Missä kulkee laillisuuden raja?
Maailmassa on lukemattomia ammatteja joissa työntekijä on vastuussa tekemisistään, sitten on ammatteja joissa tuntuu olevan syytesuoja ja työntekijän vastuun kantaa aina asiakas. Yksi tämän kaltainen ammatti tuntuu olevan vakuutus- ja työeläkeyhtiöiden korvauskäsittelijät, heidän tekemät päätökset tuntuvat rikkovan ihmisten oikeustajua poikkeuksetta kun kyseessä on esimerkiksi työtapaturmasta tai liikkevahingosta johtuva vakuutustapahtuma.
Mikä tekee tästä korvauskäsittelijän ammatista hyvinkin erikoisen, kun mietitään hänen päätöksiensä vaikutuksia on se että, korvauskäsittelijällä ei tarvitse olla mitään terveydenhuollon tuntemusta vaan vaatimuksena on kaupallinen koulutus, kuten esimerkiksi merkonomi. Silti hänen tehtävänään on itsenäisesti arvioida vahinkotapahtuman näyttöä, eli arvoida syy-yhteyttä sekä syy-seuraamussuhdetta vamman ja tapaturman välillä.
Toki täytyy muistaa, että korvauskäsittelijä ei aina yksin tee päätöstä vaan mukana on myös vakuutuslääkäri, mutta mikään laki ei sitä kuitenkaan siis vaadi, eli vakuutuslääkärin ei tarvitse osallistua kannanottoaan vakuutuspäätökseen, mutta yleisen oikeusperiaatteen mukaan vakuutuslääkäri voi antaa oman asiantuntija-arvion ratkaisuntekijän, eli korvauskäsittelijän käyttöön ja näin yleensä aina myös tapahtuu. On kuitenkin selvää, että lähes poikkeuksetta aina kun kyseessä on tapaturma ja syy-yhteys tai syy-seuraamussuhde toimii ratkaisevassa roolissa, niin vakuutuslääkäri antaa oman lausuntonsa asiaan. Tätä lausuntoa korvauskäsittelijä käyttää ratkaisua tehdessään.
Nyt päästäänkin tilanteeseen jossa kysytään korvauskäsittelijän moraalista itsetuntoa. Korvauskäsittelijä toimii kuitenkin isossa roolissa koko vakuutustapahtuma käsittelyn ajan ja on tutustunut niin sattuneeseen tapaturmaan ja syntyneisiin vammoihin sekä hoiotavan lääkärin lausuntoihin, siitäkin huolimatta että hänellä ei ole terveydenhuollon osaamista ollenkaan. Kun korvauskäsittelijä esittelee asian ja oman ratkaisunsa työryhmälle, johon kuuluu vakuutuslääkäri ja vakuutuslaitoksen lakimies, nyt jos kuvitellaan että korvauskäsittelijä on sitä mieltä että asiakas olisi oikeutettu korvauksiin, mutta vakuutuslääkärin mielestä syy-yhteyttä tai syy-seuraamussuhdetta vamman ja tapaturman välillä ei ole, voiko korvauskäsittelijä olla huomioimatta tällöin vakuutuslääkärin näkemystä? Ei voi.
Toisin sanoen korvauskäsittelijän tulee työssään liikkua hyvin kyseenalaisella alueella, unohtaa oma moraali ja tehdä päätöksiä jotka tuntuvat epäoikeudenmukaisilta, hänen tulee työssään huomioida yhtiön etu ja toimia vakuutuslääkärin ohjeen mukaan vaikka hän tietäisi sen olevan väärin.
Miten ylipäätään on mahdollista, että esimerkiksi merkonomi voi päättää näin suurista asioista kuin vakuutuskorvaus varsinkaan kun se koskee työtapaturmaa? Kyseinen vakuutustapahtuma merkitsee asiakkaalle pahimmillaan pysyvää vammautumista ja työkyvyttömyyttä, Pelkkä syy-yhteyden evääminen tarkoittaa päättymätöntä taistelua vakuutetun oikeuksista ja taloudellista ahdinkoa. Pahimmillaan kielteinen päätös voi päättää ihmiselämän, onko päätöksen tehnyt merkonomi valmis kantamaan näin suuren taakan, luulen että ei ole.
En missään nimessä kuitenkaan väheksy ketään kauppaoppilaitoksen käynyttä ihmistä, mutta käsittääkseni kyseinen oppilaitos ei anna valmiuksia tehdä tämän kaltaisia ratkaisuja itsenäisesti, eikä varsinkaan anna minkäänlaista lääketieteellistä osaamista ja arviointikykyä. Tämän johdosta olisi syytä miettiä uudelleen korvauskäsittelijän ammattivaatimusta sekä lääketieteellistä tuntemusta. Ei ole oikein korvauskäsittelijälle kuten ei vammautuneellekkaan kantaa näin suurta taakkaa päätöksestä joka saattaa vaikuttaa koko loppuelämän ajan.
Patologin lääketieteellinen arvio.
Vakuutuslääkärin tehtävä on arvioida hoitavan lääkärin lääketieteellisiä tutkimuksia ja selvityksiä, näin asian ilmoittaa Lääkäriliitto. Vakuutuslääkärin tehtäviin kuuluu arvioida neljää eri asiakokonaisuutta , eli työ- ja toimintakykyä, syy- ja seuraamussuhdetta, riskiä ja haittaa. Vakuutuslääkärit ovat puolueettomia alan asiantuntijoita jotka ottavat kantaa lain tai vakuutusehtojen mukaisten korvausten myöntämiseen. Vakuutuslääketieteelliset ratkaisut perustuvat lääketieteeseen ja kulloinkin sovellertavaan vakiintuneeseen korvauskäytäntöön.
Kuulostaa todella hienolta sekä oikeudenmukaiselta ja niin myös asia meille halutaan esittää. Totuus on kuitenkin hyvin toisen lainen. Vakuutuslääkärit eväävät lähes poikkeuksetta syy-yhteyden sekä haitan. Vakuutuslääkärit eivät ole puolueettomia vaan toimivat työnantajansa eduksi sellaisissakin tapauksissa jossa on kiistaton syy-yhteys, tällöin vakuutuslääkärit arvioivat syntyneen haitan todellisuutta merkittävästi pienemmäksi. Vakuutuslääkärit eivät jäävää itseään edes silloin kun he itse käsittelevät tekemäänsä päätöstä esimerkiksi muutoksenhakulaitakunnassa.
Vakuutuslääkäri tekee lääketieteellisiä arvioita ilman tietyn alan erikoislääkärin pätevyyttä, esimerkiksi neurologian osaamista vaativaa arvointia saattaa olla tekemässä sisätautien erikoislääkäri. Juuri tämän kaltainen toiminta lisää vain epäluottamusta koko vakuutuslääkäri ja vakuutusalaa kohtaan. Korvauksia evätään perusteettomilla ja tekaistuilla arviolla, pahimmillaan keksitään sairauksia joita ei ole edes todettu ja tämän perusteella katsotaan ettei syy-yhteyttä tai syy-seuraamissuhdetta ole.
Usein puhutaan ja kysellään, miksi vakuutuslääkäri ei tapaa potilasta? Tähän vastataan lähes aina siten, että vakuutuslääkäri ei tee lääketieteellistä tutkimusta. Olen asiasta samaa mieltä, vakuutuslääkärin ei tule tavata potilasta, mutta vakuutuslääkärin tulee olla sen alan erikoislääkäri jota kulloinkin lääketieteellisesti käsitellään. Ei ole perusteltua, että vakuutuslääkäri on alan ammattilainen, jos toiminta ei kuitenkaan herätä luottamusta kansalaisissa.
En ainakaan itse varaisi aikaa patologilta jos asiani koskee vaikka pääkipua. Olisi vähintäänkin kohtuullista, että niin Lääkäriliitto kuin Suomen vakuutuslääkärien yhdistys muuttaisi kantaansa että minkä alan erikoislääkäri tahansa voi antaa vaikka minkä erikoisalan lausuntoja tahansa.
Väkisinkin tulee mieleen vanha kommentaattori, joka aikoinaan televisiossa sanoi "etten ole tämän alan asiantuntija, mutta voin minä tätäkin kommentoida" Vakuutuslääkäreillä tuntuu olevan vähän sama dilemma ja koska kuka vain voi olla mitä vain niin voin myös itse diagnosoida kyseisen dilemman aikuisiän koliikiksi, joka ilmenee vakuutuslääkäreissä aina silloin kun heidän toimintaansa kommentoidaan tai kyseenalaistetaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti