Tulehduksen anatomia

Tukijalka pettää

Taas on muutamia päiviä kulunut siitä kun viimeksi tälle rakkaalle päiväkirjalleni murheitani vuodatin, paljon on taas tapahtunut näinkin lyhyessä ajassa. On ollut tuulta ja tuiskua sekä ennen kaikkea jäätäviä kävelyteitä joiden hiekoitus on ollut kyllä ihan kohdillaan, mutta aivan kuin ilkeyttään on aurinko lämmittänyt sepelin ja saannut nuo kivenmuruset painumaan tuon kirkkaan ja liukkaan pinnan alle pitoa heikentämään.

Ihan kuin tasapainoilu tuolla aurinkoa heijastavalla pinnalla ei olisi tarpeeksi hankalaa muutenkin, päätti kehoni hankaloittaa tilannetta huomattavasti. Ensin lievänä kipuna vasemman jalan jalkapöydässä, mutta päivä päivältä kipua lisätäkseen kunnes lopulta jalkapöytä oli kirkkaan punainen ja turvoksissa. Jalkapöytääni oli tullut tulehdus ja painon varaaminen tuolle tukijalalle oli entistäkin hankalampaa. 

On varmaan kohtalon ivaa että juuri tuo tulehdus tulee vasempaan jalkaan joka on minun vahvempi puoli, jalkaan johon olen pystynyt luottamaan ja painoa varaamaan. Liikkumisestani on tullut entistäkin huojuvampaa ja kävelykeppini on joutunut kohtuuttoman rasituksen alaiseksi. 

Kävin tuota jalkaa myös tohtorille näyttämässä josko sille jotain voisi tehdä ettei tilanne pahenisi niin paljoa että vähäinenkin liikkumiseni loppuisi kokonaan, koska jalassa ei mitään rasitusmurtumaa tai muutakaan sisäistä vammaa ollut oli hoitokeinot aika vähissä, voisin jopa sanoa että olemattomat. Siinä me tohtorin kanssa sitten yhdessä ihmettelimme tuota punoittavaa ja jossain määrin pyöreäksi muuttunutta jalkapöytää  ja kuin yhteen ääneen totesimme että palaan hänen pakeilleen jos tilanne pahenee entisestään, onneksi näin ei ole vielä käynnyt. Toki tilanne ei ole myöskään rauhoittunut vaan pysynyt jossain määrin samana.

Täytyy vaan toivoa että luvatut vesisateet ja lämpiävät kelit vievät jäät tuon sepelin päältä ja ulkona liikkuminen helpottuisi siinä määrin että uskallan astua ovesta ulos. Mikäli Pekka Poudan ennusteet ei pidä paikkaansa, tulee minusta siinä tapauksessa mökkihöperö.

Sain myös tällä viikolla lausunnon neuropsykologisesta kuntoutuksesta jossa olen nyt käynyt syksystä lähtien. Lausunto oli, voisiko sanoa että odotetun kaltainen mutta kuitenkin aika rajua luettavaa vaikka tunnistan osittain oirekuvani, oli oireiden selkeä ulospäin näkyminen minulle yllätys.  

Toki aivovammassa on normaalia juurikin se että vammautunut ei tunnista muuttunutta minäkuvaa eikä välttämättä hahmota oireitaan. 

Tämän oireen takia on tärkeää että myös vammautuneen läheinen käy kuntouksessa kertomassa oman näkemyksen muutoksista vammautuneesta, sekä saamassa samalla opastusta muuttuneesta arjesta.

Neuropsykologinen lausunto

Nykytilanne: Vammautuneen oirekuvassa tulee erityisesti esiin väsymys ja uupuneisuus, muistivaikeudet, toiminnanohjauksen pulmat eli mm. Aloitekyvyn ja suunnittelun pulmat, keskittymisen pulmat, hitaus, ääniyliherkkyys, valoyliherkkyys, sanojen löytämisen vaikeus ja sanojen sekoittuminen, sosiaalisten kognition pulmat (mm. tunteiden tunnistaminen ja tilanteiden lukemisen pulmat) vetäytyminen sosiaalisista tilanteista, käyttäytymisen säätelyn vaikeus. Lisäksi yläniskavammaan liittyen mm. tasapainovaikeuksia, kaksoiskuvia, lihasjäykkyyttä, hienomotorisia ongelmia.

Yhteenveto: Vammautuneella on vahva-asteinen neuropsykologinen oirekuva, josta aiheutuu huomattavaa haittaa arkeen. Vammautunut on vahvan oirekuvansa vuoksi selvästi työkyvytön. Vammautunut hyötyisi moniammatillisesta laitoskuntoutusjaksosta Validia-kuntoutuksessa Helsingissä.