Elämään opettelua

tiistai 25. lokakuuta 2022

Uusi vammaispalvelulaki ei toimi.

 Sosiaali- ja terveysvaliokunnan rikkinäinen puhelin.



Sosiaali- ja terveysvaliokunta on ryhtymässä käsittelemään uutta vammaispalvelulakia, asia on tärkeä ja varmasti tervetullut, onhan vanha laki peräti vuodelta 1987 eikä varmasti enään täytä kaikkia tämän päivän tarpeita. Toinen hyvä asia lakiuudistuksessa on se, että nyt vammaispalvelulakiin yhdistetään myös kehitysvammalaki joka on ollut omana kokonaisuuteta tähän päivään saakka ja näin myös aiheuttanut sekaannusta kumpaa lakia milloinkin pitäisi tulkita. Tulevaisuudessa siis meitä vammautuneita ja vammaisia kohdellaan saman lain nojalla. Tähän kaikki hyvä sitten loppuukin.

Uudessa laissa on lukemattomia valuvirheitä ja selvästi niin Sosiaali- ja terveysministeriössä kuin Sosiaali- ja terveysvaliokunnassakin on ollut rikkinäinen puhelin, koska vammaisjärjesttöjä ei ole kuultu tarpeeksi tai heidän toiveitaan sekä kannanottoja ei ole ymmärretty riittävällä vakavuudella uuden lain valmistelussa. 

Itse vammautuneena tarvitsen kunnan vammaispalveluita ja nämä kaikki palvelut pohjautuvat voimassa olevaan vammaispalvelulakiin. Toki vanhassa laissa on myös lukematon määrä ongelmia eikä se tunnista kaikkia avuntarpeita tai vammoja joten siinä mielessä lain uudistus on varmasti paikallaan, mutta vanha laki on taannut vammautuneelle tai vammaiselle mahdollisuuden maksuttomaan palveluun, liikkumiseen kuljetuspalvelujen avulla ja saada palkkaa työtoiminnasta jolla vammautunut tai vammainen on saanut tunteen kuuluvansa johonkin. Nyt tämä kaikki on muuttumassa.

Uuden lain myötä vammautuneista ja vammaisista ollaan tekemässä ilmaista työvoimaa niin kunnille kuin yksityisille yrityksillekkin. Vammaispalvelujen alainen työtoiminta on tähän asti perustunut siihen periaatteeseen, että tehdystä työstä on saatu päiväkohtainen korvaus joka on vaihdellut aina 6 ja 12 euron  välillä, riippuen onko työnantaja maksanut matkat sekä lämpimän aterian. Tämä raha on jäänyt vammautuneen tai vammaisen käytettäväksi hänen itse katsomaansa tarpeeseen. 

Nyt tämä työnantajan maksu ollaan muuttamassa vapaaehtoiseksi ja jos työtoiminnasta jotain jatkossa maksetaan joutuu vammautunut tai vammainen maksamaan tienaamastaan rahasta esimerkiksi lääkkeet, edunvalvojan, vaatteet ja hygieniatuotteet. Koska vammaispalvelut on perustunut lähtökohtaisesti maksuttomuuteen, on aivan järjetöntä ajattelua kirjata uuteen vammaispalvelulakiin pykälä joka määrää vammautuneen tai vammaisen itse maksamaan tarvitsemistaan palveluista.

Uusi vammaispalvelulaki syöksee vammautuneet ja vammaiset maksuvaikeuksiin, koska ennen vammautuneelle tai vammaiselle jäi omaa rahaa käytettäväksi joitain satoja euroja kuukaudessa, nyt uuden lain myötä kaikki hänen tarvitsemansa palvelut muuttuvat maksullisiksi ja koko kuukauden tulot ja menot painuu jopa pakkasen puolelle. Toisin sanoen jatkossa vammautunut tai vammainen velkaantuu joka kuukausi joitakin kymmeniä tai jopa satoja euroja riippuen mitä palveluita hän joutuu käyttämään.

Ei voida sanoa että uusi vammaispalvelulaki olisi missään määrin parempi kuin vanha, eikä se todellakaan motivioi yhtään vammautunutta tai vammaista osallistumaan kuntouttavaan toimintaan, koska kaikesta joutuu jatkossa maksamaan. 

Olen usein ihmetellyt, miksi aina heikoimmassa asemassa olevat joutuvat maksajiksi? Tätä on varmasti aiheellista kysyä jos mietitään mitä uusi vammaispalvelulaki tekee niille perheille jossa on vammautunut tai vammainen lapsi. Tässä tapauksessa edellä mainittu esimerkki on vielä lasten leikkiä ja nappikauppaa maksettavaksi koituvista summista puhuttaessa.

Perhe jossa on esimerkiksi juuri koulunsa aloittava vammautunut tai vammainen lapsi ja hänelle halutaan esimerkiksi aamu- ja iltapäiväkerhoa koulupäiviin, koska vanhemmat ovat töissä. Vanhan lain mukaan lapselle kuuluisi ilmainen kuljetus kouluun sekä tässä tapauksessa myös aamu- ja iltapäiväkerhoon. Vaan eipä kuulu enään.

Koska Suomessa aamu- ja iltapäiväkerho on ollut maksuttomia ensimmäisen ja toisen luokan lapsille sekä siitä ylöspäin mikäli lapsella on erityishuolto (EHO) päätös tehtynä, nyt tämä maksuttomuus poistuu kokonaan uuden lain myötä, siis myös ensimmäisen ja toisen luokan lapsilta ja näin myös EHO:n tuoma maksuttomuus poistuu. Tämä tarkoittaa merkittävää menoerää vammautuneen tai vammaisen lapsiperheen arkeen, menoerä saattaa nousta jopa 160€ kuukaudessa.

Uusi laki poistaa myös loma-ajan ateriahuollon maksuttomuuden, tästä saattaa koitua kustannuksia noin 180€ kuukaudessa, ateriahuoltoa on käytetty esimerkiksi lapsiperheissä kesälomien aikana. Eli esimerkiksi kesäloman ajalta maksua saattaa koitua yhteensä noin 400€ . Myös kuljetukset moniammatillisen tuen palveluihin muuttuvat maksullisiksi ja tähän on kaavailtu noin 4€ omavastuuta per suunta.

Suurin korotus tulee jatkossa niille perheille joissa vammautunut tai vammainen lapsi asuu kodin ulkopuolisessa asumisyksikössä, uuden lain mukaan vanhemmat ovat elatusvelvollisia ja vastaavat lapsen tarvitsemasta hoidosta. Tämä tarkoittaa, että perhe joutuu maksamaan jopa 1800€ kuukaudessa lapsen hoidosta. Vanha laki on kuitenkin lähtenyt ajatuksesta, että vammautuneen tai vammaisen tarvitsemat palvelut ovat ilmaisia ja näin ne olisi myös tähän uuteen lakiin pitänyt kirjata.

Toisin sanoen, täysi-ikäinen vammautunut tai vammainen joka asuu itsenäisesti tai asumisyksikössä joutuu uuden lain mukaan maksamaan kaiken elämisen itse ja tekemään vielä työtä ilman palkkaa. Päiväkoti ikäisen tai alakouluikäisen vammautuneen tai vammaisen lapsiperheen menot nousevat muutamasta kymmenenstä eurosta aina yli kahteen tuhanteen euroon.

Tämä on arvovalinta arvon sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsenet, joko te ajatte vammautuneet, vammaiset ja heidän huoltajat tilanteeseen jossa heidän täytyy miettiä miten lastaan tai läheistää pystyy enään jatkossa hoitamaan, pystyykö tulevaisuudessa vammautunutta tai vammaista lasta käyttämään välttämättömässä kuntoutuksessa tai moniammatillisessa palvelussa, jotta rahat riittävät ruokaan ja laskuihin.

Uusi vammaispalvelulaki on lähtökohtaisesti hyvä, mutta säilyttäkää vanhan lain maksuttomuus tai jättäkää uusi laki tekemättä.

Nico Ojala
Aivovammaliiton kokemustoimija




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti