Kipu murtaa mielen.

Kivun mollivoittoinen partituuri.

Olen ennen luullut että kipu on vain kipua ja se tuntuu aina samanlaiselta oli sen aiheuttaja mikä vain, mutta väärässä olin. Tässä on nyt yli vuosi kärsitty ja kärvistelty mitä ihmeellisimmissä kivun tunteissa. On ollut polttavaa kipua, pistävää kipua, viiltävää kipua, tuskaista kipua ja ennen kaikkea henkistä kipua, koko kivun skaala kaikkine vivahteineen.

Se oli muistaakseni Mertaranta joka huusi Suomen tehdessä maalin että: "Vaikka tekee kipeää niin ei haittaa!". Kuules Antero, kyllä haittaa, haittaa välillä niin paljon että silmissä mustenee ja siinä on turha kiekkoa maaliin edes yrittää. Ei vaan kertakaikkiaan onnistu.

Mitä ihmeen hyötyä sellaisesta jatkuvasta kivusta on? Ymmärrän toki että kivun tunne on kehon puolustusmekanismi joka yrittää sanoa ettei ollut järkevää laittaa päätä mehiläispesään, mutta mitä se jatkuva kipu sitten haluaa sanoa? Sitäkö ettei ollut järkevää tippua katolta. Sen minä kyllä tiedän ilman kipuakin.

Pitkäkestoinen kipu on hyvin invalidisoivaa, pahimmillaan kärsivä joutuu petipotilaaksi useiksi päiviksi, joskus jopa lopullisesti. Joskus jopa kipupoli joutuu nostamaan kädet pystyyn, kun mistään särkylääkkeistä ei ole apua. Tämä tilanne saattaa johtaa ja varmasti johtaakin joissain tapauksissa huumausaineiden väärinkäyttöön kivun lievittämiseksi.

Miksi ihminen ei voisi olla vain tuntematta kipua, "Oho, meni käsi poikki, onneksi ei sattunut."? Toki tuon tapainen maailma saattaisi olla hyvinkin onnettomuusherkkä ja kuolleisuus tähtitieteellisissä lukemissa. Tuo maailma ei toheloita tai mitä lie duudsoneita elättäisi, joten siinä suhteessa jotain hyvää siinäkin varmasti olisi. Terveisiä vain Jukalle, Jarnoille ja Hannu-Pekalle. Onneksi niin ei ole ja kipu on osa elämää, myös duudsoneilla. Kivulla on oma tarkoituksensa, muistuttaa olemassaolosta ja kehoittaa olemaan varovaisempi seuraavalla kerralla.

Entä kivuista pahin? Henkinen kipu, tähän kipuun ei ole olemassa mitään täsmälääkettä ja itselläni tämä kipu oli koitua kohtalokseni kahteen kertaan. Jokainen tuntee tämän kivun erilaisena, esimerkiksi puristuksena rinnassa, palana kurkussa tai tyhjänä olona. Henkisen kivun oireita on niin paljon kuin on siitä kärsijöitäkin. Ne kanssapotilaat joiden kanssa olen keskustellut ja vertaistukea saanut että antanut, kaikilla heistä on oma tarinansa ja oireensa mutta jokaista yhdistää tuo kivuntunne sisällä, mielessä ja sielussa.

Olen myös seurannut keskusteluja kivusta internetissä, siellä on todella hurjia kohtaloita, mutta myös onnistumisia kivuttomaksi pääsystä.  Mutta se mikä on minua eniten vaivannut näissä keskusteluissa on henkisestä kivusta puhumattomuus, eikö ihmiset uskalla puhua tästä sisällä olevasta kivusta vai eikö sitä tunnisteta? Vai onko keskustelufoorumi väärä paikka puhua siitä vai puuttuuko tämän tapainen foorumi kokonaan?

Perustan mielelläni kyseisen keskustelufoorumin jos vaan löydän siihen myös muita ylläpitäjiä, itseltäni kuluu kuitenkin valtaosa päivästä nukkumiseen ja kuntoutuksiin, mutta osan ajastani antaisin mielelläni keskusteluapuna henkisestä kivusta kärsiville.

Olen paljon puhunut musiikin voimasta ja varsinkin omasta "terapeutistani" Pauli Hanhiniemestä, olen ollut Pauliin yhteydessä ja kertonut hänelle tarinastani sekä saanut luvan häneltä mainita kappaleiden nimiä ja sanoituksia.

Iso kiitos Paulille.