Elämään opettelua

maanantai 19. helmikuuta 2018

Vakuutusyhtiöiden paratiisi

Haittarahat Jerseyn saarille.



Vakuutusyhtiöt ovat viimeaikoina alkaneet yksi kerrallaan vaatia haittaluokan arviointia itselleen, perusteena on esitetty oikeudenmukaisuutta, tasapuolisuutta ja peräti vakuutuslääkärien laajaa ammattitaitoa. Sinänsä perusteet ovat hienot, mutta todellisuus on jotain aivan muuta.

Ensinnäkin, itse en tiedä yhtään tapausta jossa vakuutuslääkäri olisi tutkinut potilasta tällä kehutulla laajalla ammattitaidolla. Lähes poikkeuksetta ainakin Lähitapiolassa aivovammoja tai niskanretkahdusvammoja on arvioimassa joko ortopedi tai jos oikein hyvä tuuri käy niin sisätautien erikoislääkäri. Se siitä oikeudenmukaisuudesta.

Vakuutusyhtiöt myös puolustavat tätä omaa ehdotustaan sillä, että hoitavat lääkärit arvioivat vain syntynyttä vammaa, eikö näin sitten pitäisi olla? Ei jos vakuutusyhtiöltä kysyy, heidän mielestään vammautuneen koko elämän sairaushistoria pitää ottaa huomioon ja jos aivovammautuneella on ollut pääkipua vuosia ennen vammautumista niin pääkipua ei voida ottaa oireena haittaluokkaa arvioitaessa.

Vakuutusyhtiöt myös vaativat ottamaan huomioon vammautuneen kätisyyden, eli jos potilas on oikeakätinen ja hänen vasen käsi joudutaan amputoimaan tapaturman seurauksena on haittaluokka pienenpi kuin, että oikea käsi olisi amputoitu. 

Mikä omituisinta tässä vakuutusyhtiöiden vaatimuksessa on vammautunutta hoitavan lääkärin tulisi tehdä vain kliininen tilannekuvaus vammautuneesta jopa silloinkin, kun vakuutusyhtiö lähettää asiakkaan haittaluokan määrittelemistä varten. Lääkärin pitäisi vakuutusyhtiöiden mielestä kirjata vain vammautuneen oireet ja tekemänsä havainnot siten, että vakuutuslääkäri pystyy tekemään haittaluokka arvion. 

Tämä vaadittava muutos johtuu vakuutusyhtiöiden mielestä siitä, että tällä hetkellä käytössä oleva toimintatapa missä hoitava lääkäri kuuntelee, keskustelee, tekee kliiniset tutkimukset, kuvantamiset, diagoosit, kuntoutuslähetteet ja on henkilökohtaisesti ja konkreettisesti tekemisissä vammautuneen kanssa johtaa vääriin ja liian korkeisiin haittaluokkiin. 

Nämä "liian" korkeat hoitavan lääkärin tekemä haittaluokka ja vakuutuslääkärin tekemä huomattavasti pienempi haittaluokka voi aiheuttaa potilaassa pahimmillaan jopa toipumista haittaavaa tyytymättömyyttä ja katkeruutta. 

Ihan tosi? Voiko näin käydä että vammautunut katkeroituu vakuutusyhtiön päätöksestä? Ei kai. 

Arvoisat Janne Leinonen, Mikael Hedenborg ( Terveystalo, Fennia vakuutuslääkäri ), Teemu Helkamaa ( Mehiläinen, Hus ), Ari Kaukiainen ( Lähitapiola ) sekä Jan Schugk ( EK ) Tämä teidän käsittämätön ehdotus loukkaa vammautuneen oikeustajua todella räikeästi.

Tämä ehdotus tulisi ruuhkauttamaan muutoksenhakulautakunnat sekä vakuutusoikeuden ( Vako ) jotka jo nyt toimivat äärirajoilla ja mitä tulee näihin muutoksenhakulautakuntiin jotka ovat jo lähtökohtaisesti täysin mätiä, koska kyseisissä instansseissa toimii vakuutusyhtiöiden ostamat lääkärijäsenet, sekä vakuutusyhtiöiden omia asiantuntijalääkäreitä. Mitä vakuutusoikeuteen tulee, jonka pitäisi olla riippumaton oikeusjärjestelmä on täysin korruptoitunut jäsenten sidonnaisuuksien johdosta.

Peräti yli 70% Vakuutusoikeuden varsinaisista jäsenistä ja varajäsenistä on sidoksissa joko vakuutusyhtiöihin tai yksityisiin terveydenhoitoyrityksiin ja sitä kautta vakuutusyhtiöihin.

Tästä päästäänkin hyvin tuohon otsikkoon käsiksi, pienellä kaivamisella ja tutkimisella selviää että tämän artikkelin allekirjoittaneide edustamat yritykset ovat suutilta osin kytköksissä veroparatiisiin, tässä pari esimerkkiä.

Mehiläinen ja Terveystalo jonka yhtenä omistajana toimii Lähitapiola. Mehiläisellä on ketjutettuna kymmeniä eri maihin rekisteröityjä alayhtiöitä ja näiden yhteenliittymiä. Kaikilla on yhteinen piirre, ne on rekisteröity veroparatiiseihin. Mehiläistä omistaa Jerseyn saarille rekisteröity Saksalainen Triton 39% osakkuudella ja Yhdysvaltalaiset Kohlberg, Kravis ja Roberts 39% osakkuudella. Nämä suursijoittajat omistavat siis liki 80% Mehiläisestä ja Terveystalosta. Nämä yhtiöt hallinnoivat omistustaan Luxsenburgiin rekisteröidyn Actorin kautta.

Kohlbergin, Kravisin ja Robertsin yhtiöitä löytyy Guernseyn saariryhmältä, joka on Brittiläinen erillisalue lähellä Ranskan rannikkoa ja rehevä veroparatiisi. Sinne on myös rekisteröity Holding yhtiö joka on Terveystalon toiseksi suurin omistaja.

Joten sopia kysyy, mihin meille vammautuneille kuuluvat rahat menevät?



Tuhottu terveydenhuolto.


Juha Sipilällä on pakonomainen tarve tuhota Suomalainen terveydenhoitojärjestelmä omalla päähänpinttymällään josta käytetään myös nimitystä Sote. Useat asiantuntijat, kuten professori Jussi Huttunen ja Hus:in johtaja Aki Linden totesivat, että Suomen terveydenhoitopolitiikka ei ole koskaan ollut näin sekaisin ja, että Sote-uudistus tulee pilaamaan toimivan terveydenhoitojärjestelmän täysin. Jopa Raimo Sailas puhuu itsenäisyysajan huonoiten valmistelusta uudistuksesta

Jopa Valtion tarkastusvirasto ( VTV ) ilmoitti lausunnossaan, että Soten säästöt ovat epäreilistiset, näistä vastalauseiden myrskyistä huolimatta Sotea viedään eteen päin ja lehmänkauppoja tehdään kiihtyvällä tahdilla. Tästä hyvänä esimerkkinä on Kokoomuksen vaativa valinnanvapaus joka takaa juuri näille veroparatiisiin rekisteröityneille yksityisille terveydenhoitoyrityksille ja sitä kautta vakuutusyhtiöille tuntuvia lisätuloja.

Miten tämä Sipilän ja Orpon lehmänkauppa sitten tehtiin? Maakuntauudistuksella. Juha Sipilä vaati maakuntavaaleja ennen eduskuntavaaleja, mutta Kokoomus ja etenkin Petteri Orpo oli tätä vastaan, niinpä eduskuntatalon kabineteissa käytiin kauppaa ja lopputuloksena oli tämä sijoittajia ja monikansallisia terveydenhoitoalan yrityksiä rikastuttava valinnanvapaus ja maakuntavaalit jotka tullaan järjestämään lokakuussa 2018. 

Tämä mulle-sulle sopimus sementoi Keskustan vallan maakunnissa, jota ei olisi tapahtunut eduskuntavaaleissa 2019. Kustannuksia veronmaksajille näistä maakuntavaaleista kertyy 16 miljoonaa euroa, jota ei olisi tullut jos vaalit olisi järjestetty eduskuntavaalien yhteydessä 2019.

Mitä tämä Kokoomuksen Orpon ja Keskustan Sipilän lehmänkauppa Sotesta sitten merkitsee? Lukuisten laskelmien mukaan kuvitteelliset säästöt muuttuvat kuluiksi ja terveydenhoitoalalta tulee työttömäksi jäämään arviolta kymmeniä tuhansia ammattilaisia jotka joutuvat Työministeri Jari Lindströmin aktiivimallin uhreiksi.

Sipilän hallituksen toimet ovat sekoittaneet koko järjestelmän ja antanut mahdollisuuden suuryrityksille ja sijoittajille harrastaa epärehellistä toimintaan, sen lisäksi kaikkea mitä kansalta voidaan leikata tai poistaa on toteutettu tai on toteutumassa. 

Tilastot osoittavat toimeentulon alentuneen melkein kaikilla sektoreilla ja eritoten kaikista heikoimmassa asemassa olevalta on leikattu eniten.  Tästä Huolimatta Juha Sipilä puhuu eriarvoistumisen poistamisesta. Ilmeisesti Juha Sipilä haluaa poistaa kaikki köyhyysrajan alapuolella olevat kansalaiset jolloin tilastot näyttävät paremmalta ja Sipilä sekä Orpo pääsee kehumaan euroopan unioniin kuinka köyhyys poistui Suomesta.

Pitäisikö Keskustan Sipilän johdolla hankkia vielä yksi maakunta lisää johon voitte sitten haudata meidät kaikki köyhyysrajan alapuoliset.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti