Tyksistä silmät punaiseina lähtiessäni sain mukaani tuon lähetteen Harjavaltaan sekä diagnoosin vaikeasta masennuksesta, hoitaja kysyi minulta vielä lähtiessäni haluaisinko jäädä yöksi osastolle vai pärjäänkö kotona vielä yhden yön?
Hetken asiaa mietittyäni päätin nukkua tuon viimeisen yön omassa sängyssä ja heti aamulla pakata reppuni ja lähteä kohti tuota sairaalaa.
25. Helmikuuta. 2015
Saavuin Harjavaltaan lähempänä puoltapäivää ja ensimmäinen tapaaminen oli päiväsairaalan lääkärin kanssa, pitkään keskusteltuani ja tarinaani kertoen päätti hän lähettää minut akuuttiosastolle nro 22, joka osottautui oikeaksi valinnaksi.
Kahden hoitajan saattelemana tuohon viereiseen rakennukseen missä tämä akuuttiosasto sijaitsi, esittelivät he samalla minulle sairaalan paikkoja ja nuo tärkeimmät kessupaikat sekä paikat missä ei saanut polttaa joita en enään sisälle muistanut.
Minulla ei ollut mitään käsitystä tästä sairaalasta entudestaan, mutta ei myöskään ennakkoluuloja.
Olinhan minä tulossa hakemaan apua täältä tähän minun vaikeaan tilanteeseen.
Osastolle saavuttuamme minua pyydettiin jäämään istumaan aulaan jossa sijaitsi ruokailutila ja päiväsali, hetken istuttuani luokseni tuli naishoitaja joka esitteli itsensä ja kertoi että on minun omahoitaja tästä lähtien ( nimiä en mainitse koska en ole pyytänyt lupaa siihen )
Täytin muutaman kyselylomakkeen jonka jälkeen hoitaja ohjasi minut houneeseen joka onnekseni oli yhdenhengen huone omalla vessalla ja suihkulla.
Vaatteitani kaappiin laittaessa tuli hoitaja hakemaan minua osaston lääkärin haastatteluun, pitkän keskustelun jälkeen lääkäri arvioi hoitoni tarpeen olevan noin kaksi viikkoa joka siinä kohtaa tuntui pitkältä ajalta, enhän minä ole ollut Marraskuun jälkeen yhtäjaksoisessa hoidossa kuin 4 yötä ja sekin osottautui turhaksi.
Päivät kului verkkaiseen tahtiin, en oikeastaan tutustunut kehenkään potilaaseen tällä ensimmäisellä viikolla ja ensimmäisen lämpimän ateriankin kahteen viikkoon söin vasta 28 päivä lauantaina, ei ihme jos painoni oli tippunut yli seitsemän kiloa.
Vähitellen aloin tutustumaan muihin potilaisiin ja yllätyin kuinka samallaisia kohtaloita ja kokemuksia heillä oli kuin minullakin.
Olen edittän kiitollinen näille muutamille potilaille joihin tutustuin tuon hoitojakson aikana, sain heiltä todella paljon apua ja vertaistukea, osaan heistä olen edelleen yhteydessä ja tiedän että he lukevat tätä minun tarinaani ja ovat kannustaneet minua jatkamaan.
Mutta palataan näihin Harjavallan tapahtumiin, lääkkeitäni vaihdeltiin ja etsittiin sopivaa lääkettä joka auttaisi tähän pääkipuun sekä masennukseen ja ahdistukseen.
Jossain kahtaa lääkelistalleni tuli diapam joka hetkellisesti auttoi kovimpaan pääkipuun leikkaamalla sen terävimmän kärjen, mutta ei poistanut sitä kokonaan.
20. Maaliskuuta. 2015
Olin nyt ollut Harjavallassa jo lähes kuukauden, lounaan jälkeen menin sänkyyni makaamaan ja yhtäkkiä tunsin kuinka kaikki kehoni lihakset alkoivat supistumaan tehden minusta kivikovan pökkelön, hetken päästä lihakseni rentoutuivat ja makasin sängyssä henkeä haukkoen ihmetellen tapahtumista.
Pelästyneenä lähdin käymään pihalla kessulla ja takaisin osastolle päässeenä tunsin kuinka tuo äskeinen olisi alkamassa uudelleen, kävin nopeasti hoitajille sanomassa että kehossani tapahtuu jotain ihmeellistä, sen jälkeen minä edellä ja hoitaja takanani lähes juoksimme huoneeseeni.
Heti sänkyyn päästyäni se alkoi taas, lihakset kiristyivät äärimmilleen ja silmissäni musteni.
Havahduin siihen kun hoitaja huutaaa nimeäni ja kysyy oletko tajuissasi, olin saanut toisen kouristuskohtauksen ja tämä ei varmasti ollut unta.
21. Maaliskuuta. 2015
Kaksi kouristuskohtausta ja koko päivä nukkumista, diapam oli vaihdettu nestemäiseen että minun on se helpompi ottaa näiden kouristusten jälkeen.
22. Maaliskuuta. 2015
Kouristuskohtaus ja tajuttomuus kesti lähes viisi minuuttia, nyt päivystävä lääkäri oli määrännyt minut vietäväksi ambulanssilla poriin niin pian kuin mahdollista.
Poriin saavuttuani ja taas tuonne päivystyksen vuodeosastolle päässeenä minuun oli kytketty jos jonkun laisia piuhoja.
Tunsin taas tuon kouristuksen tulevan ja yritin hapuilla soittokelloa johon en kuitenkaan ylettänyt, tajuntani alkoi hämärtymään mutta kuulin hoitajan juoksevan kohti minua huutaen samalla pulssi 180 kouristaa.
Tällä kertaa tajuttomuus kesti seitsemän minuuttia.
Hetken asiaa mietittyäni päätin nukkua tuon viimeisen yön omassa sängyssä ja heti aamulla pakata reppuni ja lähteä kohti tuota sairaalaa.
25. Helmikuuta. 2015
Saavuin Harjavaltaan lähempänä puoltapäivää ja ensimmäinen tapaaminen oli päiväsairaalan lääkärin kanssa, pitkään keskusteltuani ja tarinaani kertoen päätti hän lähettää minut akuuttiosastolle nro 22, joka osottautui oikeaksi valinnaksi.
Kahden hoitajan saattelemana tuohon viereiseen rakennukseen missä tämä akuuttiosasto sijaitsi, esittelivät he samalla minulle sairaalan paikkoja ja nuo tärkeimmät kessupaikat sekä paikat missä ei saanut polttaa joita en enään sisälle muistanut.
Minulla ei ollut mitään käsitystä tästä sairaalasta entudestaan, mutta ei myöskään ennakkoluuloja.
Olinhan minä tulossa hakemaan apua täältä tähän minun vaikeaan tilanteeseen.
Osastolle saavuttuamme minua pyydettiin jäämään istumaan aulaan jossa sijaitsi ruokailutila ja päiväsali, hetken istuttuani luokseni tuli naishoitaja joka esitteli itsensä ja kertoi että on minun omahoitaja tästä lähtien ( nimiä en mainitse koska en ole pyytänyt lupaa siihen )
Täytin muutaman kyselylomakkeen jonka jälkeen hoitaja ohjasi minut houneeseen joka onnekseni oli yhdenhengen huone omalla vessalla ja suihkulla.
Vaatteitani kaappiin laittaessa tuli hoitaja hakemaan minua osaston lääkärin haastatteluun, pitkän keskustelun jälkeen lääkäri arvioi hoitoni tarpeen olevan noin kaksi viikkoa joka siinä kohtaa tuntui pitkältä ajalta, enhän minä ole ollut Marraskuun jälkeen yhtäjaksoisessa hoidossa kuin 4 yötä ja sekin osottautui turhaksi.
Päivät kului verkkaiseen tahtiin, en oikeastaan tutustunut kehenkään potilaaseen tällä ensimmäisellä viikolla ja ensimmäisen lämpimän ateriankin kahteen viikkoon söin vasta 28 päivä lauantaina, ei ihme jos painoni oli tippunut yli seitsemän kiloa.
Vähitellen aloin tutustumaan muihin potilaisiin ja yllätyin kuinka samallaisia kohtaloita ja kokemuksia heillä oli kuin minullakin.
Olen edittän kiitollinen näille muutamille potilaille joihin tutustuin tuon hoitojakson aikana, sain heiltä todella paljon apua ja vertaistukea, osaan heistä olen edelleen yhteydessä ja tiedän että he lukevat tätä minun tarinaani ja ovat kannustaneet minua jatkamaan.
Mutta palataan näihin Harjavallan tapahtumiin, lääkkeitäni vaihdeltiin ja etsittiin sopivaa lääkettä joka auttaisi tähän pääkipuun sekä masennukseen ja ahdistukseen.
Jossain kahtaa lääkelistalleni tuli diapam joka hetkellisesti auttoi kovimpaan pääkipuun leikkaamalla sen terävimmän kärjen, mutta ei poistanut sitä kokonaan.
20. Maaliskuuta. 2015
Olin nyt ollut Harjavallassa jo lähes kuukauden, lounaan jälkeen menin sänkyyni makaamaan ja yhtäkkiä tunsin kuinka kaikki kehoni lihakset alkoivat supistumaan tehden minusta kivikovan pökkelön, hetken päästä lihakseni rentoutuivat ja makasin sängyssä henkeä haukkoen ihmetellen tapahtumista.
Pelästyneenä lähdin käymään pihalla kessulla ja takaisin osastolle päässeenä tunsin kuinka tuo äskeinen olisi alkamassa uudelleen, kävin nopeasti hoitajille sanomassa että kehossani tapahtuu jotain ihmeellistä, sen jälkeen minä edellä ja hoitaja takanani lähes juoksimme huoneeseeni.
Heti sänkyyn päästyäni se alkoi taas, lihakset kiristyivät äärimmilleen ja silmissäni musteni.
Havahduin siihen kun hoitaja huutaaa nimeäni ja kysyy oletko tajuissasi, olin saanut toisen kouristuskohtauksen ja tämä ei varmasti ollut unta.
21. Maaliskuuta. 2015
Kaksi kouristuskohtausta ja koko päivä nukkumista, diapam oli vaihdettu nestemäiseen että minun on se helpompi ottaa näiden kouristusten jälkeen.
22. Maaliskuuta. 2015
Kouristuskohtaus ja tajuttomuus kesti lähes viisi minuuttia, nyt päivystävä lääkäri oli määrännyt minut vietäväksi ambulanssilla poriin niin pian kuin mahdollista.
Poriin saavuttuani ja taas tuonne päivystyksen vuodeosastolle päässeenä minuun oli kytketty jos jonkun laisia piuhoja.
Tunsin taas tuon kouristuksen tulevan ja yritin hapuilla soittokelloa johon en kuitenkaan ylettänyt, tajuntani alkoi hämärtymään mutta kuulin hoitajan juoksevan kohti minua huutaen samalla pulssi 180 kouristaa.
Tällä kertaa tajuttomuus kesti seitsemän minuuttia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti