Elämään opettelua

sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Viimeinen sammuttaa valot.

Aivovammainen teki lääkäristä uhrin.


Johanna Rellman. Olisi ollut kunnioitettavaa ja ennen kaikkea oikeudenmukaista meitä aivovammaisia kohtaan jos olisit kaatunut saappaat jalassa. Uponnut SS/Tays:in mukana niin kuin kapteenit tekevät. Mutta mitä vielä, sinä päätit ottaa uhrin roolin tässä grande finalessa.

Toki se on ihan ymmärrettävää, koska se on selviytymiskeino vaikeista tapahtumista, mutta se on myös juuttumista menneisyyteen ja vanhoihin tapoihin. Olisihan se varmasti ollut mukava jatkaa aloittamaanne aivovammabisnestä.

Ja mitä tulee Tays:in aivovammabisnekseen jota sinä haastattelussa kuvasit sen olevan ammattikuntaa solvaavaa ja, että kovimmissa väitteissä lääkäreiden sanotaan tekevän diagnooseja vakuutusyhtiön intressien mukaan.

Hyvä Johanna Rellman tästä on Tays:in lääkäreiden ja vakuutusyhtiöiden välisestä alidiagnoinnista on aivan vedenpitävää näyttöä, sinä varmasti olet myös yhtä tietoinen kuin minäkin tästä Hus:in tapauksesta, joten siitä ei tarvitse sen enempää kertoa. Sama kohtalo tulee olemaan Tays:in kohdalla, tämä grante finale on jo alkanut ja tämän jälkeen kirjoitetaan vain muistokirjoituksia.

Tässä muutama esimerkki tästä " ammattikuntaa solvaavista " kytköksistä:

Sinä Johanna Rellman kirjoitat artikkeleja aivovammoista ja tässä yksi esimerkki:
Suora lainaus " Aivovamman oireet- lähimuistin heikkous, keskittymisvaikeudet, uuden oppimisen ongelmat tai väsyminen- saattavat tulla esiin vasta vuosien päästä tapaturmasta "

Tämä artikkeli pitää täysin paikkaansa, mutta samaan aikaan sinä kirjoitat lääkärilehdessä:
Suora lainaus: On liuta ihmisiä joilla on toimintakykyä heikentäviä selittämättömiä oireita, mutta jotka eivät ole oikeasti sairaita, koska sairauden toteamiseksi ei ole olemassa laboratoriotestiä.

Eli oletko sitä mieltä että aivovamman saanut ihminen ei ole vammautunut koska oireita ei voida todeta laboratoriotestillä?

Sitten tämä sinun kaksoisrooli. Olet sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnan jäsen 31.12.2018 asti.
Tämä lautakunta käsittelee kansalaisten valituksia Kelan ja työpaikkakassojen osalta.

Sinun kolleegasi Suvi Liimatainen neurologian dosentti ottaa vastaan vakuutusyhtiön lähettämiä potilaita ja kirjoittaa myös kuntoutustuki ja työkyvyttömyyslausuntoja jotka potilas toimittaa Kelaan, samaan aikaa Suvi Liimatainen toimii Kelan asiantuntijalääkärinä ja mahdollisesti käsittelee omia lausuntojaan, mikäli asiakas on tyytymätön Kelan päätökseen hän valittaa siitä sosiaaliturvan muutoksenhakulautakuntaan jossa yllättäen istuu Johanna Rellman.

Jari Honkaniemi neurologian dosentti kirjoittaa lausuntoja vakuutusyhtiöille ja samaan aikaan todistaa oikeudessa vakuutusyhtiön puolella jopa mahdollisesti omaa lausuntoaan ja potilastaan vastaan.
Jari Honkaniemi käyttää lausunnoissaan virkamiestittelinään neurologian ylilääkäri. Tämä toiminta on kiellettyä virkamieslaissa.

Aki Hietaharju neurologian osaston ylilääkäri ottaa vastaan vakuutusyhtiöiden lähettämiä potilaita, samaan aikaan Aki Hietaharju on työsuhteessa pihlajalinnaan jonka osaomistajana on Lähitapiola.
Aki Hietaharju työskentelee yhteistyössä Suvi Liimataisen kanssa joka toimii Kelan asiantuntijalääkärinä.

LähiTapiola sekä muut vakuutusyhtiöt lähettävät Tays:iin järjestelmällisesti aivovamman saaneita potilaita alidiagnoitavaksi, tästä kabinettisopimuksesta on selvää näyttöä ja asiasta on tehty lukuisia tutkintapyyntöjä oikeusasiamiehelle. Myös minä henkilökohtaisesti teen tutkintapyynnön niiden todisteiden valossa joita olen tämän blogini johdosta saanut haltuuni.

Vetoat haastattelussasi käypä-hoito suosituksiin, jotka nyt ovat jälleen kerran päivityksen alla. Minkä kuvan tämä käypä-hoito päivitys saa, kun kerron että aivovammatyöryhmä on julistettu salaiseksi. Voi vain kuvitella keitä tuossa ryhmässä on ja kuinka paljon aivovammaisten asemaa tullaan heikentämään vakuutusyhtiöiden painostuksesta.

Eihän tämä aivovammabisnes voi ollakkaan potilaiden vika, me olemme vain pelinappuloita tässä teidän mulle ja sulle pelissä. Toteat ettemme tiedä onko hoito ollut asianmukaista, voi Johanna Rellman kyllä me tiedämme, vaikka meillä aivovamma onkin niin emme me tyhmiä ole.

Voin pitää sinulle pienen oppitunnin: Oppitunnin aihe aivovamma.
On monen laisia aivovammoja, mutta keskitytään näihin kahteen ryhmään, eli DAI ja SAV.

DAI= Traumaattinen diffuusi aksonivaurio.
SAV= Traumaattinen subaraknoidaalivuoto ( lukinkalvon alainen vuoto )

Toinen näistä näkyy hyvin esim TT kuvissa ja varsinkin magneettikuvissa, no sehän on SAV.
DAI näkyy TT kuvissa ainoastaa jos siihen liittyy hemorragisyytta, eli verenvuotoa.

Tähän te vakuutusyhtiömyönteiset lääkärit aina vetoatte, kun sitä ei näy TT kuvissa, sitä ei ole. Toinen mihin te vetoatte on tajuttomuus, potilas voi olla tajuton mutta on tullut tajuihinsa ambulanssihenkilökunna saavuttua paikalle. Kirjaus papereihin, potilas tajuissaan.

Siinä poistui syy-yhteys tapaturmaan, ei näy kuvissa ja potilas on ollut tajuissaan.

Nyt kun me vammautuneet olemme nousseet teitä lääkäreitä ja vakuutusyhtiöitä vastaan, niin ainoa millä te puolustaudutte on meidän kapinoivien vammaisten mustamaalaaminen mediassa ja lääkärin lausunnoissa.
Ostatte vakuutusyhtiöiden piikkiin mainostilaa lehdistä ja julkaisette vakuutusyhtiömyönteisiä lausuntoja, kun samaan aikaan vakuutusyhtiöiden lobbarit käyvät kilvan eduskunnassa itkemässä niistä perkuleen kapinoivista vammasista.

Pyydänkin kaikkia median edustajia ottamaan yhteyttä eduskuntaan joka päivä ja pyytämään vakuutusyhtiöiden nimissä tehdyt vierailut, niin huomaatte kuinka kovaa lobbaus on tällä hetkellä, varsinkin kun eduskunnassa on tehty lyhyen ajan sisällä jo kaksi lakiehdotusta vakuutuslääkärijärjestelmän muuttamisesta.

Minua huvittaa tämä sinun Johanna Rellman puolustuspuheenvuoro. Me aivovammaiset tulemme jatkamaan taistelua, kunnes sinä ja kolleegasi myönnätte tappion ja poistutte estradilta.

Onko seuraava taistelutanner Oys vai Kys? Oli kumpi vaan, me olemme valmiita.


lauantai 28. lokakuuta 2017

Saavuta rauha, aloita sota

Menehtynyt, todista syy-yhteytesi kuolemaan.


Minua surettaa ja konehuoneeni alkaa piiputtamaan, kuullessani näitä ihmiskohtaloita. Viimeisin tämä Raaseporin onnettomuus jossa menehtyi kolme varusmiestä, yksi junan matkustaja sekä useita loukkaantui, osa vakavastikkin.

Minua surettaa se, että näiden kolmen menehtyneen varusmiehen omaisille maksetaan vain hautauskulut noin 4000€, sekö on se hinta ihmishengestä jonka valtionkonttori on laskenut ja esittänyt puolustusvaliokunnalle säästötoimenpiteenä?
Sekö on se ihmishengen hinta, jonka eduskunta on hyväksynyt vain koska se tuo säästöjä?
Sekö on se hinta joka hallitusohjelmassa asetettiin osana säästötalkoita, johon teistä kansanvalitsemista edustajista ei yksikään osallistunut? Kun joku hemmetin laki muka esti sen. 

Entä ne onnettomuudessa loukkaantuneet? Voin vain kuvitella mihin taisteluun he joutuvat vaatiessaan korvauksia sotilastapaturmalakiin vedoten, nyt joku politikko tai valtionkonttorin vahtikoira älähtää ja sanoo ettei mitään ongelmia tule olemaan. 

Ensinmäinen vaihe on helpoin, sinua hoidetaan asianmukaisesti ja hoitava lääkäri tekee sinusta diagnoosit, joudut mahdollisesti Turkuun traktografia kuviin, mikäli lääkärin ammattitaito riittää epäilykseen aivovammasta. 

Toinen vaihe on myös helppo, mutta vammautuneelle raskas, eli kuntoutus. Tulet mahdollisesti käymään useita vuosia kuntoutuksessa. Mutta huoli pois, saat mahdollisesti pitkäaikaistodistuksen hoitavalta lääkäriltä ja pääset sehauttamaan nuo kodin ja kuntoutuksen väliset matkat KELA taxsilla.

Kolmas vaihe on se raskain ja uuvuttavin, joudut taistelemaan valtionkonttoria vastaan ja käymään mitä omituisemmilla asiantuntija lääkäreillä jotka systemaattisesti vähättelevät vammojasi ja tekevät valtionkonttorin pyynnöstä puollueellisia lausuntoja.

Kuulostaako utopialta? Tervetuloa utopiaan.


Turvaa rauha omalla kustannuksella.


Sinä Janne Leinonen runnoit viime vuonna uuden sotilastapaturma ja palvelussairauslain läpi vedoten sen tuomiin säästöihin sekä siihen, että valtionkonttori saa suuremman harkintavallan sellaisen korvauksen suorittamiseen, joka parhaiten tukisi palveluksen jälkeistä hoitoa.

Eduskunta hyväksyi tämän tökerön luomuksesi samaisena vuotena ja laki asutui voimaan tämän vuoden alussa. Olisi voinut kuvitella, että puolustusministeri Jussi Niinistö joka tuntuu joukon järkevimmältä, olisi torpannut tämän mutta ei. Juha Sipilän asettama paine ja uhkailupolitiikka oli tehnyt tehtävänsä.

Jos oikein väkisin yrittää jotain hyvää laista löytää, niin se löytyy kohdasta posttraumaattinen tressireaktio. 

Tässä suora lainaus tuosta laista:

Traumaperäisen stressihäiriön ja tuhoisaa kokemusta seuraavan persoonallisuuden muutoksen korvaaminen edellyttää, että vahingoittunut on ollut välittömästi osallisena 1 momentissa tarkoitetussa tapaturmassa ja että vahingoittuneella on todettu traumaperäinen stressihäiriöön sopiva oireisto kuuden kuukauden kuluessa tapahtumasta tai palveluksen päättymisestä.

1 Momentti: Akuuttia tressireaktiota, joka seuraa sellaisesta poikkeuksellista fyysistä tai psyykkistä henkistä rasitusta aiheuttavasta tapahtumasta, johon liittyy vakava turvallisuuden tai fyysisen koskemattomuuden menetys tai menettämisen uhka.

Minä sain kunnian kertoa teille tarinan rauhanturvaajasta joka loukkaantui vakavasti helikopterionnettomuudessa ja taistelee edelleen oikeuksistaan korvauksiin valtionkonttoria vastaan.

Pekka Puolakka puolustusvoimien palveluksessa 1986-2000

Libanon Saida

1986 Pekka istuu helikopterissa, kun ääriryhmä yllättäen ampuu helikopteria, Pekka saa haavoittuu kimmonneesta luodista oikeaan ohimoon ja korvanlehteen. Helikopteri putoaa maahan kattopuoli edellä. Pekan selkä venyi ja hän jäi roikkumaan turvavöistä verta vuotaen pää alaspäin. Pekka avasi turvavyöt poistuakseen helikopterista ennen kuin ääriryhmä ehtisi paikalle. Tämä ei kuitenkaan onnistunut vaan Pekka putosi lattialle yhdeksi möykyksi, myös pekan polvi oli vääntynyt ja siihen oli tullut Baykkerin kysta.

Ääriryhmä otti Pekan ja muut helikopterissa olleet vangiksi ja paikkaa Pekan saamat runsasvuotoiset haavat. Ääriryhmä pahoinpiteli vangittuja toistuvasti ja uhkasivat tappaa heidät. 
Eräänä päivänä ääriryhmä saapui noutamaan Pekan ja muut vangit, heidät riisuttiin alasti ja vietiin puolipimeään käytävään jossa he olivat lähes tunnin tietämättä mitä seuraavaksi tapahtuisi, yllättäen heidät siirrettiin lehdistön ja kansainvälisen tv yhtiöiden eteen. Tästä alkoi Pekan matka kohti kotia, ensin Ranskalaisten sairaalaan sieltä Ruotsalaisten sairaalaan, lopuksi Suomalaisten sairaalaan ja viimein evakointi Suomeen tilkan sotilas-sairaalaan jossa Pekka oli 3 kuukautta jossa Pekan polvi leikattiin. Pekka palasi puolustusvoimien palvelukseen sairaalassa olon jälkeen, kunnes lopetti palvelusuran vuonna 2000.

Pekan selkä on nyt leikattu kahdesti helikopterin alasampumisen jälkeen ja hän kärsii vaikeasta posttraumaattisesta tressireaktiosta.

Pekka on useaan kertaan hakenut korvausta valtionkonttorista, mutta valtionkonttori kiistää, että Pekan vammat johtuvat onnettomuudesta, sen sijaan valtionkonttori myöntää oikeanpuoleisen korvan vamman, niskan nyrjähdyksen ja polviruhjevamman.

Valtionkonttori on tehnyt päätöksen, että Pekan posttraumaattinen tressireaktio on siviili vamma ja näin ollen ei kuulu sotilastapaturmalain piiriin. 

Pekka on taistellut valtionkonttoria vastaan nyt 31 vuotta ja saanut haittaluokan 5 sekä rahallisen korvauksen 8135€

Vaikka uusi sotilastapaturmalaki on tullut voimaan ja siellä mainitaan selkeästi posttraumaattinen tressireaktio, ei Pekka tästä huolimatta ole saanut asianmukaista korvausta vaan joutuu edelleen tappelemaan valtionkonttoria vastaan päivittän.

Päättäjät päiväunilla.


Arvoisat päättäjät, ne maamme naiset ja miehet jotka laittavat henkensä alttiiksi vain turvatakseen rauhaa ovat ansainneet heille kuuluvan korvauksen. 

Miksi te jaatte kunniamerkkeja ja mitä lie leijonan ristejä toisillenne, samalla kun ummistatte silmänne todellisuudelle. 

Oletteko te päättäjät tietoisia siitä tosiasiasta, että valtionkonttori maksaa vain murto-osalle korvauksia puhtaasti psyykkisistä vammoista, vaikka varovaistenkin arvioiden mukaan kriisinhallintatehtävissä palvelleista henkilöistä noin 400 on saanut jonkinasteisen traumaperäisen tressireaktion. 

Pekan tarina on vain yksi niistä sadoista sankareista joiden sota ei loppunut kotiinpaluuseen.


Postia eduskunnasta.


Nyt kun Ronkainen tuli julkisuuteen ja kertoi että noin 60 kansanedustajaa on allekirjoittanut hänen lakialoitteen vakuutuslääkärijärjestelmän muutoksesta, oli tieto varmasti monelle pettymys. 

Onko ainoa toivomme  haudattu eikä mikään muutu? Lakialoite ei toki hävinnyt mihinkään, mutta sen voimaantulo tai saatika että siitä äänestettäisiin suuressa salissa on nyt paljon epätodennäköisempää.

Sain tällä viikolla kansanedustajalta sähköpostia ja liitteenä oli lakialoite jonka allekirjottanut kuuluu hallituspuolueen, joten lain läpimeno on lähempänä kuin koskaa.

Lakialoite on hyvin selkeä ja yksituumainen: 

Vakuutusyhtiöiden ja eläkelaitosten omien lääkäreiden ja ulkopuolisten asiantuntijalääkäreiden lausunnot tulee asettaa jatkossa muodollisesti yhtäläiseen asemaan. Tämän vuoksi vakuutusyhtiöiden ja eläkelaitosten omien lääkäreiden oikeus olla noudattamatta lausunnoissaan ja muissa kannanotoissaan terveydenhuollon ammattihenkilöstä annetun lain mukaisia muotosäännöksiä tulee poistaa.

Laki tulee koskemaan seuraavia pykäliä:

Työtapaturma-ja ammattitautilaki, työntekijän eläkelaki, kansaneläkelaitoksesta annettu laki, yrittäjän eläkelaki, mirimieseläkelaki ja julkisten alojen eläkelaki koskien myös kevaa.

Alan henkilökohtaisesti ensiviikolla lähettelemään postia eduskuntaan ja varmistamaan riittävää kannatusta lakivalmistelun varmistamiseksi.










 

torstai 26. lokakuuta 2017

Raadollinen valiokunta

Vain lumi voi piilottaa totuuden.


Aivan ensiksi surunvalittelut lukijoideni kuin minunkin puolesta kaikille niille onnettomuuden uhreille joita tämä blogikirjoitus käsittelee.

Tämä on se päivä kun ensilumi peitti maan,
 piilottaen syksyn lehdet ja tehden maisemasta puhtaan valkoisen. 
Tämä on se päivä, kun työt on tehty.
Tämä on se päivä, kun on aika surra. 
Tämä on se päivä, kun satava lumi peittää tuskan jäljet. 
Tämä on se päivä, kun lumi tekee maisemasta kauniin.

Nico Ojala.



Pyydä anteeksi ja eroa.


Mikä tätä yhteiskuntaa vaivaa? Miksi toisten annetaan mellestää? Kuka heiluttaa tahtipuikkoa?
Kuinka monta ihmiselämää pitää uhrata, jotta silmät avautuu ja tuntee vastuuta tekemistään virheistä?

Miksi laki ei kohtele yhdenmukaisesti, enkä nyt tarkoita virkamiehiä tai vakuutuslääkäreitä jotka pystyy luikertelemaan aina jostain kolosta karkuun vaan nyt puhutaan sotilastapaturmalaista, laki jonka tarkoituksena on vakuuttaa palveluksessa oleva varusmies tapaturman varalta. Tämä kyseinen laki kohtelee vakuutettua eriarvoisesti riippuen onko vakuutettu kriisinhallintatehtävissä vai suorittamassa varusmiespalvelua tai siviilipalvelua. 

Mutta se että laki on jo lähtökohtaisesti eriarvoistava ei tarkoita, että kriisinhallintatehtävissä oleva olisi yhtään sen paremmin vakuutettu kuin varusmies, tästä pitää huolen valtionkonttori.

Lukuisat kriisinhallintatehtävissä loukkaantuneet taistelevat valtionkonttorin järjetöntä syy-yhteys muuria vastaan, uuvuttaen itsensä ja läheisensä. 

Näitä yhden miehen sodassa kaatuneita ei korvaa mikään vakuutus, he antoivat kaikkensa.

Tämän tapahtumien seurauksena lähdin purkaamaan tuota sotilastapaturmalakia.

Mitä enemmän asiaa penkoo sitä useammin törmää nimeen Janne Leinonen
Joulukuussa 2013 kritisoitiin kovaan ääneen ja ihan aiheesta rauhanturvaajien hoitoa ja kuntoutusta joka oli jo tuolloin pirstaloinen ja hyvin epäselvä. 
Kuinkas ollakkaan tätä maallikkojen väärin ymmärtämää hoitohimmeliä ryhtyi puolustamaan valtionkonttorin ylilääkäri Janne Leinonen.

Tässä lainaus tuosta puolustuspuheenvuorosta: Oikaisemme nyt esille tulleita näkemyksiä, sotilastapaturmissa loukkaantuneiden tai palvelussairauksiin sairastuneiden hoito ja kuntoutus tapahtuu pääsääntöisesti aina hoitavien terveydenhullon ammattilaisten suositusten ja lähetteiden mukaisesti.

Sotilastapaturma ja palvelussairauslakia alettiin soveltamaan korvausten osalta 1.1.2016 voimaan tulleeseen työtapaturma- ja ammattitautilakiin.

Eduskunna puolustusvaliokunta pyysi kuitenkin samana vuonna valtionkonttorilta lausuntoa uudistuksista sotilastapaturmalakiin joka astui voimaan 1.1.2017, ja työhön ryhtyi Janne Leinonen.

Lakiin tehtii useita heikennyksiä, kuten poistamalla termi olennainen paheneminen. Tämä muutos mahdollisti valtionkonttorille entistä laajemman harkintavallan korvausten suorittamiseen.

Valtionkonttori teki sopimuksen potilaan arviontiin ja hoitoon liittyvään potilasohjaukseen Helsingin ja uudenmaan sairaanhoitopiirin psykiatrisen tulosyksikön kanssa, tämä tarkoittaa huomattavaa heikennystä potilaan yhdenmukaiseen hoitoon sidonnaisuuden johdosta.

Lakiin tehtiin myös käsittämätön ja ihmisoikeutta rikkova muutos kuolemantapauksen korvaamisen ehdoista. Janne Leinosen esityksen pohjalta hyväksyttiin laki joka sallii korotetun kuolemantapauskorvauksen ( 210000€ ) maksamisen vain kriisinhallintatehtävissä oleville varusmiehille, varusmiespalvelusta suorittavat jätettiin tämän lain ulkopuolelle ja heidän omaisilleen korvataan vain hautauskulut  (n 4000€ ).

Tätä muutosta on kritisoitu usean eri järjestön ja toimijan puolelta, mutta lakimuutosta ei ole tästä huolimatta tehty.

Tähän epäkohtaan myös kansanedustaja Arja Juvonen teki lakialoitteen keväällä 2016 joka keräsi yli sata allekirjoittajaa.Lakialoite olisi pitänyt käsitellä, mutta puolustusministeri ei ole reagoinut tähän.

Tänään ottaessani yhteyttä lakialoitteen tekijään Arja Juvoseen joka kertoi, että kyseinen lakialoite on lausunnolla sosiaali-ja terveysministeriössä. Uhrien omaisia tuskin lämmittää se, että puolitoista vuotta myöhemmin lakialoite on edelleen lausunnolla.

Myös asevelvollisena vammautuneiden tuki ry on vaatinut muutosta lakiin, mutta turhaan.

Tänään sitten tapahtui tuo pelätty onnettomuus jossa menehtyi kolme varusmiestä, nyt te lainsäätäjät ja muut asianosaiset virkamiehet olette kilvan huutamassa suruvalitteluja. Kuka teistä, onko se puolustusministeri vai sosiaali-ja terveysministeri tai ken ties Janne Leinonen joka soittaa omaisille ja kertoo, että syy on minun. Minä tein tämän paskan lain, minä olin se joka keksin nämä heikennykset, minä olin se joka hyväksyn nämä ihmisoikeutta loukkaavata lait, minä olin se jonka pöydälle tuo lakialoite unohtui.

Nyt on oikeasti häpeäpaalun paikka, nyt ei auta sanoa että lakia täytyy muuttaa, nyt ei kerätä poliittisia irtopisteitä. 
Nyt kysytään, että kuka teistä on se rohkea joka astuu julkisuuteen, pyytää anteeksi ja eroaa?


keskiviikko 25. lokakuuta 2017

Hulluuden hinta.

Keplottelun kuningas.


Oletteko koskaan miettineet mitä teidän elämä olisi ilman tämän hetkistä vammaa, olisitteko unelma-ammatissanne vai pakkotyössä valtiovallan toimesta? 

Minun unelma-ammatti oli pienenä niinkin hurja kuin ruumiinpesijä, älkää kysykö miksi moinen ammatti houkutti. Vähän vanhempana mukaan astui mielenterveyshoitaja ja minua harmittaa suunnattomasti se etten pystynyt aikoinaan opiskelemaan kyseistä alaa, koska nyt sillä opitulla ammattitaidolla olisi ollut käyttöä.

Mutta huoli pois, tänään minä voin ihan hyvin olla psykiatrian erikoislääkäri ja tehdä asiantuntijalausunnon potilas ignotus


Päivittäismerkintä 20.10.2017

Psykiatrianosasto A1
Kupittaa


Potilas kärsii paranoidisesta skitsofreniasta ja potilaalla on erittäin voimakkaita luulo sekä kuuloharhoja. 

Kuvittelee itsensä valtionkonttorin edustajaksi ja pitää itseään ylivertaisena neuvottelijana muihin verrattuna, tämän johdosta kokee voimakasta tarvetta puuttua muiden asioihin.

Kertoo tehneensä Puolustusvalikunnalle esityksen sotilastapaturma ja palvelusairauslain muuttamisesta siten, että valtionkonttori saisi entistä laajemmat oikeudet käyttää harkintavaltaa korvauksien maksamisesta.

Kokee voimakasta hyvänolon tunnetta siitä että lakiesityksestä aiheutuvat kustannukset ovat niistä saataviin hyötyihin nähden varsin kohtuulliset.

Potilas tuntee voimakasta tarvetta välittää muunneltua totuutta merkittävistä parannus ehdotuksista vakuutuskuntoutukseen, kuvittelee ylivertaisena ihmisenä pystyvänsä neuvottelemaan sopimuksen jossa vammautuneen tai sairastuneen varusmiehen kuntoutus alkaisi alle puolessa vuodessa. 

Kertoo toimivansa useissa luottamustehtävissä ja antavansa asiantuntijalausuntoja, tämä itsensä pönkittäminen saa potilaan tuntemaan voimakasta euforian tunnetta. 

Potilas tuntee tarvetta vähätellä kanssa ihmisten vammoja ja nauttii aiheuttamastaan tuskasta, kertoo pystyvänsä kontrolloimaan ja tuhoamaan kenen tahansa elämän.


Päätelmä:

- Edellä mainittu potilaan harhakuva todellisuudessa vain huonontaa vammautuneen / sairastuneen asemaa. Palveluksen aikaisen sairauden tai tapaturman voidaan olettaa aiheutuneen palveluksesta. 
Syy-yhteyden puuttumisen osoittaminen tulisi olla valtiokonttorin vastuulla sekä korvattavuuden edellytykset tulisi myös perustua pelkästään syy-yhteyteen ilman kiinteitä ja keinotekoisia määräaikoja. 

Potilaan mainitsema laajempi harkintavalta on täysin kuvitteellinen termi joka ei perustu mihinkään voimassa olevaan lakiin. 

Potilas kokee voimakasta tarvetta olla esillä ja puolustella kantaansa vaikka tietäisi olevansa väärässä, kerää vaikutusvaltaisia ystäviä ympärilleen vain turvatakseen asemansa.

Potilas todellisuudessa istuu ns pöydän molemmin puolin ja on näin jäävi tekemään työtänsä.


Diagnostiikka.

Potilaalla erittäin vahva persoonallisuushäiriö joka ilmentyy niin sadistisena kuvitelmana että monomaniana. 

Saatujen tietojen ja potilaan haastattelun perusteella on syytä epäillä Pickin tautia, todennäköisesti erittäin pitkälle edennyttä. 


Asiantuntijalausunto.

Tutustuttuani potilaan papereihin sekä haastateltuani häntä, psykiatrisen käyttäytymisen syy-yhteyttä mihinkään olemassa olevaan tapahtumaan ei voida todentaa vaan potilaan olotila on synnynnäinen.

Suosittelen jatkamaan potilaan pakkohoitoa hamaan tulevaisuuteen, tarvittaessa voidaan miettiä matkustamista Pohjois-koreaan jossa potilaalle on mahdollista tehdä lobotomia.

Aivovammainen asiantuntija
Nico Ojala













TAYS:in rakeenteellinen korruptio

Korruption kuristusote.


Silmukka TAYS:in kaulan ympärillä näyttää kiristyvän päivä päivältä, tästä kertoo ne kaikki puolustuspuheenvuorot mitä viime aikoina Tampereella ilmestyvissä lehdissä on ollut. Mieleeni tulee vanha sanonta: Siinä ei kannata paljoa huudella, jos on valmiiksi kaulaa myöten kuraan uponnut.

Mutta eipä tuo sanonta paljoa paina, kun viimeiseen asti täytyy jälkiään peitellä ja yrittää vakuuttaa suurelle yleisölle kaiken olevan kunnossa ja vedota ylivertaisuuksiinsa tutkimuksiin nojaten, tähän lopun alun julistukseen sortui ensimmäisenä TAYS:in johtajaylilääkäri Kari-Matti Hiltunen, joka antoi julkisuuteen lausunnon, että TAYS:ssa ymmärretään tuska. Tuska mistä?

Ymmärtääkö johtajaylilääkäri että laiva on uppoamassa, vai sen että nyt tuli jäätyä kiinni? Vai Tunteeko johtajaylilääkäri tuskaa siitä että joutuu irtisanomaan nämä korruptioituneet lääkärit viroistaan. 

Yhden vinkin annan sinulle Kari-matti Hiltunen, jos pyydät lääkäriystävääsi vakuuttelemaan, että kaikki on kunnossa, sekä kertomaan että aivovammalääkärien tontti on hyvin vastuullinen, niin kannattaa tarkistaa lausunnon antajan tausta.

Huvittavaa tässä on se että Suvi Liimatainen, joka kovaan ääneen kritisoi edellistä blogikirjoitustani jossa kerroin lääkärien ja vakuutusyhtiöiden kytköksistä, tulee nyt julkisuuteen puhumaan vastuullisuudesta kun samaan aikaan on itse kaksoisroolissa niin sanotusti pöydän mölemmin puolin.

Suvi Liimatainen toimii TAYS:ssa ylilääkärinä ja vastuualueena  ensihoito, joten hän on erittäin tärkeässä roolissa esimerkiksi aivovammojen ensitietokirjaamisien ja kuvantamisen toteutumisessa. Samaan aikaan hän toimii KELAn asiantuntijalääkärinä päättämässä näiden ensiavun läpi kulkevien potilaiden kuntoutuksista ja mahdollisesta työkyvyttömyyseläkkeistä, jokainen voi tehdä omat johtopäätökset onko Suvi Liimataisen kaksoisrooli vaikuttanut Kansaneläkelaitoksen tekemiin päätöksiin.

Kerroin myös useista muista lääkäreistä jotka tekevät selvää yhteistyötä vakuutusyhtiöiden kanssa potilaan aseman heikentämiseksi ja jopa osa lääkäreistä toimii todistajina vakuutusyhtiön puolella potilasta vastaan, vaikka samaan aikaan ottaa vastaan aivovammapotilaita TAYS:in aivovammapolilla. 

Tämä kyseinen toiminta vaarantaa potilasturvallisuutta mitä räikeämmällä tavalla, myös järjestelmällinen alidiagnosointi on silmiin pistävää ja heikentää TAYS:in uskottavuutta merkittävästi aivovammaosaamisen saralla.

Uskon vakaasti, että tämän asian julki tuominen johtaa laajempaan tutkintaan tästä järjestälmillesestä korruptiosta johon on sekaantunut niin TAYS:in johto, tietyt lääkärit ja vakuutusyhtiöt. 
Hyvin todennäköisesti tilanne johtaa samaan lopputulemaan kuin HUS:in kanssa kävi, eli potilasvirta tyrehtyy ja vakuutusyhtiöt joutuvat etsimään uuden yliopistollisen sairaalan johon alkavat lähettämään potilaita.

Kannattaa kuitenkin muistaa, että meidän aivovammaisten pyöreänhuoneen etsivätoimisto pysyy ajantasalla ja tulee jatkossakin julkaisemaan vakuutusyhtiöiden ja lääkärien sidonnaisuudet sekä ne lukemattomat oikeusmurhat jotka tämän järjestelmällisen korruption johdosta tapahtuu.

Emme myöskään unohda Janne Leinosta ja hänen edesottamuksiaan, tulemme jatkossakin paljastamaan kytköksesi valtiovaltaan ja käskystäsi tapahtuvaan järjestelmälliseen valehteluun vakuutuslääkärien toimesta.

Lopuksi suuri hatunnosto ja iso kiitos Helsingin yliopiston professori Teppo Järviselle joka uskalsi kritisoida käypä hoidon ympärillä rehottavaa rakeenteellista korruptiota, silläkin seurauksella että hän sai julkisen varoituksen lääkäriliitolta.

Tämä lääkäriliiton reaktio kertoo selvää kieltä siitä, että asia on arka eikä siitä saa puhua saatika selvittää onko toiminta korruptioitunut. Mikäli mitää korruptiota ei ole, niin miksi ette anna riippumattoman lähteen tutkia asiaa?


torstai 19. lokakuuta 2017

Aivovammalla on kolkko kaiku vakuutuslääkäreiden keskuudessa

Aivovammainenkin saa jopa vihapostia.


Hoitajat ja erityisesti ne aivovammaan perehtyneet lääkärit jotka eivät ole sidoksissa vakuutusyhtiöihin ovat meidän aivovammautuneiden keskuudessa erittäin arvostettuja ammatteja.

Suomen vakuutuslääkärien yhdistyksen puheenjohtaja Janne Leinonen kertoi, että vakuutuslääkärit saavat asiatonta postia. Minä Nico Ojala voin sanoa, että me aivovammautuneet vasta asiatonta postia saammekin, jopa suoranaisia valheita sisältäviä lausuntoja jotka vakuutuslääkärit ovat allekirjoittaneet.

- Meidät jätetään tarkoituksella korvauksien ulkopuolelle ja se herättää meissä voimakkaita tunteita joita meidän on vamman oireiston johdosta jo sinänsä vaikea käsitellä. Tämän korvauksien maksamattomuuden johdosta joudumme poikkeuksetta turvautumaan oikeudellisiin toimiin vakuutusyhtiötä vastaan. Tämän kaltainen toimintamalli on äärimmäisen kallis ja ennen kaikkea henkisesti kuin fyysisestikkin raskas aivovammautuneelle.

- Moni ei halua aivovammautumisestaan pitää mitään meteliä, mutta hänet on siihen pakotettu.

Kasvottomat aivovammaiset.

Suomessa tapahtuu noin 20 000 aivovovammaan johtavaa tapaturmaa joista noin 1000 menehtyy vamman seurauksena. Vuosittain noin 5000 vammautuneelle jää pysyviä oireita, kuten keskittymis, muisti ja  aloitekykyongelmia sekä voimakas väsymysoireisto, myös muita fyysiä, psyykkisiä ja neurologisia oireita esiintyy meistä valtaosalla.

Koska aivovamma ei näy päältä päin niin moni meistä haluaa pysyä kasvottomana. Me joudumme jatkuvasti leimatuiksi milloin juopoiksi, laiskoiksi tai huumausaineiden käyttäjiksi vain sen johdosta, että puheemme saattaa olla epäselvää tai emme pysty katsomaan toista silmiin puhuessamme. 

Itse olen henkilökohtaisesti joutunut hyökkäyksen kohteeksi ruokakaupassa, jossa minut haukuttiin juopoksi ja ajattelemattomaksi ääliöksi, kun olen ottanut lapseni mukaan kauppaan vaikka olen umpihumalassa. Kaikki tämä vain sen johdosta, että minulla sattuu olemaan aivovamma. Kyllä minä kestän tuon haukkumisen ja osoittelun, mutta en halua että sitä tehdään lasteni kuullen.

Se että me aivovammaiset saamme kuulla todella törkeitä ilmaisuja oireistamme jokapäiväisessä elämässämme on jo todella raskasta, niin meidän pitäisi vielä kestää vakuutuslääkäreiden vähättelevät lausunnot. 

On suuri ero kuuleeko haukut aivovammastaan tavallisen ihmisen suusta vai lääkärin suusta.

Toivoa lakialoitteesta.

Vakuutuslääkäreiden ratkaisut ovat ihmetyttäneet meitä aivovammaisia ja meidän palkkaamia asianajajia jo pitkään, myös Janne Leinosen väitteet sadoista vääristä aivovammadiagnooseista ovat omiaan lisäämään vastakkaisasettelua aivovammaisten ja vakuutuslääkäreiden välillä.

On olemassa selvää näyttöä vakuutusyhtiöiden, vakuutuslääkäreiden ja vakuutusyhtiö myönteisten lääkärien systemaattisesta aivovamma alidiagnosoinnista, myös vakuutusyhtiöiden ja vakuutusoikeuden väliset sidonnaisuudet ovat osoitus tästä aivovammabisneksestä.

Onneksi tähän epäterveeseen toimintamalliin on puututtu lakialoitteen muodossa, voimassa oleva työtapaturma- ja ammattitautilaki antaa vakuutuslääkärille mahdollisuuden tehdä lausuntoja ilman totuus velvoitetta.


Tämä tarkoittaa sitä, että vakuutuslääkäri voi kumota kaikki hoitavan lääkärin tutkimuksiin perustuvat lausunnot ilman että hänen täytää näyttää toteen kumoamisen perusteet.

Uuden lakialoitteen tavoitteena on korjata tämä valehtelun ja vähättelyn kulttuuri joka vakuutusyhtiöissä on pitkään ollut käytössä, joutuu vakuutuslääkäri totuusvelvoitteen piiriin.

Toki vastustajiakin on jo ilmaantunut ja meitä aivovammautuneita mustamaalataan järjestelmällisesti niin vakuutusyhtiöiden toimesta kuin median välityksellä. Tästä kertoo se silmiinpistävä puolueellisuus vakuutusyhtiön ja vakuutuslääkäri yhdistyksen puheenjohtajan media näkyvyydestä. 

Yhtä aivovammaista kohtaan haastatellaan kymmentä vastapuolen edustajaa. Tämä epäsuhde kertoo siitä paineesta mistä vakuutusyhtiöt oireilevat uutta lakialoitetta vastaan. 

Vapautettu valehtelemaan.

Me aivovammaiset joudumme itse maksamaan kaiken, mikäli haluamme saada oikeutta.Tämä tarkoittaa asianajajan palkkaamista, asiantuntijalausuntojen tilaamista ja lisä tutkimuksia, sekä valtavaa taloudellista kustannusta joka on kaikki pois jo entuudestaan pienistä sairaspäivärahoista tai sairaseläkkeestä. Puhumattakaan siitä henkisestä hinnasta jonka aivovammautunut joutuu maksamaan. 

Valitettava tosiasia on se, että kaikki eivät jatsa sitä usean vuoden oikeustaistelua vaan luopuu taistelusta, osa jopa luopuu elämästään pelkästään sen johdosta että vakuutuslääkärille on annettu mahdollisuus valehdella ilman seuraamuksia.

Jos minä losauttaisin jonkun hengiltä, niin voisin valita kenet asianajajan vain ja täysin ilmaiseksi, mutta vammautunut joutuu maksamaan kaiken itse. 

Janne Leinonen sanoi lehtiartikkelissa, että hänellä ei ole mitään uutta lakialoitetta vastaan, mutta se on turha koska mitään valehtelun kulttuuria ei ole. 

Me aivovammautuneet tuomma asiamme mielellämme suuren yleisön tietoon ja paljastamme vakuutuslääkäreiden tekemät lausunnot vammastamme, annetaan enemmistön tehdä arvio tästä valehtelun kulttuurista.

Nico Ojala


keskiviikko 18. lokakuuta 2017

Sidonnaisuuksien lautakunnat.

Vakuutetun venäläinen ruletti.


Oletko koskaan tullut miettineeksi sitä mihin kaikkeen rahasi menee, kun otat vakuutuksen tulevaisuuden turvaksi tai vaihtoehtoisesti joudut tilanteeseen jossa toisen osapuolen vakuutus on sinun ainoa keino turvata taloudellinen tilanteesi?

Osasitko edes aavistaa vakuutusta ottaessa mihin peliin ryhdyit? Allekirjoititko sopimuksen ilman ehtojen lukemista? Ihan sen pienimmänkin jossa lupauduit pelaamaan venäläistä rulettia jos jotain sattuu?

Osasitko kuvitella, että terveytesi menettämisestä maksettavan hinnan määrää ryhmä joka on sidoksissa vakuutusyhtiöösi, ja tähän ryhmään kuuluva jäsen mahdollisesti kirjoittaa lausuntoja sinusta vakuutusoikeuteen (Vako) jossa hän myös istuu lääkärijäsenenä?

Sitten jos mukaan otetaan vakuutusyhtiöiden sidonnaisuudet yksityispuolen terveydenhoitoyrityksiin, tässä tapauksessa vain niiden yhtiöiden joihin vakuutusoikeudella on sidonnaisuuksia, luoja sinut armahtakoot mihin sotkuun olet joutunut.

Peräti 64% vakuutusoikeuden lääkärijäsenistä ja lääkärivarajäsenistä on sidonnaisuuksia yksityis-sektorin lääkäripalveluihin ja sitä kautta vakuutusyhtiöihin. 

Peräti kuusi vakuutusoikeuden lääkärijäsentä tai lääkärivarajäsentä työskentelee terveydenhoitoyrityksissä joissa LähiTapiola on osaomistajana, samaan aikaan kyseisissä yrityksissä työskentelee myös LähiTapiolan vakuutuslääkäreitä. 

Voi vain kysyä että, liikutaanko tässä nyt jo juridisesti lain harmaalla alueella? Olisiko aika alkaa tutkimaan sidonnaisuuksia tarkemmin ja ryhtyä toimiin?

Vakuutusoikeuden ja yksityisen sektorin seasta löytyi myös Validia, mutta jokainen voi kaavioista katsoa mitä rahoillansa on ostanut ja toivoisiko putoavansa ensimmäisenä pois tästä ruletista.




Myös julkisella puolella hoidetaan vakuutusyhtiöiden lähettämiä potilaita ja tästä yhtenä esimerkkinä TAYS jossa vakuutusyhtiön ja hoitavien lääkäreiden toiminta on viety äärimmilleen alidiagnosoinnin osalta. Nämä kaaviot antavat ymmärtää, että sama toimintamalli on käytössä myös yksityisellä puolella. Toki viitteitä on ollut ilmassa jo pitkään, mutta se että toiminta on näin pienen piirin organisoimaa oli yllätys.

Toivon totisesti, että oikeusministeri Antti Häkkänen ottaa asian viimein hoitoonsa ja kieltää tämän vammautuneiden ihmisten pelinappulana käyttämisen. Me emme ole myytävänä.