Elämään opettelua

torstai 12. marraskuuta 2015

Neuropsykologinen testi

29. Heinäkuuta

Tänään se sitten olisi, tuo testi josta tiesin ainoastaan sen että minun pitäisi jaksaa suorittaa eritasoisia tehtäviä lähes neljän tunnin ajan.
Millä ihmeellä jaksaisin? Kun pelkkä ajatteleminenkin väsyttää, saati kengännauhojen sitominen joka sekin tuntuu jo kokonaiselta työpäivältä.

Kello lähestyi aamu yhdeksää ja odottelin koska minut kutsuttaisiin tohtorin testattavaksi, vilkaisin vielä TYKS:n käytävän seinällä olevaa kelloa jonka minuuttiviisarin paukahtava ääni kantautui korviini, aivain kuin ottaen voimaa joka ikisestä kovasta pinnasta johon vain matkallaan osui, tuo ääni kuulosti niin tutulta, aivan kuin olisin palannut ajassa taaksepäin aina viime vuoden loppuun saakka jolloin istuin Rauman terveyskeskuksen odotustilassa saman paukkeen keskellä.

Olen täysin vakuuttunut että on olemassa jokin ammattikunta jonka ainoa tehtävä on hankkia kellot näihin hoitolaitoksiin ja ainoana kriteerinä kellon valinnalle on mahdollisimman kovaääninen ajan näyttäjä.

Kaiken tuon paukkeen keskeltä kuulin kun nimeäni kutsuttiin, käänsin katsettani ja yllätyksekseni huomasin että tuo lääkäri olikin jopa minua nuorempi, ei lainkaan mielikuvani kaltainen tuuhealla poskiparralla ja paksuilla silmälaseilla varustettu jo eläkeikään ehtinyt tutkija.

Testit alkoivat haastattelulla ja helpohkoilla kokeilla loppua kohti vain vaikeutuakseen, rehellisesti täytyy myöntää etten edes muista mitä lopussa testattiin, olin aivan uuvuksissa.
Aivovammani oli tehnyt ajatustyön raskaaksi.

Päivät kuluivat arkea harjoitellen ja yrittäen löytää sopivaa rytmiä valveillaolon ja nukkumisen suhteen.

4. Elokuuta

Viimein saapui tuo lausunto neuropsykologisesta tutkimuksesta, jonka teksti oli karua luettavaa vaikka tunnistin oireet, mutta kun se on mustaa valkoisella muuttuu asiaan suhtautuminen jotenkin vakavammaksi.

Lausunto:

Varsin selvät diffuusit kognitiiviset löydökset jotka sopivat aivovammaan.
Potilaalla uupuneisuusoireisto ja meluyliherkkyys, toiminnanohjausvaikeudet, kielelliset muistihäiriöt, kuormitusväsyneisyys, aloitekykyongelma, keskittymisvaikeus sekä puheen tuottaminen ja ymmärtäminen ajoittain hankalaa.

Dominantin oikean käden visuomotorinen nopeus jää lievästi hidastuneeksi.
Hienomotorinen nopeus jää molemmissa käsissä kohtalaisesti odotetusta.
Molempien käsien yhtäaikaisten vaihtoliikkeiden ohjelmoinnissa näkyy työläyttä.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti