Kevein askelin.

Terapiaa altaasta.

10. joulukuuta 2015

Tänään kävin ensimmäisen kerran allasterapiassa tai ylipäätään uima-altaassa sitten vammautumiseni. Minulla ei ollut minkäänlaista ennakkotietoa mitä tämä allasterapia on, joten en osannut odottaa mitään maata mullistavaa kokemusta, mutta nyt täytyy myöntää että väärässä olin.

Tämän vuoden tammikuussa, kun minut kotiutettiin Porin keskussairaalasta terveenä miehenä ja jouduin uudelleen opettelemaan kävelemään ilman mitään terapiaa, tuon tammikuisen tapahtuman jälkeen kävelyni on tuntunut raskaalta ja jalkojen nostaminen työläältä. Tämän päivän allasterapia tarjosi kokemuksen siitä miltä kävely ennen vammautumistani tuntui, askeleeni olivat kevyitä ja jalkojen liikkeet helppoja. 

Kävelyvauhtini oli nopeampaa, jopa nopeampaa kuin kuivalla maalla vaikka vedenvastus oli iso tuossa altaassa jossa vettä oli noin puolitoista metriä. En olisi malttanut lopettaa tuota terapiaa ollenkaan, mutta koska aikaa oli varattu vain vähän vajaa tunti, lisättynä saunomisella, oli minun pakko nousta pois tuolta kevyiden askelien altaasta ja palattava raskaisiin askeliin ja niitä ne todellakin olivatkin.

Noustuani tuosta terapia-altaasta luiskaa pitkin ylös, vedenpinnan laskiessa aina rintalastasta kohti nilkkoja ja kun lopulta olin kokonaan vedenpinnan yläpuolella, tapahtui jotain uskomatonta. Aivoni tekivät tepposet ja jalkani painoivat ainakin tonnin kappaleelta. Vaikka kuinka yritin nostaa ja siirtää jalkaani ottaakseni askeleen niin eipä onnistunut, en kertakaikkiaan jaksanut nostaa jalkojani lattiasta irti. Jouduin odottamaan terapeuttini kanssa useita minuutteja tuossa luiskalla ja totuttelemaan taas normaaliin painovoimaan, sekä ennen kaikkea odottamaan että aivoni käsittelee tämän asian siten että voin taas liikkua edes joten kuten kohti saunaa. Kaikkiaan tuosta kokemuksesta toipumiseen meni lähes puoli tuntia, joten saunomisesta tuli yllättävän pitkä, mutta sainpa hyvää juttuseuraa myös muista kuntoutujista jotka löylyjä oli ottamassa terapeuttini lisäksi.

Odotan suurella innolla seuraavaa allasterapiaa joka on jo viikon päästä. 

Paljon pienessä ajassa.

Tässä parin edellisen viikon aikana on tapahtunut todella paljon kaikenlaista, on ollut haastattelua lehteen, uuden tukikauluksen valmistusta, blogin kirjoittamista Ilta-Lehteen ja muiden aivovammaisten tapaamisia.

Olen ollut todella onnekas siltä osalta, että olen päässyt tekemään tätä vammaa tunnetuksi ja toivottavasti lievittänyt ihmisten epäilyksiä ja ennakko-odotuksia meitä aivovammaisia kohtaan.

Saanut paljon positiivista palautetta muilta vammautuneilta, mutta myös terveiltä ihmisiltä, että jaksan kirjoittaa ja pitää meteliä tästä asiasta.

Haluan sydämestäni kiittää niitä ihmisiä jotka ovat palautetta antaneet, myös niitä jotka negatiivisesti ovat suhtautuneet tähän minun elämäntehtävään ja metelin pitoon meistä vammautuneista, kaikki voivat yrittää tehdä asiat paremmin, myös minä.

Minusta olisi joskus kiva päästä tapaamaan teitä blogini lukijoita ihan kasvotusten, sekä kuulla mahdollisesti myös teidän omia tarinoita, 

Tarina jatkuu taas huomenna, koska jokaisesta päivästä on aina jotain kerrottavaa.