Järjestelmä on rikki.
Miksi toinen ihminen on työkyvytön ja toinen ei vaikka heillä olisi sama vamma ja samallaiset haasteet selviytyä työstään? Mikä määrittää työkyvyttömyyden ja miksi julkisella puolella työkyvyttömyyden määritelmä on huomattavasti monimutkaisempi kuin kunnallisellla puolella? Miksi työkyvyttömyyteen tarvitaan 11 eri määritelmää? Miksi koko järjestelmä on tehty palvelemaan paremmin vakuutus ja työeläkeyhtiöitä kuin työntekijää, onko järjestelmä rikki?
Sairausvakuutuslaissa työkyvyttömyys määritellään hyvin selkeästi, eli henkilö on työkyvytön, silloin kun hän ei sairautensa tai vammansa vuoksi ole kykenevä tekemään omaa työtään tai sitä läheisesti vastaavaa työtä. Toisessa määritelmässä henkilö katsotaan työkyvyttömäksi jos hänen työkykynsä on alentunut niin paljon että hän ei jäljellä olevalla työkyvyllä pysty saamaan riittävää toimeentuloa.
Työkyvyttömyys on itsessään lääketieteellinen kokonaisuus, eli hoitava lääkäri arvioi omien tutkimusten sekä moniammatillisen lausuntojen perusteella miten henkilön sairaus, vika tai vamma haittaa potilasta selviytymään omasta tai lähellä omaa ammattia vastaavasta työstä, mutta jotta asia ei olisi näin yksinkertainen, niin itse työkyvyttömyys määritelmänä on puolestaan juridinen käsite silloin kun sillä katsotaan henkilön oikeutta työkyvyttömyyteen sidottuihin etuisuuksiin.
Edellä mainitsinkin jo tuon sairausvakuutuslain määritelmän työkyvyttömyydestä, siinä selkeästi todetaan henkilön olevan työkyvytön jos hänen työkykynsä on alentunut niin paljon että hän ei enään suoriudu omasta työstään
Työntekijän eläkelaki puolestaan määrittää työkyvyttömyyden seuraavasti, jos henkilön työkyky on alentunut kahdella viidesosaa niin katsotaan hänen olevan osatyökyvytön. Jos työkyky on alentunut kolmella viidesosaa katsotaan hänen olevan työkyvytön.
Sitten tulee iso mutta, kun sairasvakuutuslaissa määritellään työn laatu, eli omaa tai siihen läheisesti vastaava työ, niin työntekijän eläkelaki määrittää asian seuraavasti. Työkykyä ei peilata suoraan henkilön omaan työhön vaan kaikkiin muihinkin saatavissa oleviin töihin jota henkilön voidaan kohtuudella edellyttää tekevän. Tämä tarkoittaa siis sitä että jos henkilöllä pysyy harja kädessä hän voi toimia vaikka talonmiehenä ja on näin työkykyinen.
Eli työntekijän eläkelaki on huomattavasti tiukempi kuin sairausvakuutuslaki. Kansaeläkelaissa puolestaan määritellään työkyvyttömyys lähen samaan tapaan kuin työntekijän eläkelaissa, mutta sillä erolla että kansaneläkelaissa ei tunneta osatyökyvyttämyyttä ollenkaan vaan määritelmä perustuu siihen että henkilö on joko työkykyinen tai työkyvytön, kansaneläkelaki ei myöskään ota kantaa työn laatuun tai sen keveyteen vaan päätös perustuu arvioon työkyvystä.
Tapaturmavakuutusmääritelmässä työkyvyttömyyttä arvioidaan aina syy-yhteyden kannalta, eli jos vakuutusyhtiö toteaa että syy-yhteyttä ei ole niin myöskään oikeutta työkyvyttömyyteen ei ole. Tapaturmavakuutusjärjestelmä on myös sisällöltään saman kaltainen kuin työntekijän eläkelaki, mutta siinä jo 10% työkyvyn alenema on korvattava haitta, mutta tosiaan tässä määritelmässä syy-yhteys näyttelee isoa osaa.
Liikenne- ja potilasvakuutukset perustuvat vahingonkorvausajatteluun, näissä vakuutuksissa työkyvyn heikkenemistä tarkistellaan menetyksen täydenkorvaamisen lähtökohdasta. Silloin kun muiden syiden katsotaan vaikuttavan työkyvyttömyyteen, korvataan vain liikenne- ja potilasvakuutuksesta vain syy-yhteyden osuus, mikäli syy-yhteys voidaan todeta.
Muita lakeja ja määritelmiä millä työkykyä arvoidaan on ansioeläkejärjestelmä, julkinen sektori käyttää niin sanottua spesiaalityökyvyttömyyden määritelmää sekä laki yksilöllisestä varhaiseläkkeestä jota käytetään yksityisellä puolella. Tämä edellä mainittu spesiaalityökyvyttömyysmääritelmä on jotain aivan käsittämätöntä ja sitä käytetään kunnallisessa eläkesäädöksessä työkyvyttömyyden arvioinnissa, tässä spesiaalityökyvyttömyysmääritelmässä työkyvyttömänä pidetään henkilöä joka sairauden, vamman tai vian takia tullut kykenemättömäksi virkaansa. Tämä määritelmä antaa selvästi paremman turvan kuin työ- ja kansaneläkelain mukaiset määritelmät.
Eli työkyvyttömyyttä arvioidaan juridisesti ja siihen käytetään sairaudesta, vammasta tai viasta sovellettavia määritelmiä joita on Sairausvakuutuslaki, työntekijän eläkelaki, kansaneläkelaki, julkisenpuolen työkyvyttömyys säädökset, yksityisen puolen työkyvyttömyys säädökset, rapaturmavakuutusmääritelmä, liikenne- ja potilasvakuutus sekä muutama muu määritelmä jotka myös allekirjoittaneelta on jäänyt pimentoon.
Jos mietitään että työkyvyttömyyttä määritellään yhdellätoista eri juridisella tulkinnalla ja lääketieteellistä työkyvyttömyyttä vain yhdellä, niin on sanomattakin selvää että työkyvyttömyyden eväämiseen löytyy aina jokin säädös jonka taakse voidaan piiloutua. Se että työkyvyttömyys voidaan evätä jo pelkällä syy-yhteyden perusteella tuntuu aivan järjettömältä, koska yleensä työtapaturmassa vammautunut henkilö tarvitsee vammojensa tueksi syy-yhteyden jo pelkkien korvausten saamiseksi ja jos tuona aikana vakuutusyhtiöt eväävät syy-yhteyden koko tapahtumasta, tämä tarkoittaa sitä että samalla hänen työkyvyttömyytensä jää ratkaisematta. Syy-yhteyttä tarvitaan myös liikenne- ja potilasvakuutuksen arvioinnissa ja mikäli tapaturma on tapahtunut esimerkiksi pakollisen liikennevakuutuksen alaisuudessa ja vakuutusyhtiö evää jälleen syy-yhteyden niin myös liikenne- ja potilasvakuutuksen määritelmä syy-yhteyden korvattavuudesta jää saamatta.
Koska tämä koko työkyvyttömyyspaletti on todella hankala, eikä siitä ota selvää edes siitä vastuussa olevat vakuutuslääkäritkään, niin tilanne on kääntynyt nykyään sellaiseksi että vakuutuslääkäri tekee päätöksen esimerkiksi työkyvyttömyyden eväämisestä, tämän jälkeen lähettää vakuutuslääkäri päätöksensä vakuutusyhtiön tai työeläkeyhtiön lakiosastolle joka etsii päätöksen tueksi sopivia säädöksiä tästä määritelmäviidakosta, tämä käy selväksi myös vuonna 2015 julkaistun gradun "Vakuutuslääkäriprofessio asiantuntijana korvauskäsittelyssä" Toisin sanoen, vakuutuslääkärit eivät tee todellisuudessa lääketieteellisiä arvioita vaan heidän tehtävä on etsiä yhdessä lakiosaston kanssa työkyvyttömyysmääritelmistä se kohta jolla vamman, vian tai sairauden johdosta työkykynsä menettänyt henkilö voidaan todeta työkykyiseksi.
Eläkeratkaisun vaiheet ja tarvittavat muutokset.
Lähtökohtaisesti henkilön työkykyä tulee tarkastella sairauden,vian ja vamman aihettaman työkyvyn alemisen näkökulmasta, tämä tarkoittaa että asiaa ryhtyy käsittelemään toimivaltainen työeläkeyhtiö joiden tehtävä heidän omasta mainoslauseestaan on tehdä oikeudenmukaisia päätöksiä, mutta tästä voidaan olla varmasti montaa eri mieltä. yhtä kaikki. Eläkeratkaisun tulee perustua useasta eri lähteestä kerättävään tietoon, jossa lääkärinlausunnot ovat yksi tärkeimmistä asiapapereista, mutta ne ei toki yksin riitä päätöksentekoon vaan myös hakijan oma käsitys vamman, vian tai sairauden aiheuttamista ongelmista tulee käydä ilmi hakemuksessa. Lisäksi arvioinnissa käytetään työnantajan lausuntoa työssä selviytymisestä sekä työjärjestelyjen mahdollisuudesta esimerkiksi kevyempiin työtehtäviin. Joissain tapauksissa työeläkeyhtiö haluaa tutustua myös hakijan työhistoriaan ja pyytää tätä varten työsuhderekisteriotetta.
Tästä alkaa sitten työeläkeyhtiön puntarointi jossa mietitään mitä näistä yhdestätoista eri säädöksestä tullaan ratkaisussa tarkastelemaan, myös syy-yhteyttä sairauden, vamman tai vian suhteen tarkastellaan mikäli kyseessä työperäinen esimerkiksi vammautuminen. Mikäli työnantajalla on valmius tarjota kevennettyä työtehtävää, tullaan sitä suurella todennäköisyydellä myös kokeilemaan, tästä työnantaja tekee oman lausunnon työeläkeyhtiölle kokeilun päätyttyä. Lopuksi työeläkeyhtiö tarkastelee hakian työhistoriaa ja mahdollisia aikaisempia haasteita selviytyä työstä. Tätä kaikkea verrataan hoitavan lääkärin tekemään työkyvyttämyysarvioon ja kuten arvata saattaa näyttelee se aika pientä osaa tässä kokonaisuudessa.
Työkyttömyys voi johtua myös esimerkiksi psykiatrisesta sairaudesta, tällöin sen arvioinnissa esimerkiksi syy-yhteys ei näyttele mitään osaa, vaan hakijan työkykyä arvioidaan alentuneen työkyvyn näkökulmasta, nyt täytyy myös ottaa huomioon että esimerkiksi masennus ei tatkoita että hakija olisi pysyvästi työkyvytön vaan hän on sitä toistaisksi ja näin ollen hänen työkykyään arvioidaan säännöllisesti.
Mitä tässä kokonaisuudessa tulisi muuttaa että se vastaisi ihmisten oikeudentajua ja olisi yhdenvertainen riippumatta arvioidaanko hakijan työkykyä yksityisen sektorin, julkisen sektorin tai esimerkiksi liikenne- ja potilaslain mukaan. Koska tällä hetkellä esimerkiksi virkamies on huomattavasti paremmassa asemassa työkyvyttömyysratkaisun osalta kuin vaikka yksityisen puolen rakennusmies, niin se on omiaan aiheuttamaan epäluottamusta järjestelmää kohtaan. Nykyinen järjestelmä myös aiheuttaa suuria taloudellisia ongelmia työkyvyttömyyseläkettä hakevalle pitkien prosessien ja epäoikeudenmukaisten päätösten johdosta, on kiistatonta että tämän hetkinen työkyvyttömyys järjestelmä myös aiheuttaa kohonneita sairaanhoitokustannuksia.
Tämän johdosta koko työkyvyttömyys ja sen arviointi tulisi yhdenmukaistaa niin että kaikki arvioitaisiin yhden työkyvyttömyysarvion perusteella sekä hoitavan lääkärin työkykyä arvioiva lausunto olisi lähtökohtaisesti painavampi päätöstä tehdessä, myös itse hakijan omaa näkemystä tulisi ottaa enemmän huomioon.
Työtä on paljon, mutta jostain on aloitettava ja ehdotankin että työ aloitetaan mielellään heti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti