Rakas aivovamma.
Tämä yhteinen elomme on nyt kestänyt nyt yli kymmenen vuotta, tulit elämääni täysin yllättäen ja olet uskollisesti seurannut minua kaikkialle. Olet läsnä aamulla herätessä ja olet läsnä illalla nukkumaan mennessä, olet silloinkin läsnä kun en sinua huomioi. Moni varmasti kadehtii tämän kaltaista liittoa, joka on luotu kestämään koko elämäni.
Oli täysin sattumaa, että löysit minut sieltä montun pohjalta, montun johon katolta juuri tipuin. En tiedä miten osasit saapua paikalle, mutta tuosta hetkestä lähtien olet kulkenut rinnallani kaikkialle mihin tieni viennyt on.
Olen monesti pyytänyt sinua jättämään minut rauhaan ja kironnut sinua, joskus jopa toivonut ettet olisi tullut elämääni, olet silti uskollisesti pysynyt rinnallani kaikkina noina hetkinä. Olet päättäny jäädä elämääni, vaikka olisin kuinka hankala tahansa.
En tiedä miten tämän sanoisin, mutta sinä olet muuttanut minua ihmisenä, olet saanut minut jotenkin rikkinäiseksi. Puutut välillä liikaa jaksamiseeni ja pakotat luopumaan asioista joista ennen nautin. Olet ilman lupaani ottanut minusta yliotteen ja jotenkin ohjailet minua liikaa, tämä liittomme ei ole minusta tasapuolinen, toivottavasti et ymmärrä väärin, mutta tarvitsen omaa aikaa välillä, ilman että kuljet mukana.
Tiedän että pyydän sinulta paljon ja sinun on varmasti vaikea antaa minulle pieni hetki ilman tuskaa, pieni hetki ilman sinua. En ole jättämässä sinua, mutta kaipaan omaa aikaa, omaa aikaa olla itsekseni kanssa ilman että kerrot minulle mitä olen taas tehnyt väärin tai mitä olen unohtanut.
Tapasi kertoa asioita satuttaa minua, aiheutat minulle kipua ja pakotat minut toimimaan jotenkin hitaammin, tekemään asiat moneen kertaan, uudelleen ja uudelleen, koska et anna minun ajatella selkeästi.
Sinusta on tullut jotenkin taakka, ei sillä etten pystyisi kulkemaan sinun kanssasi ja kantamaan sinua, mutta en halua kokea niitä kouristuksia jotka vain muistutuksena minulle aiheutat, tai sitä lihaskipua joka ei hellitä vaikka kuinka yrittäisi venytellä. En tiedä miksi pakotat minut unohtamaan asioita ja sitten muistutat niistä muutaman päivän viiveellä, että olet unohtanut hoitaa tämän ja tämän asian.
Lupaan kyllä muistaa sinut ilman muistuttamista, saat kulkea rinnallani ja pitää minulle seuraa, mutta älä satuta, älä hallitse vaan ole minun kanssa tasaveroinen.
Lopuksi kuitenkin haluan kiittää sinua siitä, että olen saanut kokea paljon ja oppia uutta. Saanut tutustua itseeni ja oppinut elämään muuttuneessa minussa.
Tiedän että tiemme eroavat joskus, mutta siihen saakka kuljetaan rinnakkain, ilman että hallitset minua.
Tämä oli minun viimeinen kirjoitus tähän blogiin, siitä on nyt kulunut kymmenen vuotta kun aloitin kirjoittamisen ja haluan kiittää kaikkia teitä jotka olette minun kanssani tätä tietä kulkeneet.
En kuitenkaan jätä tehtävääni vammautuneiden ja heikossa asemassa olevien suhteen, lupaan puuttua edelleenkin niihin lukemattomiin epäkohtiin joita tämä järjestelmä sisällään kantaa.
Kiitos kaikille.
Nico Ojala
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti