Osatyökykyisen kyykytys.
Maamme hallitus on tuomassa käytäntöön työnhakumallia, jonka edellinen työministeri Satonen kehitteli. Kyseinen työnhakumalli on todella ankara eikä erottele millään tavoin työttömän todellista työkykyä. On varmasti ihan ok tiettyyn rajaan saakka asettaa vaatimuksia joidenkin etuisuuksien saamiselle, mutta rajansa kullakin kuitenkin on. Uusi työnhakumalli on lähtenyt lausuntokierrokselle huhtikuun lopussa ja lakia valmistellaan nopeutetulla aikataululla, siten että uuden työnhakumallin esitys tuodaan jo syksyllä eduskuntaan ja uusi laki tulee voimaan heti vuoden 2026 alusta.
Mitä uusi työnhakumalli pitää sisällään? Lyhykäisyydessään uusi malli keskittyy vain rangaistuksiin, mallissa ei ole ainuttakaan "porkkanaa" vaan kaikki toimet keskittyy työttömän työnhakijan velvotteiden kiristyksiin ja etuisuuksien menettämisiin. Avataan tämän lausuntokierroksella olevan lain sisältöä hieman enemmän ja siitä seuraavaksi:
Työttömän työnhakijan on haettava 0 - 4 työpaikkaa kuukaudessa, riippuen oman työssäkäyntialueen avointen työpaikkojen määrästä. Tämän päätöksen tekee kunnan työvoimaviranomainen. Kyseinen viranomainen myös päättää kuka on työkykyinen ja kuka ei, mutta lähtökohtaisesti jos ihminen on ilmoittautunut työttömäksi työnhakijaksi riippumatta todellisesta työkyvystä, katsotaan tämä henkilö työttömäksi ja silloin myös uusi laki on häntä velvoittava.
Mitä tapahtuu jos työtön jättää hakematta hänelle määrättyjä numeraalisia työpaikkoja? Jo ensimmäinen rike tarkoittaa yhden (1) viikon karenssia työttömyysetuuteen, toinen rike tarkoittaa kuuden (6) tai jopa kahdentoista (12) viikon työssäolovelvoitetta ilman työttömyysetuutta.
Työssäolovelvoite puolestaan tarkoittaa, että työttömän henkilön on osallistuttava tietynlaisiin palveluihin tai palkalliseen työntekoon, jotta etuus palautuisi. Näitä laissa määriteltyjä palveluita on esimerkiksi: Työvoimakoulutus, työllistymistä edistävä palvelu sekä päätoiminen opiskelu. Mutta jos lähdetään purkamaan näitä "tietynlaisia" palveluja hieman tarkemmin, niin yksi toimi herättää allekirjoittaneen huomion, nimittäin työllistymistä edistävä palvelu. Tämä palvelu pitää sisällään seuraavia toimia, kuten työvoimakoulutus, omaehtoinen opiskelu, työnhakuvalmennus, työkokeilu ja kuntouttava työtoiminta.
Koska laki pitää sisällään jo työvoimakoulutuksen ja opiskelun, niin nämä tietynlaiset palvelut todellisuudessa tarkoittaa tässä kohtaa työnhakuvalmennusta ja kuntouttavaa työtoimintaa. Toisin sanoen työtön joka rikkoo työnhakuvelvoitetta niin hänet voidaan määrätä 6 - 12 viikon mittaiseen palkattomaan kuntouttavaan työtoimintaan riippuen täysin kunnan työvoimaviranomaisen päätöksestä.
Tämä siis siitäkin huolimatta, mikä on henkilön todellinen työkyky. Uudessa laissa on myös kohta, joka määrittää kuinka pitkäksi aikaa työttömyysturvan voi menettää, mikäli työtön työnhakija ei suoriudu hänelle annetusta tietynlaisesta palvelusta, tuo aika on peräti 5 vuotta.
On täysin kohtuutonta, että ihminen joka on vammautunut tai sairastunut, mutta ei ole syystä tai toisesta päässyt työkyvyttömyyseläkkeelle ja joutuu ilmoittautumaan työttömäksi työnhakijaksi, jotta hän olisi oikeutettu ensisijaiseen etuuteen, eli tässä kohtaa työttömyyskorvaukseen joutuu nyt tämän kaltaiseen mielivaltaan joka pahimmillaan saattaa viedä hänen koko toimintakyvyn siihen pisteeseen, ettei hän enään suoriudu edes tavallisista arjen askareista, kuten ruuanlaitosta tai laskujen maksusta.
Mutta tätä on siis tulossa, mutta ei siinä kaikki kuten myyntimiehet sanovat. Jotta vammautuneen tai sairastuneen elämä ei olisi liian helppoa niin maamme hallitus on myös tekemässä merkittäviä tiukennuksia toimeentulotukeen.
Toimeentulotuen leikkaukset.
Kuten tuossa jo alustin, niin maamme hallitus on tekemässä merkittäviä leikkauksia myös toimeentulotukeen. Vaikka kyseinen tuki on virallisesti viimesijainen tuki ja tarkoitettu vain väliaikaiseksi tueksi ensisijaisen tuen lisäksi, kuten työttömyyskorvauksen rinnalle, niin todellisuudessa toimeentulotuesta kuitenkin muodostunut usealle ihmiselle pysyvä tukimuoto ensisijaisen tulon rinnalle, kiitos siitä kuuluu vuonna 2024 tehtyihin sosiaaliturvan leikkauksiin, nyt siis myös tuota tukea ollaan leikkaamassa ja näin ajamassa ihmisiä entistä enemmän ahtaalle.
Miten toimeentulotukea sitten leikataan? Esityksen mukaan toimeentulotuen suojaosuus 150€, eli summa jonka tukea saava on voinut tienata, ilman että se on leikannut toimeentulotuen määrää. Tämä suojaosuus ollaan poistamassa, sekä toimeentulotuesta ollaan tekessä vastikkeellinen, toisin sanoen tukea saavan on tehtävä hänelle määrättyä työtoimintaa tai muuta vastikkeellista toimintaa tuen saamisen edellytyksenä.
Jos mietitään, että ihminen joka on työkyvytön, eikä selviydy uuden työnhakulain vaatimuksista ja hän saa karenssin tai joutuu kuntouttavaan työtoimintaan, josta työkyvyttömyyden takia on mahdotonta suoriutua. Tämä ihminen hakee toimeentulotukea elämisen kustannusten kattamiseksi, tämä ihminen tullaan nyt toimeentulotuen saamisen edellytyksenä määräämään jälleen työtoimintaan. Tämä tilanne on aivan kestämätön oravanpyörä ja ajaa tuen saajan täydelliseen köyhyyden kierteeseen.
En pysty ymmärtämään maamme hallituksen haluaa lyödä koko ajan heikossa asemassa olevia ihmisiä ja leikata sekä vaikeuttaa heidän jo valmiiksi haasteita täynnä olevaa arkea. Muutokset työnhakuun ja toimeentulotukeen osoittaa täydellistä tietämättömyyttä sekä vieraantumista todellisuudesta. Mitä näillä toimilla kuvitellaan saavuttettavan? Lisää köyhyyttä ja syrjäytymistä? Vai toivooko hallitus ihmisten poistuvan muonavahvuudesta oman käden kautta, sillähän ne tilastot sitten paranee.
On myös havaittavissa, että tietyt potilasjärjestöt ovat ennemin hiljaa asiasta, kuin että nostaisivat asiaa esille. On tärkeämpää pitää rahoittajat tyytyväisenä ja ottaa selfieitä, kuin että pidettäisiin huolta jäsenistä ja oltaisiin huolissaan heidän kyvystään selviytyä muuttuneessa, suorastaan arjalaisen määräysvallan arjessa.
Nico Ojala
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti