakuutetun oikeuksista ja taloudellista ahdinkoa. Pahimmillaan kielteinen päätös voi päättää ihmiselämän, onko päätöksen tehnyt merkonomi valmis kantamaan näin suuren taakan, luulen että ei ole.

En missään nimessä kuitenkaan väheksy ketään kauppaoppilaitoksen käynyttä ihmistä, mutta käsittääkseni kyseinen oppilaitos ei anna valmiuksia tehdä tämän kaltaisia ratkaisuja itsenäisesti, eikä varsinkaan anna minkäänlaista lääketieteellistä osaamista ja arviointikykyä.  Tämän johdosta olisi syytä miettiä uudelleen korvauskäsittelijän ammattivaatimusta sekä lääketieteellistä tuntemusta. Ei ole oikein korvauskäsittelijälle kuten ei vammautuneellekkaan kantaa näin suurta taakkaa päätöksestä joka saattaa vaikuttaa koko loppuelämän ajan.

Patologin lääketieteellinen arvio.

Vakuutuslääkärin tehtävä on arvioida hoitavan lääkärin lääketieteellisiä tutkimuksia ja selvityksiä, näin asian ilmoittaa Lääkäriliitto. Vakuutuslääkärin tehtäviin kuuluu arvioida neljää eri asiakokonaisuutta , eli työ- ja toimintakykyä, syy- ja seuraamussuhdetta, riskiä ja haittaa. Vakuutuslääkärit ovat puolueettomia alan asiantuntijoita jotka ottavat kantaa lain tai vakuutusehtojen mukaisten korvausten myöntämiseen. Vakuutuslääketieteelliset ratkaisut perustuvat lääketieteeseen ja kulloinkin sovellertavaan vakiintuneeseen korvauskäytäntöön. 

Kuulostaa todella hienolta sekä oikeudenmukaiselta ja niin myös asia meille halutaan esittää. Totuus on kuitenkin hyvin toisen lainen. Vakuutuslääkärit eväävät lähes poikkeuksetta syy-yhteyden sekä haitan. Vakuutuslääkärit eivät ole puolueettomia vaan toimivat työnantajansa eduksi sellaisissakin tapauksissa jossa on kiistaton syy-yhteys, tällöin vakuutuslääkärit arvioivat syntyneen haitan todellisuutta merkittävästi pienemmäksi. Vakuutuslääkärit eivät jäävää itseään edes silloin kun he itse käsittelevät tekemäänsä päätöstä esimerkiksi muutoksenhakulaitakunnassa.

Vakuutuslääkäri tekee lääketieteellisiä arvioita ilman tietyn alan erikoislääkärin pätevyyttä, esimerkiksi neurologian osaamista vaativaa arvointia saattaa olla tekemässä  sisätautien erikoislääkäri. Juuri tämän kaltainen toiminta lisää vain epäluottamusta koko vakuutuslääkäri ja vakuutusalaa kohtaan. Korvauksia evätään perusteettomilla ja tekaistuilla arviolla, pahimmillaan keksitään sairauksia joita ei ole edes todettu ja tämän perusteella katsotaan ettei syy-yhteyttä tai syy-seuraamissuhdetta ole.

Usein puhutaan ja kysellään, miksi vakuutuslääkäri ei tapaa potilasta? Tähän vastataan lähes aina siten, että vakuutuslääkäri ei tee lääketieteellistä tutkimusta. Olen asiasta samaa mieltä, vakuutuslääkärin ei tule tavata potilasta, mutta vakuutuslääkärin tulee olla sen alan erikoislääkäri jota kulloinkin lääketieteellisesti käsitellään. Ei ole perusteltua, että vakuutuslääkäri on alan ammattilainen, jos toiminta ei kuitenkaan herätä luottamusta kansalaisissa.

En ainakaan itse varaisi aikaa patologilta jos asiani koskee vaikka pääkipua. Olisi vähintäänkin kohtuullista, että niin Lääkäriliitto kuin Suomen vakuutuslääkärien yhdistys muuttaisi kantaansa että minkä alan erikoislääkäri tahansa voi antaa vaikka minkä erikoisalan lausuntoja tahansa. 

Väkisinkin tulee mieleen vanha kommentaattori, joka aikoinaan televisiossa sanoi "etten ole tämän alan asiantuntija, mutta voin minä tätäkin kommentoida" Vakuutuslääkäreillä tuntuu olevan vähän sama dilemma ja koska kuka vain voi olla mitä vain niin voin myös itse diagnosoida kyseisen dilemman aikuisiän koliikiksi, joka ilmenee vakuutuslääkäreissä aina silloin kun heidän toimintaansa kommentoidaan tai kyseenalaistetaan.

Nico Ojala

Ongelma jota ei tarvitse keksiä.

 Pysy ruodussa ja ole hiljaa.

Kirjoitin tuossa viikko sitten kirjoituksen jossa käsittelin noin yleisellä tasolla vammaisten, vammautuneiden ja sairaiden ihmisten eriarvoista asemaa yhteiskunnassamme sekä työelämässä. Toin esiin myös ongelman jota esiintyy esimerkiksi palvelualoilla ja sen epävarmuuden siitä kuinka vammaiseen tulisi suhtautua ja kuinka puhutella. Tuo kirjoitus herätti paljon keskustelua ja valitettavasti myös vastakkainasettelua. Kirjoitus osui selvästi arkaan paikkaan ja nyt ajattelin näitä asioita avata vähän enemmän ja yrittää korjata joitakin selvästi vääriä näkemyksiä ja olettamuksia.

Mitä sitten kirjoitin? Pohdiskelin kirjoituksessa miksi palvelualojen koulutuksessa ei opetustilanteessa ole yhtenä ryhmänä vammaisen kohtaamista, kuten liikuntarajoitteisen, afasian tai dysartian oireista kärsivät, näkövammaiset tai esimerkiksi kuulovammaiset, vaan koulutus ja opetustilanteet keskittyvät niin sanottuihin tavallisiin ihmisiin, toki koulutuksessa on yhtenä painopisteenä kohtaaminen hankalan asiakkaan kanssa, mutta tällöinkin tällä tarkoitetaan yleensä joko humalaista tai tyytymätöntä asiakasta.

Lisäksi toin esille ongelmaa siitä kuinka vammautunut kokee jäävänsä yksin, vammautunut ei välttämättä mahdu enään samaan ystäväpiiriin kuten ennen vammautumista. Vammautunut joutuu myös kokemaan voimakasta syrjintää useissa päivittäisissä asioissa.  

Lopuksi käsittelin kirjoituksessa vammautuneiden kokemaa syrjintää ja väheksyntää eri tilanteissa. En varsinaisesti käyttänyt mitään tiettyä esimerkki vaan käsittelin asiaa laajasti ja horisonttaalisesti. Tämä herätti myös suurta keskustelua ja kommentteja tuli puolesta sekä vastaan. 

Koska aihe on selvästi arka, eikä siitä olisi relevanttia keskustella julkisesti eikä varsinkaan nostaa esille sen aiheuttamia ongelmia tai epäkohtia, varsinkaan koska maassamme on kuulemma muitakin isompia ongelmia. Mutta itse koen tämän asian erittäin suureksi ongelmaksi ja sen takia haluan käsitellä asiaa enemmän ja nyt tarkempien esimerkkien ja tutkimusten mukaan.

Käsittelen tätä kirjoitusta nyt vammautuneen ja vammaisen näkökulmasta, mutta aihe koskee niin sairastuneita kuin syrjäytyneitäkin.

Vammaisia syrjitään työelämässä.

Maassamme on hieno säädös nimeltään kuntouttava työtoiminta. Kuntouttava työtoiminta on tarkoitettu ihmisille jotka esimerkiksi fyysisen vamman tai saurauden johdosta ovat menettäneet kyvyn osallistua vapaille työmarkkinoille, idea on sinällään hyvä ja toimii varmasti useissa tapauksissa juuri siten kuin on suunniteltu, mutta kuten aina, niin järjestelmää käytetään räikeästi myös väärin vain koska se antaa siihen mahdollisuuden. Valitettavan useasti tämä väärinkäyttö kohdistuu ihmisiin jotka eivät uskalla kertoa asiasta tai eivat ole ymmärtäneet oikeuksiaan.

Esimerkkinä voin käyttää AVI:n tekemiä selvitystä kuntouttavasta työtoiminnasta jossa kunnat tarjoavat työvoimaa, kuitenkin niin että työtoiminnasta ei syynny työsyhdetta eikä virkasuhdetta kuntoutettavan ja toimintaa järjestävän tai totettavan tahon välille.  Kuntouttavasta työtoimissasta maksetaan päiväkohtainen korvaus joka on suuruudeltaan 10.09€. Nyt muutama esimerkki tämän toiminnan väärinkäytöistä.

Hämeenkyrö ohjasi henkilöitä kuntouttavaan työtoimintaan yrityksiin vaikka laki kuntouttavasta työtoiminnasta sen kieltää, AVI pyysi selvitystä tästä Hämeenkyrön perusturvalautakunnalta ja vastauksessa todettiin että kuntouttavaan työtoimintaan osallistuvat pystyvät tekemään kokoaika työtä. Tämä näkemys on totaalisessa ristiriidessa Sosiaali- ja terveysministeriön ohjeen kanssa.

Hämeenkyrö ryhtyi tämän selvityksen jälkeen kierrättämään kuntouttavaa työtoimintaa alihankintana yhdistysten kautta yrityksille jotta tilanne näyttäisi lain mukaan oikealta vaikka todellisuudessa tilanne pysyy samana. 

Valkeakoski kertoo sivuillaan tarjoavansa alihankintaa yrityksille kuntouttavan työtoiminnan työllistämispajan kautta. Vaikka laki kieltää toiminnan yrityksille niin toimintaa kierretään juurikin alihankinnan kautta. Yritykset saavat työvoimaa hintaa 10.09€ päivältä.

Esimerkkejä olisi vaikka kuinka paljon, enkä ryhdy niitä kaikkia tässä avaamaan. On kuitenkin todettava että kuntouttava työtoiminta on pääsääntöisesti reilua ja hyödyllistä toimintaa silloin kun se kohdistuu henkilöihin joiden toimintakyky ja alentunut työkyky sen mahdollistaa. Valitettavasti näin ei aina ole vaan kuntouttavaan työtoimintaan sijoitetaan ihmisiä joiden työkyky ei siihen riitä ja pahimmillaan toiminta vain heikentää henkilön toimintakykyä. On myös tilanteita jossa kuntouttavaan työtoimintaan osallistuva vammainen henkilö jää ilman asianmukaista sosiaaliturvaa, koska kuntoutuvalle määrätty vastuuhenkilö ei ole ollut sosiaalihuollon ammattilainen, tämä saattaa pahimmillaan tarkoittaa joidenkin tukien lakkauttamista tai kuntoutujalle kuuluvien tukien hakemattomuutta, kun vastuuhenkilö ei osaa tai kykene  ohjaamaan kuntoutujaa oikeuden tukien piiriin.

Tässä siis muutama esimerkki miten vammaisia syrjitään ja suoranaisesti hyväksikäytetään kuntien toimesta halpana työvoimana.

Vammaisen kohtaaminen arjessa.

Kuten edellä kirjoitin, niin moni ammattiin johtava koulutus tarjoaa hyvää opetusta sekä opinnäytetilaisuuksia tuleville, esimerkiksi palvelualan ammattilaisille. Opetuksen lähtökohtana on antaa valmiudet toimia työelämässä ja suoriutua itsenäisesti eri asiakaspalvelutilanteista. Opetus tapahtuu nykyään niin oppilaitoksissa kuin itsenäisesti, joissakin tapauksissa opetus tapahtuu yrityksissä, mutta vastuu opetuksesta on oppilaitoksella. Erillaisia asiakaspalvelutilanteita harjoitellaan sekä asiakkaiden kanssa kommunikointia opetellaan omina variaatioinaan. 

Koulutuksessa opetetaan kohtaamaan niin turistit kuin lapsetkin, opetellaan palvelemaan Englanniksi ja muistutetaan hyvistä tavoista kohdata asiakas. Yhtenä osa-alueena on myös opetus hankalan asiakkaan kanssa toimimisesta, tällä pääsääntöisesti tarkoitetaan joko humalaista tai hyvin vaativaa asiakasta. Sen sijaan lähes ilman opetusta jää kohtaaminen vammaisen tai sairaan ihmisen kanssa. Tätä kohtaamista ja palvelua ei juuri oppilaitoksissa toteuteta lainkaan, tämä johtaa siihen, että esimerkiksi näkövammainen jätetään avustamatta. 

Ylipäätään kohtaaminen vammaisen tai vammautuneen kanssa palvelualalla on monissa yrityksissä jätetty hyvin vähälle huomiolle ja lähtökohtaisesta oletetaan että esimerkiksi pyörätuolia käyttävällä asiakkaalla olisi avustaja mukana joka paikkaisi oppilaitoksessa syntynyttä oppivajetta.

Itselläni on useita eri kokemuksia, missä jopa terveydenhuollon ammattilainen on puhunut vaimolleni eikä suinkaan minulle, minua koskevista asioista. Erään oppilaitoksen rehtori epäili kykyäni opiskella aivovammani takia. Näitä kokemuksia on lukuisia enkä lähde tässä niitä sen enempää avaamaan, koska julkaisu ei kohdistu pelkästään minun omiin kokemuksiin, vaan hyvin laajaan joukkoon ihmisiä. 

Vammaisen syrjintä Suomessa.

Vammaispalvelulaki määrittää vammaisen henkilön aseman yhteiskunnassa ja sen toimissa seuraavasti. Luku 1 ja sen 1§: 

Lain tarkoituksena on: 

1. Toteuttaa vammaisen henkilön yhdenvertaisuutta, osallisuutta ja osallistumista yhteiskunnassa, sekä ehkäistä ja poistaa niiden toteutumisen esteitä:

2. Tukea vammaisen henkilön itsenäistä elämää ja itsemääräämisoikeuden toteutumista.

3. Turvata vammaisen henkilön yksilöllisen tarpeen ja edun mukaiset, riittävät ja laadultaan hyvät palvelut.

Toki maamme Perustuslakikin jo määrittää ettei ketään saa syrjiä vamman, vian tai sairauden johdosta.

Lakipykälistä huolimatta vammaisia syrjitään maassamme systemaattisesti ja tästä johtuen vammaisten kokema syrjintä on vuodesta toiseen kärkisijoilla syrjintää mittaavassa selvityksessä.  Yhdenvertaisuusvaltuutetun ja oikeusministeriön tekemässä selvityksessä tutkittiin millaisissa arkisissa tilanteissa ja missä määrin vammaiset ihmiset kokevat syrjintää.

Tuloksista selviää että suurimmat epäkohdat ja epäoikeudenmukaisuudet koettiin juurikin tavaroiden ja palvelun tarjonnassa, työelämässä ja sähköisissä palveluissa. 

Selvityksen perusteella kokonaiskuva näyttää siltä, että juuri edellä mainituissa palveluissa ei nähdä tarvetta luoda vammaisille kohdennettuja toimenpiteitä heidän yhdenvertaisuutensa ja osallisuutensa parantamiseksi, vaan hyvinvointivaltion pitäisi tarjota riittävä tukiverkko. Toisin sanoen vastuuta halutaan siirtää valtiolle, eikä näin ollen nähdä mahdollisuutena sitä vaihtoehtoa että omaa palvelua ja sen tasoa koulutuksella nostettaisiin.

Joten edellisen kirjoituksen saamat kommentit, että ei ole olemassa mitään ongelmaa vaan kaikki on vain kuvitelmaa ja ongelman synnyttämistä kuulostaa tämänkin tutkimuksen mukaan hieman ontuvalta. Toki ymmärrän sen että ongelmien vähättely luo illuusion paremmasta maailmasta, mutta ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa että ongelmia on.

Suomessa jopa pakkosteriloitiin vammaisia aina vuoteen 1960 saakka, joten kehitys joka viimeisen 60 vuoden kuluessa on tapahtunut niin sitä voidaan pitää lähes mitätömänä, jos kehitystä on tapahtunut ylipäätään juuri lainkaan.

Mielestäni on todettava että, asioista pitää saada ja pystyä keskustelemaan ilman toisen vähättelyä, argumenttien olisi hyvä perustua tutkittuun tietoon ja omakohtaisiin kokemuksiin. Asioiden kieltäminen ja matonalle lakaisu ei johda muutokseen, vaan pitää meidät tuolla 1960 luvulla.

Nico Ojala

Kipu jota ruokin pelolla.

 Kipu tarjosi matkalippua.

Usein sanotaan, että kipu muistuttaa elämästä. Kipu vahvistaa ja kipua tulisi sietää, mutta mitä jos kipu on sietämätöntä tai kipu on niin kovaa että haluaa kuolla. Entä jos kipu tekee ihmisen haavoittuvaksi? Onko kipu silloin ottanut vallan ja määrää ihmisen tekemisen ja olemisen, entä jos kipu hallitsee ihmistä ja ruokkii itseään pelolla.

Mitä kipu on? Kipu voi olla fyysistä tai henkistä, se voi olla viiltävää, polttavaa, sykkivää tai vaikka pistävää.  Kipu voi olla ahdistavaa, lamauttavaa, tuskaista ja kuristavaa. Kipu voi olla siedettävää tai sietämätöntä, se voi hallittua tai hallitsematonta. Kipu voi pelastaa, kipu voi tappaa. Kipu on samaan aikaan renki että  isäntä.

Kipua voi onneksi yrittää lääkitä, tukahduttaa ja vaimentaa.  Joskus se onnistuu joskus kipu ottaa kuitenkin yliotteen. Kipu on välillä hyvä ystävä, toisinaan pahin vihollinen. Kipu neuvoo ja käskee. Kipu kertoo elämästä ja kuolemasta. Kipu näyttää välillä edenin, välillä helvetin.

Kun itse vammauduin toukokuussa 2014, en tuntenut kipua juuri lankaan, vaikka olin juuri tippunut hieman yli neljästä metristä kivikkoiselle maalle ja saanut useita murtumia, kipu ei vain löytänyt paikalle tai antoi ylväästi odottaa vuoroaan. Ensimmäisiä kipumuistikuvia minulla kuitenkin on ja ne sijoittuvat aikaan kun olin jo kotona, tuolloin pelkkä yksiminen tai nukkumaan meno tuntui viiltävältä sekä pistävältä. Tuo kipu oli fyysistä, tuolloin kipu totteli lääkitystä ja antoi hetken rauhan toipumiseen.

Murtumat parani ja kivut hellitti, tunsin että voin palata takaisin työhöni. Uskoin selvinneeni vähillä vaurioilla ja tapaturmassa murtuneen yläleukaluun johdosta heiluvat hampaatkin voi laittaa kuntoon, olin valmis ottamaan taas ohjat käsiini yrityksessäni. Niin ainakin kuvittelin.

Minulla oli työmiehet olleet elokuun alusta jo viikon verran eräässä ulkosaariston kohteessa entisöimässä vanhaa kalastajatorppaa ja ajattelin itse mennä jatkamaan tuota työkohdetta yhden työntekijäni kanssa. Tuo ulkosaariston kohde oli se paikka johon kipu  oli mennyt minua odottamaan. Kipu oli muuttanut muotoaan, se ei enään viiltänyt tai polttanut. Nyt kipu esti minua tekemästä työtäni johon olin kouluttautunut, kipu esti minua ymmärtämästä mitä vasaralla pitäisi tehdä, kipu rakensi minun eteeni seinän ja esti minua menemästä työmaalle, kipu tuntui päässä, se puristi ohimoita, se vei suuntavaiston, se puristi rintaa ja pakotti haukkomaan happea.

Tästä alkoi matka kivun kanssa, välillä se meni piiloon moneksi viikoksi, kunnes tuli takaisin vain muistuttaakseen kuka on isäntä ja ketä tulee totella. Kävin useasti lääkärissä kivun takia ja sain lääkeitä jolla voisin tuon riivaajani minusta häätää, mutta turhaan. Kipu nakersi minua sisältä päin, teki ruumiistani onton, ohjasi minua vain kohto lopullista päämäärää.

Helmikuussa 2015 kipu sai minusta täyden otteen, halusi minun henkeni useampaan kertaan, kipu kertoi mihin minun tieni päättyy. Jouduin tai pääsin lopuksi psykiatriseen sairaalaan suljetulle osastolle, tuollakin kipuni oli minun seurassa. Se kertoi minulle milloin seuraava juna kulkee sairaalan ohitse ja pakotti minun odottaa lähtökäskyään. 

Lopulta kipu oli syönyt minut kokonaan ja kroppani petti täysin, aloin saamaan kouristuksia päivittäin, joskus jopa useamman päivässä. Ruoka ei pysynyt sisällä, olin vain luuta ja nahkaa. Vain osastolla annettavat lääkkeet pitivät minut hengissä, vaikka olin itse valmis luovuttamaan niin muut eivät olleet. Lopulta sain lähetteen aivovammapolille laajoihin tutkimuksiin jonka seurauksena kipuni sai selityksen.

Olin saanut tapaturmassa vaikean aivovamman sekä niskan retkahdusvamman, tämä jäi täysin tutkimatta aluksi ja sen aiheuttamat oireet johtivat vaikeaan masennukseen sekä itsetuhoisuuteen. Nyt tuo kipu joka aikaisemmin hallitsi elämääni täysin ja vaati palkaksi henkeäni on hyvä renki ja muistuttaa minua elämän realiteeteistä, sen tärkeydestä ja että kaikki ei ole itsestään selvää. 

Nyt kun vammautumisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi kymmenen vuotta, elämäni on täysin muuttunut ja vaikka tarvitsen useissa toimissa muiden apua niin en siltikään vaihtaisi päivääkään pois. Olen saanut tehdä matkaa ja kokea muuttuneen elämän. Olen ollut kuoleman porteilla ja tuntenut sen voiman, olen kaivanut itselleni kuoppaa josta en enään omin avuin päässyt ylös. Olen tutustunut kipuuni ja kironnut sen olemassaoloa, olen heikko, mutta samaan aikaan tarpeeksi vahva voittamaan epäluulot ja ennakkoasenteet. Olen saanut paljon, enemmän kuin ansaitsen. Olen vammainen enkä häpeä sitä, minä hengitän. Olen elossa kaiken tämän jälkeen. 

Olkoot tämä kirjoitus jonkinlainen välipohdinta tapahtuneesta ja siitä matkasta jonka tein. Matkani jatkuu ja tietoisuuden lisääminen vammautumisesta sekä sen johdosta syntyneistä taloudellisista ja vakuutuksellisista ogelmista jatkuu. Saan kunnian olla mukana tämän kuun lopussa järjestettävässä  paneelikeskustelussa ja Aivovammaliiton keväisessä seminaarissa kertomassa tunteiden ilmaisusta valokuvan avulla. 

Vain vaikuttamalla asioihin voidaan ongelmiin puuttua. 

Hyvää alkanutta vuotta kaikille, kahvitellaan kun tavataan. 

Työkyvyttömyysmääritelmän 11 hetki.

 Järjestelmä on rikki.

Miksi toinen ihminen on työkyvytön ja toinen ei vaikka heillä olisi sama vamma ja samallaiset haasteet selviytyä työstään? Mikä määrittää työkyvyttömyyden ja miksi julkisella puolella työkyvyttömyyden määritelmä on huomattavasti monimutkaisempi kuin kunnallisellla puolella? Miksi työkyvyttömyyteen tarvitaan 11 eri määritelmää? Miksi koko järjestelmä on tehty palvelemaan paremmin vakuutus ja työeläkeyhtiöitä kuin työntekijää, onko järjestelmä rikki?

Sairausvakuutuslaissa työkyvyttömyys määritellään hyvin selkeästi, eli henkilö on työkyvytön, silloin kun hän ei sairautensa tai vammansa vuoksi ole kykenevä tekemään omaa työtään tai sitä läheisesti vastaavaa työtä.  Toisessa määritelmässä henkilö katsotaan työkyvyttömäksi jos hänen työkykynsä on alentunut niin paljon että hän ei jäljellä olevalla työkyvyllä  pysty saamaan riittävää toimeentuloa. 

Työkyvyttömyys on itsessään lääketieteellinen kokonaisuus, eli hoitava lääkäri arvioi omien tutkimusten sekä moniammatillisen lausuntojen perusteella miten henkilön sairaus, vika tai vamma haittaa potilasta selviytymään omasta tai lähellä omaa ammattia vastaavasta työstä, mutta jotta asia ei olisi näin yksinkertainen, niin itse työkyvyttömyys määritelmänä on puolestaan juridinen käsite silloin kun sillä katsotaan henkilön oikeutta työkyvyttömyyteen sidottuihin etuisuuksiin.

Edellä mainitsinkin jo tuon sairausvakuutuslain määritelmän työkyvyttömyydestä, siinä selkeästi todetaan henkilön olevan työkyvytön jos hänen työkykynsä on alentunut niin paljon että hän ei enään suoriudu omasta työstään

Työntekijän eläkelaki puolestaan määrittää työkyvyttömyyden seuraavasti, jos henkilön työkyky on alentunut kahdella viidesosaa niin katsotaan hänen olevan osatyökyvytön. Jos työkyky on alentunut kolmella viidesosaa katsotaan hänen olevan työkyvytön. 

Sitten tulee iso mutta, kun sairasvakuutuslaissa määritellään työn laatu, eli omaa tai siihen läheisesti vastaava työ, niin työntekijän eläkelaki määrittää asian seuraavasti. Työkykyä ei peilata suoraan henkilön omaan työhön vaan kaikkiin muihinkin saatavissa oleviin töihin jota henkilön voidaan kohtuudella edellyttää tekevän. Tämä tarkoittaa siis sitä että jos henkilöllä pysyy harja kädessä hän voi toimia vaikka talonmiehenä ja on näin työkykyinen.

Eli työntekijän eläkelaki on huomattavasti tiukempi kuin sairausvakuutuslaki. Kansaeläkelaissa puolestaan määritellään työkyvyttömyys lähen samaan tapaan kuin työntekijän eläkelaissa, mutta sillä erolla että  kansaneläkelaissa ei tunneta osatyökyvyttämyyttä ollenkaan vaan määritelmä perustuu siihen että henkilö on joko työkykyinen tai työkyvytön, kansaneläkelaki ei myöskään ota kantaa työn laatuun tai sen keveyteen vaan päätös perustuu arvioon työkyvystä.

Tapaturmavakuutusmääritelmässä työkyvyttömyyttä arvioidaan aina syy-yhteyden kannalta, eli jos vakuutusyhtiö toteaa että syy-yhteyttä ei ole niin myöskään oikeutta työkyvyttömyyteen ei ole. Tapaturmavakuutusjärjestelmä on myös sisällöltään saman kaltainen kuin työntekijän eläkelaki, mutta siinä jo 10% työkyvyn alenema on korvattava haitta, mutta tosiaan tässä määritelmässä syy-yhteys näyttelee isoa osaa.

Liikenne- ja potilasvakuutukset perustuvat vahingonkorvausajatteluun, näissä vakuutuksissa työkyvyn heikkenemistä tarkistellaan menetyksen täydenkorvaamisen lähtökohdasta. Silloin kun muiden syiden katsotaan vaikuttavan työkyvyttömyyteen, korvataan vain liikenne- ja potilasvakuutuksesta vain syy-yhteyden osuus, mikäli syy-yhteys voidaan todeta.

Muita lakeja ja määritelmiä millä työkykyä arvoidaan on ansioeläkejärjestelmä, julkinen sektori käyttää niin sanottua spesiaalityökyvyttömyyden määritelmää sekä laki yksilöllisestä varhaiseläkkeestä jota käytetään yksityisellä puolella. Tämä edellä mainittu spesiaalityökyvyttömyysmääritelmä on jotain aivan käsittämätöntä ja sitä käytetään kunnallisessa eläkesäädöksessä työkyvyttömyyden arvioinnissa, tässä spesiaalityökyvyttömyysmääritelmässä työkyvyttömänä pidetään henkilöä joka sairauden, vamman tai vian takia tullut kykenemättömäksi virkaansa. Tämä määritelmä antaa selvästi paremman turvan kuin työ- ja kansaneläkelain mukaiset määritelmät.

Eli työkyvyttömyyttä arvioidaan juridisesti ja siihen käytetään sairaudesta, vammasta tai viasta sovellettavia määritelmiä joita on Sairausvakuutuslaki, työntekijän eläkelaki, kansaneläkelaki, julkisenpuolen työkyvyttömyys säädökset, yksityisen puolen työkyvyttömyys säädökset, rapaturmavakuutusmääritelmä, liikenne- ja potilasvakuutus sekä muutama muu määritelmä jotka myös allekirjoittaneelta on jäänyt pimentoon.

Jos mietitään että työkyvyttömyyttä määritellään yhdellätoista eri juridisella tulkinnalla ja lääketieteellistä työkyvyttömyyttä vain yhdellä, niin on sanomattakin selvää että työkyvyttömyyden eväämiseen löytyy aina jokin säädös jonka taakse voidaan piiloutua. Se että työkyvyttömyys voidaan evätä jo pelkällä syy-yhteyden perusteella tuntuu aivan järjettömältä, koska yleensä työtapaturmassa vammautunut henkilö tarvitsee vammojensa tueksi syy-yhteyden jo pelkkien korvausten saamiseksi ja jos tuona aikana vakuutusyhtiöt eväävät syy-yhteyden koko tapahtumasta, tämä tarkoittaa sitä että samalla hänen työkyvyttömyytensä jää ratkaisematta.  Syy-yhteyttä tarvitaan myös liikenne-  ja potilasvakuutuksen arvioinnissa ja mikäli tapaturma on tapahtunut esimerkiksi pakollisen liikennevakuutuksen alaisuudessa ja vakuutusyhtiö evää jälleen syy-yhteyden niin myös liikenne- ja potilasvakuutuksen määritelmä syy-yhteyden korvattavuudesta jää saamatta.

Koska tämä koko työkyvyttömyyspaletti on todella hankala, eikä siitä ota selvää edes siitä vastuussa olevat vakuutuslääkäritkään, niin tilanne on kääntynyt nykyään sellaiseksi että vakuutuslääkäri tekee päätöksen esimerkiksi työkyvyttömyyden eväämisestä, tämän jälkeen lähettää vakuutuslääkäri päätöksensä  vakuutusyhtiön tai työeläkeyhtiön lakiosastolle joka etsii päätöksen tueksi sopivia säädöksiä tästä määritelmäviidakosta, tämä käy selväksi myös vuonna 2015 julkaistun gradun "Vakuutuslääkäriprofessio asiantuntijana korvauskäsittelyssä" Toisin sanoen, vakuutuslääkärit eivät tee todellisuudessa lääketieteellisiä arvioita vaan heidän tehtävä on etsiä yhdessä lakiosaston kanssa työkyvyttömyysmääritelmistä se kohta jolla vamman, vian tai sairauden johdosta työkykynsä menettänyt henkilö voidaan todeta työkykyiseksi.

Eläkeratkaisun vaiheet ja tarvittavat muutokset.

Lähtökohtaisesti henkilön työkykyä tulee tarkastella sairauden,vian ja vamman aihettaman työkyvyn alemisen näkökulmasta, tämä tarkoittaa että asiaa ryhtyy käsittelemään toimivaltainen työeläkeyhtiö joiden tehtävä heidän omasta mainoslauseestaan on tehdä oikeudenmukaisia päätöksiä, mutta tästä voidaan olla varmasti montaa eri mieltä. yhtä kaikki. Eläkeratkaisun tulee perustua useasta eri lähteestä kerättävään tietoon, jossa lääkärinlausunnot ovat yksi tärkeimmistä asiapapereista, mutta ne ei toki yksin riitä päätöksentekoon vaan myös hakijan oma käsitys vamman, vian tai sairauden aiheuttamista ongelmista tulee käydä ilmi hakemuksessa. Lisäksi arvioinnissa käytetään työnantajan lausuntoa työssä selviytymisestä sekä työjärjestelyjen mahdollisuudesta esimerkiksi kevyempiin työtehtäviin. Joissain tapauksissa työeläkeyhtiö haluaa tutustua myös hakijan työhistoriaan ja pyytää tätä varten työsuhderekisteriotetta.

Tästä alkaa sitten työeläkeyhtiön puntarointi jossa mietitään mitä näistä yhdestätoista eri säädöksestä tullaan ratkaisussa tarkastelemaan, myös syy-yhteyttä sairauden, vamman tai vian suhteen tarkastellaan mikäli kyseessä työperäinen esimerkiksi vammautuminen. Mikäli työnantajalla on valmius tarjota kevennettyä työtehtävää, tullaan sitä suurella todennäköisyydellä myös kokeilemaan, tästä työnantaja tekee oman lausunnon työeläkeyhtiölle kokeilun päätyttyä. Lopuksi työeläkeyhtiö tarkastelee hakian työhistoriaa ja mahdollisia aikaisempia haasteita selviytyä työstä. Tätä kaikkea verrataan hoitavan lääkärin tekemään työkyvyttämyysarvioon ja kuten arvata saattaa näyttelee se aika pientä osaa tässä kokonaisuudessa.

Työkyttömyys voi johtua myös esimerkiksi psykiatrisesta sairaudesta, tällöin sen arvioinnissa esimerkiksi syy-yhteys ei näyttele mitään osaa, vaan hakijan työkykyä arvioidaan alentuneen työkyvyn näkökulmasta, nyt täytyy myös ottaa huomioon että esimerkiksi masennus ei tatkoita että hakija olisi pysyvästi työkyvytön vaan hän on sitä toistaisksi ja näin ollen hänen työkykyään arvioidaan säännöllisesti.

Mitä tässä kokonaisuudessa tulisi muuttaa että se vastaisi ihmisten oikeudentajua ja olisi yhdenvertainen riippumatta arvioidaanko hakijan työkykyä yksityisen sektorin, julkisen sektorin tai esimerkiksi liikenne- ja potilaslain mukaan. Koska  tällä hetkellä esimerkiksi virkamies on huomattavasti paremmassa asemassa työkyvyttömyysratkaisun osalta kuin vaikka yksityisen puolen rakennusmies, niin se on omiaan aiheuttamaan epäluottamusta järjestelmää kohtaan. Nykyinen järjestelmä myös aiheuttaa suuria taloudellisia ongelmia työkyvyttömyyseläkettä hakevalle pitkien prosessien ja epäoikeudenmukaisten päätösten johdosta, on kiistatonta että tämän hetkinen työkyvyttömyys järjestelmä myös aiheuttaa kohonneita sairaanhoitokustannuksia.

Tämän johdosta koko työkyvyttömyys ja sen arviointi tulisi yhdenmukaistaa niin että kaikki arvioitaisiin yhden työkyvyttömyysarvion perusteella sekä hoitavan lääkärin työkykyä arvioiva lausunto olisi lähtökohtaisesti painavampi päätöstä tehdessä, myös itse hakijan omaa näkemystä tulisi ottaa enemmän huomioon.

Työtä on paljon, mutta jostain on aloitettava ja ehdotankin että työ aloitetaan mielellään heti.