Silmät sidottuna pimeässä huoneessa.

Kuka aivojani käyttää?

Miksi en muista asioita? Miksi en enään hahmota ympäristöä? Miksi en saa mitään aikaiseksi? 

Kuka minun aivojani käyttää ja tahallaan harhaan johtaa? Näitä ajatuksia suorastaan pursuaa hetki hetkeltä enemmän, kunnes päässä ei enään kulje mikään ja ajatus jumittaa. Arkiaskareet muuttuvat raskaiksi tai jäävät kokonaan tekemättä ja päivät kuluvat huomaamatta ilman että niistä mitään muistoa jää. Olo on kuin silmät olisi sidottu ja kuin varmuuden vuoksi laitettu vielä pimeään huoneeseen odottamaan että aivojen aikapommin vääjäämättä vähenevät numerot lakkaavat naksuttamasta, sitten tulee se pelottava hiljaisuus ja kuulet kuinka sytytin liikahtaa. PAM! Epätoivo ja epätietoisuus saa täyden vallan, olet menettänyt kehosi hallinnan.

Aivovamma ennen diagnoosia on pelottava tilanne, mikään ei ole niinkuin ennen ja jokainen outo tunne kehossa vain nostaa jännitystä. Googlesta etsitty apu vain lisää ahdistusta ja tulevaisuuden pelkoa. Lääkärissä käynti tuntuu turhalta, kun mitään selvää syytä oireille ei löydy ja lääkkeeksi määrätään käsikauppatabletteja, aivan kuin pilkaksi.

Lopuksi luulet tulleesi hulluksi ja hakeudut tutkituttamaan korvienvälin toimivuutta, pahimmassa tapauksessa saat masennusdiagnoosin ja sitä mukaa aloitetaan masennuslääkitys, oravanpyörä on pyörahtänyt ja noidankehä on valmiina ottamaan sinut syleilyynsä. Toivo on menetetty ja ainoa mahdollisuus päästä takaisin pinnalle on, että joku hoitohenkilökunnasta ymmärtää tilanteen ja tunnistaa aivovamman oireet.

Tätä se aivovamman toteamisen todellisuus valitettavasti on, lääkärit eivät ota todesta kerrottuja oireita ja leimaavat ne toiminnallisiksi, pelosta johtuviksi. Olet sairaanpelkoinen ja tarvitset psykiatrista hoitoa.

Tapaturmaisia aivovammoja sattuu Suomessa vuosittain noin 15 000, joista osa on lieviä aivotärähdyksen tapaisia vammoja joiden oireet tunnetaan hyvin terveydenhuollossa. Mutta keskivaikean ja vaikean aivovamman oireistoa ei tunnisteta, koska oireet saattavat ilmaantua vasta useiden kuukausien jälkeen tapaturmasta, eikä terveydenhuollossa osata enään yhdistää oireita esim. kuukausia sitten tapahtuneeseen, vaan oireille etsitään vastausta liian läheltä, arjen ongelmista ja elämänmuutoksista, jotka todellisuudessa johtuvat juuri aivovammasta ja ovat osa sen oireistoa.

Diagnostiikan osaaminen Suomessa rajoittuu vain muutamiin huippulääkäreihin ja on vain hyvää tuuria päästä näiden ammattilaisten asiantuntevaan hoitoon ja tutkimuksiin.

Tämä hoidon eriarvoisuus ja aivovamman oireiston tunnettavuus kaipaa todella suurta korjausliikettä, jonka täytyisi alkaa jo koulutusvaiheessa ottamalla se osaksi neurologista koulutusohjelmaa, sekä perusterveydenhuollon tulisi lisätä yhteistyötä niiden muutamien aivovammapolien kanssa joissa nämä maailmallakin tunnetut huippulääkärit työskentelevät.

Olen keskustellut tästä epäkohdasta useiden lääkärien ja aivovamman asiantuntijoiden kanssa ja ongelma tiedostetaan laajalti, toivon että muutos tapahtuisi, vaikka sitten hitaasti. Tärkeintä on muutos asenteisiin ja potilaan oireiston tunnistaminen sekä oikeaan hoitoon ohjaaminen.