Mikä ihmeen suositus.
Suomessa on pitkään ollut käytäntönä se, että ihmisiä hoidetaan ja tutkitaan käypä hoito -suositusten mukaisesti, mutta mikä on käypä hoito -suositus ja kenelle se on terkoitettu? Tätä allekirjoittanutkin joutui miettimään kun Sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso väläytti Helsingin Sanomissa että käypä hoitoa -suositusta voisi muuttaa niin että se vastaa paremmin hallituksen säästöjä jotka kohdistuu maamme terveydenhuoltoon ja sairaalaverkkoon.
Nyt jos mietitään käypä hoito -suositusten historiaa, niin lääkäriseura Duodecim käynnisti käypä hoito -suositusten valmistelun vuonna 1994 ja ensimmäinen suositus näki päivänvalon vuonna 1997. Itse käypä hoito -suositusten hankkeen takana oli ajatus parantaa Suomalaisten sairaanhoidollista laatua ja yhtenäistää hoidollisia vaatimuksia. Vaikka koko käypä hoito -suositus on verrattain nuori järjestelmä, niin nykyään sen merkitys sairaanhoidossa on yksi tärkeimmistä menetelmistä.
Koska käypä hoito -suositus ei perustu lainsäädäntöön näin ollen se ei myöskään ole juridisesti sitova, näin ollen myöskään sen tarkoitus ei ole sitoa lääkäriä ja potilasta yksittäisen hoitopäätöksen tekemisessä. Sen sijaan käypä hoito -suositusta sisällytetään arvioinnissa, kun mietitään onko potilas saanut asianmukaisen tutkimuksen, onko hoito ollut lainmukaista ja yleisesti hyväksyttyä, siis siitäkin huolimatta vaikka käypä hoito -suositus ei perustu lakiin, niin sitä tulkitaan lainmukaisesti.
Tähän on myös varmasti moni vammautunut törmännyt, kun vakuutusyhtiö tai työeläkeyhtiö evää korvaukset vedoten käypä hoito -suosituksiin, eli tämä on se kohta jota he käyttävät päätöksissään kun vedotaan seikkoihin joita olisi pitänyt olla, jotta diagnoosi olisi ollut käypä hoito -suositusten mukainen.
Mutta palataan vielä tuohon alkuperäiseen asiaan, eli käypä hoito -suositukset ovat riippumattomia, kansallisia ja ne perustuvat julkisesti rahoitettaviin tutkimuksiin suosituksia. Toki näistä puolueettomuuksista voidaan olla montaa eri mieltä, esimerkiksi vuonna 2012 tehdyssä selvityksessä havaittiin suuria puutteita riippumattomuudessa, esimerkiksi käypä hoito -suosituksia tehneillä henkilöillä oli suoria kytköksiä niin lääkealan yrityksiin kuin vakuutusyhtiöihin. Tutkimuksessa selvisi, että yhdellä jäsenellä oli yli kolmekymmentä kytköstä tahoihin jotka hyötyvät juuri käypä hoito -suosituksista.
Jokaisen jäsenen joka on laatimassa käypä hoito -suosituksia tulee ilmoittaa itse sidonnaisuudet, mutta käypä hoito toimitus ei kuitenkaan tarkista annettuja tietoja, vaan kaikki perustuu luottamukseen ilmoittajan ja käypä hoito toimituksen välillä.
Tämä siis lyhykäisyydessään käypä hoito -suositusten historiasta ja sen merkityksestä terveydenhuoltoon, nyt jos mietitään mitä Sosiaali -ja terveysministeri Kaisa Juuso sanoi tuossa alussa mainitussa Helsingin sanomien haastattelussa, eli Juuso sanoi että käypä hoito -suosituksia tulisi muuttaa niin että ne vastaisi paremmin sitä hoidon tasoa mihin maamme terveydenhuolto on menossa näiden leikkausten johdosta, Tämä tarkoittaisi sairaanhoidon ja tutkimuksen romuttamista, koska edes nykyiset käypä hoito -suositukset eivät vastaa sitä todellisuutta vammojen tai sairauksien osalta, varsinkaan jos kyseessä on jokin sellainen tapahtuma jossa vakuutusyhtiö tai työeläkeyhtiö joutuisi korvausvelvolliseksi.
On täysin käsittämätöntä, että Sosiaali -ja terveysministeri edes ajattelee ehdottaa käypä hoito -suositusten politisointia ja näiden suositusten muuttamista sellaisiksi, että valtio voisi todeta, että tehdyt säästötoimenpiteet eivät ole vaikuttaneet terveydenhoidolliseen tasoon lainkaan. Miten maamme hallituksen ministeri voi olla niin tietämätön, että ei tiedä sitä ettei koko käypä hoito -suositus ei edes perustu mihinkään olemassa olevaan lakiin, eikä näin ollen ole millään tavalla kyseisen ministerin alaisuudessakaan. Miten voi olla että ministeri joka siviiliammatiltaan on sairaanhoitaja ei tiedä näin perustavanlaatuisia asioita? Tätä on mielestäni ihan oikeutettua kysyä ja siksi sen kysymyksen esitänkin.
Kipua on, mutta ei tuskaa.
Moni on varmasti huomannut lääkärissä käydessään, että lääkemääräykset ovat muuttuneet ja ennen käytössä olleet kipu tai vaikka unilääkkeet ovat vaihtuneet nukahtamislääkkeisiin ja särkylääkkeisiin. Olen tätä myös itse miettinyt, yrittänyt ymmärtää mistä asia johtuu, mutta mitään järkevää selitystä en keksinyt, niinpä päätin ryhtyä tutkimaan asiaa ja usean eri julkaisun ja parin puhelun jälkeen asia alkoi pikku hiljaa selkeytymään minulle.
Koko asian jäljet näyttävät liittyvän aikoinaan Yhdysvalloissa velloneeseen opioidi pohjaisten lääkkeiden väärinkäyttöön ja siitä seuranneeseen yliannoksiin, asiaa on myös perusteltiin väitteellä, että vahvojen kipulääkkeiden käyttäjillä olisi jotenkin matalampi kynnys siirtyä huumausaineiden kättäjiksi. Tuo episodi johti myös siihen, että Suomessa asiaan otti kantaa myös KELA joka lopulta puuttui asiaan vuonna 2020 ja lähetti niin sanotun paimenkirjeen lukuisille lääkäreille, kirjeessä painotettiin vahvojen kipulääkkeiden vaarallisuutta ja ohjeistettiin lääkäreitä, jotta he eivät enään määräisi opioidipohjaisia kipulääkkeitä potilailleen.
Tuolloin myös alettiin puhumaan kivunhoidon käypä hoito -suosituksen uudistamisesta ja mahdollisesta lääkkeettämästä kivunhoidosta, joka sittemmin myös löysi tiensä juurikin kipulääkityksen käypä hoito -suositukseen vuonna 2022. Tuolloin päivitetyssä ohjeistuksessa keskityttiin aikuisen kivunhoitoon ja koko kivun hoidon -käypähoitosuositus on otettu uudelleen mietittäväksi 30.1.2024 ja valmista tulisi olla noin vuoden päästä eli ensi vuoden alkupuolella.
Kuitenkin jo nyt on huomattavissa, että lääkärit ovat vähetäneet merkittävästi niin vahvojen kipulääkkeiden määräämistä, kuin myös unilääkkeiden määräämistä. Yhteistä näille lääkkeille on riippuvuuden syntyminen, joten voidaan vain arvella että lääkärit ovat jollakin tasolla tietoisia tulevasta uudesta käypä hoito -suosituksesta ja tämä näkyy juurikin sillä, että entistä enemmän siirrytään vaivoista kipulääkkeistä särkylääkkeisiin ja unilääkkeistä nukahtamislääkkeisiin.
On todella valitettavaa, että vammautuneelta joka kärsii voimakkaista kivuista tai univaikeuksista ja jotka ovat saaneet apua lääkkeistä niin arkeen kuin toimintakykyyn, niin nyt heiltä tullaan vaatimaan siirtymista käsikauppalääkkeisiin silläkin uhalla että heistä tulee täysin toimintakyvyttömiä. Kuitenkin samaan aikaan heiltä vaaditaan sosiaaliturvan leikkausten johdosta täyttä työkykyä.
Kivuton ja virkeä, vai väsynyt ja tuskainen. Näistä kahdestako vammautuneen täytyy tulevaisuudessa valita? Miksi ainakin jollakin tasolla toimintakykyisestä tehdään tarkoituksella täysin toimintakyvytön? Tämäkö on käypä hoito -suosituksen uudistuksen tarkoitus, mihin on unohtunut se kunniakas idea joka Duodecimin ajatuksesta aikoinaan lähti?
Kokemustoimija, blogisti / kirjailija ja valokuvaaja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti