Aivoton aikamatka

Yhden nuotin sävelmä.

Oli synkkä ja myrskyinen yö... Tuon pidemmälle tarina ei koskaan edennyt kirjailijaksi ryhtyneen musta-valkoisen koiran päässä, eikä keltaisesta kanarianlinnustakaan juurikaan apua tarinan kerrontaan koskaan ollut.

Itsellänikin on ollut vähän sama tilanne kuin tuolla koppinsa päällä istuvalla koiralla, varsinkin näiden pyhien ja hiljentymiseen tarkoitettujen välipäivien aikana. Olen useasti ottanut tietokoneen eteeni ja yrittänyt saada jotain järkevää saatikka ymmärrettävää tekstiä aikaiseksi, mutta ilmeisen huonolla menestyksellä, koska pääni on aivan täynnä keskeneräisiä tarinoita.

En tiedä olisiko minun kohdallani tuo pieni keltainen sirkuttaja auttanut sen enempää kuin Ressullakaan? Ehkä minun muusana toimii kuitenkin paremmin yöpöydällä yhtä nuottia naksuttava ajannäyttäjä, joka lyö tahtia lauseiden asettelulle.

Tein pyhien aikana mielessäni jonkinasteista terveydellistä tilikauden päätöstä menneestä vuodesta, siitä hyvin epävarmasta olosta josta vuosi alkoi ja päättyäkseen paljon valoisemmissa tunnelmissa. Uskomattoman paljon mahtuu tapahtumia kalenterin kansien väliin, niin hyviä kuin huonojakin sekä sitten niitä erittäin huonoja. En tiedä onko minulla ollut yhtään niin sanottua normaalia päivää, koska jokainen päivä on jollain tavalla ollut erikoinen, joko oireiden tai mielialan takia. Toki viime vuoden kalenterista puuttuu huomattava määrä päiviä joita en edes muista.

Yksi asia minkä olen nostanut monesti kirjoituksissani esille on musiikki, sen kuuntelu ja kuuleminen, sanoituksien tarjoama mielikuvien maalaaminen sekä piilopaikkaan pääseminen.
Keskustelin tästä aiheesta viime vuonna useasti myös lääkärien ja terapeuttien kanssa ja sain ilokseni kuulla että Turkuun on tulossa tutkimus musiikin vaikutuksesta aivovamman hoitoon.

Toinen asia minkä myös nostin esille oli aivovamman aiheuttaman depression ja masennuksen toisistaan erottamisen vaikeus tai taitamattomuus, koska kyseessä on täysin kaksi eri asiaa vaikka oireet ovat samat. Vaikka aivovamman aiheuttaman depression hoitaminen masennuslääkkeillä saattaa olla kohtalokasta ei asiaan suhtauduta vieläkään riittävällä vakavuudella perusterveydenhuollossa. Toki asian ottaminen esille on saanut hyvää vastakaikua ja toivon että keskustelu aiheesta jatkuu ja johtaa joskus muutokseen diagnostiikassa.

Entä sitten ne kuuluisat uudenvuoden lupaukset? Olen jo viime vuonna antanut lupauksen pitää meteliä aivovammasta ja vammautuneiden kohtaamisesta, lupaan jatkaa myös tänä vuonna tuota aloittamaani metelin pitämistä.

Luoviminen myötätuuleen.

Välillä minusta tuntuu että käyn taistelua tuulimyllyjä vastaan, taistelua jota en koskaan voita. Edes maalaisjärjestä ei ole apua, oireet ja arjen haasteet ovat liian suuret, olo on kuin tuolla espanjalaisella Don Quijotella. 

Se on uskomatonta kuinka paljon haasteita vammautuminen tuo tullessaan, kuinka arkiset asiat muuttuvat hankaliksi suorittaa, mikään ei pysy muistissa ja muistilappuihin kirjoitetut muistutukset ovat jatkuvasti hukassa. Myötätuuli ei auta eteenpäin, vastatuuleen on helpompaa mennä ja alamäki kiihdyttää vain vauhtia kohti voimakkaampia oireita.

Tätä se arki on, täynnä haasteita ja unohduksia, tasapainoilua hulluuden ja maalaisjärjen välimaastossa. 

Mutta onko asiat niin huonosti vaikka elämä on muuttunut? Ei, ei ole. Vaikka jokainen päivä on kamppailua itsensä kanssa, kääntyy tarina päälaelleen. Minä olenkin tuo tarinan tuulimylly joka itsensä kanssa kamppailee.