Vammautuneet myynnissä Kelan huutokaupassa.

 Vammautuneet, nuo nykyajan huutolaiset.

Suomi on kokenut kovia aikoja, on sotia ja niiden jatkoja, on lavantautia sekä syöpälaisiä, huutolaisia ja köyhäinhoitoa. Nyt nuo kaikki vitsaukset sotia lukuun ottamatta ollaan ottamassa käyttöön kun Kela kilpaikuttaa vaativan lääkinnällisen kuntoutuspalvelut jälleen ensi vuonna. Näitä kuntoutuksia ovat, fysio-, allas-, ratsastus-, toiminta-, puhe-, musiikki-, perhe-, psyko- ja kuvataideterapia, myös neuropsykologinen kuntoutus tulee kilpailutukseen.

Jos palataan ajassa taakse päin,historian mustiin vuosiin 1800 luvusta aina 1910 vuoteen, tuolloin Suomessa oli käytössä järjestelmä, jossa kunta luovutti huutokaupaa muistuttavassa tilaisuudessa elatusta vailla olleen lapsen tämän ylläpidosta vähiten rahaa vaatineelle perheelle tai henkilölle, lasten lisäksi kunta myi vanhuksia, sairaita ja vammaisia ihmisiä.

Huutokauppa järjestettiin perinteisesti aina viattomien lasten päivänä 28 juolukuuta, joka lähtökohtaisesti tuntui todella väärältä päivältä myydä lapsia tai vammaisia niistä vähiten tarjoavalle. Huutokauppatoiminta lopetettiin virallisesti vuonna 1923 kun voimaan astui köyhäinhoitolaki, tästä huolimatta kunnat järjestivät huutokauppaa vielä 1930 luvulla ilmeisen laittomasti, koska juuri kukaan ei tuolloin kieltoa valvonut, tai jos valvoi niin ei siihen puuttunut. 

Pienten korvausten ja valvonnan olemattomuuden johdosta huutolaisten kohtelu oli huonoa ja heitä usein käytettiin vain työntekoon erityisesti maaseudulla. Huutolaiset joutuivat raatamaan orjuuden kaltaisissa olosuhteissa ja lapsia sekä vammaisia kohdeltiin julmasti, mutta myös pahoinpideltiin mikäli he eivät jaksaneet tehdä heille annettuja raskaita töitä. Huutolaisia ei myöskään koskenut vuonna 1923 voimaan tullut köyhäinhoitolaki.

Köyhäinhoitolaki oli oikeastaan ensi askel nykyiseen sairausvakuutuslakiin ja sosiaalivakuutukseen, lain tarkoitus oli pitää huolta työntekijästä, eli se ei aluksi koskenut heitä jotka tuolloin työelämän ulkopuolella oli syystä tai toisesta. Köyhäinhoitolain 5§ sisältö kuului seuraavasti: " Jos työntekijä on ollut saman työnantajan töissä tai palvellut samassa liikkeessä tai yrityksessä vähintään kaksikymmentä vuotta ja sinä aikana tullut kivulliseksi tahi muutoin työhön kykemättömäksi, ettei hän enään voi itseään elättämään, olkoon oikeutettu voimiensa mukaisesti työtä vastaan saamaan kuolinpäiväänsä asti elatuksensa työnantajan tahi, jos niin kohtuullisesti harkitaan, hänen perillisistään tahi liikkeen tai yrityksen omistajalta.

Tätä voisi pitää myös jollakin tapaa jopa perempana lakina kuin nykyistä lakisääteistä työtapaturma- ja ammattitautilakia, joka antaa huomattavasti enemmän valtaa vakuutus- ja työeläkeyhtiöille, toisin kuin tämä köyhäinhoitolaki, joka määrää työnantajan, liikkeen tai yrityksen korvausvelvolliseksi mikäli ihminen sairastui tai vammautui työssään. Laissa on kylläkin yksi seikka joka ei enään tänä päivänä toteudu kovin monessa ammatissa, eli tuo kahdenkymmenen vuoden työskentely samalla työnantajalla.

Myöskään kriteerit jolla köyhäinhoitolain käytäntöönpano määräytyi ei ihan vastaa tämän päivän tarpeita, nuo kriteerit olivat muunmoassa seuraavat: Lain 36 - 38§ köyhäinhoitolaki kohdistettiin mielisairaisiin, avuntarpeessa oleviin, sokeisiin, kuuromykkiin, raajarikkoisiin, kaatuvaistautisiin ja tylsämielisiin. 

Näin siis elettiin yli satavuotta sitten ja kehitys on kulkenut sekä sairaudet ja vammat ovat saaneet uusia nimiä, myöskin lakeja on kirjoitettu uusiksi ja varmasti ihan aiheestakin. Yksi on kuitenkin pysynyt liki samana tämän koko maan historian ajan, eli suhtautuminen vammautuneisiin ja sairastuneisiin, heitä kohdellaan edelleen huonosti, heitä pahoinpidellään hoitolaitoksissa ja sidotaan sänkyihin, tästä esimerkkinä vaikka taanoinen Turun Kupittaan vanhuspuolen psykiatrinen osasto jossa hoidossa olevat olivat joutuneet todella raa'an väkivallan kohteeksi. Vammautuneita lapsia kohdellaan kaltoin hoitolaitoksissa eli syrjintää esiintyy edelleen  ihan kautta linjan aivan kuten huutolaisaikaan, onki siis valitettavaa, että kaikki kehitys ei kulje eteen päin, jotkin tuntuu jäävän paikoilleen ja yhteiskunta on valmis ummistamaan silmänsä koko asialta jotta muilla olisi kaikki paremmin.

Toki joskus myös vammautuneiden ja sairastuneiden oloa on pyritty huomioimaan kuntoutuksella jonka pääasiallinen maksaja on ollut Kela. Kuntoutusta on tarjottu vaativana lääkinnällisenä kuntoutuksena jossa kuntoutujan tarpeet on otettu huomioon yksilöllisesti, toisena muotona on tarjottu harkinnanvaraista laitoskuntoutusta ja osalle tarjottu ryhmäkuntoutus on ollut toimiva muoto, asiat ovat siis joskus ainakin olleet hieman paremmin ja on ainakin haluttu näyttää, että meistä pidetään huolta, jopa kuntoutuksen laatuun on panostettu ja sitä on vaadittu tiukin laatukriteerein.

Noita laatukriteerejä on ollut esimerkiksi painotukset kuntoutustiloihin, henkilökunnan ammattitaitoon sekä jatkuvaan kouluttautumiseen, kuntoutuslaitteisiin, esteettömyyteen ja muihin kuntoutukseen liittyviin tekijöihin, toki hinta on myös näytellyt omaa osaansa koko kriteeristössä, mutta sen painotus on ollut vähäisempää, kuin itse kuntoutuksen. Tämä siis joskus niinä hyvinä aikoina. Pikku hiljaa Kela on kuitenkin ryhtynyt muuttamaan kriteeristöään ja hinta on ryhtynyt näyttelemään aina vain suurempaa osaa palveluntuottajan valitsemisessa, toki tilat, laitteet ja ammattitaito ovat olleet mukana, mutta vähäisemmällä painotuksella.

Nyt kuitenkin tänä vuonna (2024) Kela on päättänyt kilpailuttaa uudelleen vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen johon siis sisältyy alussa mainitsemani kuntoutusmuodot ja uuden kriteeristön laatuvaatimuksena on tällä kertaa vain hinta ja tämä tekee meistä vammautuneista ja sairastuneista juurikin nykyajan huutolaisia, jossa kunnan sijaan Kela on se joka pitää huutokauppaa ja ostajina on tällä kertaa kaikki jotka Kelan palveluntuottajarekisteriin ovat itsensä ilmoittaneet.

Ensi vuodesta lähtien kuka palveluntuottaja tahansa voi kuntouttaa vaikka aivovammaista tai kipuoireyhtymää (CRPS) sairastavaa ihmistä vaikka omassa autotallissa tai kanalassa jos nyt sellaisen sattuu omistamaan, koska mitää painotuksia ei enään ole, ei siis edes ammattitaitoon tai kuntoutustiloihin niin voin vain kuvitella mihin tämä tulee johtamaan. Kuvitellaan vaikka lapsi joka jonkin traumaattinen kokemuksen johdosta joutuu turvautumaan psykoterapiaan, onko oikein että tuo kuntoutus tapahtuu kosteassa kellaritilassa kuin että se tapahtuisi asianmukaisissa tiloissa jossa lapsi kokee olonsa turvalliseksi? Tämä nyt oli aika karrikoitu esimerkki, mutta totuuden nimissä tähän on mahdollisuus uuden kriteeristön puolesta.

Kela myös lakkauttaa ryhmämuotoisen kuntoutuksen kokonaan vuoden vaihteen jälkeen, toki tätä kuntoutusmallia ei juurikaan käytetä ainakaan vammautuneiden tai sairastuneiden osallla, mutta joillekkin varmasti kyseinen kuntoutusmuoto on sopinut ja lakkautuksen johdosta ei toista sopivaa kuntoutusmuotoa välttämättä enään löydy. Tiedän että elämme taloudellisesti vaativia aikoja ja joka paikasta tulee säästää sekä karsia, mutta miksi se tehdään aina vammautuneiden ja sairastuneiden kustannuksella, varsinkin kun kyseessä on Kela tai hyvinvointialueiden vammaispalvelut.

Kuka tai mikä taho oikeuttaa kohtelemaan meitä vammautuneita ja sairastuneita siten, ettei meillä olisi mitään ihmisoikeuksia eikä meidän toimintakyvyn ylläpitämiseksi kannata rahaa tuhlata? Eikö meidän antamalla panostuksella ja maksamilla veroilla ole mitään arvoa? Vaikka pidättekin meitä huutolaisina, niin osoittakaa edes vähän kunnioitusta älkääkä toistako samoja virheita joka meidän maamme historian tahraa ennen ja nyt. Te aiheutatte kärsimystä ahneudella, välinpitämättömyydellä. Te ette tiedä mitä olette tekemässä ja siksi annan teille anteeksi ja toivon että jonain päivänä ymmärätte tekemänne virheen ja tuolloin itse ymmärrätte pyytää meiltä anteeksi.

Nico Ojala