Voiko kaaosteorian pysäyttää?

Kesytä perhonen ja estä kaaos.

Aivovammassa on yksi äärimmäisen ilkeä oire ylitse muiden, äkkipikaisuus, lyhytpinnaisuus, sokka irtoaa liian helposti. Aivan mitätön asia paisuu paisumistaan ja lopulta saattaa johtaa täydelliseen kaaokseen korvien välissä samalla kaventaen näkökenttää.  Lopulta olo on kuin katsoisi maailmaa pää jäässä mehupillin läpi.
Perhosen siiven isku on aiheuttanut pyörremyrskyn aivoissa.

Keskiajalla moinen käytös olisi ollut vain hyödyksi ja aivovammaisena olisin saavuttanut merkittävän uran. Aivovammaisena olisin hakeutunut kaltaisieni seuraan ja toinen aivovammainen Englannin kuningas Henrik VIII olisi ollut hyvä ystäväni. Koska sokkani on löysällä ja sytytyslankani on liian lyhyt olisi tuo hermoheikko kuningas varmasti tehnyt minusta mielellään sotajoukkojensa ylipäällikön, koska äkkipikaisuudessani olisin piiskannut sotilaat kaivamaan tiensä vaikka läpi harmaan kiven ja usuttanut nuo jo lepoa kaipaavat sotilaat vaikka tylppäpäisten keppien kanssa vihollisen kimppuun, sietämättä yhtään poikkisanaa.

Lapsiperheessä moinen sotapäällikkö-toiminta ei vaan tule kuuloonkaan, on vaan pakko yrittää hillitä itsensä, muistaa hengittää ja laskea vaikka miljoonaan tai yrittää poistua tilanteesta, sekään ei toki ole oikea hoitokeino vaan ennen pitkää menettää varmasti tehonsa ja kaaosteoria realisoituu paikallisena räjähdyksenä. Se hetki kun saan kesytettyä tuon perhosen niin elämä lapsiperheessä muuttuu paljon rauhallisemmaksi.

Enpä usko, että tällä jäljelle jääneellä aivokapasiteetillä tuota perhosta ominvoimin kesyttämään pystyy, ja sen johdosta olenkin käynyt kohta kaksi vuotta neuropsykologisessa kuntoutuksessa.

Hyvä esimerkki tuosta minun kaventuneesta ajattelutavasta on muutaman kuukauden takaa, kun hoitava lääkärini soitti minulle kertoakseen, että nyt olisi varmaan aika tehdä työkyvyttömyyspäätös.
Jo pelkkä työkyvyttömyys sana sai minun puolustusmekanismin aktivoitumaan ja kiistin olevani työkyvytön ja vannoin palaavani työelämään.

Voin vain kuvitella miltä tuo möykkääminen tohtorini korvaan kuulosti, koska noin viikon päästä sain postissa kirjeen aivovammapolilta ja sisältö oli aika koomista luettavaa.  Lausunto alkoi normaalisti esitiedoilla ja muilla virallisilla tiedoilla, mutta sitten tuli tuo kohta suunnitelma. Tohtorini on varmasti nauranut mielessään tekstiä kirjoittaessaan " Objektiivisesti ajateltuna potilas täysin työkyvytön, tehdään ostopalvelusopimus neuropsykologiseen kuntoutukseen asian selkeyttämiseksi ".

Olen tämän jälkeen useasti keskustellut aiheesta kuntouttajani kanssa, nykyään tuo tohtorille uhoaminen jo naurattaa ja hyväksyminen työkyvyttömyydestäni alkaa olemaan käsitelty.

Lomalla pitäisi rentoutua.

Laitoin tässä alkuvuodesta lomahakemuksen, kyseinen loma oli tarkoitettu nimenomaan aivovammaisille ja heidän läheisilleen, alustava loma-aika piti olla vappuna, mutta koska mitään ei kuulunut niin ajattelin ettei onni tänä vuonna osunut meidän perheeseen ja olin jo unohtanut koko lomahakemuksen.

Kuinka ollakkaan sain sähköpostin viime kuukauden 19. päivä jossa kerrottiin, että perheelleni on myönnetty viiden päivän mittainen loma Kannonkosken Piispalassa. Loma alkaisi jo 30. päivä joten aikaa pakkaamiselle ja  ajatukselle lomalle pääsystä ei paljoa ollut.

Vaimoni oli katsonut aivovammaliiton sivuilta mitä kaikkea lomalla on tarjolla, olisi kuntouttavaa toimintaa, aivovammasta keskustelua ja ennen kaikkea rentoutumista. Joten vaikka kaikki tapahtui nopeasti oli odotukset todella korkealla.

Pian koitti tuo 30. päivä ja lähdimme ajamaan kohti Kannonkoskea, koska matkaa kyseiseen paikkaan oli lähes 400 km olimme miettineet reitin ja taukopaikat valmiiksi.  Matka meni suunnitellusti ja takapenkkikin pysyi ihmeen rauhallisena. Aikataulumme piti yllättävän hyvin ja pääsimme sovittuun aikaan perille, paikka näytti todella mukavalta, kävin ilmoittamassa saapumisestamme infopisteeseen ja samalla sain mökkimme avaimet sekä viikon ohjelman johon en vielä siinä vaiheessa sen enempää huomiota kiinnittänyt. Pitkä matka oli tehnyt tehtävänsä ja halusin vain päästä mökkiin vähän lepäämään, mutta enpäs päässytkään. Ensimmäiseksi meidän piti mennä muiden lomalaisten kanssa ryhmäytymään ja kiivetä jyrkät portaat päärakennuksen yläkertaan jossa sijatsi jonkin asteinen jumppasali, silloin ensimmäistä kertaa kiinnitin huomiota että kaikki muut osallistujat näyttivät yllättävän hyväkuntoisilta ollakseen vammautuneita.  Tuo ajatus kuitenkin vaihtui pian keskittymiseen että pysyisin pystyssä noissa jyrkissä portaissa.

Pääsin viimein nuo portaat ylös ja oli aika aloittaa tuo ryhmäytyminen, jokainen perhe esitteli itsensä ja kertoi mistä päin Suomea ovat saapuneet, kukaan ei kuitenkaan sanonut sanaakaan vammastaan joten ei varmasti meidänkään tarvitse vammastani mitään mainita, eikä kyllä ohjaaja mitään niistä kysynytkään. Sitten koitti se hetki jolloin tajusin että kaikki ei taida olla ihan kohdallaan, ohjaaja pyysi kaikkia ottamaan infosta saadun ohjelman esille ja esitteli sitä sitten meille. Oli kesäkuntoon jumppaa, oli jos jonkinlaista aktiviteettiä ja muuta liikuntaa. Meidän aivovammaliiton loma oli vaihtunut jossain kohtaa liikunnalliseksi perhelomaksi ja kuinka ollakkaan olin ainoa vammautunut ihminen koko paikassa, eikä kyseinen paikka suoraan sanottuna edes kovin hyvin soveltunut liikuntarajoitteiselle, koska maasto oli todella mäkistä, portaita oli jos jonkin mittaista.

Onneksi lapsista paikka oli mukava, oli tilaa missä juosta, uimaan pääsi vaikka joka päivä ja ennen kaikkea oli metsä täynnä mustikoita joita syödä. Oli paikassa myös kotieläinpiha jossa kävimme vierailulla ja lapset saivat ratsastaa aasilla.

Lomamme kesti kaiken kaikkiaan tuon viisi päivää, joka rasitukseltaan vastasi minulle varmasti yhtä maratoonia. Palautuminen tuosta rasituksesta on edelleen kesken ja kunhan vaan saan aikaiseksi niin laitan viestiä aivovammaliittoon ja kerron että nyt on menny puurot ja vellit sekaisin.

Kiitos lomasta, se tuli tarpeeseen, varsinkin LAPSILLEMME.