Pysy ruodussa ja ole hiljaa.
Kirjoitin tuossa viikko sitten kirjoituksen jossa käsittelin noin yleisellä tasolla vammaisten, vammautuneiden ja sairaiden ihmisten eriarvoista asemaa yhteiskunnassamme sekä työelämässä. Toin esiin myös ongelman jota esiintyy esimerkiksi palvelualoilla ja sen epävarmuuden siitä kuinka vammaiseen tulisi suhtautua ja kuinka puhutella. Tuo kirjoitus herätti paljon keskustelua ja valitettavasti myös vastakkainasettelua. Kirjoitus osui selvästi arkaan paikkaan ja nyt ajattelin näitä asioita avata vähän enemmän ja yrittää korjata joitakin selvästi vääriä näkemyksiä ja olettamuksia.
Mitä sitten kirjoitin? Pohdiskelin kirjoituksessa miksi palvelualojen koulutuksessa ei opetustilanteessa ole yhtenä ryhmänä vammaisen kohtaamista, kuten liikuntarajoitteisen, afasian tai dysartian oireista kärsivät, näkövammaiset tai esimerkiksi kuulovammaiset, vaan koulutus ja opetustilanteet keskittyvät niin sanottuihin tavallisiin ihmisiin, toki koulutuksessa on yhtenä painopisteenä kohtaaminen hankalan asiakkaan kanssa, mutta tällöinkin tällä tarkoitetaan yleensä joko humalaista tai tyytymätöntä asiakasta.
Lisäksi toin esille ongelmaa siitä kuinka vammautunut kokee jäävänsä yksin, vammautunut ei välttämättä mahdu enään samaan ystäväpiiriin kuten ennen vammautumista. Vammautunut joutuu myös kokemaan voimakasta syrjintää useissa päivittäisissä asioissa.
Lopuksi käsittelin kirjoituksessa vammautuneiden kokemaa syrjintää ja väheksyntää eri tilanteissa. En varsinaisesti käyttänyt mitään tiettyä esimerkki vaan käsittelin asiaa laajasti ja horisonttaalisesti. Tämä herätti myös suurta keskustelua ja kommentteja tuli puolesta sekä vastaan.
Koska aihe on selvästi arka, eikä siitä olisi relevanttia keskustella julkisesti eikä varsinkaan nostaa esille sen aiheuttamia ongelmia tai epäkohtia, varsinkaan koska maassamme on kuulemma muitakin isompia ongelmia. Mutta itse koen tämän asian erittäin suureksi ongelmaksi ja sen takia haluan käsitellä asiaa enemmän ja nyt tarkempien esimerkkien ja tutkimusten mukaan.
Käsittelen tätä kirjoitusta nyt vammautuneen ja vammaisen näkökulmasta, mutta aihe koskee niin sairastuneita kuin syrjäytyneitäkin.
Vammaisia syrjitään työelämässä.
Maassamme on hieno säädös nimeltään kuntouttava työtoiminta. Kuntouttava työtoiminta on tarkoitettu ihmisille jotka esimerkiksi fyysisen vamman tai saurauden johdosta ovat menettäneet kyvyn osallistua vapaille työmarkkinoille, idea on sinällään hyvä ja toimii varmasti useissa tapauksissa juuri siten kuin on suunniteltu, mutta kuten aina, niin järjestelmää käytetään räikeästi myös väärin vain koska se antaa siihen mahdollisuuden. Valitettavan useasti tämä väärinkäyttö kohdistuu ihmisiin jotka eivät uskalla kertoa asiasta tai eivat ole ymmärtäneet oikeuksiaan.
Esimerkkinä voin käyttää AVI:n tekemiä selvitystä kuntouttavasta työtoiminnasta jossa kunnat tarjoavat työvoimaa, kuitenkin niin että työtoiminnasta ei syynny työsyhdetta eikä virkasuhdetta kuntoutettavan ja toimintaa järjestävän tai totettavan tahon välille. Kuntouttavasta työtoimissasta maksetaan päiväkohtainen korvaus joka on suuruudeltaan 10.09€. Nyt muutama esimerkki tämän toiminnan väärinkäytöistä.
Hämeenkyrö ohjasi henkilöitä kuntouttavaan työtoimintaan yrityksiin vaikka laki kuntouttavasta työtoiminnasta sen kieltää, AVI pyysi selvitystä tästä Hämeenkyrön perusturvalautakunnalta ja vastauksessa todettiin että kuntouttavaan työtoimintaan osallistuvat pystyvät tekemään kokoaika työtä. Tämä näkemys on totaalisessa ristiriidessa Sosiaali- ja terveysministeriön ohjeen kanssa.
Hämeenkyrö ryhtyi tämän selvityksen jälkeen kierrättämään kuntouttavaa työtoimintaa alihankintana yhdistysten kautta yrityksille jotta tilanne näyttäisi lain mukaan oikealta vaikka todellisuudessa tilanne pysyy samana.
Valkeakoski kertoo sivuillaan tarjoavansa alihankintaa yrityksille kuntouttavan työtoiminnan työllistämispajan kautta. Vaikka laki kieltää toiminnan yrityksille niin toimintaa kierretään juurikin alihankinnan kautta. Yritykset saavat työvoimaa hintaa 10.09€ päivältä.
Esimerkkejä olisi vaikka kuinka paljon, enkä ryhdy niitä kaikkia tässä avaamaan. On kuitenkin todettava että kuntouttava työtoiminta on pääsääntöisesti reilua ja hyödyllistä toimintaa silloin kun se kohdistuu henkilöihin joiden toimintakyky ja alentunut työkyky sen mahdollistaa. Valitettavasti näin ei aina ole vaan kuntouttavaan työtoimintaan sijoitetaan ihmisiä joiden työkyky ei siihen riitä ja pahimmillaan toiminta vain heikentää henkilön toimintakykyä. On myös tilanteita jossa kuntouttavaan työtoimintaan osallistuva vammainen henkilö jää ilman asianmukaista sosiaaliturvaa, koska kuntoutuvalle määrätty vastuuhenkilö ei ole ollut sosiaalihuollon ammattilainen, tämä saattaa pahimmillaan tarkoittaa joidenkin tukien lakkauttamista tai kuntoutujalle kuuluvien tukien hakemattomuutta, kun vastuuhenkilö ei osaa tai kykene ohjaamaan kuntoutujaa oikeuden tukien piiriin.
Tässä siis muutama esimerkki miten vammaisia syrjitään ja suoranaisesti hyväksikäytetään kuntien toimesta halpana työvoimana.
Vammaisen kohtaaminen arjessa.
Kuten edellä kirjoitin, niin moni ammattiin johtava koulutus tarjoaa hyvää opetusta sekä opinnäytetilaisuuksia tuleville, esimerkiksi palvelualan ammattilaisille. Opetuksen lähtökohtana on antaa valmiudet toimia työelämässä ja suoriutua itsenäisesti eri asiakaspalvelutilanteista. Opetus tapahtuu nykyään niin oppilaitoksissa kuin itsenäisesti, joissakin tapauksissa opetus tapahtuu yrityksissä, mutta vastuu opetuksesta on oppilaitoksella. Erillaisia asiakaspalvelutilanteita harjoitellaan sekä asiakkaiden kanssa kommunikointia opetellaan omina variaatioinaan.
Koulutuksessa opetetaan kohtaamaan niin turistit kuin lapsetkin, opetellaan palvelemaan Englanniksi ja muistutetaan hyvistä tavoista kohdata asiakas. Yhtenä osa-alueena on myös opetus hankalan asiakkaan kanssa toimimisesta, tällä pääsääntöisesti tarkoitetaan joko humalaista tai hyvin vaativaa asiakasta. Sen sijaan lähes ilman opetusta jää kohtaaminen vammaisen tai sairaan ihmisen kanssa. Tätä kohtaamista ja palvelua ei juuri oppilaitoksissa toteuteta lainkaan, tämä johtaa siihen, että esimerkiksi näkövammainen jätetään avustamatta.
Ylipäätään kohtaaminen vammaisen tai vammautuneen kanssa palvelualalla on monissa yrityksissä jätetty hyvin vähälle huomiolle ja lähtökohtaisesta oletetaan että esimerkiksi pyörätuolia käyttävällä asiakkaalla olisi avustaja mukana joka paikkaisi oppilaitoksessa syntynyttä oppivajetta.
Itselläni on useita eri kokemuksia, missä jopa terveydenhuollon ammattilainen on puhunut vaimolleni eikä suinkaan minulle, minua koskevista asioista. Erään oppilaitoksen rehtori epäili kykyäni opiskella aivovammani takia. Näitä kokemuksia on lukuisia enkä lähde tässä niitä sen enempää avaamaan, koska julkaisu ei kohdistu pelkästään minun omiin kokemuksiin, vaan hyvin laajaan joukkoon ihmisiä.
Vammaisen syrjintä Suomessa.
Vammaispalvelulaki määrittää vammaisen henkilön aseman yhteiskunnassa ja sen toimissa seuraavasti. Luku 1 ja sen 1§:
Lain tarkoituksena on:
1. Toteuttaa vammaisen henkilön yhdenvertaisuutta, osallisuutta ja osallistumista yhteiskunnassa, sekä ehkäistä ja poistaa niiden toteutumisen esteitä:
2. Tukea vammaisen henkilön itsenäistä elämää ja itsemääräämisoikeuden toteutumista.
3. Turvata vammaisen henkilön yksilöllisen tarpeen ja edun mukaiset, riittävät ja laadultaan hyvät palvelut.
Toki maamme Perustuslakikin jo määrittää ettei ketään saa syrjiä vamman, vian tai sairauden johdosta.
Lakipykälistä huolimatta vammaisia syrjitään maassamme systemaattisesti ja tästä johtuen vammaisten kokema syrjintä on vuodesta toiseen kärkisijoilla syrjintää mittaavassa selvityksessä. Yhdenvertaisuusvaltuutetun ja oikeusministeriön tekemässä selvityksessä tutkittiin millaisissa arkisissa tilanteissa ja missä määrin vammaiset ihmiset kokevat syrjintää.
Tuloksista selviää että suurimmat epäkohdat ja epäoikeudenmukaisuudet koettiin juurikin tavaroiden ja palvelun tarjonnassa, työelämässä ja sähköisissä palveluissa.
Selvityksen perusteella kokonaiskuva näyttää siltä, että juuri edellä mainituissa palveluissa ei nähdä tarvetta luoda vammaisille kohdennettuja toimenpiteitä heidän yhdenvertaisuutensa ja osallisuutensa parantamiseksi, vaan hyvinvointivaltion pitäisi tarjota riittävä tukiverkko. Toisin sanoen vastuuta halutaan siirtää valtiolle, eikä näin ollen nähdä mahdollisuutena sitä vaihtoehtoa että omaa palvelua ja sen tasoa koulutuksella nostettaisiin.
Joten edellisen kirjoituksen saamat kommentit, että ei ole olemassa mitään ongelmaa vaan kaikki on vain kuvitelmaa ja ongelman synnyttämistä kuulostaa tämänkin tutkimuksen mukaan hieman ontuvalta. Toki ymmärrän sen että ongelmien vähättely luo illuusion paremmasta maailmasta, mutta ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa että ongelmia on.
Suomessa jopa pakkosteriloitiin vammaisia aina vuoteen 1960 saakka, joten kehitys joka viimeisen 60 vuoden kuluessa on tapahtunut niin sitä voidaan pitää lähes mitätömänä, jos kehitystä on tapahtunut ylipäätään juuri lainkaan.
Mielestäni on todettava että, asioista pitää saada ja pystyä keskustelemaan ilman toisen vähättelyä, argumenttien olisi hyvä perustua tutkittuun tietoon ja omakohtaisiin kokemuksiin. Asioiden kieltäminen ja matonalle lakaisu ei johda muutokseen, vaan pitää meidät tuolla 1960 luvulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti