Elämään opettelua

tiistai 6. toukokuuta 2025

Ettei vain kukaan suuttuisi vol 2

 Sanoista tekoihin.



Aivovammaliiton puheenjohtaja Timo Kallioja syyttää minua valehtelusta ja mustamaalaamisesta, sekä tahallisesta Aivovammaliittoon kohdistetusta loanheitosta. Tämä oli ihan odetettavissa, kun kerroin muutaman tosiasian Timo Kalliojasta. Mutta jotkin asiat vain on tuotava esille, muuten meidän vammautuneiden asiat eivät muutu mihinkään, vaan junnaavat vain paikallaan. 

Mitä sitten viimeksi kirjoitin? Kirjoitin että Kallioja vähättelee vammaispalvelujen ongelmia, kirjoitin, että hänen poliittinen ideologia ohjaa päätöksentekoa Aivovammaliitossa, kirjoitin, että hän puolustaa rikkaille annettavia veronalennuksia, mutta ei ota kantaa sosiaaliturvaleikkauksiin, sekä kirjoitin, että hän tukeutuu poliittisiin päättäjiin, eikä uskalla sanoa mitään mikä saattaisi suututtaa heidät.

Kallioja myös sanoi Aivovammaliiton kevään liittokokouksessa, että lietson paniikkia kun väitän että vammaispalvelut on "kriisissä" ja tilanne kentällä on kestämätön. Kallioja kieltää tämän sanomisen, vaikka kuulijoita oli paikalla useita. 

Ehdotin Kalliojalle, että katsotaan mahdollinen tallenne kokouksesta ja jos minä olen väärässä, pyydän kaikilta Aivovammaliiton jäseniltä ja työntekijöiltä anteeksi, sekä poistun areenalta. Jos Kallioja on väärässä, hän pyytää minulta anteeksi ja luopuu puheenjohtajan tehtävästä. Tämä ei tietenkään Kalliojalle sopinut, perusteluna se että hänet on valittu yksimielisesti tehtävään eikä minulla ole mitään valtaa vaatia tälläistä asiaa. 

Koska Kallioja syyttää minua valehtelijaksi, niin laitetaan nyt sitten faktaa pöytään ja tuodaan asiat esille niin kuin ne on. Jos palataan vuoteen 2018, kun hyvä ystäväni teki kansalaisaloitteen vakuutuslääkärien mielivaltaisuudesta, tämä aloite meni oikeutetusti läpi eduskunnasta ja asian hoitamiseksi perustettiin neuvottelukunta. Kallioja oli yhtenä jäsenenä tuossa neuvottellukunnassa, asia vain junnasi paikallaan ja kun asiasta häneltä kysyttiin, niin silloin hän kertoi ettei saa suututtaa vakuutusyhtiöiden edustajia jotka oli yliedustettuna tuossa neuvottelukunnassa, eli jo tuolloin hän pelkäsi esittää kritiikkiä.

Tätä samaa pelkoa politikkojen suuttuttamisesta on seurannut tähän päivään saakka ja sillä on ollut suuri haitta vammautuneiden asioiden hoitoon. 

Kallioja on kommentoinut useasti kirjoituksiani jotka ovat käsitelleet vammaispalvelujen tilaa ja leikkauksia. Kommenteissa hän on toistuvasti tuonut esille että mitään ongelmia ei ole ja asiasta kirjoittaminen on pelkkää paniikin lietsontaa. 

Ihan tiedoksi Kalliojalle, olen pyytänyt ihmisiä kommentoimaan yleisellä tasolla miten vammaispalveluiden leikkaukset ja sotesäästöt ovat vaikuttaneet hyvinvointialueiden vammaispalvelun toimintaan ja annettaviin palveluihin, olen saanut lukemattomia viestejä ihan ympäri Suomea ja noista viesteistä korostuu se epätoivo, joista olen kirjoittanut useaan kertaan. 

On todella huolestuttavaa, että Kallioja tukeutuu tässäkin asiassa poliittisiin päättäjiin ja perustelee näkemystään sillä että esimerkiksi Riikka Purra on hänelle kertonut että mitään ongelmia ei ole. Tai että hän on menossa tapaamaan Kaisa Juusoa, tämä osoittaa täydellistä tehtävän politisointia. Sen sijaan että hän kuuntelisi mitä ongelmia kentällä on oikeasti, niin hän ennenmin uskoo politikkoja.

Mitä puolestaan tulee tähän sosiaaliturvan leikkauksiin, Kallioja ei ole millään tavalla ottanut kantaa asiaan, vaikka juuri tämä leikkaus vaikutti suuresti vammautuneiden asiaan. Sen sijaan Kallioja puolustaa julkisesti rikkaiden verokevennyksiä. Vähän sama kuin haistattaisi pitkät vammautuneille.

Toisin sanoen, olen nyt katsellut tätä Kalliojan toimintaa noin 7 vuotta ja jossain kohtaa tulee mittari täyteen. Tiedoksi Kalliojalle, seison täysin sanojeni takana ja olen valmis menemään vaikka oikeuteen niiden puolesta. 

Muistutat minua toistuvasti siitä että teet tätä työtä vapaaehtoisesti, niin kuule minäkin teen, mutta meissä on se ero että toinen on huolissaan heikossa asemassa olevista ja toinen politikkojen suuttumisesta.

Jätän tämän nyt tähän ja toivon että seuraava hallituksen kokous tuo muutoksen Aivovammaliiton toimintaan, politiikka ei kuulu järjestömaailmaan.

Nico Ojala



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti