Tärähtäneet aivot.
11. joulukuuta 2015
Päivä oli mennyt ihan mukavasti, eilisestä allasterapiasta toipuminen oli vielä vähän kesken mutta sekin kuitenkin jo hyvällä mallilla. Sain jopa aikaiseksi tehtyä ruokaa koko perheelle, toisin sanoen yllättävän hyvä ja jokseenkin suunnitelman mukainen päivä. Kaikkien syötyä ja itse jälkiruokakahvia juoden, päätti perheen pienimmäinen järjestää asiat uudelleen ja muuttaa suunnitelmat kiipeämällä keittiön tuolille.
Ei siinä sinänsä mitään ihmeellistä ole että hän kiipeää tuolille istumaan, mutta tällä kertaa istuma-asento ei ollut ergonominen tuolin käyttötarkoitukseen nähden ja selkänoja ei tarjonnut tukea lapsen istuma-asentoon nähden. Kahvikupin huuliltani pöydälle heittäneenä, syöksyin jo hyvää vapaapudotusta tekevää lasta kohden yrittäen tarjota pehmeämpää alastuloa. Sain kuin sainkin käteni ujutettua hänen päänsä alle lapsen selvitessä ilman sen suurempaa kolahdusta, henkisten vammojen jäädessä suurimmaksi ongelmaksi.
Itse en sitten niin helpolla päässytkään, lapselle tarjottu pehmeä alastulo oli pois minulta. Joskus tuntuu että pehmeän alastulon määrä on vakio ja joku oli jo entuudestaan yhden pehmeän alastuloni saanut. Tämän ritarillisen syöksyn lopputuloksena oli jälleen kerran hyvin hallitsematon tonttiin tömähdys.
Tunsin kuinka vasemman puolen olkapäästä korvaan ulottuva lihas meni kivikovaksi aiheuttaen viiltävän kivun samalla kun aivoni pyrkivät tulla tuon samaisen puolen korvasta ulos.
Hirvittävä huimaus ja pääkipu alkoi lähes samaa tietä pystyyn noustessa, jonka seurauksena loppuilta tuosta hyvin alkaneesta perjantaista meni seinistä tukea ottaen.
12. joulukuuta 2015
Yön nukuttua ja silmiä auki saaneena tunnustelin olotilaani ennen kuin nousin sängystä, päätä särki mutta huimausta ei tuntunut olevan joten uskalsin nousta ylös sillä seurauksella että huone lähti pyörimään vastapäivään, mutta ei niin pahasti kuin vielä eilen. Buranaa ja panadolia otettuani, ja varmuuden vuoksi opamoxia tehostamaan näiden lääkeiden vaikutusta, sain pääkivun hellittämään, huimaus kuitenkin oli ja pysyi. Huomasin kuitenkin uuden oireen kumartuessani ottamaan kaukosäädintä sohvan alta jonne lapset olivat sen onnistuneet piilottamaan. Heti kun kumarruin niin valtava paineen tunne valtasi pään aiheuttaen todella kovan kivun ja pakottaen nousemaan ylös tuolta lattian rajasta. Päiväunia ottaessa huomasin tuon saman, heti vaakatasoon mentyä hirvittävä kipu valtasi pään. Kiitin onneani että minulla on TYKS:stä lainaan saatu sängynpäädyn korottaja, ilman tuota laitetta ei nukkumisesta olisi tullut mitään ja fatiikki olisi tehnyt minut hulluksi.
13. joulukuuta 2015
Tämä päivä alkoi samalla tavalla kuin edellinenkin, huimaus sekä pääkipu valloillaan kunnes lääkecoktaili auttoi ja pystyin suoriutumaan jotenkin päivän askareista. Iltapäivällä päätin viimein soittaa päivystykseen ja kysyä neuvoa sekä mahdollisesta tarpeesta tulla tutkituttamaan yläkerta mahdollisten lisävaurioiden varalta.
Tuttuun tapaan kaikki linjat oli varattu ja jätinkin soittopyynnön ohjeen mukaan, mutta tuota takaisin soittoa ei koskaan kuulunut ja uskonkin että vika oli kyllä tällä kertaa täysin minussa, joko näppäilin numeroni väärin tai sitten en ymmärtänyt täysin ohjeistusta jonka puhelimesta kuulin.
Odottelin iltaan asti tuota mahdollista soittoa kunnes päätin yrittää huomenna uudelleen paremmalla onnella. Enkä minä missään hengenvaarassa ollut joten uskalsin mennä nukkumaan rauhallisin mielin, kylläkin osittain johtuen hyvästä lääkityksestä.
14. joulukuuta 2015
Päässä pyörii ja paukuttaa, joten ei muutosta edellisiin päiviin. Aamukahvit juotua ja kessut poltettua päätin yrittää soittoa paremmalla onnella, yllätyksekseni pääsin suoraan läpi ja hoitajalle asiani sekä oirekuvauksen kerrottua kehoitti hän minua tulemaan päivystykseen.
Päästyäni ensiapuun odottelin vuoroani tuonne hoidon arviointihuoneeseen, viimein seinässä olevassa valotaulussa näkyi numerot jotka täsmäsivät kädessäni olevaan lappuun. Huoneeseen mentyäni kerroin taas hoitajalle oireeni ja mitä oli tapahtunut sekä myös jo olemassa olevasta aivovammasta että niskan retkahdusvammasta.
Hetken mietittyään ei hoitaja enään tienyt kuuluisinko neurolle vai traumalle, oireideni perusteella olisin neurologinen potilas mutta koska olen ns. kaatunut kuuluisin sen johdosta traumalogialle, jonne loppujen lopuksi minut ohjattiinkin. Kaikkien tutkimusten ja kuvauksien jälkeen sain lopulta tuomion, olin saanut aivotärähdyksen tuossa perjantaisessa pelastustehtävässä. Toivottavasti tämä jäi viimeiseksi aivotärähdykseksi, koska aivovammapolin lääkärini on minua näistä tärähdyksistä varoitellut kovaan ääneen.
Kateus on katsojan silmässä.
Olen aiemmin kirjoittanut eri keskustelupalstojen hyödyllisyydestä, mutta myös niiden käänteisestä puolesta, kuten vähättelystä ja oireilla kilpailusta. Itse henkilökohtaisesti pidän jokaista jolla on aivovamma tai vaikka kipupotilasta taistelijana, meistä jokainen joutuu taistelemaan arjen sujumisen kanssa sekä eri viranomaisten kanssa.
Maanantaina keskustelin myös neuropsykologini kanssa näistä foorumeista joissa vammautuneet voivat keskustella ja jakaa vertaistukea, mutta myös siitä minua suunnattomasti häiritsevästä kääntöpuolesta. Terapeuttini oli kanssani samaa mieltä, että minun on parempi luopua seuraamasta näitä keskusteluita ja olla myös osallistumatta niihin.
Tänään kuitenkin vastoin terapeutin neuvoa seurasin vielä yhtä keskustelua nimenomaan aivovammaan liittyen, lähemmin sen hoitoon. Keskustelun sisältö oli lähinnä sitä että Turussa TYKS:in aivovammapolin potilaat ovat paremmassa asemassa kuin muut eri sairaanhoitopiirien alueella asuvat vammautuneet, aivan kuin turkulaiset saisivat diagnoosin tarkempien tutkimuksien johdosta. Tämä pitää ehkä paikkansa, TYKS:iin on keskittynyt aivovammaosaaminen ja tutkimusmenetelmät ovat maan huippuluokkaa.
Se mikä tässä keskustelussa minua eniten ihmetyttää on se, että koska Suomessa on vapaus valita hoitopaikkansa niin miksi nämä jotka kokevat olevansa huonommassa tai vähemmän ammattitaitoisessa hoidossa aivovamma-osaamisen suhteen eivät valitse TYKS:in osaamista vaihtamalla hoitolaitosta?
Miksi pitää olla kateellinen? Vaikka itse voi vaikuttaa omiin asioihinsa?
Tänä päivänä poistan itseni näiltä muutamalta keskustelufoorumilta ihan oman psyykkisen hyvinvoinnin takia. Kiitos niistä useista hyvistä keskusteluista, toivon että voin jossain kohtaa jopa palata takaisin, kunhan kaikki keskusteluun osallistujat ovat samanarvoisia.
Maanantaina keskustelin myös neuropsykologini kanssa näistä foorumeista joissa vammautuneet voivat keskustella ja jakaa vertaistukea, mutta myös siitä minua suunnattomasti häiritsevästä kääntöpuolesta. Terapeuttini oli kanssani samaa mieltä, että minun on parempi luopua seuraamasta näitä keskusteluita ja olla myös osallistumatta niihin.
Tänään kuitenkin vastoin terapeutin neuvoa seurasin vielä yhtä keskustelua nimenomaan aivovammaan liittyen, lähemmin sen hoitoon. Keskustelun sisältö oli lähinnä sitä että Turussa TYKS:in aivovammapolin potilaat ovat paremmassa asemassa kuin muut eri sairaanhoitopiirien alueella asuvat vammautuneet, aivan kuin turkulaiset saisivat diagnoosin tarkempien tutkimuksien johdosta. Tämä pitää ehkä paikkansa, TYKS:iin on keskittynyt aivovammaosaaminen ja tutkimusmenetelmät ovat maan huippuluokkaa.
Se mikä tässä keskustelussa minua eniten ihmetyttää on se, että koska Suomessa on vapaus valita hoitopaikkansa niin miksi nämä jotka kokevat olevansa huonommassa tai vähemmän ammattitaitoisessa hoidossa aivovamma-osaamisen suhteen eivät valitse TYKS:in osaamista vaihtamalla hoitolaitosta?
Miksi pitää olla kateellinen? Vaikka itse voi vaikuttaa omiin asioihinsa?
Tänä päivänä poistan itseni näiltä muutamalta keskustelufoorumilta ihan oman psyykkisen hyvinvoinnin takia. Kiitos niistä useista hyvistä keskusteluista, toivon että voin jossain kohtaa jopa palata takaisin, kunhan kaikki keskusteluun osallistujat ovat samanarvoisia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti